2008-2020 osittain väärinymmärretyt mielipiteet pt. 1

(Käytetään taas asukuvia postauksessa kuvituksena, kun niitä kerta kerrankin on ja kun nääkin on otettu jo viime viikolla, niin vois niitä vaikka julkastakin, ku tukanvärikin on tässä ehtinyt muuttumaan :D) 

Oon vuosien varrella sanonut monta mielipidettä, joista edelleen muistutellaan ja sain ihan superhyvän viestin yks päivä IG:ssä. Mitä mieltä olen niistä tänä päivänä? Edelleen samaa mieltä, kun en ole ottanut kantaa niihin myöhemmin? Jos mielipide on muuttunut, miksen sitten kirjoita asiasta? Todennäköisesti koska en jaksa. Teit niin tai näin, väärin menis. ”Takinkääntäjä” jos oon muuttanut mieltäni tai sitten uudelleen mylly samasta asiasta, jos en ole 😀 Kummassakaan ei voi voittaa. Koska ei voi voittaa, jos on tekemisissä ihmisten kanssa, jotka haluaa nähdä asiat tietyllä tavalla tai eivät vain anna tilaa sille, että joku ei ole jostain samaa mieltä. Ymmärrän kyllä, että monilla on tavallisimmistakin asioista sellainen käsitys, että asiaan on vain yksi mielipide, mutta niin on hyvin harvoissa asioissa, kuten lainvastaisissa asioissa. Niissäkin ehkä joku kyseenalaistaa lain ajankohtaisuutta tai sopivuutta, mutta anyway. Kansakunnan moraalit eivät ole yhteisiä, vaan jokaisella on omansa. Ja siihen harvoin saa vaikuttajan oikeutta, varsinkin jos oma mielipide on jotenkin ”epäsuosittu”. Epäsuosittu on sinänsä virheellinen sana, sillä usein tuntuu, että tietty mielipide on isomman joukon mielipide, mutta sitä ei uskalleta sanoa ääneen, koska se ei ole tarpeeksi liberaali tai tiedostava, kuin mitä yhteiskunnallisessa keskustelussa tulisi olla. Ja usein ehkä myös tuntuu siltä, että bloggaaja, tai varsinkin kaltaiseni bloggaaja on itsekin kovin ehdoton mielipiteissään, eikä anna muunlaisille sijaa. Ymmärrän kyllä, mistä tuollainen ajatus tulee, sillä tämä ei todellakaan ole helpoin kommunikaatioalusta, ja esim. useiden IG livejen jälkeen hukuin niihin viesteihin, joissa mulle kerrottiin, että vaikutan helpommin lähestyttävältä niissä. Vloggaaminen voisikin olla kaltaiselleni kommunikoijalle parempi tapa tavoittaa yleisö ”oikein”, sillä mun tapa kommunikoida on hyvin kärkäs ja vahva ja usein huumorin tai sarkasmin värittämä, joka ei aina tule läpi ilman ilmeitä ja nonverbaliikkaa.

Mä oon myös melko ehdoton välillä mielipiteissäni ja puolustan niitä jyrkästi, sillä koen, että mulle ei anneta tilaa niille mielipiteille. Se taas saa keskustelukumppanille fiiliksen, että mulle ei voi sanoa mitään, tai yritän kääntää hänen päätään. Asia ei sinänsä ole niinkään, vaan minä en suostu olemaan samaa mieltä ja pidän omasta mielipiteestä kiinni. Se on vielä musta ihan hyvää kommunikaatiota, sellainen ”agree to disagree”, mutta usein siihen kesksuteluun tulee sellaiset värit, että jompikumpi on ”huonompi ihminen”. Esim. kärjistettynä kun vasemmisto ja oikeisto ajatusmaailmana keskustelee, herkästi menee syyttelyksi rasismista tai ihmisten elämästä vasemmalta puolen kun oikeisto keskittyy oikeuksiin ja hyvinvointiin talouden kautta. Ja niihin syytöksiin voikin reagoida hyvin vahvasti. Mäkin oon saanut niin paljon kuulla kommentteja, joissa mulle ilmoitetaan, että mä oon siinä ja tässä väärässä ja ”miten voin ajatella äitinä noin, enkö ajattele lasteni kannalta sitä sun tätä”. Se on sellainen syyllistävä mukahuoli, jolla yritetään päästä niskan päälle ja joka aiheuttaa mussa ainaki heti reaktion vastauksessa.

Vaikea ehkä selittää ilman selkeää esimerkkiä, mutta ehkä joku ymmärtää mitä tarkoitan. Usein bloggaajana tuntuu, ettei saa pitää kiinni omasta mielipiteestä ja sitten kun sitä perustelee ja puolustaa oikeuttaan siihen, vastapuoli kokee, ettei mistään voi olla eri mieltä. Se ei suinkaan tarkoita, ettenkö muuta mielipiteitäni vuosien aikana ja useita mielipiteitäni on muuttunut vuosien aikana, esim. suhtautumiseni varhaiskasvattajiin (arvostus on syventynyt todellakin vasta kokemuksen kautta) tai ylipäätään lapsiin ja vanhemmuuteen ja kotihoidontuen kaltaiseen asiaan. En mä ymmärtänyt asioita ennen, kun en ollut kokenut, enkä osannut ajatella tarpeeksi laajastikaan. En välttämättä nytkään osaa ajatella tarpeeksi laajasti, mutta ihmisen ajatusmaailman haastamisessa olen kokenut toimivammaksi porkkanan, en keppiä. Ellei ole ihan beyond repair 😀

Mutta niin, ehkä voisin palata takaisin muutamiin mielipiteisiini, niiden kärjistetyssä muodossa. Aloitetaan jostain pinnallisesta, ettei mene liian syvälliseksi tämäkin blogi.

”Vihaan mustia sukkahousuja muun kuin mustien kenkien kanssa.” -2012

Ai että. Mun iki-inhokki. Siis mitään, mitään en inhoa niin paljon kuin mustia sukkahousuja vaikka ihonvärisissä avokkaissa. Sama pätee myös jopa saappaissa ja nilkkureissa. Jos on mustat sukkikset, pitää olla musta yläosa tai hame vähintään, jos jalassa on vaaleammat saappaat. Nilkkurit ei käy, eikä avokkaat todellakaan. Siis herrajumala, että voi hiertää silmissä tuo. En osaa selittää mistä tuo johtuu, mutta rajoittaa edelleen talvipukeutumistani tosi paljon, koska mähän siis vihaan kaikkia muita sukkiksia kuin mustia ja jos pidän jotain muuta ku mustaa hametta tai mekkoa mustien sukkisten kanssa, kaikki muut kengät on out. Mulla ei oo ollu vuosiin yksiäkään ihonvärisiä sukkiksia ja mun mielestä ne näyttää koomiselta talvella muutenkin, vaikka eivät ole yhtään ohuemmat kuin ohuet mustatkaan. Mut joku alastomuuden mielikuva tulee ja mä en pääse siitä yli. Eli mulla on aina vaan mustat sukkikset ja tämähän rajoittaa pukeutumista erittäin paljon.

Mä en myöskään kestä, jos sukkikset on ”samansävyiset” kuin saappaat. Esim. jos näissä kuvissa olisi paksut mustat sukkikset, ne sulautuisi liiaksi noihin saappaisiin ja en tykkäis. Joko sukkikset on selkeästi ohuemmat tai sitten paksujen sukkisten kaa on esim. nahkasaappaat, eikä mokka, niin sitten niissä on väriero kiillon puolesta. Sama jos on mustat farkut, niin saappaiden pitää erota niistä selkeästi. Esim. nahkahousut ja mokkasaappaat tai sitten farkut ja kiiltävämmät saappaat. Mä en tiedä miks tää on niin iso päähänpinttymä mulle, enkä mä sitä mitenkään arjessa oikeesti ajattele, en vaan koskaan jo suoriltakaan yhdistä asioita vasten näitä ”sääntöjä”. Ja pakko vielä lisätä, että mulle on aivan sama, mitä jollain muulla on päällä. En juuri kiinnitä huomiota toisten pukeutumiseen, ellei se osu näköpiiriini inspiroiden positiivisessa mielessä. Toki varmasti välillä huomaan erilaisia tyylejä, mutta jotenkin niissä mua ei kiinnosta valinta laisinkaan, kun ei ole oma. Kukin pukeutukoot kuten haluaa.

Mielipide 2021: Pysyn kannassani. Edelleen vihaan mustia sukkahosuja muuta kuin mustien kenkien kanssa tietyin poikkeuksin.

”Vastustan Me Too:ta.” -2017

En vastusta, enkä ole koskaan vastustanut. En myöskään koe, että koska en ole jotakin kokenut, asiaa ei ole olemassa. Kun minä sanoin, etten minä ole kokenut osakseni sellaista, minkä miellän Me Too:ksi, en a) oleta, että kaikilla on sama mittataulukko sille, mitä häirintä on tai b) ettei ongelmaa ole olemassa, jos en ole kokenut sitä itse.

Luin vähän aikaa sitten hyvin hämmentyneenä Natan julkaisuja teekkareiden opiskelijameiningeistä ja siitä, millaista häirintää opiskelijat saavat osakseen. Joku pyysi mua IG:ssä ottamaan asiaan kantaa. En mä osaa ottaa asiaan kantaa. Hirveetä kaikin puolin. Omakohtaisia kokemuksia ei ole, joten en pysty sanomaan mitään. Mun opinnot Suomessa tapahtui  ja tapahtuu erittäin vahvasti itsenäisesti tenttien ja oon ollut ehkä kaksissa opiskelijabileissä. Tai kolmissa. Tasan yksissä sitseissä. Pidin sitsejä epämiellyttävänä jo sellaisenaan, joten ei tullut tarvetta mennä uudelleen. Typeräsanaiset juomalaulut ja juominen alkoholisoitumisen vuoksi ei ollut mun mielestä kiinnostavaa silloinkaan. Muistan typeräsanaisina nuo biisit, mutta ne oli mun mielestä vähän sellaista tyhmää dokaamishuumoria siihen aikaan, tai en kiinnittänyt huomiota sisällön seksistisyyteen, ehkä koska en laulanut mukana enkä edes jaksanut lukea sanoja. Jollen väärin muista, niin oikiksen seksistisin lauluosuus, joka jäi mieliin, oli joku ”älä pane sikaa”, jolla tarkoitettiin SiKaa, eli SiviiliKaveria, mikä mun mielestä liitty enemmän siihen elitismiin, josta en todellakaan välittänyt. Mä luulen, että mua ärsytti oikis ensipäivästä, kun meidän fuksipuheessa, joku opiskelija mukahauskasti kertoi, miten opintojen edetessä aletaan puhumaan kavereista ja sioista. Yksikään mun ystävä, joka on oikkari, ei ole pätkääkään elitisti, mutta tuo asenne, mitä alkuun huomasi, oli jotenkin erittäin ärsyttävä. Kuulostamatta yhtään snobilta, it was not my thing, ja uudelleen en mennyt sitseihin jo ihan näistäki syistä. Mulla on 0 haalarimerkkiä ja oon tosiaan ollut tosi vähän missään opiskelijatapahtumissa. Lontoossa opiskelijakulttuuri oli aivan erilaista. Vaikka en olekaan kokenut asiaa, niin en näe tarpeelliseksi siitä sen enempää kirjoittaa, koska omien kokemusten puutteella voi väheksyä toisten kokemaa, minkä olen oppinut blogini aikana. Ehkä se oli se asia, joka sytytti muiden ärsytyksen tuossa Not me too -potauksessa aikanaan.

Toisaalta mä olen kyllä saanut tyrmäystippoja ja voin vaan olettaa, että tarkoituksena oli jonkin sortin seksuaalinen väkivalta, jota ei onneksi ehtinyt tapahtumaan. Eli miten voin kokea, etten ole ollut Me Too -uhri itsekin? Emmätiedä, ehkä koska mitään ei ehtinyt tapahtumaan ja mut pelastettiin tilanteesta? Muistan vieläkin kuinka olin serkun papereilla alaikäisenä baarissa jossain roiskeläppähameessa, ja joku törkeän juovuksissa ollut ääliö nappas perseestä kiinni kävellessään ohi. Käännyin ympäri, nappasin kiinni kädestä, väänsin peukaloa kohti rannetta yhdellä kädellä ja toisella painoin tyhjää tuoppia niskaan. ”Josset sä ihan nyt samantien pyydä anteeksi, niin mä kaadan tän jääkylmän lasin sun niskaan ja väännän vielä lujempaa. Unohtamatta sitä, miltä tää mun korkokenkä tuntuu sun haarovälissä”. Itseäni isompi mies uikutti anteeksipyyntöä ja kääntyessään ympäri heiluttelin voittajan hymy naamallani tyhjää tuoppia ja näytin keskaria. Aivan täysin itsesuojeluvaistotonta ja monella tapaa niin väärin ja älkää kukaan ottako esimerkkiä missään nimessä. Ihan typerää käyttäytymistä. Mutta otin esimerkiksi tämän, koska siinä hetkessä en tuntenut oloani uhriksi vaan ”voittajaksi” ja ehkä siksi mun on vaikea mieltää tuollaisia tapahtumia Me Too:ksi, jonka miellän uhrien ”oikeudeksi”. Toisaalta, onhan tuo seksuaalista ahdistelua, eli minäkin voisin siis hyvinkin sanoa, että Me Too vahvistaakseni viestiä, vaikka en itseäni olekaan uhriksi kokenut?

Ehkä jokin mun kasvatuksessa tai persoonassa on tehnyt sen, etten oo osannut nähdä näitä tapahtumia hyökkäyksenä enkä siksi koe olleeni seksuaalisen väkivallan uhri tuollaisissa tilanteissa, ja siksi en pysty samaistumaan monen ajatukseen huutelusta tai rivoista kommenteista baarissa seksuaalisena hyväksikäyttönä tai väkivallan käyttönä. Mitä se kyllä oikeasti on.

On kuitenkin eittämättä asioita, jotka kuuluvat juuri tämän ilmiön pariin. Liian moni kokee ahdistelua ja seksuaalista häirintää, mutta silloin 2017 keskustelussa nousi sellaisiakin asioita, jotka mun mielestä ei vaan mitenkään päin olleet seksuaalista häirintää. Jotenkin tuo ilmiö omalla tavallaan mielestäni kärjisti myös kahtiajaon tässä asiassa ja mentiin nopeasti miesvihaan. Ja kun asioita käydään sosiaalisen median ja valtamedian tuomioistuimissa, tuomiot ovat nopeita, rajuja ja ilman valamiehistöä. Oikaisut hiljaisia, jos lainkaan. Asia Argento oli yksi Metoon ensimmäisiä vahvoja ajajia, mutta maksoi itse oman syytöksensä 17-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä sopimuksella hiljaisuudesta. Amber Heard nousi Metoon keulahahmoksi, mutta jos joku tutustuu esim. The  Sunia vastaan käytyyn oikeudenkäyntiin ja sen materiaaliin sekä vuotaneisiin videoihin, niin herännee skeptisimmälläkin epäilys siitä, mitä siellä oikeasti onkaan tapahtunut. Eikä edelleenkään suurin osa tiedä tapahtumaketjusta muuta kuin, että ”Depp on piessyt vaimonsa”. Aivan. Suosittelen tutustumaan tarkemmin, jos elää vielä tuossa oletuksessa.

Metoon kohdalla kävi mielestäni sama asia kuin monessa muussakin asiassa. Kun tärkeä viesti menettää kärkensä monien silmissä, tavallaan kun se ”laimenee”, sen sanoma muuttuu ja koko asia tulkitaan eri tavalla kuin piti. En laita asioita hierarkiaan, mutta tietynlainen ääliömäinen huutelu ja raiskaus ei nyt vaan yksinkertaisesti voi kulkea saman konseptin alla ilman, että se on jo niin laaja, että sen sanoma on hankala hahmottaa. Kun puhutaan rangaistavuusasteikon lievimmistä asioista monitulvana, vie se huomiota niiltä aivan hirveiltä asioilta ja laimentaa sitä sanomaa. Mun mielestä. Jossakin kohtaa alussa miehet olivat järkyttyneitä, mikä oli tärkeä reaktio, mutta jotenkin tuntuu, että se reaktio laimeni sitä mukaa kun tuon otsakkeen alle tuli todella monen törkeysasteen tapahtumia. Vaikka ymmärrän, että koko asian tavoite oli näyttää kärkiviestinä se, että jollakin tasolla kaikki ovat kokeneet sukupuolensa vuoksi jotakin ahdistelua. Ja se ehkä olikin se viesti, mikä ei mennyt perille. Että jep, kaikki naiset. Kun sitten kansan rivissä alkoi se jupina, mitä itsekin jupisin, eli ”miten muka kaikki voi olla metoo:ta”, niin ei ehkä tarpeeksi selvästi ollut viesti juuri sitä, että jep, sehän tässä onkin kamalinta. Ja ehkä myös oltais keskitytty ratkaisuihin, sen sijaan, että viesti tuntui  ajoittain olevan ”naiset ovat kaikki kärsineet, miehet on kaikki sikoja”. Ja tämähän taas loi vastakkainasettelun ja vastustuksen vahvasti senkin vuoksi, että moni mies koki joutuvansa arvostelun kohteeksi ilman, että on tehnyt vahinkoa kellekään.

Koko ilmiö meni musta sormien osoitteluksi ja syyttelyksi sen sijaan, että oltais mietitty tulevaisuutta, jossa tarvetta tälle nimikkeelle ei ole. Mitä voidaan tehdä seuraavan sukupolven kasvatuksessa paremmin? Lähtemättä siitä olettamasta, että vain miehet sikailee, vaan että kyllä sitä seksuaalista häirintää tapahtuu molemmin päin, toki enemmän naisia kohtaan heittämällä ja siihen ollaan suhtauduttu aivan liian huolettomasti.

Metoo:n ajatus oli hyvä. Sen alku oli hyvä. Sitten mentiin mun mielestä joiltakin osin metsään, pääsääntöisesti mediassa tosin.

Mielipide 2021: Pysyn kannassani osittain ainakin.  En oo koskaan ajatellut noin kuin annetaan ymmärtää, mutta oon edelleen sitä mieltä, että en ole kokenut suoranaista seksuaalista häirintää, enkä koe olevani naisena yhteiskunnan alistamassa asemassa enkä miellä kaikkia ongelmia patriarkaatin syyksi. En Suomessa, Lontoossa tai Australiassa asuessani. En kuitenkaan edelleenkään allekirjoita tuota ilmiötä ihan sellaisenaan ja sen kahtiajakamista kokonaisuutena.

”Homo ei voi olla presidentti.” – 2012

Näin en ole koskaan sanonut, mutta näin tämä asia aina edelleen esitetään. En nyt muistanut tarkalleen, mitä tuossakaan postauksessa sanoin, mutta se on itse asiassa piilotettuna vielä tallessa. Pätkä oli itse asiassa paljon lyhyempi kuin muistin keskellä asupostausta ja sen koko härdelli oli enimmäkseen kommenteissa, joita ei enää ole tallessa. On vähän kaksjakoiset ajatukset asiasta. Mulla oli aikanaan mielestäni ihan looginen ajatus tässä takana. Jos siihen aikaan maailmantilannetta Suomen presidentiksi olisi noussut avoimesti homoseksuaali henkilö, olisi esimerkiksi valtiovierailut Venäjälle olleet suorastaan mielenkiintoisia, ja mielestäni henkilön oma seksuaalisuus olisi vienyt turhan isosti tilaa tärkeämmältä, kuten kahdenvälisiltä suhteilta, jotka olivat hyvin erilaiset siinä tilanteessa. Jos nyt muistelen taaksepäin, niin mä ajattelin silloin ehkä paljolti niin, että Halonen kumarsi liikaa Venäjälle ja ajattelin tärkeäksi Suomen kannalta sen, että ulkoasioiden ykkösedustaja olisi arvostettu ja kunnioitettu erinäisten valtioiden silmissä. Sinänsähän ajatusmaailma on nuori ja naiivi, koska niin ei voida muuttaa mitään, että kumarrellaan ideologioita, jotka ovat takapajuisempia kuin omamme. Samalla logiikalla kukaan kolmekymppinen nainen ei tulisi valituksi pääministeriksi tai toimitusjohtajaksi herrainkerhojen keskelle.

Mutta. Se mikä mua kiusasi 2012 ja mitä edelleen pidän epämiellyttävänä, on se, kuinka monessa keskustelussa olisi äänestetty ”koska homo”, sellaisena jopa hyveellisen hienona eleenä. Homous tai heterous ei vaikuta presidenttiyteen ja sikäli sen ei tarvitsisi liittyä asiaan laisinkaan. Tämä on mun mielipiteeni. Ketään ei pidä syrjiä, mutta mä en myöskään kannata ns. positive discriminationia. En näin vuonna 2020 tai ikinä. Toki termi positive discrimination on erittäin heikko, koska syrjintä ei ole koskaan positiivista, mutta tämä termi on yleisesti käytössä. Kuten naiskiintiöt ja muut on olleet. Mä koen tän asenteen syventävän omalta osaltaan kahtiajakoa, sillä se luo mielikuvan siitä, että ihminen on päässyt asemaan vähemmistön edustajana eikä sen takia, että olisi pätevä ihan ilman enemmistö/vähemmistö-asetelmaa. Jos siis vaikka hävittäjälentäjäksi valittaisiin nainen ja hänen naiseuttaan korostettaisiin, tulisi olo, että nyt täytetään kiintiötä, koska eihän miesten kohdalla paukutella henkseleitä heidän miehuudestaan, heitä vaan valitaan ohjelmaan ja sillä selvä.

Tämä inhotti mua tän vuoden USA:n vaaleissa. Kaksi valkoista vanhaa miestä vastakkain ja varapresidenttinä poc-nainen, jonka eliniän odote on reippaasti yli vaalikauden, toisin kuin presidenttiehdokkailla. Toiset tuomitsi Bidenin siitä, että ratsastaa VP:n naiseudella tai ihonvärillä. Ja sitten toisella puolen jotkut ihmiset äänesti Bidenia, koska VP oli poc-nainen ja näin Harris pääsis näyttämään kyntensä ja tulisi ensi vaaleissa valituksi, kun muuten poc-nainen ei tulisi valituksi. Itsessään niin ärsyttävän vähättelevä asenne, ettei mitään järkeä. Ärsyttää aina, jos mitä tahansa tehdään KOSKA nainen, homo, tietyn uskonnon tai ihonvärin edustaja jne. Ja sama ärsyttää feminismissä, joka hyökyy miesvihaksi.

Kun yritetään purkaa vastakkainasettelua ja yhteiskunnallisia stereotypioita ja häkkejä, ainoa oikea suunta on tulevaisuus, joissa näillä asioilla ei ole merkitystä, ei positiivista tai negatiivista. Oon oppinut tänä vuonna paljon sellaisesta ”I don’t see colour, I just see people!” -tyyppisestä ajattelusta ja miten virheellistä se on, ja tiedostan sen tässäkin. Eli en sano, että pitäisi ajatella, ettei edes huomata onko joku vähemmistön edustaja, koska se on ylipäätään mahdotonta tai jo itsessään väärin, vaan sanon, että täytyy työskennellä sellaisen tulevaisuuden parissa, jossa todella jokainen voi olla antamatta painoarvoa suuntaan tai toiseen vähemmistöön kuuluvuudelle.

Jollakin tapaa koen myös usein niin, että on parempi kun edussa elävä enemmistö ajaa vähemmistön asiaa. Eli kun keski-ikäiset valkoiset miehet tai heterot tai valtionuskonnon edustajat ajavat vähemmistön asemaa. Se on mun mielestä tehokkaampaa, koska ”ei ole oma lehmä ojassa”. Jos esimerkiksi naisten seksuaalista häirintää kritisoi ja tuomitsee työpaikalla mies, on se musta tehokkaampaa. Toisaalta taas joissakin asioissa on hyvä olla edelläkävijä esimerkin kautta, kuten vaikka maana, jolla on nuori naispuolinen pääministeri. Olettaen, että hänet on valittu tehtävään oman taidon, tiedon ja osaamisen perusteella, eikä koska hän on nuori ja nainen. Toisaalta taas onko väärin valita tehtävään kuin tehtävään ehdoin tahdoin vähemmistön edustaja, jotta oikeasti päästäisiin osoittamaan kyvykkyys ja sitä kautta rikkomaan ennakkoluulot? Kun ennakkoluulot on mitä on, miten saada valituksi ikinä puhtaalta pöydältä joku rikkomaan niitä ennakkoluuloja? Kaikin puolin hankala asetelma, tiedostan sen tässä mun utopistisessa haaveilussa itsekin.

Jos muu maailma nostaa asiasta metelin (vaikka nyt sitten homosta presidenttinä), niin hienoa, sehän herättää keskustelua siellä, missä asia on vielä järkytys. Toisaalta en näe tarpeelliseksi tehdä asiasta itse meteliä, sillä sitten se ikään kuin vesittää tasa-arvoisuutta ja alleviivaa eriarvoisuutta. En ehkä edelleenkään osaa selittää ajatustani oikein. Se on selkeä mielessäni, mutta aivan sekaisin paperilla. Pakko kuitenkin sanoa, että lähes vuosikymmenessä on tultu niin paljon eteenpäin, että olisi edes vaikea kuvitella presidenttiehdokkaan seksuaalisen suuntautumisen aiheuttavan samanlaista keskustelua yhteiskunnassa kuin tuolloin, joten munkin mielipide on elänyt ja muuttunut yhteiskunnan mukana. Myös poliittinen asetelma ja vastasuhteet ovat muuttuneet vuosien aikana.

Mielipide 2021: Ei ollut koskaan tuo esitetty. 2021 sanoisin, että en haluaisi edelleenkään, että joku tulisi valituksi KOSKA vähemmistön edustaja, mutta en ajattele samalla tavalla siitä, millaisia reaktioita valinta herättää muualla maailmassa ja onko sillä merkitystä ja tulisiko sitä ajatella.

(Note to self, kivasti törrää toi neule hameen alla, nii jos ens kerralla vaikka suoristat ennen kuvia :D)

”En välitä ilmastosta.” -2018

Tänä päivänä aina ja joka kerta kun teen ”paremman” valinnan, on se tekopyhää. Koska olen julkisesti ilmaissut huoleni ja realismini siitä, että bloggaajien lentämisiä ja toimia lynkataan ilmastonmuutos-keskustelussa ja tehdään yksittäisistä ihmisistä syypäitä mihin tahansa.Jos jotain positiivista on sanottava COVIDista, niin ollaan saatu hetkeks toi lentokyttääminen aisoihin, ku oman elämänsä poliisit voivat kytätä kokoontumisten ihmismääriä ja hengitysmaskien pitämisiä. Eipä käy heilläkään arki tylsäksi.

Mä välitän ilmastonmuutoksesta. Mä en vaan koe, että mun toimilla on merkitystä juurikaan. Huom. Juurikaan. Toki pyrin toimimaan hyvin ja fiksusti, mutta toisaalta en edelleenkään koe, että yksittäisen suomalaisen teoilla on pitkässä juoksussa yhtään mitään merkitystä. En koe Suomen maanakaan olevan mikään sellainen esimerkillinen vaikuttaja, että vaikka me elettäis kaikki seuraavat 100 vuotta kädestä suuhun ja luonnon mukaan, niin silti maailmalla iso osa jengistä ei edes tietäisi, keitä me ollaan ja missä puolella Sveitsiä se Suomi onkaan. Eiku Ruotsia? Eiku onko se osa Skotlantia? Naurattaisi, ellei pitäisi niin naurettavan hyvin paikkaansa ulkomaan reissujen kokemuksella. Koska ihan noikin lauseet eivät ole tuulesta temmattuja, eikä suurin osa esim. taksikuskeista Briteissäkään tuntunut tietävän, mikä on Suomi.

Mä edelleen koen, että yksittäisen ihmisen valintojen tuomitseminen tässä asiassa on ihan typerää. Kovimmat ilmastoläyhääjät tuomitsee kaiken ja hyvissäkin asioissa kehujen sijaan löytävät kritisoitavaa. Esimerkiksi jos teen malliston suomalaisen merkin kanssa, joka valmistaa vaatteet Suomessa, jaksetaan valittaa mun vaatteista ja hankinnoista, jotka eivät ole suomalaisia. Jos mä teen yhteistyötä kotimaisten liikkeiden ja yrittäjien tukemiseksi, muistutetaan ilmastopostauksesta (joka on ymmärretty miten haluttu) ja siitä, että mulla on sitä sun tätä, joka ei ole suomalaista. Jnejnejne. Kun kirjoitan menneen vuoden vaikutuksesta mun ajatuksiin matkustelusta, on sekin väärin, että olen päässyt tähän ajatukseen koska pakko, ja olen ollut aiemmin niin itsekäs. Ennen kuin kansainväliset lait ja toimet pakottavat, vain pienen pieni osa ihmisistä tulee toimimaan oikeasti todella altruistisesti. Syyttely siitä, että joku ei toimi niin, on musta helvetin ärsyttävää, koska se ei auta mitään. Kukaan ei tule muuttamaan toimintaansa pitkäaikaisesti syyllistettynä vaan elämän kantavat ratkaisut tulevat omasta halusta. Sitä pitäisi tukea. Ei kepillä vaan porkkanoilla. Tätä mieltä olen edelleen. Avainlippumerkit ja muut eivät varmasti lämmitä yrittäjien mieltä ihan samalla tavalla kuin yritysten konkreettiset tuet tilanteissa, joissa tehdään vaikeimman ja kalliimman kautta vastuullisuuden ja kansallisen talouden puolesta. Ja sitä pitäisi tukea.  Koska vaikka se Avainlippumerkki on, suurin osa kuluttajista katsoo hintaa, ei vastuullisuutta, edelleen, ja ellei vastuullista saada samalle hinnalle vastuuttoman kanssa, eurohinnat vaikuttavat vahvasti. Heilläkin, jotka eniten peräänkuuluttavat bloggaajien huonoutta kaikessa.

Mun intressit on usein tukea suomalaista hyvinvointia esim. talouden kautta. Kotimaisuus on mulle merkittävä asia jo senkin kautta. En myöskään koe ristiriitaa suhtautua skeptisesti tai jopa toivonsa luovuttaneesti omaan osuuteeni tai kaikkien mun ”vaikutuspiiriin” kuuluvien osuuteen maailman ilmastonmuutoksessa, mutta samalla kierrättää roskat, käyttää julkisia tai kieltäytyä parin päivän työmatkojen lennoista. Oon tullut hyvin vahvasti paikkaan, jossa en jaksa edes mainita mitään ekologisia puolia valinnoissani, koska mä en vaan jaksa sitä whataboutismia kaikesta mun elämässä, joka ei ole 100% ekologista. Mikä on sinänsä tosi sääli, koska just se pieni positiivinen vaikuttaminen olis tärkeää, ja uskon monien ajattelevan näin. Välttää mieluummin koko aihetta, vaikka just se teko, ajatus tai toiminta olisi positiivista.

Mielipide 2021: Pysyn kannassani, joka ei koskaan ollut väittämän mukainen. Oon aina välittänyt ilmastonmuutoksesta, en vaan ole hyväksynyt yksilön roolia niin merkittävänä, että se oikeuttaisi tuomitsemiset ja syyttelyt. Olen samaa mieltä yhä edelleen vuonna 2020. Ja edelleen peräänkuulutan tekemään parhaita mahdollisia ratkaisuja, jotka tuntuu itsestä oikealta ja esimerkiksi tämän hetken tilanne huomioiden mahdollisimman myönteisiä ratkaisuja Suomen taloudelle. Saan silti edelleen olla sitä mieltä, että suomalaisten teot isossa kuvassa on ihan pisara valtameressä ja niiden kommentointi syyllistäen on vaan oman pelon ja vihaisuuden läyhäämistä toisen niskaan ja siihen ei ole kellään oikeutta. Huoli yhteisen planeettamme turvallisuudesta on varmasti monille perusteltua, mutta kuten viime viikolla kommentoin Instagramissanikin, huolen varjolla tehty arvostelu ja tuomitseminen ei ole oikeutettua mitenkään päin. Muutos tapahtuu mun mielestä tässä asiassa positiivisella vahvistamisella ja kansainvälisin sitouttavin menettelytavoin väheksymättä myös sitä puolta, joka nostaa asiassa vasta-argumentteja, kuten esim. taloutta.

”Kultaa ja hopeaa ei saa sekoittaa.” -2012

Busted. En enää ajattele lainkaan noin. Saa olla hopeiset korut, kultainen laukun metalliosa ja ruusukultainen kello. Jotenkin se ei ota mua silmään enää yhtään.

Mielipide 2021: Kaikki iloisesti sekaisin kiitos.

Päätän tämän osan myös vähemmän syvälliseen vaihtoehtoon, hyväksyn suosiolla, että näitä riittää kokonaiseen postaussarjaan ja jatkan seuraavalla kerralla 😀 Ellen totea tätä isoksi virheeksi jo nyt. Mikä mielipide on jäänyt teitä mietityttämään, että olenko vielä edelleen samaa mieltä?

ASUKUVINA
mun yksi lemppariasujani, jota käytän usein pienin variaatioin:
AMBER takki (vanha)
H&M neule (vanha)
H&M hame (vanha)
ZARA saappaat (vanha)
CHANEL Bou Old Medium laukku
NIMA1708 pipo
(vanha = edellisten vuosien mallistoja, ei samaa saatavilla tällä hetkellä)

Mitäs mieltä ootte asusta? 

Kommentit (35)
  1. Tosta ilmastoasiasta oon niin samaa mieltä. Uskon, että on hyvä näyttää myös maana esimerkkiä esim kierrätysasioissa ja mahdollisesti tehdä siitä vientituote ulkomaille. En kuitenkaan usko siihen, että koko talous pitää vetää kuralle ja elintaso kurjuuttaa, koska ilmastonmuutos, samaan aikaan kun koko muu maailma vaurastuu saastuttamalla minkä ehtii 🙄 Itsekin olen tosi tarkka kierrättäjä, ja suosin mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa ja suomalaista työtä ja ruokaa. Ajattelen ilmastoa, mutta myös ihan Suomen taloutta ja luontoa ja sen puhtautta ja että kaatopaikkoja ei tarvitsisi raivata koko ajan lisää.
    Ja asusta vielä, oon kuolannut tota sun takkia niin kauan, kuin se sulla on ollut. Oliko tuo siis tekonahkaa vai aitoa? 🤔 Mietin, että onko tekonahkainen kestänyt hyvänä noinkim pitkään?

    1. Toi on tekokaikkea, se on tekokarvaa ja tekomokkaa, mut siis tää on edelleen ku uus, vaikka oon käyttänyt paljon ja siis just miehen kaa puhuttiin siitä, että ei oo tullu toista vastaan, joka ois oikeesti noin pehmeä, toi karva on superpehmoinen 🙂

  2. Luen myöhemmin postauksen ajatuksella, mutta ehdin lukemaan tohon takinkääntö jään, eli jutun alkuun. Mielipidettään saa muuttaa. Olisihan se aika surullista, jos ihminen ei esimerkiksi kymmenessä vuodessa oppisi ajattelemaan, arvioimaan ja ilmaisemaan paremmin itseään. Ihan uskomatonta, että pitäis olla samaa mieltä jostain asiasta, koska on näin sanonut tai tehnyt 15 vuotta sitten 🙄 Tietysti sitä voi ja pitääkin seistä sanojensa takana, mutta ymmärtäen, että ajan kuluessa ne terävätkin kivet pyöristyy ja saa uusia värejä. Olla entiselle minälleen armollinen.
    Itse ajattelen monestakin eri asiasta toisella tavalla, mutta kuitenkin samalla tavalla, kuin kaksikymppisenä näin 32-vuotiaana. Nykyään pidän sitä nuorempaa minääni vähän naivina, hölmönä, mutta kuitenkin ymmärtäen, että sitä teki silloin samalla tavalla parhaansa, kuin nytkin. Sillä tiedolla, sillä kapasiteetilla, niillä eväillä, mitä oli siihen mennessä saanut. Omille ja muiden virheille, entisille ja nykyisille, pitää olla armollinen.

    1. Tuota samaa armollisuutta painottaisin itsekin. Mielipiteet perustuvat vahvasti mm. siihen tietoon, joka itselle on siihen mennessä karttunut + siihen mitä kaikkea on itse kokenut ja nähnyt . Vuosien varrella näitä kaikkia kertyy (toivottavasti) meistä jokaiselle lisää ja on täysin normaalia että omat mielipiteet jalostuvat sen mukaisesti.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *