Elatusapu ja armeija
Kelan sivuilla sanotaan: ”Jos vanhemmat eroavat, lapsella on oikeus saada elatusapua vanhemmalta, joka ei asu lapsen kanssa (eli etävanhemmalta).Elatusavusta vanhemmat sopivat kunnan sosiaalihuollon vahvistamalla sopimuksella, jonka tekee yleensä lastenvalvoja.”
Aikasemmin puhuin täällä ongelmista Raision sosiaalitoimiston kanssa. Uuden vuoden jälkeen, kun kolmannen kerran soitin elatusasioissa sain lastenvalvojan numeron. Tänään soitin lastenvalvojalle, puhelimeen vastattiin. Kerroin että soitan elatusavusta niin puhelimessa nainen tiuskasi minulle ”Siis mistä olet saanut tämän numeron? Tämä on vammaiskeskus. Kuka tätä numeroa oikein teille jakaa? Et ole ensimmäinen joka tänne soittaa.” Pahoittelin ja kerroin, että Raision sosiaalitoimisto oli antanut minulle tämän numeron lastenvalvojan numerona. Enkä siis ollut ainoa joka oli saanut väärän numeron. Tyhmää pilaa vai inhimillinen vahinko?
Soitin sosiaalikeskukseen uudestaan ja he yhdistivät suoraan lastenvalvojalle. Oikein mukava nainen. Kerroin, että minun täytyy saada paperit tämän kuun loppuun menessä kelaan tai muuten kela ei maksa tammikuun elatustukea ollenkaan. (Kela voi maksaa elatustukea, jos elatusapu jää liian pieneksi tai elatusvelvollinen ei pysty maksamaan sitä taloudellisen tilanteensa vuoksi.) Ja meidän tilanteessa lapsen isä on armeijassa, eli tuloja hänellä ei oikeastaan ole.
Kelalla on tieto Raision sosiaalitoimiston vaikeuksista joten kela maksaa takautuvasti kolmen edellisen kuukauden elatustuen. Eli siis jos saan tämän kuun aikana paperit kelaan niin saan tammikuun elatusrahan lisäksi myös joulukuun, marraskuun ja lokakuun elatustuet.
Lastenvalvoja kyseli muutamat kysymykset ja sanoi, että näiden tietojen perusteella tekee vuoden mittaisen sopimuksen valmiiksi heti tänään. Meidän siis ei tarvinnut mennä sopimusta tekemään. Allekirjoitukset täytyy käydä antamassa, mutta sen voi tehdä arkena kun kaupungintalo on auki.
No laitoin lapsen isälle tekstiviestiä, jossa kerroin asiasta. Hänen pitäisi saada armeijasta jokin arkipäivä tai edes puolikas päivä vapaaksi, jotta saa allekirjoitettua paperit. Ehkä jotkut arvaavatkin, että tässä vaiheessa syntyi riita.. Koska minä luulin, että henkilökohtaista syylomaa (HSL) saa jos on jokin pakottava tarve liittyen esim perheeseen. No armeijaa käyvä mies joka ilmeisesti ei ikinä edes ollut tällaisesta kuullut väitti vastaan. No sitten vielä sekin, että jos saa loman niin miten muka pääsis sieltä kotiin.
argh!
Joten onko jollain tietoa/kokemusta!!!! Saako armeijasta HSL:aa jos on 3kk lapsen isä ja lapsen asioihin liittyvä käynti, joka onnistuu vain arkipäivänä 9-16 välisenä aikana??
Niin no saatiinhan sitä riidan aihetta siitäkin, että armeijassa ei kuulemma saa käyttää kännykkää ollenkaan edes oman lapsen kuulumisien kysymiseen. Ja silloinkin ku niitä saisi käyttää niin ei voi ettei saa huutoja. Tästä tulee lähinnä mieleen että ”just, pitääkö se mua ihan tyhmänä”. Tekosyitä siis…
Tuo Peltokangas puhuu jostain Raision kaupungin lastenvalvojan perättömästä lausunnosta, jonka perusteella joku isä ei pysty olemaan lastensa kanssa.
Herää kysymys, että miten kukaan voi noudattaa perättömäksi todetun lausunnon perusteella tehtyä päätöstä? Laittomia asioitahan ei tarvitse noudattaa. Aivan kuin se isä ei vaan haluaisi olla lastensa kanssa tai että on vaan jotenkin yksinkertainen ja ei ymmärrä lakia?
Itse et ymmärrä lakia. Älä JAUHA pelkkää paskaa ja syyllisty yksityisyys rikokseen nettikiusaaja- samaa paskaa ja rikollista menettelyä jo lukuisien kuukausien ajan, lopeta sössöttäminen- nimi ja yhteys tiedot????
Ei puhu- älä valehtele taas; ”Nimim. Raision kaupungin perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista vieraannuttaessaan yhteiset lapset tarkoitushakuisesti äidin kanssa isästään, suvustaan perättömin lausumin, selvityksin mitä oikeasti on tapahtunut. Lapsen etu on yhteishuolto, vuoroasuminen, ei elatusta, lapsen kulut ja tulot tasan. Puolet lapsilisästä ja verotuksen lapsivähennyksestä isälle.”
Eli lausunto todettu perättömäksi ja menetit huoltajuutesi? Miksi menetit huoltajuutesi lapsiisi?
Väkivaltaisuus? Päihteet, huumeet? Mielenterveysongelmat? rikollisuus??
Hei,
Ei elatusapuun mitään lastenvalvojaa tarvita;
lastenvalvojalla ei ole edes oikeutta laatia em. vanhempien välisiä keskinäisiä sopimuksia ja ottaa kantaa sopimuksen sisältöön. Lisäksi mahdolliset vanhempien väliset, keskinäiset ja vapaaehtoiset lapsen elatusta koskevat sopimukset laaditaan aina lain mukaan kunnes lapsi osaltaan täyttää 18-vuotta. Vanhemmat tekevät sopimuksen; tuomioistuin tai lastenvalvoja vahvistuttaa eli makhdollisiin sopimuksiin ei tarvita mitään lomaa. Mies voi tehdä itse sopimuksen armeijassa ja toimittaa äidille allekirjoitettuna, jonka jälkeen äiti allekirjoittaa omalta osaltaan ja toimittaa sopimuksen käräjäoikeuden kansliaan yhteisellä hakemksella vahvistettavaksi. Nimim. Raision kaupungin perätön lausuma tuomioistuimessa lapsen olosuhteista vieraannuttaessaan yhteiset lapset tarkoitushakuisesti äidin kanssa isästään, suvustaan perättömin lausumin, selvityksin mitä oikeasti on tapahtunut. Lapsen etu on yhteishuolto, vuoroasuminen, ei elatusta, lapsen kulut ja tulot tasan. Puolet lapsilisästä ja verotuksen lapsivähennyksestä isälle.
Mikä tuo perätön lausunto-juttusi on eli siis jokin lastenvalvojan lausunto havaittiin perättömäksi ja se oikaistiin ja nyt pystyt olwmaan lastesi kanssa??