MILTÄ PETTÄMINEN TUNTUU?

Tuntuu, että sydän halkeaa kahtia, rintaa puristaa, henki ei kulje – koko maailma romahtaa ja matto vedetään jalkojen alta.  Se on ihan uskomatonta, että voi oikeasti tuntea sen kun sydän särkyy. Tai siltä se ainakin minusta on tuntunut, kun olen saanut tietää asiasta. Olen saanut kokea niin henkisen kuin fyysisen pettämisen – eikä niistä kumpikaan ollut toistaan pahempi. Molemmat satuttivat ihan yhtä paljon ja molemmat ovat jättäneet arvet. Pettämisen jättämiä jälkiä ei voi koskaan aliarvioida, osalle ne kolahtaa todella kovaa ja niistä kestää parantua.

Jostain syystä olen onnistunut löytämään elämääni miehiä, jotka eivät ole kyenneet sitoutumaan vain yhteen ihmiseen. Se näkyy nykyisessä suhteessani luottamuspulana, joka ei tule katoamaan  ihan hetkeen. Mustasukkaisuuteni on helpottanut, mutta ei se vieläkään ole normaalilla tasolla.  Olen aina jäänyt suhteeseen, vaikka siinä on ollut pettämistä. En tiedä pelkäsinkö yksinoloa vai eikö minulla vaan ollut rohkeutta lähteä kohti tuntematonta kun sain tietää, että sama ralli jatkuu taas. Koska vain idiootti jää suhteeseen, jossa toista ei kunnioiteta ja kohdellaan huonosti. Huonompia kausia on, mutta niistä pitäisi yrittää selvitä yhdessä, ei ottaa muita mukaan parisuhteeseen. 

Pettämisestä olen aina syyttänyt itseäni. Miettinyt yöllä itkien, mitä tein väärin ja miksi en riitä. Mikä siinä toisessa on niin paljon parempaa. Ehkä osa hakee vain jännitystä parisuhteen ulkopuolelta, kun parisuhteen sisäiset perhoset ovat jo kuolleet, eikä viitsitä lähteä elvyttämään niitä. Samalla kun parisuhteen ulkopuolelta haetaan jännitystä, ollaan kuitenkin onnellisia, että joku hoitaa kotona asiat. Ja että kuitenkin kotona on se joku, eikä tarvitse viettää arkea yksinään. Tämä on juuri se tilanne, missä tuntee olevansa enemmän kuin arvostettu. Tai ehkä pettämistä harrastetaan siksi, ettei uskalla lähteä suhteesta tai suhteessa on ongelmia mitä ei kuitenkaan haluta lähteä selvittämään. Kuka tietää, mikä kenenkin syy siihen on.

 Miksi kolmasosapuoli lähtee mukaan
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Jos tiedät ihmisen olevan parisuhteessa, miksi lähestyt häntä tai miksi lähdet mukaan siihen touhuun. En itse voisi koskaan olla kolmaspyörä, se ei sovi omaan ajatusmaailmaani. Kokeeko joku onnistuneensa tai saavuttaneensa jotain, jos pystyy olemaan parisuhteessa olevan kanssa? Vai onko se helpompaa kun ei tarvitse heti olla sitoutumassa ja voi vain pitää hauskaa?

Tietyllä tapaa ymmärrän enemmän asiaa, jos ero on jo tulossa. Silloinkin on typerää ottaa kolmasosapuoli sekoittamaan pakkaa, mutta ymmärrän asiaa kuitenkin enemmän. Tällöin se kolmasosapuoli usein toimii laastarina ja on ehkä ollut apu eron sattuessa. En silti jaksa uskoa, että yksikään suhde joka alkaa näin, oikeasti kestäisi.

Se kuinka yleistä pettäminen on saa minut voimaan pahoin. Uskon, että kaikki tekevät virheitä suhteissaan, oli se pettämistä tai jotain muuta, mikä satuttaa kumppaniaan. En ole omasta käytöksestänikään ylpeä kaikissa suhteissa, vaan asiat olisi voinut hoitaa myös paremmin. Olisiko se muuttanut sitten mitään? Ei, mutta voisin itse seisoa paremmin oman ajatusmaailmani takana. Olen hyvin itsekriittinen ja olen kyllä osannut ruoskia itseäni käyttäytymisestäni. Osalle kuitenkin huono käyttäytyminen parisuhteessa on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kun on suhteissaan kokenut paljon vastoinkäymisiä ja itsekin käyttäytynyt huonosti, on se kasvattanut todella paljon.  En enää jäisi suhteeseen jossa petetään. Olen päättänyt, että  se on kerrasta poikki. On mahdollista, että kerran pettäjä – aina pettäjä, ei pidä paikkaansa, mutta minä en aio jäädä ottamaan siitä selvää. En ole koskaan saanut syytä pettämiselle. Jos minulle olisi kerrottu, mikä siihen on ajanut, en ehkä olisi syyttänyt itseäni niin ankarasti. Niin sanotut vakiovastaukset pettämiselle ovat olleet tähän asti ”olin tyhmä”, ”en ajatellut” ja ”en tiedä”. Joten, yritä näistä nyt kristallipallolla selvittää mitä toisen pään sisällä on liikkunut.

Mitä pettäminen on?
Minä lasken pettämiseksi kaiken mitä et voi tehdä toisen läsnäollessa tai kaiken minkä tiedät satuttavan toista. Jokainen pariskunta määrittelee omat rajansa heille parhaimmaksi näkemällään tavalla, eikä siinä pitäisi olla kenelläkään mitään kommentoitavaa. Meidän parisuhteessa minä olen ollut se tiukkapipo, joka on halunnut tiukemmat rajat kuin mitä ehkä mieheni olisi. Koen parisuhteen olevan pyhä asia, enkä halua kumppaniani jakaa millään tapaa kolmansille osapuolille – tämän tein kyllä heti suhteen alussa selväksi. Osalle minun rajani olisivat aivan liian tiukat ja varmasti he tuntisivat olevansa vankilassa tai vähintääkin 1000 kilon pallo jalassa. Ja tiedättekö, se on ihan okei. Ne kenen kanssa minulla ei kohtaa näkemys parisuhteen rajoista – eivät ole minulle tarkoitettuja. Onneksi mieheni oli valmis tulemaan vastaan tässä asiassa, vaikka suurista eroavaisuuksista ei meidän kohdalla puhutakaan.

Kommentit (8)
  1. Olemalla sairaalloisen mustasukkainen myös viestii toiselle ettei luota tähän ollenkaan. Olen huomannut että jos parisuhteessa vallitsee tällainen kyttäämisen ja epäluottamuksen ilmapiiri, yleensä suhteessa on myös pettämistä. Ja huom. minua on petetty enkä syytä siitä itseäni, mutta olen huomannut että jos uuden toimivan suhteen haluaa, pitää myös itse muuttua ja alkaa luottaa. Nykyään olen onnellisessa parisuhteessa, ilman mustasukkaisuutta tai pettämistä.

    1. modernimutsi
      6.11.2020, 12:50

      Tämä on ihan totta. Minä en osaa luottaa mieheeni vieläkään 100%, mutta parhaani mukaan yritän siihen suuntaan muuttua. Tämä ei kuitenkaan onneksi arjessa juurikaan näy, joten se ei ole aiheuttanut suhteessa ylimääräistä kränää. Osaan kuitenkin tiedostaa, että enemmän tämä asia on mörkö oman pääni sisällä 🙂

  2. Minä lasken pettämiseksi kaiken luottamuksen pettämisen. Ei siinä tarvi olla kolmansia osapuolia eikä sen tarvitse olla mitään seksuaalista, se voi vaikka olla jotain taloudellista. Jos on yhdessä sovittu joku asia ja suhteen osapuoli rikkoo tämän sopimuksen, silloin pettää. Petos on vain ja ainoastaan sen pettäjän syy, hän tekee päätöksen siitä, että suhtessa tehdystä sopimuksesta ei nyt tarvitse piitata.

    1. modernimutsi
      4.11.2020, 22:41

      Tämä oli todella mielenkiintoinen näkökulma! En ole itse koskaan ajatellut pettämistä tältä näkökannalta. Itse olen aina mieltänyt sen kahden ihmisen väliseksi suhteeksi – oli se suhde sitten henkinen tai fyysinen.

    2. Mä lasken luottamuksen pettämiseksi jos puhuu minusta pahaa muiden ihmisten kanssa. En siis tarkoita etteikö ongelmista ja mun huonoista puolista saisi puhua luotettujen ystävien seurassa, tarkoitan sellaista juoruilutyyppistä pahan puhumista kaveriporukassa. Ehkä ristiriidassa tämän kanssa se että olen aika vapaamielinen seksin suhteen, seksi toisen ihmisen kanssa loukkaa mua vähemmän kuin se p:n puhuminen ja voisin olla myös avoimessa suhteessa.

      1. modernimutsi
        6.11.2020, 12:54

        Mutta tämä mielestäni näyttää hyvin sen, että jokainen ajattelee pettämisen eri tavalla. Toinen kokee henkisen puolen pahempana kuin fyysisen. Ja jokainen parihan nämä määrittelee heille sopivalla tavalla. Onneksi ei ole sitä yhtä ja oikeaa rajanvetoa asialle! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *