Ladataan...
Monsteri lauma

Juuri nyt tuntuu kun olisin vain äiti. Lapset möykää vielä huoneessa ja vääntää unta vastaan. Mies juhlii jossain jonkun synttäreitä. pyykit odottaa sohvalla viikkausta ja tiskin tuossa vieressä. Kyllä se äitinkin tarvitseen sen oman ajan jolloin saa vaan istua ja nauttia siitä että kukaan ei huuda äitiä,kukaan ei räjähdä itkuun kun ei onnistukkaan "katsokaa ilma käsiä" seisonassa. Jos oikein muistan taidan elää parisuhteessa...mutta missä se toinen puolikas on tästä suhteesta nyt? kavereiden kanssa rilluttelemassa ja pitämässä hauskaa,Huomenna sitten tämä toinenkin puolisko on paikalla mutta oloiltaan ehdottaa koko päivän ajan "katsotaanko leffaa" "tekisitkö jotain rasvaista ruokaa" Juu totta kai kokaan pizzaa ja sitten katson leffaa,Jos sä hoidat lapset ja koiran! ai ei vai käy? no sit mee makaan pois mun silmistä mä tässä pyöritän tätä arkea.Ikävä kyllä meidän lapset ei ymmärrä vielä muutamaan vuoteen sitä että joskus voisi ottaa rennosti ja lintsaa koti jutuista.Meidän lapset menisi aivan sekaisin jos koko päivänä ei mitään tapahtuisi.Se on kai se rytmi miksi sitä kutsutaan jota "normaali" perheessä toistetaan päivästä toiseen,Viikosta toiseen jotta päivät saadaan rullaamaan.

Mennyt viikko on muutenkin ollut jotenkin erityisen raskas,Pojan tarha alkoi joululoman jälkeen...Poika oli todella innoissaan mutta minä en, Taas pusketaan vaunuja ja vedetään pulkkaa perässä kolmena aamuna viikossa, Pojan tarha loppuu tosin kolme viikon päästä.Sitten ollaankin kotona eikä niitä tarha kavereita näe enään, leikki kaveriksi joutuu kelpaamaan äiti ja pikkusisko jotka ei vielä(kään) ymmärrä miten niillä autoilla ajetaan tai soturi ratsuilla leikitään. Tarha arkeen palaan vasta elokuussa kun itse palaan töihin, ja opetellaan kahden lapsen viemistä tarhaan.

Mutta siis missä se parisuhteen toinen puoli luuraa? Hassua miten isällä on oikeus tulla ja mennä tässä sirkuksessa miten haluaa, miksi äiti ei voi? vai voisiko sittenkin jos vain olisin niin päättäväinen ja ilmottaisin että nyt tämä äiti poistuu taka vasemmalle ja palaa arkeen taas aamulla...Tai ehkä vasta puolta päivin, Ennen lapsia ajattelin että minä kyllä menen myös tapaamaan kavereita ilman lapsia, mutta ne kerrat on tainut jäädä kuopuksen syntymän jälkeen niin vähäisiksi että yhden käden sormet riittävät ne laskemaan. Sitä ei vaan osaa lähteä ilman lapsia mihinkään, tai jos lähden niin mietin koko ajan että miten kotona pärjätään. Vaikka tiedän että kyllä täällä pärjätään.

Olen muutaman kerran kuullut mieheni suusta että "omin lapset" aina ja tottahan se on, tavallaan ainakin. Itse alan ruutiinin omaisesti toimia illalla kun nukkumaan meno aika lähestyy ja aamulla sama juttu. Tuntuu vain välillä että eihän kukaan muu osaa tätä hommaa hoitaan. Tiedän tasan tarkkaan mitä esikoinen haluaa aamulla syödä. Missä välissä antaa kuopuksen ähkiä kakkaa vaippaan eteisen nurkassa. Tiedän koska pitää alkaa pukemaan ulko lähtöä varten  jos kuopus nukkuu ekat päikkärit ulkona meidän muiden touhutessa jotain muuta.Koska on oikea hetki tulla sisälle valmistamaan ruokaa jotta känkkäränkkä ei saavu meille.Missä välissä käyn nostamassa vaunut sisälle koska neiti herää aivan juuri.

Ehkä sitä pitäisi olla välillä vain itsekäs ja lähteä itse, yksin. Jos vaikka tämän vuoden aikana opin tähän että myös äiti saa mennä tässä perheessä joskus johonkin ilman lapsia.