Lapsivettä keuhkoissa.

Muistan miten synnytyksen jälkeen sanoin äidilleni, että miten kukaan voi haluta kaikkien näiden kipujen jälkeen synnyttää uudestaan. 

Aika selvästikkin kultaa muistot.

Voin nyt jo muutaman kuukauden jälkeen sanoa, kyllä, haluan lisää lapsia.

*****

Oon miettiny tosi paljon omaa synnytystäni. Sitä miten odotin kauan, että saan oman lapseni ensimmäistä kertaa syliini. Sitä, että hänet nostetaan heti syntymän jälkeen vatsani päälle.

Tälläkin hetkellä, kun kirjoitan asiasta, silmäni kostuvat ja kyyneleet vain valuvat poskiani pitkin. En saanutkaan kokea tuota, mitä odotin. Lapsi kiidätettiin heti lastenlääkärin tarkastukseen ja sieltä keskolaan saamaan lisähappea. 

Tämä on selkeästikin arka aihe minulle. Vaikka lapsellani oli kaikki kunnossa ja tuo on aivan normaali käytäntö. Varmasti siksi, että tästä ei ikinä puhuta. Neuvolassa eikä synnytysvalmennuksessa ikinä kerrota mitään tällaisesta. Synnytysvalmennuksessa näytetään synnytysvideo. Siinäkin lapsi nostetaan heti syntymän jälkeen äidin vatsan päälle. Siellä valmennuksessahan valmistutaan synnytykseen ja sen jälkeiseen elämään. Siellä kerrotaan kaikki puudutuksista hätäsektioon ja ensimmäiseen imetykseen, mutta näinkään yleistä asiaa ei edes mainita. Ainakaan meille siitä ei puhuttu mitään.

Mieleeni muistuu aina uudestaan ja uudestaan se hetki, kun kätilö tuli takaisin synnytyshuoneeseen, ilman vauvaa. Kun hän toi meille kuohuviinilaseissa omenamehua, jotta saimme juhlia vauvaa. Itkua pidätellen siemailin lasista mehua. Missä vauvani on? Ja onko silä kaikki kunnossa? Olivat ainoat asiat joita pystyin miettimään. 

Kätilö ei tiennyt kun vain, että vauvani vietiin keskolan puolelle. Minun olisi pitänyt viipyä synnärillä kaksi tuntia. Ihana kätilöni kuitenkin sanoi, että heti kun olen syönyt ja käynyt suihkussa, voimme viedä tavarani osastolle ja pääsen katsomaan vauvaa. 

Kätilö tuli huoneeseen rullatuolin kanssa. Minua kuitenkin jännitti/pelotti niin paljon, että rullatuoli toimi vain tavaroiden kuljetusta varten. Halusin kävellä itse, vaikka minua heikottikin. Osastolle saapuessamme kätilö sanoi ohimennen toiselle ”En olekaan koskaan saanut kuskata juuri synnyttäneen äidin sijaan hänen tavaroitaan osastolle!”

Kun pääsimme keskolaan, siellä oli todella mukava hoitaja meitä vastassa. Hän kertoi, että Antonilla on kaikki kunnossa. Lisähappeakin oli pitänyt antaa vain ihan hetken aikaa. 

Olen miettinyt syitä tähän kaikkeen.. Minulle sanottiin, että vauva oli niellyt lapsivettä synnytyksessä. Sen takia hänet piti viedä lastenlääkärille. Lääkäri oli imenyt lapsivedet keuhkoista ja antanut hetken aikaa lisähappea vauvalle. Vauvalla oli ollut lapsivettä suussa, kun oli vetänyt ensimmäisen kerran henkeä. Normaalisti vauvalle aloitettiin antibioottikuuri. 

Kahden päivän antibiootin jälkeen, kun infektioarvot olivat vielä koholla, antibioottia jatkettiin. Yhteensä antibiootti kesti viikon. 

Minulla todettiin lievä kohtutulehdus. Se oli luultavasti alkanut jo silloin kun vauva ei vielä ollut syntynyt. Vesien menosta oli yli 36 tuntia syntymään. Ehkä vauva oli kohdussa ollessaan saanut myös bakteerin. Sen takia joutui viikon antibioottiin.

Oon myös miettiny, että olikohan epiduraalilla jotain vaikutusta asiaan. Koska epiduraalin laiton jälkeen synnytys eteni todella nopeasti. Jos vauva oli vähän ”lääkehuuruissa” ja sen takia ei jaksanut kunnolla itkeä ja oli niin veltto.

*****

Lue synnytyskertomus kokonaisuudessaan täältä.

Ja synnytyksestä tukihenkilön silmin täältä.

 

 

 

Kommentit (4)
  1. Minun tyttöni syntyi kiireellisellä sektiolla ja vietti elämänsä kolme ensimmäistä tuntia isänsä kanssa. Minä toivuin leikkauksesta heräämössä ja näin lapsen ensimmäistä kertaa vasta kolme tuntia odoteltuani. Lapsi sai myös ensimmäiset maitonsa pullosta. Minua tuo ei harmittanut, mutta vauvan isää kyllä. Hänestä oli kurjaa, että vauva ei päässyt heti äidin syliin.

    Kirjoituksestasi ja kommenteista huomaa, että kätilöt ja lääkärit eivät tee turhaa työtä käydessään synnytystä läpi äidin kanssa jälkikäteen. Sellainenkin asia, joka on hoitohenkilökunnan mielestä pieni, voi jäädä painamaan mieltä. Parasta tietysti olisi, jos mahdollisimman monesta asiasta saisi tietää etukäteen. Ikävää, ettei näin sinun tapauksessasi käynyt 🙁 Minulla saattoi helpottaa tilannetta se, että meille oli jo etukäteen kerrottu, että en näe vauvaa heti.

    Ihanaa, että poikasi on terve ja saa nyt olla onnellisesti äitinsä sylissä!

  2. Mun synnytys päättyi kiireelliseen sektioon. Lapsivedet olivat menneet jo toissapäivänä. Muistan kun vika kätilö sanoi ennen mitään ponnistusvaihetta, että nyt ponnista. Yritin jotain ja kätilö vain huokaisi, että ei noin ja ei tästä mitään tule. Että pitää leikata ulos.

    Päivä leikkauksen jälkeen asiat jäi painamaan mieltä, joten juttelin kunnolla sairaalassa kahden kätilön kanssa.

    Kätilö oli sanonut niin vain sen takia, että tiesi jo itse ettei ponnistus voisi onnistua, ellei ponnistusvaihe olisi alkanut. Ja se oli pyytänyt minua ponnistamaan vain sen takia, että pitää edes yrittää ponnistaa ennen sektiota, lääkärit määrää tämän. Ja että sektio oli pakko tehdä: vauvan sydänäänet olivat niin korkeat niin kauan, mun tulehdusarvot nousussa ja lapsivedet menneet ajat sitten, vauva vielä korkealla kiinnittymättä vatsassa, pää väärässä asennossa ja ponnistusvaihe ei edes ollut vielä alkanut.

    Mutta ei tätä mulle kukaan kertonut synnytyksen ja supistusten aikana. Mä syytin eka itseäni, että en vaan osaa synnyttää ja ponnistaa.

    Toinen kätilö sanoi, että siinä vaiheessa kun on jo kiire, ei siinä kauheasti enää ehdi äidille mitään perustella. Ne miettii vain sitä, että lapsi saadaan ehjänä ja terveenä ulos. Ne tekee ne asiat siitä näkökulmasta. Kätilö sanoi, että näissä tilanteissa on yleistä, että synnytys jää vaivaamaan.

    Sanoisin siis sulle, että älä murehdi. Siihen synnytykseen ei kauheasti voi itse vaikuttaa, ei supistuksiin, ei kestoon.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *