SILLOIN TAJUSIN, ETTEI LAPSEMME OLLUT NÄHNYT RAKKAUTTA

Raskausaika oli vaikea. Vauvavuosi oli vaikea. Ne olivat vaikeita minulle, mutta myös meidän parisuhteelle. Raskausaika ei ollut elämäni parasta aikaa, eikä sitä kuuluisaa hehkua löytynyt yhdeksässä kuukaudessa. Tunsin inhoa itseäni kohtaan – olin norsun kokoinen, vaatteet eivät istuneet, joka paikkaa kolotti ja jo ensimmäisen kerroksen rappuset hengästytti. En halunnut enää nukkua mieheni vieressä, vaan halailin mielummin vartalotyynyäni. En uskaltanut puhua miehelleni tuntemuksistani joita raskauden aikana tuli – hän ei olisi ymmärtänyt tai sitten hän olisi syyllistänyt. Näin ainakin ajattelin.

Vauvavuotena koin, että olin yksin. Olisin ollut mielummin töissä kun vaihtamassa vaippoja ja kuuntelemassa joka päiväistä itkua. Olin kateellinen miehelleni joka sai käydä töissä, nähdä ihmisiä ja ylipäätään poistua kotoa. Tuntui, että elämässäni ei ollut kuin se vauva ja koti. Yllättävää, mutta edelleen nukuimme eripuolilla sänkyä, vaikka vartalotyyny oli poistunut väliltämme. Emme juurikaan puhuneet mitään, sillä minä en halunnut kuulla mitä mieheni teki päivisin. Siitä ei olisi tullut kuin paha mieli, joten mielummin olin kyselemättä. Oma päiväni kun toisti päivästä toiseen samaa kaavaa. Herätään, vaihdetaan vaippa, syödään, vaunulenkki, vaihdetaan vaippa, syödään, nukutaan, vaihdetaan vaippa, syödään… En ollut kiinnostunut mistään. En siitä mitä miehelleni kuului, en oikeastaan edes siitä mitä minulle kuului. Elin omassa kuplassani, joka ei ollut se onnellinen vauvakupla – olin vihainen kokoajan, eikä parhaan avopuolison titteliä tarvinnut odottaa.

Vauvavuoden lopussa me molemmat saimme tilanteesta tarpeeksi ja saimme vihdoin avattua suumme. Kumpikaan ei halunnut parisuhdetta, jossa ei ole parisuhdetta. Emme olleet keskustelleet, emmekä tehneet mitään yhdessä, se raskausaikana ilmestynyt vartalotyyny oli jättänyt pitkäksi ajaksi välillemme raon, jota emme koskaan lähtenyt korjaamaan. Jasperin ollessa kahdeksan kuukautta, alkoi minulla näkymään tunnelin päässä valoa. Muutaman kuukauden päästä palaisin töihin ja arki alkaisi normalisoitumaan. Samaan aikaan kävimme keskustelun eroammeko vai jatkammeko yhdessä. Jatkoimme yhdessä ja aloimme jälleen keskustelemaan keskenämme ja tekemään yhdessä asioita. Kävimme tekemässä päiväreissuja korkeasaareen, Hankoon, ystävien luo ja mitä ikinä keksimmekään.

Kun arki alkoi rullata paremmin, tuli läheisyyttä taas suhteeseemme. Jasper on saanut läheisyyttä ja rakkautta pienestä pitäen meiltä molemmilta – mutta Jasper ei ollut koskaan nähnyt meidän välistä rakkautta. Miehelläni oli aikaisemmin tapana halata minua aamusin, se oli raskauden aikana jäänyt kokonaan pois, eikä meillä juurikaan enää halailtu. Yksi aamu mieheni kuitenkin tuli ja jälleen halasi minua kuten aikaisemminkin. Muistan aina sen katseen, minkä Jasper antoi kun hän näki sen. Ensin hän hämmentyi ja sitten tuli se onnellinen hymy. Sillä hetkellä tajusin, ettei lapsemme ollut koskaan nähnyt meidän välistä rakkautta tai läheisyyttä. Se tunne oli kamala, enkä luultavasti koskaan tule unohtamaan hänen hämmentynyttä katsettaan. Onneksi kuitenkin tilanne on mennyt parempaan suuntaan, eikä Jasper enää hämmenny, jos mieheni tulee halaamaan minua. Tämä aamu oli hyvä esimerkki siitä. Mieheni tuli halaamaan minua keittiössä, Jasper huomasin tämän ja juoksi meidän väliin tekemään lentosuukkoja. Jasperista huokuu onnellisuus, jos näkee esimerkiksi halauksen, hän haluaa ehdottomasti mukaan ja roikkuu meissä molemmissa samaan aikaan kiinni. Jos nyt saisin muuttaa jotain vauvavuodestamme, yrittäisin pitää ne pienet arjen kosketukset mukana parisuhteessa. Jo se yksi halaus tai vierekkäin nukkuminen tekee ihmeitä.

/ Elina

Kommentit (1)
  1. VUODEN TYKÄTYIMMÄT & LUETUIMMAT – MODERNIMUTSI | Lily
    30.12.2020, 13:15

    […] SILLOIN TAJUSIN, ETTEI LAPSEMME OLLUT NÄHNYT RAKKAUTTA ”…se raskausaikana ilmestynyt vartalotyyny oli jättänyt pitkäksi ajaksi välillemme raon, jota emme koskaan lähtenyt korjaamaan. Jasperin ollessa kahdeksan kuukautta, alkoi minulla näkymään tunnelin päässä valoa. Muutaman kuukauden päästä palaisin töihin ja arki alkaisi normalisoitumaan. Samaan aikaan kävimme keskustelun eroammeko vai jatkammeko yhdessä.” […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *