Joulu 2012

Jouluaamuna murmeli oli iloisella ja pirteellä tuulella.

kuva_3-004.jpg

Jouluaatto vietettiin Tarvasjoella Antonin isomamman ja isopapan (mun mamman ja papan) luona. Aluksi aina jouluna, kun ovesta astuu sisään saa glögilasin samantien käteen. Sen jälkeen syödään jouluruoka. Kinkkua, laatikoita: peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa, kalaa savustettuna ja graavattuna, salaatteja mm. italiansalaattia, rosollia ja kalasalaattia, lihakastiketta, perunaa, lihapullia ja lopuksi luumukiisseliä. Ruokia sulatellaan muutama tunti ja sen jälkeen kahvitellaan joulutorttujen, luumuhyydykekakun ja piparien parissa. Kahvittelun jälkeen joulupukki käy tuomassa lahjat ovelle ja jatkaa matkaa. Lahjojen avauksen ja katselun jälkeen ennen kotiinlähtöä käydään tietenkin joulusaunassa, joka tällä kertaa jäi minulta väliin kuumeen takia.

kuva_3-005.jpg

kuva_24-003.jpg

Aatosta väsynyt pikku tonttu nukahti illalla nopeasti, kun päästiin kotiin.

img_1030.jpg

Tänään (joulupäivänä) perinteisesti syödään meillä kotona lähisukulaisten kanssa. Tällä kertaa isomamma ja isopappa jäivät kotiin viettämään joulun pyhiä, mutta mummon veli perheineen tuli syömään. Koska aattona joulupukki oli todella kiireinen niin tänään ehti pukki tulla oikeen ajan kanssa jakamaan lahjat. Anton näki ensimmäisen kerran joulupukin ja pääsi syliinkin.

kuva_24-002.jpg

Antonin mamma, pappa ja isä kävivät myös illalla kylässä ja toivat lahjat. 

Huomenna vielä mennään Antonin kanssa Hirvensaloon Papan (isäni) luokse syömään kinkkua ja juustoja. 

Viime vuodet oon aina ollu joulun kipeenä. Niin myös tänä vuonna. Kuume, päänsärky ja kurkkukipu vaivas koko aaton, sekä tän joulupäivän. Siltikin oli ihan paras joulu <3 ! Pitää toivoa että ei Antonille tarttuis tämä tauti. Kaapissa on kaikenvaralta kuumelääkkeet pikku tontullekin.

Lahjoista päätellen Anton on ollut kiltti poika (NO ONHAN HÄN!), niitä siis tuli paljon.

– Vaatteita 

joulu_20125.jpg

joulu_20123.jpg

joulu_20121.jpg

img_1005.jpg

joulu_2012.jpg

Saatiin samanlaiset puvut Antsan kans <3

me_tassa.jpg

– Leluja ja kirjan.

joulu_20129.jpg

– Lelukaari.

joulu_20127.jpg

– Ja tämmösen ”auton” missä voi istuskella. Pääsee myös jalkojen kanssa työntämällä eteenpäin liikkumaan.

joulu_20126.jpg

– Viilentäviä puruleluja, nenäimuri, kylpyvaahto ja kylpyankka, ensilusikka.

joulu_20128.jpg

– Kertakäyttö vaipanvaihto alustoja, Kertakäyttö ruokalappuja, uimavaippoja.

joulu_20124.jpg

– Syöttötuoli.

joulu_20122.jpg

– Lasipurkki/säilytysastia kastesormukselle.

joulu_201210.jpg

– Joulukuusenkoriste.

joulu_201211.jpg

Vähän myöhäistä toivottaa hyvää joulua, joten toivotan kaikille oikeen hyvää tapaninpäivää! <3

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *