Ladataan...

Viime vuosina minulla on ollut tapana tehdä syntymäpäivistäni oikein kunnon numero. Suurin osa vouhotuksestani on täysin keinotekoista, ja mitä enemmän ihmiset siihen kiinnittävät huomiota, sitä enemmän heitän vettä myllyyn. Toki synttärini tuottavat minulle iloa, mutta tämä hössötyshän on juuri sitä: pelkkää tyhjänpäiväistä hössötystä. 

Tänä vuonna olen halunnut kuitenkin tehdä synttärijuhlinnasta ihan oikeastikin tärkeää. Sain niin monta "musta on suloista että sun synttärit on sulle niin tärkeät" -tyyppistä kommenttia, että alkoi jopa vähän sapettaa. Miksei omia juhlapäiviään saisi fiilistellä montaa viikkoa putkeen juuri niin pitkään kuin haluaa? Vaikka olisikin jo 35-vuotias?

Toissaviikonloppuna järjestin synttärijuhlat itselleni ja ystävälleni Janitalle, jonka kanssa olemme juhlineet synttäreitä yhdessä jo yli 20 vuotta. Ja minusta kaikkien "nuorten" aikuistenkin pitäisi juhlia synttäreitään, tavalla tai toisella. Miksi? Minäpä kerron. 

Ne on vittu juhlat. Syntymäpäivä on juhlapäivä, silloin juhlitaan. Miksi se on virstanpylväs ainoastaan muksuille ja vanhuksille? Siksi että jihuu, ne ovat hengissä? No niin ollaan perkele mekin. Vaikka meillä on takuulla enemmän stressiä ja paineita ja läheltä piti -kuolematilanteita. Tai no okei niitä ei ehkä ole kaikilla "nuorilla" aikuisilla ihan yhtä paljon kuin vanhuksilla. Mutta huonosti menee noin niin kuin ylipäätään. Meidän pitää esimerkiksi puhua itsestämme "nuorina" ihan hipsukoissa. Vähemmästäkin vituttaa. 

Aikuiset ovat tosi hyviä antamaan lahjoja. En ikinä odota, että kukaan toisi synttäreilleni lahjoja. Minulle on tärkeämpää, että ne vääntäytyvät paikalle, halivat minua vähän ja tuhlaavat rahaa valitsemaani baariin. (Mutta en minä sitä tietenkään niille sano. Tuovatkoon lahjoja, en minä estä.) Saan joka vuosi sylillisen skumppaa ja sylillisen kukkia (ne ovat parhaita lahjoja) ja viime vuosina aina myös krapulaselviytymispakkauksen: pienen muovikassin, jossa on sipsipussi, puolen litran limu ja suklaapatukka. Ensi vuonna ehkä myös särkylääkettä.

Juhlat voivat olla juuri sellaiset kuin itse haluaa. Järjestin omani itsekkäästi lähikahvilassani, kantapaikassani, kasvisravintola Cargossa, jotta mun ei tarvitsisi mennä 150 metriä kauemmaksi kotoa. Mun juhlat, mun etäisyydet! Plus kattokaa nyt miten nättiä siellä on. (P.S. Cargo on muuten talvikaudella kiinni iltaisin, joten yksityistilaisuudet suorastaan odottavat järjestäjäänsä. Ruoat ja juomat järjestyvät talon puolesta ja homma toimii myyntitakuulla. Voit myös kutsua minut, asun tosi lähellä.)

Juhlat tekevät onnelliseksi. Olin koko juhlaillan ihan uskomattoman onnellinen ja kaikki oli minusta täydellistä. (Lahjoilla ja skumpalla ja soittolistalla, jossa oli pelkästään omia suosikkibiisejäni, saattoi olla osuutta asiaan, mutta silti. Ainoa, mikä juhlista jäi puuttumaan, oli pussailu.) 

Synttärit on kaikki, mitä minulla on. En ehkä koskaan pääse naimisiin ja pitämään hääjuhlia tai juhlimaan hääpäiviä. En ehkä koskaan saa lapsia ja kykene kanavoimaan juhlintatarpeitani niiden kautta. Synttärit on saatana sentään kaikki mitä mulla on. Let me have it. (P.S. Menen kyllä tosi mielelläni naimisiin, jos jotakuta kiinnostaa. Sitoutuminen ei niinkään napostele, mutta ne bileet. Meiliosoite on tuolla sivupalkissa.)

P.S. Täten juhlallisesti ilmoitan, että tämä olkoon kauden 2018 viimeinen synttäripostaus. 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Tämä miesten parturiketju Groomin remonttilakana on parasta, mitä olen ikinä nähnyt. 

Pidän siitä niin paljon, että haluan lainata tämän nerokkaan lauserakenteen myös muihin tokaisuihin. 

Anteeksihan voi remontin lisäksi pyytää vaikka mitä, esimerkiksi 

  • Vaivannäöstä: sori for these vaivs
  • Kovista äänistä: sori for these metels
  • Siitä: sori for these siits.

Samaan tapaan voisi helposti myös kiittää oikeastaan kaikesta, esimerkiksi 

  • Kukkakimpusta: tänks for these kuks
  • Siitä, että on saanut syödäkseen: tänks veri much for these ruoks
  • Musiikista (kuten Abba teki aikoinaan): tänks for the musiiks.

Ja jos kerron pyytää anteeksi ja kiittää, voi yhtä hyvin myös käyttää rakennetta onnitellakseen toista ihmistä, esimerkiksi

  • Merkkipäivän johdosta: konkräts for these syntyms päivs
  • Työssä etenemisestä: konkräts for these nyys työs
  • Uuden hienon lauserakenteen keksimisestä: konkräts for these veri merkittävs keksints.

Olkaa hyvät. 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Järjestämme ystäväni kanssa ensi viikonloppuna jo perinteiset, yhteiset synttärijuhlat (ja nyt lupaan, että näiden juhlien jälkeen tämä perusteeton synttärihehkutus vihdoin loppuu. Siis heti kun olen kirjoittanut itse juhlista vielä yhden jutun). Rakastan juhlien järjestämistä, ja uskon, että jos minulla olisi isompi koti, pitäisin pieniä juhlia tämän tästä. 

Tai sitten en. Koska menetän järkeni joka kerta. Olen sillä tavalla vittumainen ihminen, että haluan järjestää kaiken itse, mutta sitten valitan lakkaamatta siitä, että minun täytyy järjestää kaikki itse.

Mutta juhlissa on muitakin huolia. Realistisia sellaisia. 

Kuten se, että mitä jos kukaan ei tule. Mitä jos tönötän keskellä juhlapaikkaa yksin, hiukset kiharrettuina, juhlamekko silitettynä, skumppa lasissa väljähtymässä eikä kukaan koskaan tulekaan? Mitä jos ne hengaavat jossain muualla ilman minua? Kilistelevät siellä omine kiharrettuine hiuksineen ja prässättyine leninkeineen ja NAURAVAT MINULLE KOSKA OLEN NIIN SÄÄLITTÄVÄ ETTEI KUKAAN EDES TULE JUHLIINI?

Tai entä jos juhlissa tapahtuu jotakin hirveää? Jos vaikka liukastun tanssilattialla ja kaadun? Tai jos joku muukin liukastuu ja kaatuu ja lyö päänsä ja MITÄ JOS KAIKKI KAATUVAT JA KATKOVAT RAAJOJAAN EIKÄ KUKAAN ENÄÄ VOI TANSSIA JA MITKÄ NE SELLAISET JUHLAT OVAT MISSÄ KUKAAN EI EDES TANSSI?

Tai mitä jos minua jännittää niin paljon että alan voida huonosti? Mitä jos voin niin pahoin että joudun jäämään kotiin ja kaikki muut vaan juhlivat menemään EIVÄTKÄ EDES HUOMAA ETTEN OLE PAIKALLA KOSKA HE VOIVAT AIVAN HYVIN JA MINÄ NIIN HUONOSTI JA HETI KUN JUHLAT OVAT OHI, VOIN TAAS HYVIN NIIN ETTÄ KAIKKI PAHOINVOINTI ON OLLUT IHAN TURHAA?

Tai entä jos joku järjestää paremmat juhlat? Sellaiset, joissa on hienommat koristeet ja oivaltavammat tarjoilut ja glamoröösimmat vieraat ja kuvausseinät ja goodie bagit, luoja paratkoon, ja sitten kaikki niiden jälkeen puhuvat vaan siitä kuinka mielettömän upeat nämä toiset juhlat ovat ja kuinka TIIAN JUHLAT EIVÄT OLLEET YHTÄÄN MITÄÄN JA KUKAS PERKELE SE TIIA OIKEASTAAN ON KUN EI ME MUISTETA SEN OLEMASSAOLOA KUN EI MEILLÄ OLE EDES YHTÄÄN POLAROID-KUVIA MUISTOINA SEN "JUHLISTA"?

Tai mitä jos koko juhlia ei tule koska maailma hukkuu muoviin ja kaikilla ei ole edes kotia ja merihevoset ja vanupuikot menevät sekaisin ja nettikaupat heittävät vaatteita roskiin ja MIKÄ OIKEUS MINULLA EDES ON PITÄÄ MITÄÄN JUHLIA KUN EI TÄSSÄ MAAILMASSA OLE KERTA KAIKKIAAN MITÄÄN ILON AIHETTA?

 

Mutta siis ihan tosi ihanaa järjestää juhlat. Oikeesti.

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Olen pitänyt tästä melkein yhtä kovaa meteliä kuin syntymäpäivistäni, mutta jos joku ei vielä tiennyt, minusta tulee tänä syksynä ihan oikea kirjailija. Minun ja ystäväni Annan podcast Kaverin puolesta kyselen on kesän aikana muotoutunut kirjaksi, ja eilen oli siitä ihmeellinen päivä, että me saimme käsikirjoituksen valmiiksi. 

Ihmeellisintä koko hommassa on se, etten vieläkään oikein käsitä, miten siinä kävi niin. Minun mielestäni kirjaprojekti etenee nimittäin kuudessa vaiheessa, joista yhteenkään ei kuulu kirjoittaminen. Niitä ovat: 

Ensimmäinen eli hedonistinen vaihe: kustannussopimuksen allekirjoittaminen eli armoton skumpan kittaaaminen ja juhliminen

Toinen eli realistinen vaihe: aikataulun sopiminen eli posketon stressaaminen, ei kuitenkaan sanankaan kirjoittaminen

Kolmas eli eskapistinen vaihe: koko homman unohtaminen eli loman viettäminen (eli armoton aperol spritzin kittaaminen)

Neljäs eli taantumavaihe: deadlinen lähestyminen ja uudelleen posketon stressaaminen, ei kuitenkaan sanankaan kirjoittaminen (edelleenkään)

Viides eli vokalisointivaihe: stressin kasvaminen eli ahdistuksesta somessa kaikille kovaan ääneen valittaminen

Kuudes eli kulminoitumisvaihe: kappas, kirja on valmis.

Tässä ensimmäinen kuva Annasta ja minusta sen jälkeen, kun olimme saaneet käsikirjoituksen valmiiksi. Jos tarkkaan katsoo, saattaa huomata skumpanhimon silmäkulmissamme. 

Enkä siis tiedä vieläkään, missä välissä oman osuuteni kirjoitin, mutta jokin tonttu sen on pikku sormillaan yön pikkutunteina vissiin naputellut. (Kirjoitan artikkelitkin yleensä pääasiassa pääni sisällä, ja varsinaiseen kirjoittamiseen menee vain hetki, mutta kokonainen kirja? Ohuehko kirja, mutta kirja kuitenkin! Mitä hittoa?)

Mutta sinne se nyt menee, kustantajallemme Kosmokselle raadeltavaksi. Kirja julkaistaan lokakuussa, ja mielipuolisen upeita julkkaribileideoita otetaan mielellään vastaan. Koska tärkeintä koko hommassahan ovat tietenkin ne juhlat eli armoton skumpan kittaaminen.

Eikä siinä muuten vielä edes kaikki, kuten viidakon vanha sanonta kuuluu, sillä tänään alkaa myös itse podcastin uusi kausi! Uusi jakso joka tiistai ja perjantai. Löytyy Yle Areenasta, Spotifysta, iTunesista ja toivottavasti sieltä mistä ikinä kuunteletkaan podcasteja. 

 

Lue myös: 

 

Pages