Haikean onnellinen tulevaisuus

DSC_0945.JPG

Olen ollut viime päivinä jotenkin todella haikean onnellisissa fiiliksissä. Olen laahustanut lasten kanssa kiertoreittejä kaupasta kotiin, tehnyt hiekkakakkuja erityisellä antaumuksella ja yrittänyt pitää päivämme mahdollisimman yksinkertaisina niin, että saan imettyä itseeni kunnolla sitä kotiäitifiilistä. Kesä tuntuu jyskyttävän niin kauheata vauhtia eteenpäin, että ajatukseni pyörivät väkisinkin ensi syyskuussa ja siksi yritänkin nyt saada tämän hetkisestä elämästäni mahdollisimman paljon irti.

Mä olen ihan todella innoissani tulevasta syksystä, vaikka se pistääkin meidän koko perheen kuviot ihan mullin mallin. Odotan kaikkea tulevaa onnesta kihisten mutten siltikään ole voinut välttää silmiini hiipiviä kyyneleitä, jotka olen pyyhkinyt iltaisin nukkumaan mennessäni tyynyliinaan. Kaikki tulee muuttumaan ja mun elämäni yksi parhaimmista vaiheista tulee lopulliseen päätökseensä. Ja se tuntuu hyvältä mutta samaan aikaan niin pirun haikealta. 

DSC_0945.JPG

DSC_0948.JPG

En ole enää moneen viikkoon muistanut kuinka raskasta oli raahata nälkäisiä ja väsyneitä lapsia kotiin tai kuinka kirosin mielessäni ne hiekkaiset kuravaatteet, jotka lojuivat kylpyhuoneen lattialla. En ole muistanut miten puuduttavalta tuntui seistä leikkipuistossa tai kuinka väsynyt mä tähän kaikkeen olen ollut. Nyt muistan vain kuinka ihanaa meillä oli. Mulla ja noilla kahdella minityypillä. En osaa enää oikein tehdä muuta kuin nauttia ja miettiä, että miksei me koskaan muka ehditty sinne kirjaston satutunnille vaikka monta kertaa piti mennä? Tai miksei me vaikka hypätty ihan muuten vain Tampereen junaan ja vietetty päivä siellä, kun kerran olisi voinut? En voi olla ajattelematta muistinko nauttia tarpeeksi, olisiko pitänyt huutaa vähemmän, laulaa ja lorutella enemmän tai vaikkapa askarrella joku linna. Kun olisi ihan oikeasti ehtinyt.

Nyt kaikki tämä perusarki kurahousuineen, kaatuneine maitolaseineen sekä kahden lapsen kaaoksineen on tuntunut ihanalta. Sellaiselta, kun olin mielessäni miettinyt meidän arjen olevan kun olen kotona. Muttei se ihan ollut. Oli uhmaa,väsymystä, huonoa omaatuntoa, riittämättömyyden tunteita, pakkasia, kyllästymistä, kaksi lasta ja vielä kerran sitä väsymystä. Mutten vaihtaisi mitään pois, ja nyt olen haikean iloisena valmis jatkamaan eteenpäin vaikka se vähän surettaakin.

Pääsen onneksi syksyllä tekemään töitä joista ihan varmasti itse nautin, sekä asioita jotka vievät mua kohti unelmiani. Ja se tuntuu taas todella hyvältä. En onneksi myöskään hyppää ihan täysipäiväiseen oravanpyörään, vaan mulle jää myös niitä arkisia niin tärkeitä kotipäiviäkin. Mutta elämääni tulee myös ihan eri tavalla kiire, lisää velvollisuuksia, enemmän kompromisseja sekä priorisointia ja vähemmän aikaa. Vähemmän aikaa noille meidän pienille, miehelle, kodille, ystäville ja blogille. 

DSC_0952.JPG

Olen tehnyt tämän haikean surutyön jo kerran, kun palasin takaisin kouluun ja töihin tytön ollessa reilun vuoden. Mutta nyt tämä kerta on kahdella tavalla erilainen. Silloin aikaisemmin tiesin kokevani kotiäitiyden vielä kerran jos vain luonto niin soisi. Nyt tiedän, että ainakin tällä hetkellä ajateltuna tämä oli viimeinen kotiäitinä vietetty aika ikinä. Never say never mutta nyt tuntuu siltä. Toinen suuri ero edelliseen kertaan on se, että nyt menen tekemään sitä mitä oikeasti haluan ja mistä olen todella innoissani. Vuonna 2013 menin suorittamaan jotakin loppuun ja tekemään juttuja, jotka eivät olleet intohimoni. Ja se ahdisti.

Tiedän, että tulemme selviämään syksystä kaikki oikein hyvin mutta jotenkin tämä lopullisuus tuntuu nyt vaikealta. Nimittäin onhan tämä kotona oleminen vaan niin poikkeuksellista aikaa ettei ole toista. Mutta nyt on aika jatkaa eteenpäin ja muistaa, että tässähän ne lapset ovat ihan vieressä jatkossakin, arkemme on vain hiukan erilaista. Ja onhan tässä vielä kesääkin vaikka kuinka jäljellä!

Seuraa Morning Glorya: Facebook/ Bloglovin / Instagram @morningloryannika

suhteet oma-elama vanhemmuus
Kommentit (8)
  1. Oi kuule, tunnistan itsessäni aivan samaa! Että sitä siinä hetkessä kokee kaiken olevan ihan tyhmää ja tylsää ja hermot vievää ja jälkikäteen sitten miettii, että oi voi kun silloinkin oli niin ihanaa ja miksen silloin tehnyt sitä ja tätä ja tuota. Aijjai, mikä hetkessä elämisen taito 😀 

    Mutta ihana kuulla, että syksyllä on tulossa myös mieluisia juttuja! Olen ihan varma että vaikka kiire toki lisääntyy, saat myös molemmista puolista enemmän irti kun on se vastapuolikin olemassa. Kotona tietää, ettei ne itkut kestä ikuisesti ja töissä tietää, että kohta jo pääsee kotiin. 

    Sitä ennen ihanaa kesää vielä!

    1. Haha todellakin sä sen sanoit, hetkessä elämisen taito on kohdillaan 😀 Mutta kiitos kannustavista ja ihanista sanoistasi <3 Mäkin luulen, että se menee juuri noin. Kummastakin saa enemmän irti, kun arki pitää sisällään sekä kotijuttuja että töitä yms. 

      Hyvä tästä tulee ja ihanaa kesää sinnekin 🙂

  2. Muistan niin hyvin nuo fiilikset viime kesältä! Niin ristiriitaista. 🙂 Ja kyllä, nyt töissä ollessa sitä vasta ihmetteleekin että miksi en tehnyt sitä ja tätä silloin kun olin kotona ja olisin ihan oikeasti ehtinyt… 😉

    1. No sitä tämä kyllä on – ristiriitaista! Mutta kiva kuulla, että joku muukin on käynyt näitä samoja ajatuksia läpi <3

      Ja se on muutes helppoa miettiä jälkikäteen miksei muka ikinä ollut aikaa.. Muistan esim. kun mietin esikoisen syntymän jälkeen miksei meillä muka ollut aikaa tehdä sitä ja tätä, kun ei ollut lasta ja sitten kun kuopuksemme syntyi mietin miksei me ikinä tehty sitä ja tätä, kun meillä oli vain yksi lapsi 😀 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *