Synnytys mummon silmin

Sitä oli jo ehditty odottaa, mutta se tuli sittenkin yllättäen, soitto typyltä: ”Arvaa mitä, nyt se lapsivesi meni!” Noh, piti mun pari kertaa varmistella ettei taas kerran yrittänyt jekuttaa mua. Olin just töissä saanut kahvikupin käteeni ja päivän lehden auki, mutta lehden luku jäi siihen. Ei enää pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kun kotiinlähtöön – vaikka tiesin ettei ollut mihinkään kiire, koska itsellänikin ensimmäinen synnytys alkoi kotona samoin. Työkaverit toivottivat lähtiessäni tytölle onnea ja voimia koitokseen.

Kotona olikin kaikki valmiina sairaalaa varten, mutta keitin typylle vielä aamupuuron, koska hän ei ollut malttanut syödä vielä mitään ja pitkä päivä oli edessä. Eipä silloin vielä arvannut miten pitkä siitä tulikaan. Synnärillä tehdyn alkutarkastuksen jälkeen meidät lähetettiin osastolle odottelemaan, että supistukset todella alkaisivat voimistua ja tulla säännöllisiksi. Päivän mittaan niitä vähän menkkakipuja kovempia supistuksia tuli välillä useammin ja välillä harvemmin, mutta selvää muutosta ei tapahtunut vaikka iltakin jo pimeni.

Hoitajat sanoivat, että minun täytyy lähteä sitten, kun tyttö menee nukkumaan, siihen asti voimme oleskella päiväsalissa ja käytävässä, mutta huoneeseen en saisi mennä yhdeksän jälkeen illalla. Typy katsoi minua hyvin onnettomana ja sanoi, ettei halua minun lähtevän. Enkä minä tietenkään voinut omaa typyä sinne jättää yksin, joten yö meni käytäviä pitkin kävellessä, suklaata syötiin ja vauvan sydänääniä monitoroitiin välillä kiikkutuolissa istuen ja välillä seurantahuoneen sängyssä maaten. Kyllä sydämestä kirpaisi ajatus että tyttö olisi yksin joutunut yön niitten kipujen kanssa kestämään, kun kuuntelin miten viereisessä sängyssä odottava äiti puhisi tuskissaan yksinään ja minä pystyin selkää hieromalla, geelityynyä lämmittämällä tai pelkästään jo kädestä kiinni pitämällä helpottamaan oman lapseni kipuja. 

1_yon_odotus.jpg

Aamupalan jälkeen lääkäri vihdoin lähetti meidät synnytyssaliin, jossa ympäristö oli huomattavasti mukavampi ja typykin pystyi hetkittäin lepäilemään sängyssä, vaikka kivut alkoivatkin olla jo tuntuvia. Tyttö oli niin väsynyt, että nukahti sänkyyn ja nukkui sikeästi 7-8 min kunnes seuraava supistus alkoi. Rentouttava hengitysrytmi löytyi puoliunessakin ja vasta supistuksen pahimmassa vaiheessa silmät raottuivat ja käsi etsiytyi puristamaan tiukasti minun kättäni: ”Äitiiii, auta” Hiljainen jutelu ja selän hieronta olivat parasta kipulääkettä ja heti supistuksen laannuttua uni tuli uudelleen. Melkein pari tuntia meni pätkäunilla ja ihan tarpeen oli lepo tässä vaiheessa, koska loppu iltapäivä ja ilta oli todella raskasta odottelua: milloin se kohdunsuu olisi tarpeeksi auki, jotta epiduraalin saisi. Ilokaasusta ei ollut pahemmin iloa, mutta onneksi sentään vahvemmat särkylääkkeet helpottivat ja piristivät tytön oloa siinä odottaessa.

Siinä tuli kokeiltua kaikenlaisia asentoja missä supistukset olisi helpointa kestää: sängyssä makaamista eri asennoissa, jumppapallon päällä istumista, kiikkutuolissa keinumista (joka oli minusta ollut yksi parhaista kivunlievityskeinoista) ja seiniin nojailemista, mutta kaikkein parhaaksi osoittautui se, kun tyttö otti minua kaulasta kiinni, minä pujotin kädet kainaloiden alta ja sen jälkeen käskin tytön päästää irti ja rentoutua siihen niin, että maha sai roikkua vapaasti alaspäin ja paino oli minun käsieni varassa. Hidas lantion huojuttelu vielä supistuksen ollessa menossa ohi tuntui helpottavan oloa. Jännä miten joka kerta piti muistuttaa siitä rentoutumisesta, se vaistomainen reaktio mikä saa koko ruumiin jännittymään kivusta oli niin voimakas. En varmaan olisi osannut siihen kiinnittää samalla tavalla huomiota ellen itse olisi tiennyt miltä ne synnytyskivut tuntuivat ja mikä olihelpottanut minun oloani.

2_supistus.jpg

Osastolla oli ollut kova kiire eikä kukaan ollut ehtinyt käydä pitkään aikaan meitä katsomassa, mutta juuri ennen vuoron vaihtumista iltapäivän vuorossa ollut kätilö tuli tarkistamaan tilanteen ja totesi, että vihdoin avautuminen oli edennyt jo kuuteen sormeen ja anestesialääkäri voitiin kutsua paikalle.  Epiduraalin saamisen jälkeen kaikki menikin niin nopeasti, puolen tunnin pakollisen sängyssä makaamisen jälkeen typy pääsi käymään vessassa ja minä kävin taas vaihteeksi lähettelemässä tekstiviestejä kärsimättömille sukulaisille ja kavereille. Uusi kätilö auttoi tyttöä sängylle, kun tulin takaisin huoneeseen ja totesi, että taitaakin olla jo aika ponnistaa.

Kätilö ja lääkäriopiskelija valmistautuivat vauvan syntymään ja sitten kaikki menikin niin nopeasti – tuntui että ponnistusvaihekin olisi kestänyt vain hetken vaikka siinä meni melkein tunti. Vähitellen alkoi pilkottaa pieni tummatukkainen päälaki. Vaikka olen kolme lasta synnyttänyt niin en ole koskaan itse nähnyt miten se vauva tulee ulos; miten se pää on todellakin niin kapea ja pitkulainen ja alkaa heti ulos tultuaan pyöristyä ihan silmissä. Taisi olla pojalla leveät hartiat, kun meinasi jäädä hetkeksi jumiin pään tultua jo ulos ja sitä jouduttiin ihan auttamaan viimeisten supistusten aikana. Vihdoin oli ihana pieni poika maailmassa, mutta montaa hetkeä emme saaneet pientä siinä ihailla ennen kuin hänet kiidätettiin lastenhuoneeseen lääkärin tarkastettavaksi ja sieltä keskolaan saamaan lisähappea.

3_eka.jpg

Meidät jätettiin ihmettelemään ja odottelemaan lisätietoja, kun typy ei saanutkaan vauvaa syliinsä pitkän odotuksen jälkeen. Ja vaikka sitten sanottiinkin että vauvalla oli kaikki kunnossa, niin se ruuan kanssa kuohuviinilaseista tarjottu mehu meinasi jäädä juomatta kun typy siinä kyyneliä pidätellessä kiirehti suihkuun menoa, jotta pääsisimme sinne keskolaan pikkuista katsomaan.

Synnärillä pitäisi virallisesti viipyä vähintään kaksi tuntia synnytyksen jälkeen, mutta kätilöt ymmärsivät hätämme ja päästivät meidät jo hiukan aikaisemmin osastolle, josta saimme heti mennä keskolaan. Hoitaja kertoi, ettei happea ollut tarvinnut kauan antaa ja poika voi oikein hyvin. Siellä pikkuinen makasikin suloisena pienessä sängyssään ja heräsi tyytyväisenä katselemaan, kun pääsi vihdoin äidin syliin.

4_sylissa.jpg

Äidin onnenkyyneleitä tippui pienen pojan rinnalle, kun äiti silitti pikkuista poskea ja totesi: ”Kyllä tämä on ihan Antonin näköinen!” Vähän siinä ehdittiin maistella äidin tisuakin ja syödä tuttipullosta mummon sylissä pienen tilkan maitoa. Millään emme olisi malttaneet lähteä, mutta oli aika tuoreen äidinkin päästä vähän lepäämään pitkän rankan urakan jälkeen.

5_maitoa.jpg

Voin vain todeta että todella tunnepitoinen kokemus kaikella tavalla. Vaikka pahimmillaan taisi itku päästä niin kyllähän me osattiin välillä ihan hervottomasti nauraakin kaikille pikku kommelluksille. Silloin ensimmäistä yötä valvoessa piti ihan hillitä hihittelyä ettemme olisi toisia häirinneet ja jälkikäteen tullaan varmaan vielä moneen kertaan nauramaan niitä puoliunessa huudahdettuja ”Miks aina mennään kiinalaiseen?” ja ”AAAH, mä niin RAKASTAN epiduraalii!”  Tyttö jaksoi uskomattoman hienosti vaikka kesti kauan ja väsymys iski välillä. Eikä hän edes suuttunut minulle kertaakaan vaikka välillä huomautti että lopeta jo se jankuttaminen siitä rentoutumisesta – ja hetken päästä totesi, että jankuta sittenkin, se helpottaa.

Äidin sydämeen ihan sattui kun typyn kivut olivat kovimmillaan eikä pystynyt auttamaan juuri muuten kuin puhumalla. Ja nähdä se syvä pettymys joka tytön silmistä näkyi, kun hän ei saanutkaan heti vauvaa syliinsä. Tuntui niin pelottavalle odottaa tietoa onko vauva kunnossa, mutta piti silti pysyä itse rauhallisena ettei tyttö olisi mennyt paniikkiin. Sitten se valtava onni ja rakkaus mikä valtasi meidät molemmat kun vihdoin parin tunnin odottelun jälkeen suloinen ihana pikku prinssi pääsi äitinsä syliin <3 ja saimme itse nähdä että kaikki oli hyvin.

Kun vihdoin olin kotona, huomasin että syöminen oli jäänyt aika vähiin, mutta silti ei ollut nälkä. Lämmitin pari nakkia ja join yhden oluen ja ihmettelin miten mahtaisi uni tulla – oli tullut valvottua 44h putkeen mutta mieli kävi vielä ylikierroksilla. Jääkaapissa odotellut sampanja sai kuitenkin odottaa vielä seuraavaan iltaan: olin varannut MUMMia ihan tätä juhlaa varten, kun minusta tuli MUMMO <3 

6_sampanjaa.jpg

Vielä loppuun kuva seuraavana päivänä keskolasta, kun äiti pesi hyväntuulisen pikku-Antsan kakkapyllyä ja mummo napsi kuvia pikku prinssistä. Kuvassa siis vajaan vuorokauden ikäinen hurmuri, joka tuli asumaan meidän kolmen naisen talouteemme ja sekoittamaan meidän ja kaikkien muiden päät <3

7_antsahurmuri.jpg

Kommentit (10)
  1. Mulla tuli tippa silmään, ko luin sun äidin kirjoitusta. Tosi ihana äiti sulla 🙂 

  2. Vauvakuumetta
    15.10.2012, 08:45

    Niin ihanasti kirjoitettu! Onnea äidille ja mummolle! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *