Synnytys

Pitäis varmaankin alkaa miettiä uutta nimeä blogille…

Lapsivedet meni maanantaina 1.10. kello:10.05, siitä voit lukea lisää aikaisemmasta kirjoituksestani.

Tyksiin lähdettiin 12 aikoihin ja kun mikään kiire ei ollut niin käytiin kanttiinissa moikkaamassa äidin veljen vaimoa. Kanttiinissa ollessa oikein odotin niitä ”kunnon” supistuksia, niitä kipeitä. (ja tästäkös saivat kunnon naurut ja arvatkaa vaan muistutellaanko siitä nytten, kun ne supistuksen on kokenu)  En siksi, että olisin halunnut kipuja, vaan että synnytys olisi edennyt.  Reilu puolisen tuntia istuskeltiin kanttiinissa ja sitten lähdettiin ilmottautumaan sairaalaan, kun en ollut soittanut tyksiin. 

Heti alettiin monitoroida supistuksia ja vauvan sydänääniä.

anton2.jpg

Minut siirreettiin vielä osastolle odottelemaan säännöllisiä supistuksia. Osastolla vietettiinkin sitten seuraava yö ja äitin kanssa käveltiin käytävillä, syötiin suklaata, maattiin ja istuttiin monitoroinnissa ja ”kärsittiin” niistä laimeista supistuksista, joita tuli välillä seitsemän ja välillä kolmen minuutin välein.

Aamulla klo:9 siirryttiin synnärille. Mitään ihmeellistä ei ollut tapahtunut yön aikana, edelleen niitä laimeita supistuksia. Tässä vaiheessa kaksi sormea (vasta) auki. 

Synnytys eteni piinaavan hitaasti. Supistukset tulivat voimakkaammiksi ja ne edellispäivänä kanttiinissa odottamani supistukset alkoivat. Kun vihdoinkin sain sen kauan kauan kauan odottamani epiduraalin olin kuusi sormea auki. Tähän oli päästy 12 tunnin synnärillä odottelun jälkeen. (Mulla sattu tutkimukset niin paljon (kohdunkaula niin takana), että itku kurkussa kolmen sormen jälkeen viivytin tutkimuksia. Olin aivan varma, että yhtä hitaasti mentäis loppu aika myös.) 

Epiduraalin sain illalla 20.50 ja siitä johtuvan pakollisen puolen tunnin odottelun jälkeen pääsin vihdoinkin käymään vessassa. Epiduraalin vaikutus jäi lyhyeksi (35min), koska 21.25 alkoi jo ponnistuttaa.

Lapsivesien menosta oli reilu 36 tuntia ja oma pieni rakas poikani syntyi laskettuna päivänä 2.10. klo:22.35 ! <3

Asia jota odotin, vauvan saaminen syliin heti synnytyksen jälkeen, ei sitten mennytkään niin kuin odotin. Pikkunen oli vetänyt lapsivettä henkeen (ilmeisesti oli suussa syntyessä) ja hänet vietiin heti napanuoran katkaisun jälkeen pois huoneesta tutkittavaksi. Kun lapsi oli hengittänyt lapsivettä, niin tulehdusarvot olivat korkeat ja hänet vietiin keskolaan. Sain vauvan ensimmäisen kerran syliin 2 tunnin ikäisenä keskolassa. Keskolassa sai antibioottikuurin joka on normaali toimenpide tällaisissa tapauksissa. Ja näitä tapauksia on monia, ei siis ole harvinaista. 

Kahden päivän ikäisenä siirryttin vierihoitoon ja sairaalasta päästiin, kun poika oli viikon ikäinen.

Vaikka kaikki on loistavasti ja oli vain pikku miehen omaksi parhaaksi, että hänet vietiin niin tunnen asiasta syyllisyyttä. Vaikka en olisi millään tavalla voinut asiaan edes vaikuttaa. 

Minulla itselläni on ollut synnytyksen jälkeen joka päivä lämpöä vaihdellen 37.3 ja 37.7 välillä ja aluksi sanottiin että johtuu vain maidon noususta. Tulehdusarvot olivat ihan vähän koholla (mikä ennemmin viittasi tavalliseen flunssaan) mutta kun lämpöä oli joka päivä sen viikon ajan, niin lääkärit epäilivät lievää kohtutulehdusta. Yleisiä oireita synnnytyksen jälkeen; kuumeilu, vatsa todella kipeä, jälkivuodossa paha haju. Minulla lievä tulehdus johtuen pelkästä kuumeesta. Nyt on kaksi eri antibioottikuuria päällä, ei vaikuta millään tavalla imettämiseen.

Tulehdus on luultavasti tullut lapsivesien menon jälkeen ja kun siitä synnytykseen oli yli 36 tuntia, niin luultavasti vauva on saanut infektiota siitä ja sen takia joutuikin antibioottiin. Nykyään kun vaan odotetaan 48 tuntia, että käynnistetään synnytys, kun ennen se tehtiin vielä saman päivän aikana.

Mutta kaikesta huolimatta täällä kirjoittaa maailman onnellisin äiti <3 Kaikki on erittäin hyvin ja me voimme molemmat hyvin. Pikkunen on terve ja aivan ihana kaunis vauveli. Kaikki sanoo, että minun silmät ja nenä. Mun mielestä kuitenkin näyttää aivan enoltaan, minun isoveljeltä. Koira ja kissa ottanut asian suht hyvin. Kisuli ihmettelee kauempaa pientä nyyttiä ja koira tulee vähän liiankin innoissaan nuolemaan vauvan päätä ja korvia 😀 

Sanoin kuvaamatonta tämä äidinrakkaus <333

Tässä pari kuvaa minun pikku Anton pojasta. 

anton1.jpg

anton3.jpg

Tässä vieressä katselee, että mitä se äiti oikeen touhuaa.

anton4.jpg

Vielä viikko synnytyksen jälkeen pakollinen masu kuva, KUN SITÄ EI OO ENÄÄ YHTÄÄN JÄLJELLÄ. En huomaa kehostani ollenkaan, että olisin synnyttänyt (no pari arkaa tikkipaikkaa alapäässä) tai ollutkaan ikinä raskaana.

maaaaaaasuuuuu.jpg

Ja ainiin aikaisempaan kirjoitukseeni, istukkaverenluovutukseen liittyen, joudun harmikseni kertomaan, että tyksissä tämä ei ole valitettavasti mahdollista. 🙁

Seuraavan tekstin saatte lukea äitini kirjoittamana. Tuore mummo kertoo esim. millaista oli olla mukana synnytyksessä ja tuntemuksiaan mummoksi tulemisesta.

 

 

 

Kommentit (14)
  1. tättärää
    8.3.2015, 22:15

    Oletkin ollut ihan samaan aikaan tyksissä synnyttämässä kuin minäkin ja meidän kaksoset olivat myös keskolassa,2.10 syntyivät myös he la olisi ollut vasta 10.12

  2. Heei mä olin myös samalla osastolla ennen salia (ja sen jälkeenkin) ja meiän tyttö syntyi 2.10 klo 16.28 🙂 jouduttiin kans antibiotille kun lapsivedestä 33h ja vauvalla hapettumisarvot matalalla.. mä mietinkin miks olit niin tutun näkönen, kunnes tajusin että olin lukenut sun blogia aiemmin! 😀 Onnea pienestä pojasta!! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *