Raskaustesti

Toisten kuukautisten jäätyä pois, soitin terveyskeskukseen ja kerroin tilanteeni. Kerroin, että olen yli vuoden käyttänyt ehkäisyrenkaita ja hoitaja puhelimen toisessa päässä epäili kovasti, mutta kehotti minua tekemään raskaustestin ja sen jälkeen palaamaan asiaan.

Ensimmäisen raskaustestin tein kotona, apteekista ostetulla testillä. Äitini ja pikkusiskoni olivat kotona, kun tein testiä ja odottivat vieressä tulosta kanssani. Halusin kuitenkin ihan itse yksin katsoa testin tuloksen, joten käskin heidät kauemmaksi. Pakkauksen ohjeissa käskettiin odottaa pari minuuttia jotta tulos olisi varma. Testi oli nenäni edessä ja mietin mielessäni, että näistä parista minuutista tulisi elämäni pisimmät….

Seurasin testiä, kuinka ensimmäinen viiva putkahti heti näkyviin ja hetken kuluttua toinen viiva alkoi hämärästi näkyä taustalla. Samalla sekunnilla kaivoin ohjeet uudestaan esiin tarkistaakseni kahden viivan merkityksen. Siinä ne nyt oli, molemmat viivat näkyivät tummina ja selvästi jo parinkymmenen sekunnin kuluttua. Raskaustesti oli positiivinen. 

Pidin silmiä kiinni ja yritin pidätellä kyyneliä, mutta se ei onnistunut ja kyynelet alkoivat valua pitkin poskia, kuin vesiputoukset. ”Voi v****!” olivat ensimmäiset sanani jotka riemun ja pelon sekaisella äänellä päästin suustani. Huusin äidille keittiöön ”tä on positiivinen!” ja äiti juoksi salamana viereeni katsomaan testiä. 

Hetken hiljaisuuden jälkeen, oli pakko kuitenkin vielä miettiä testin luotettavuutta johtuen ehkäisystä jota olin kokoajan käyttänyt. Seuraavana aamuna kävin jättämässä pissanäytteen terveyskeskukseen, jossa tehtiin uusi raskaustesti. Tuloksia jouduin odottamaan lääkärin soittoaikaan asti.

Tasan kello 13 nappasin puhelimen kouraani ja soitin. Kymmenen minuutin ajan puhelin tuuttasi varattua, kunnes vihdoinkin puhelimeen vastaa HOITAJA. Kerroin, että soitan raskaustestin tuloksia ja nainen pyysi tietoni katsoakseen tuloksen koneelta. Hetken kuluttua hän ilmoitti niinkin selvän vastauksen kuin ”kyllä tämä varmaankin on positiivinen”. En vielä toisenkaan testin jälkeen siis ollut sataprosenttisen varma. Sain kuitenkin samalla ajan lääkärille ja siellä minulle selvisi, että testi todellakin oli hyvin selvästi positiivinen. 

.

Lähimmäisten suhtautuminen raskauteeni:

Äitini ja pikkusiskoni tiesivät asiasta ensimmäisenä ja suhtautuivat asiaan todella avoimin mielin. Molemmat tekivät heti selväksi, että tukisivat minua päätimpä kuinka vaan. Kun kerroin heille pitäväni lapsen, molemmat itkivät onnesta ja olivat iloisia. Äidistä tulisi mummo ja siskosta täti. Isoveljeni oli vielä armeijassa, joten laitoin hänelle viestin. Kerroin, että olen raskaana ja että olen menossa kertomaan isälle. Osasin odottaa veljeltäni juuri sellaista vastausta, jonka sainkin. ”Oho! No huhhuh! Mut sehän on sun isäs, ei se voi hirveesti suuttua”. Järkytyksestä huolimatta hän myös oli tukenani alusta lähtien. Isälle kertominen pelotti kaikkein eniten. Tiesin, että hän ei sulattaisi asiaa heti, että hän raivostuisi alussa ja tarvitsisi oman aikansa asian käsittelemiseen. Jonkun ajan kuluttua hän jo kyseli neuvola käynneistä ja voinnistani ja ehdotteli pojalle nimiä. 

Kun perheeni tiesi raskaudestani ja olin varma asiasta, aloimme kertoa sukulaisille. Sinä iltana sekä minun että äitini puhelimet kävivät kuumana. Äiti oli jo muutaman päivän odottanut, että saa julistaa kaikille tulevansa mummoksi. Kaikki sukulaiset ottivat asian tosi hyvin ja olivat heti tukemassa ja innoissaan tulevasta vauvasta. 

Ystäväni luulivat aluksi minun pilailevan, kun kerroin heille raskaudestani. Kaikki ovat kuitenkin todella innoissaan ja tukevat minua parhaalla mahdollisella tavallaan. Tietysti se oli järkytys varmasti kaikille, mutta kukaan ei ole minulle sanonut, että olisin tehnyt väärin, kun päätin lapsen pitää. Innostusta ja ”vauvakuumetta” on ilmassa, ystävät ovat onnellisia puolestani. 

Olin myös juuri aloittanut ensimmäisessä kauenushoitolassa työt valmistumiseni jälkeen, kun sain tietää raskaudesta. Edessä oli siis vielä yksi henkilö, jolle oli vaikea kertoa. En tuntenut pomoani ollenkaan, joten en tiennyt kuinka hän suhtautuisi asiaan. Antaisiko hän potkut samantien vai olisiko myös innoissaan. Pomolleni kertominen oli kuitenkin loppupeleissä todella helppoa. Hän haluaa olla lapsen synnyttyä varamummo ja synnytykseen voi kuulemma tulla myös mukaan. Tallinan tuliaisina hän toi pojalle pienen pienet valkoiset Lacosteen kengät. Äitiyslomalle hän ei olisi minua kuitenkaan halunnut päästää.

Näin nopeasti onkin jo viikko 37 täynnä ja aamun lääkärikäynnillä saadaan viikko 38 käyntiin. Lääkärissä arvioidaan synnytystapa ja pojan koko.

Sometimes the biggest miracles come in the smallest packages !