Ladataan...

Olisin hirveästi halunnut kirjoittaa tähän tekstikenttään vain kaksi sanaa: "en mitään". Mutta sitten ajattelin että a) siitä ei olisi kyllä kenellekään hyötyä, b) se naurattaa vain vähän ja c) se ei edes pidä lainkaan paikkaansa. 

Yritykseni (tai siis toiminimeni) täyttää tänään neljä vuotta. Aika tuntuu yhtä aikaa tosi lyhyeltä, koska eihän siitä ole kuin pikku turahdus kun raavin viimeisetkin rahani kokoon, jotta sain maksettua sen 118 euroa, joka patentti- ja rekisterihallitukselle maksetaan, ja tosi pitkältä, koska minusta tuntuu että olen tehnyt näitä samoja hommia niin kauan kuin muistan.  (Tosin minulla on kyllä ihan naurettavan huono muisti, että saattaahan se pitää paikkansakin.)

Tutkiskelin Facebook-aikajanaani vuodelta 2014 ja yritin löytää jonkin voitonriemuisen päivityksen yrityksen perustamisesta, muttei sellaista ollut. Eikä kyllä mikään ihme: väänsin opinnäytetyötä, kärsin sydänsuruista, tein helvetisti töitä ja tappelin starttiraha- ja liiketoimintasuunnitelmapaperikasojen kanssa. Ei siinä varmaan yksi yrityksen rekisteröinti paljoa tuntunut. Mutta löysin tällaisen hauskan päivityksen, joka ei liity mitenkään mihinkään:

No, sitten itse asiaan. Kun panin firman pystyyn (minusta on ihana puhua firmasta, vaikka olenkin pelkkä toiminimiyrittäjä), kaikki varoittelivat että se on sitten hirveän rankkaa ja täytyy aina olla skarppina. Ja että se on hieno juttu, jota tekemällä oppii paljon. Ja tässä se, mitä olen oppinut:

Saa tekosyyn valittaa aina kaikesta. Mulla ei ole hei ollenkaan lomaa, kun olen katsos yrittäjä. Tämä on katsos hirveän rankkaa ja täytyy aina olla skarppina. Eihän mulla ole edes työterveyttä, ei meillä yrittäjillä katsos sellaisia luksuksia ole. Minähän olen katsos nytkin töissä, kun ei yrittäjällä ole kato aikaa levätä. Joo, voin laittaa firman piikkiin, mutta minähän sen katsos maksan itse kuitenkin. Ja niin edelleen. Ja valittaminen on elämän suola. 

Ihmiset pitävät sinua pikkuisen rohkeampana ja vahvempana kuin muut. En osaa edes laskea, kuinka monta kertaa minulle on sanottu: on kyllä rohkea veto tolla lailla heittäytyä yrittäjäksi, itse en pystyisi. Joo, on tosi rohkeaa nukkua aamuisin pitkään ja tehdä hommia kylpytakissa sohvannurkasta ja menettää elämänhallinta täysin. Tunnenkin itseni tosi vahvaksi.

Yrittäjä on cool. Ehkä minulla ei ole kovin korkeat tavoitteet elämässä, mutta minusta on edelleen ihan käsittämättömän coolia sanoa "mulla on oma yritys". 

Kaikkein tärkeintä yrittämisessä on, että on hyvä kirjanpitäjä. Tosin siinä on myös ongelma, ja se on se, ettei juuri kukaan halua vinkata omastaan. Parhaimpia kirjanpitäjiä ovat äidit, puolisot ja pikkuruisten pitäjien perinteikkäät paperinpyörittelijät, joille kuitit pitää lähettää kirjepostissa ihan fyysisesti, mutta ne eivät tietekään ota asiakkaita, jotka eivät ole niiden puolisoita, tyttäriä tai poikia tai ylipäätään uusia ihmisiä. 

Verot ovat perseestä. Maksan niitä mielelläni ihan oikeasti, mutten aiemmin tiennyt, että yrittäjänä ne pitää oikeasti fyysisesti oma-aloitteisesti maksaa. Ne eivät mene automaattisesti jostain naps vaan. Ja koska ne eivät mene automaattisesti, on niillä myös deadline, jonka joku yrittäjä saattaa joskus unohtaa, ja sitten tulee myöhästymismaksuja ja se on perseestä. 

Yrittäminen on parasta. Saa itse päättää kaikesta, valittaa koko ajan, olla mukarohkea ja mukavahva, tehdä töitä silloin kun haluaa ja ainakin yrittää pitää aivan helvetin pitkän kesäloman (kerron sitten elokuussa, miten meni). Suosittelen kaikille. 

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Olen yksi Taste of Helsinki -ruokakarnevaalin ambassador-bloggaajista, ja se sopii sillä tavalla hyvin, että mää rakastan tota tapahtumaa ihan perkeleesti. Ja nyt kerron miksi. (Siis sen lisäksi, että ampparina pääsen tapahtumaan syömään ja juomaan ilmaiseksi. Rakastin Taste of Helsinkiä kyllä jo ennen sitä, vähän köyhempänä vaan.)

1. Saa syödä. Se on vähän niin kuin koko homman pointti.

2. Saa juoda. Taste of Helsingissä ihmisiä suorastaan kannustetaan juomaan. Kaikkea ja lisää. Samppanjaa, viiniä, oluita, cocktaileja, viskiä. Ja aina välillä pienet välivedet.

3. Ei tarvitse feikata, että olisi kiinnostunut jostakin artistista. Suosikkiasiani millä tahansa festareilla on ruoka ja juoma, mutta yleensä niistä nauttiakseen täytyy kärsiä festivaaleille ominaisista lieveilmiöistä kuten esiintyjät. Taste of Helsinki on festari, joka on rehellisesti omistettu syömiselle ja juomiselle. 

4. Voi kokkifanitella menemään. Ravintolaskenessä on paljon kokkibändäreitä. Jos satut olemaan sellainen, on Taste of Helsinki oikea festari sinulle. Siellä on kuule kokkia kokin perään rivissä ja niitä pääsee jututtamaankin, jos haluaa. 

5. Saa suunnitella oman menun. Ja siitä saa tehdä juuri sellaisen kuin itse haluaa. Tosi hyvän annoksen voi syödä vaikka kuusi kertaa, jos tahtoo (ja jos tahtoo, suosittelen Winon nimikkoannosta, kauden kasviksia) tai keskittyä pelkkiin jälkkäreihin tai maistaa yhden annoksen kaikilta. Itse suosittelen ainakin Fabrikin risottopalleroita (jos niitä on enää jäljellä), Olon friteerattua kukkakaalia, Winon nimikkoannosta ja Sky:n herkkutattisuklaajälkkäriä. Tänään aion vielä maistaa ainakin Ragun lammasmakkaraa ja Nollan raparperijälkkäriä. Ainakin.

6. Yllättäviä annoksia. Edellämainittu Winon nimikkoannos ei aluksi kuulostanut siltä, että se nousisi suosikikseni, mutta eissaatana miten hyvä se oli. Aion syödä sen tänään uudelleen. Myös mansikkaginidrinkki epäilytti ensin, mutta se paljastui niin kivaksi, että aion tilata myös sen tänään uudelleen.

7. Samppanja. Sitä on runsaasti. 

8. Keittiöiden soundtrackit paljastuvat. Jokaisen Taste of Helsinki -ravintolan pisteellä soi oma musiikki. Perjantaina suosikikseni nousi Olon keittiö, jonka työntekijät hoilottivat Levotonta prinssiä kovaan ääneen annoksia rakennellessaan. Lauloin tietysti mukana. 

9. Kesän paras päivä alkaa Taste of Helsingistä. Ainakin, jos viime ja tätä vuotta on uskominen. Viime vuoden paras kesäpäivä oli Taste of Helsinki -perjantai, koska ystäväni sai uuden, unelmiensa työpaikan, joimme litroittain samppanjaa ja päädyimme itkeskelemään terassille kesäyönä – ja tämän vuoden (toistaiseksi) paras ilta oli Taste of Helsinki -perjantai, koska joimme litroittain samppanjaa, lauloin karaokessa ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen ja otin erään tanssilattian haltuun muun muassa MC Hammer -muuveillani.

10. Tapahtumasta saa parhaat profiilikuvat. Koska kaikki näyttävät niin ihanilta viinilasi kädessä. Kiitos seuralaisilleni Emmille (joka otti myös kuvat minusta) ja Annalle!

 
Lue myös: 
 

 

Ladataan...

Tiedätkö sen ilmiön, kun jokin asia, esine tai paikka menee ihan pilalle? Esimerkiksi karsean eron jälkeen naapuruston ihana puisto saattaakin yhtäkkiä olla räkäisen itkuhuudon kehto, ja vaikka ruokamyrkytyksen jälkeen jokin ratikkalinja voi olla enää pelkkä raiteilla kulkeva puklu ja niin edelleen. Toisaalta taas harrypotteristeille junaraiteet voivat olla ihastuttavia (tai pettymyksentäyteisiä) paikkoja ja vanhalle BSB-fanille jokainen sadekuuro merkitsee musavideolarppia.

No, minä olen true crime -nisti. Rakastan rikostarinoita, kuten keski-ikäiset, keskiluokkaiset naiset tapaavat tehdä. Olen katsonut miljoonia Investigation Discovery -ohjelmia, joka ikisen rikosdokkarin, mitä maa päällään kantaa ja kuunnellut kaikki rikoksia pikkuisenkin liippaavat podcastit. Ja siksi minulta ovat menneet pilalle seuraavat paikat:

Meret, järvet, joet, kosket, lammet. Ai miksi? No öööö niissä on ruumiita. 

Rannat. Ks. edellinen. 

Kaislikot, heinikot. Jos olisit ruumis, missä olisit, jollet olisi meressä, järvessä tai lammessa? Kaislikossa. Obvy

Lenkkipolut. Jos haluat kadota, tulla ahdistelluksi, murhatuksi, raiskatuksi, raadelluksi, kidutetuksi, lähde lenkkipolulle. Siitä vaan. 

Metsät. Ne kuhisevat ruumiita, susia, pöllöjä ja tappajia. Sieltä ei kerta kaikkiaan selviä hengissä. 

Pellot. Varsinkin jos mitään pitää kyntää tai kaivaa. Ruumiitahan siellä on.

Hylätyt rakennukset. Öööö ruumiita much?

Random luukut. Eiväthän ne kerta kaikkiaan voi olla mitään muita kuin joukkohautoja tai kidutuskammioita. 

Roskalaatikot ja roskahuoneet. Se haju tulee takuulla ruumiista. Joka on takuulla siinä jätesäkissä, joka roskaluukusta pilkottaa. Ja jos ei, siellä on joku vaanimassa, valmiina tekemään sinusta jätesäkkiin sisältöä. (Erään entisen asuntoni pihan lehtiroskiksessa asui yksi Pauli. Hän ei murhannut minua, mutta kävi kyllä lähellä, koska sain paskahalvauksen aina, kun yllätin hänet "kotoaan".)

 

Mitä sulta on pilalla?

 

Lue myös: 

 

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat / Raflaamo

Rakastan viiniä, mutten ole mikään rypälehifistelijä. Kuvailenkin viinejä usein sanoilla hyvä, ihan hyvä, jotenkin sellainen ja maistuu ihan punaviiniltä, kuten olen ennenkin kirjoittanut

S-ryhmän asiakasomistajaviinit valitaan uudelleen vuosittain, ja toissavuonna pääsin osallistumaan niiden valintaan. Valintaprosessi on jännittävä juttu, sillä näitä viinejä myydään vuosittain yli puoli miljoonaa pulloa. Ja siis itsehän olen ostanut todennäköisesti vain noin kolmasosan siitä, joten ne ovat selkeästi muidenkin kuin minun suosiossa. 

Ihan väärin en silloin toissavuonna valinnut, koska S-ryhmä on vielä pystyssä ja haluaa tehdä yhteistyötä kanssani. Koska en edellämainitun mukaisesti ole rypälehifistelijä, olen jakanut tämänvuotiset asiakasomistajaviinit sen mukaan, millaisessa paikassa ne ovat parhaimmillaan. Selvitin viinien maahantuojilta myös, millaisen hampurilaisen kanssa kukin viini parhaiten sopii, sillä ruokaparitushan kiinnostaa, mutta kaikista ruoista kiinnostavin forever and always on kaikkivaltias burgeri. Tietenkin. 

 

Samppanja: Nicolas Feuillatte Selection Brut

Pehmeän hedelmäinen juomien kuningatar.

Parhaimmillaan: terassilla tai ravintolassa, joka alleviivaa sanasta "tarjoussamppanja" osaa samppanja, ei tarjous. Tilaa tätä esimerkiksi Tornin Ateljee Barissa tai ravintola Loisteen kattoterassilla. Ota kavereita mukaan (mutta korkeintaan pari, jotta juomaa jää sinullekin).

Ruokaparitus: hummeriburgeri.

 

Kuohuviini: Zonin Cuvee Regal Extra Brut

Kuiva, hedelmäinen, hapokas. 

Parhaimmillaan: paikassa, johon mahtuu mahdollisimman monta seuralaista, koska let's face it, tämän skumpan nauttiminen ei jää yhteen pulloon. Tilaa tätä vaikkapa Virgin Oilissa, Kappelissa tai Casa Largossa.

Ruokaparitus: kasvisburgeri, ei tulinen. 

 

 

Valkkari: Hardys Stamp Sauvignon Blanc

Kuiva, kevyt, hapokas. Ripaus sitrus- ja passiohedelmää sekä guavaa.

Parhaimmillaan: baarissa, ravintolassa, terassilla, missä vaan, missä suu sattuu napsamaan. Tilaa tätä esimerkiksi Vennissä, Frans & Améliessa tai Memphisissä. Tai vuorotellen kaikissa niistä.

Ruokaparitus: kasvishamppari.

 

 

Punkku: Hardys Stamp Shiraz

Kuiva, keskitäyteläinen, intensiivinen. Hedelmiä, vadelmaa ja mustia kirsikoita. 

Parhaimmillaan: ruokaravintolassa, jossa voi samalla napostella jotakin, kun tilaa pullon toisensa jälkeen. Tilaa tätä vaikka La Famigliassa, Belgessä tai Tapas Barcelonassa.  

Ruokaparitus: liha- tai kasvisburgeri. Tai pizza. 

 

Rose: Hardys Stamp Shiraz Rosé

Puolikuiva, kevyt, hapokas. Hippunen mausteisuutta. 

Parhaimmillaan: paikassa, jossa voi larpata eteläranskalaista rivierakokemusta. Tilaa tätä esimerkiksi Tornin kesäpihalla tai Raffaellon terassilla (also known as mummotunnelissa).

Ruokaparitus: liha- tai vegeburgeri.

 

Lisää asiakasomistajaviineistä Raflaamon sivuilla. Viinintäyteistä viikkoa!

 

Lue myös:

 

Pages