23.04.2014

Mungolife

Pitkään mukana kulkeneille lukijoille: pahoittelen toistoa, olette varmasti vuosien varrella lukeneet saman tarinan lukemattomia kertoja.

Mä en ole koskaan juurikaan haaveillut lapsista. Olen aina ajatellut, että lapsia kuuluu saada, mutta varsinaisesti vauvakuumetta en ole koskaan potenut. Kerran, 18-vuotiaana, tuntui hetken siltä, että haluaisin lapsen. Serkkuni sai vauvan silloin ja ajattelin, että minäkin halua. Kunnes tajusin haluavani olennon, josta voin pitää huolta, jota voin opettaa ja jota voin rakastaa ehdoitta. Ja hänkin rakastaisi minua ehdoitta. Onneksi tajusin, että lapsi ei ollut se, mitä kaipasin.

En ollut oikein koskaan ajatellut haluavani koiraakaan. Mun vanhemmat eivät pitäneet eläimistä, eikä meillä koskaan ollut lemmikkejä. Tai no ne undulaatit siellä Uzbekistanissa ollessani ihan pieni. Siellä meillä oli myös pihakoira, jota mä en edes muista. Kasvoin ympäristössä, jossa en oikein koskaan osannut edes kaivata lemmikkiä. Kunnes mun kuumeiluni iski ja ajatukset koirasta nostivat päätään päiviä ja viikkoja. Käytännönläheisenä ihmisenä aloin selvitellä rotuja, ja poukkoilin spanielien ja chihuahuoiden välillä. Sitten törmäsin collien pennun kuvaan ja olin rakastunut! Tutustuin rotumääritelmään ja ihastuin vieläkin enemmän. Se kuulosti niin hyvältä ensimmäiseltä koiralta; sellaiselta, jota minäkin osaisin käsitellä. Ja oli kauniskin vielä. Mutta aivan liian iso pieneen kaupunkiasuntoon. Tarkempi tutkiskelu johti shetlanninlammaskoirien liiton sivulle ja sitä kautta vieläkin paremman kuuloiseen rotumääritelmään ja niin kauniisiin koiriin, että päätös oli sillä selvä. Tuollainen. Musta kiitos. Kuulostaa ehkä hassulta, mutten ollut koskaan kiinnittänyt ulkona käveleviin koiriin mitään huomiota, joten mä todellakin “näin” ensimmäistä kertaa sheltin joskus vuonna 2006 tietokoneen näytöltä.

Tänään on tärkeä päivä blogin tällä puolella. 23.04.2008 oli elämäni tähän mennessä paras päivä, sillä Lohjalla pulpahti silloin maailmaan mun elämäni tärkein pikku olento. Tänään hän täyttää kuusi vuotta.  

Käytin viikkoja ja viikkoja koiran metsästämiseen. Soittelin, meilailin ja rukoilin kasvattajia. Mistään ei haluttu antaa nuorelle uroskoiraa, jonka kanssa ei oltu kiinnostuneita näyttelyistä. Pakotin itseni kiinnostumaan näyttelyurasta, ja soittelin lisää. Mun malttamattomuudella on hyötynsä. 27. huhtikuuta piti syntyä koiranpentuja lohjalaiseen kenneliin. Kennelin pitäjä lupasi harkita poikakoiran antamista meille, mutta pyysi soittamaan uudestaan sen jälkeen. En malttanut. Soitin 25. huhtikuuta. Kaksi päivää aiemmin oli maailmaan pullahtanut neljä täydellistä pientä poikaa, ja sain ennakkolupauksen, että toinen näistä olisi meidän, jos vaan kaikki menisi hyvin.

Laskin tunteja tuon ensimmäisen viikon. Viikon päästä se oli varmaa. Minun pieni poika oli siellä kasvamassa, ja olisi 7-viikkoisena valmis tulemaan kotiin. Sain myös ensimmäisen kuvan. Siinä hän nyt oli, iso ahteri kameran silmässä.

Kolmen viikon päästä ajoin kädet täristen Lohjalle. Siellä kasvattajan kädessä oli pieni pörröinen ihme, joka vei sydämeni sillä sekunnila, kun silmämme kohtasivat.

Usein sanotaan, että pentu pitäisi valita paikan päällä. Mikä pentu tuntuu oikeimmalta. Ehkä sekin on hyvä lähestymistapa. Mutta minä tiesin ensimmäisen viikon jälkeen jo, mikä oli oikea pentu, ja osasin elää kuvien ja tarinoiden kautta pennun "kanssa" jokaisen päivän. Suurkulutin koiranhoito-oppaita ja pohdin, miten koira koulutettaisiin. Olin paniikissa joka toinen tunti ja yltiöpäisen onnellinen joka toinen tunti.

5 ja puolen viikon vanhana pääsin katsomaan tuota kultakimpaletta toistamiseen. Itkin melkein koko matkan kotiin, koska en olisi saanut nähdä häntä vielä melkein kahteen viikkoon.

Bosom Buddy's Love You Simba rekisteröitiin rekisteriin, ja pikkuinen oli valmis meidän kanssa yhteiseen matkaan :) Simba oli päätetty jo viikkoja ennen pennun varmistumista. En usko myöskään siihen, että koiran nimen tietää kun koiran näkee. Tai mä tiesin Simban nimen jo kauan ennen. Leijonakuningas on aina ollut lempipiirrettyni, ja Simba sen rakastettavin hahmo. Sopiva nimi koiralle, nopea ja helppo kiljaista. Myös esteettisesti kivannäköinen kirjainyhdistelmä.

13.6.2008 napero matkusti kantolaukussaan Vantaalle ja uuteen kotiinsa.

... uusien kavereidensa ja petinsä luokse. (Tää on mun isän lempikuva Simbasta) 

... ja uuden lempilelunsa luo. (En voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, annoin tän sille heti kotiin päästyä..) 

Simba oli aivan ihana pentu. Näin jälkeenpäin ajatellen, me selvittiin tosi helpolla. Varmasti osittain kiitteleminen käy omaa valmistautumista ja tiettyjä valintoja, jotka tehtiin. Suurin kiitos menee kuitenkin kasvattajalle, jolta tulee rohkeat ja hyväluontoiset pennut. Simban kasvattaja on ihana nainen, joka jalostaa pentuja rakkaudesta, ei rahanhimoissaan, ja pennuista näkee niiden täydelliset lähtökohdat.

Simba oli aina reipas ja utelias. Heti ensimmäisenä päivänä hypättiin Simban kanssa autoon ja ajettiin vanhempieni luokse. Äitiini hän pääsi tutustumaan ensimmäisenä minun jälkeeni. Vaikka rakkaus ei koiranhankintaa vastaan olleessa äidissäni roihahtanutkaan heti, on hän ottanut tässä korkojen kera takaisin. Simba oli heti kaikkien mielestä söpö ja ihana, äiti vaan oli huolissaan hajusta kotona, haukkumisesta ja huonosta käytöksestä.

Olen nähnyt paljon koiria, jotka pelkäävät vähän kaikkea, haukkuvat vimmatusti, eivätkä käyttäydy vaikka olisi mikä. Onnekseni Simban luonne on alusta asti ollut niin miellyttämisenhaluinen, että sen opettaminen kävi helposti.

Herra on aina ollut myös sangen osallistuvaa tyyppiä. Oli se auton ajaminen...

... tai opiskelu. Mielenkiintoa meidän ihmisten tekemisiin on aina riittänyt.

En oikein osaa sanoin kuvailla, kuinka paljon tämä pieni tätä nykyä 6-kiloinen kaveri meille kaikille merkitsee. Minulle Simba on kuin lapsi. Ja vaikka paljon olen poissa, niin minä olen silti hänelle myös se äiti.

Jo muutaman ensimmäisen yön jälkeen tiesin, että mun lempiääni tässä maailmassa on pienten kynsien rapina parketilla. Eikä mikään tunne ole koskaan ollut yhtä ihana kuin tuon pienen käpertyminen mun viereen sohvalle ja tyytyväinen huokaisu, joka kertoo, että hänen on hyvä olla siinä.

Ensimmäinen talvi paljasti meille sen, että Simba rakastaa lunta. Vaikka lumi ei aina rakasta Simban karvoja. Kun harkitsin pidempiaikaista muuttoa Australiaan, harkitsin Simban sinne viemistä. Tajusin kuitenkin, että monien muiden seikkojen lisäksi, en voisi viedä häntä lumen luota. Siinä missä mä vihaan talvea, Simba RAKASTAA lunta. Jos joku kehtaa poistua talosta putsaamaan auton päältä lumia ilman Simbaa, se on jotakuinkin pahin loukkaus, mitä meidän taloudessa voi tehdä. Simban lempipuuhaa on juosta lentelevien lumihiutaleiden perässä ja yrittää metsästää ne kaikki. Yksi todella innokas seuralainen ja "apulainen" löytyy siis aina mukaan, jos lumikolaan tarttuu. Vaikka se usein tietäisikin kuivausoperaatiota jälkeenpäin, jotta lumipallot saa irti karvoista.

Uni on maistunut Simballe sen jälkeenkin kun hänestä on tullut jo ihan aikuinen yksilö. Pentuhan nukkuu ihan hulluja määriä, mutta Simballa on aikuisenakin varsin letkeä elämänmeno. Yleensä viiden maissa aamulla on ensimmäisen ulkoilun vuoro isin kanssa. Pientä aamuleikkiä siinä ja sitten takas nukkumaan. Jokainen perheenjäsen saatetaan vuoron perään töihin ja kouluun ja uusi ulkoilu on paikallaan. Sen jälkeen vuorossa onkin päiväunet. Sinne n. klo 14-16 asti, riippuen tietenkin siitä, monelta joku saapuu häntä leikittämään. Silloinkin kun joku on koko päivän kotona, Simba yleensä nukkuu ainakin 12 asti, yleensä sinne 14. Viikonloput on herralle rankkoja. Kotona on yleensä kaikki, ja vieläpä ehkä vieraita, joten unta ei saa ihan yhtä paljon, kun pitää joka paikkaan ehtiä.

Yönsä Simba nukkuu siskoni huoneessa. Sillä ei ole väliä olenko itse kotona vai en. Hän nukahtaa mun viereen tai jalkoihin, mutta hiipii sitten yön aikana siskoni huoneeseen nukkumaan. Empiiriset tutkimukset ovat paljastaneet, että olennainen seikka ei olekaan siskoni, vaan tämän sänky. IKEA-fani löytyy siis taloudesta. Unikaveri vaihtuu välillä, mutta siskoni huone ja sänky on Simban mielestä oikeastaan hänen. Petiä ei Simballa enää edes ole. Sen ainoa funktio oli nimittäin leluna oleminen. Pentuna SImba veti villejä sessioita petinsä kanssa, raahaten sitä ympäri kotia ja välillä saaden sen päällensä, niin että törmäili seiniin, kun ei alta nähnyt. Nukuttuja öitä siinä pedissä taitaa olla kaikkiaan kolme.

Vuoden vanhana Simba oli oikeastaan jo sellainen kuin nyt. Tosin puolitoista kiloa laihempi, ja aika riutuneelta näköjään näytti. Ruoka ei maistunut, tai Simba ei siihen ehtinyt keskittymään ikinä. Eläinlääkärit arvuuttelivat ADD:ta, tosin totesivat, että kyseistä diagnoosia ei koirille anneta. Hyvin näytti kuitenkin porskuttavan eteenpäin alipainostaan huolimatta.

Alkukuukausina opittiin sisäsiistiksi, istumaan, seisomaan takajaloilla, antamaan tassu ja toinen ja seuraamaan. Odottaminen oli vähän haastava, kun kaikkialle pitäisi päästä mukaan, mutta senkin oppi sitten pidemmän yrityksen jälkeen. Me ei koskaan saatu Simbaa oppimaan makaamaan. Syystä tai toisesta yhä edelleen kieltäytyy siitä, vaikka makaa mielellään jalat sivuillaan aina kun vaan ehtii.

Nakit maistui silloinkin kun ruoka ei maistunut.

Kevyen painonsa vuoksi, Simba on aina ollut helppo kantaa. Ehkä osittain siksi siitä on tullut vähän sylikoira. Viihtyy hillittömän hyvin sylissä, ja osaa äitiäni manipuloida kantamaan milloin missäkin. Simba on sen verran pieni, että yleensä jos keskustaan sen kanssa lähden, ei paljoa ihan ydinkeskustassa herra kävele, vaan viihtyy sylissä. Vähän liiankin hyvin. Hemmoteltu kakara, minkäs teet.

Pallo on ollut lempijuttu ensimmäisestä päivästä asti. Me ei oikein koskaan olla päästy selvyyteen siitä, missä vaiheessa Simba kyllästyisi jahtaamiseen. Kukaan meistä ei ole jaksanut leikkiä niin pitkään. Sheltiksi hieman epäominaisesti Simba tykkää hakea kaikkea, mikä vaan lentää kaaressa huoneen poikki, ja suosikki on aina tennispallo. Taitava jalkapalloilijakin hän on; päällä puskien tai tassuilla tökkien lähtee isompikin pallo liikkeelle ja ralli voi jatkua tunteja, jos lääniä riittää.

Linssilude. En ikinä pysty ymmärtämään, kun toiset sanoo, ettei saa koirastaan millään kuvia. Meidän yksilö on nimittäin varsinainen kamerahuora. Ei tarvii ku ottaa esille kamera, niin Simba spurttaa jo ulko-ovelle. Ihana piirre, nimittäin elämää sulostuttamassa on monia satoja ihania kuvia kaverista.

Noi korvat on Simban ehkä ratkaisevin tuntomerkki tällä hetkellä. Jo syntyessä oli tiedossa, että kyseessä on poikkeuksellisen kaunis shelttipoika. Otsan valkoinen tähti jatkuu nenän valkoiseen laikkuun ja väri on Simballa täydellisen musta, ilman epätoivottuja valkoisia viiruja. Sitten alkoikin mennä "vikaan". Tuo vasen korva ei suostunut ikinä laskeutumaan vaadittuun asentoon. Sitä liimailtiin ja siinä pidettiin painoa. Ja yhtä uppiniskaisesti se nousi aina pystyyn. Kun sitten selvisi, että Simballa on piilokives, ja näyttelyura sitä myötä mahdoton, annettiin korvan olla. Se on musta yksi Simban hurmaavimpia piirteitä. Simba näyttää aina vähän hölmistyneeltä noilla eriparikorvillaan, söpöys ei siis ainakaan laske noiden myötä mun mielestä :)

Simba on aina ollut jotakuinkin terve. Syntymästä asti ollut piilokives leikattiin vuoden 2012 alussa ja samalla nappastiin toinenkin veke. Lisääntymistä ei missään nimessä suositella, koska piilokives periytyy, joten mitäpä sillä tekemään. Poika toipui leikkauksesta nopeasti, kiitos äitini uskomattoman hoidon. Äiti nukkui pari ensimmäistä yötä Simban kanssa lattialla ja huuhteli laastaroitua paikkaa monta monta kertaa päivässä, se auttaa nimittäin kutinaan. Ennen vesi-inhoinen Simba oppi tykkäämään pesulla käymisestä samalla.

Leikkauksen lisäksi Simban vaivat on oikeastaan olleet hammasosastolla. Kulmahampaat eivät lähteneet muiden maitohampaiden tavoin, vaan rautahampaat kasvo siihen viereen. Ne jouduttiin repimään pois eläinlääkärillä. Sen lisäksi käymme n. kerran vuodessa - puolessatoista putsaamassa hammaskiven. Simba ei pureskele juuri mitään luita, joten hammaskiveä pääsee vähän kertymään. Rauhoittamiset on onneksi Simban osalta menny tosi hyvin, eikä niissä ole koskaan ollut mitään ongelmia.

Viimeisin huoli oli tämä sydänasia tässä taannoin. Tavallisessa tarkastuksessa havaittiin Simballa sydämessä sivuääni, ja sydänultrassa saatiin tulokseksi "minimaalinen kapea mitraalivuoto, eli vasemmanpuoleisen eteiskammiovuoto. Muut läpät ja virtaukset OK. Kysymykessä on alkava degeneratiivinen läppävuoto, joka etenee hitaasti. Vuodolla ei ole vaikutusta sydäntoimintaan vielä, joten Simba saa elää täysin normaalisti." Suomeksi sanottuna siis Simban sydämessä on pieni läppävuoto, mutta se voi olla vielä oireeton vuosia, jollei aina :)

Pitkäkarvaisen koiran kanssa moni varoitteli turkin vaikeahoitoisuudesta. En voi kyllä mitenkään olla samaa mieltä. Toki pölynimurille siitä tulee enemmän vaivaa, mutta Simban turkinhoito on aina ollut todella helppoa. Me harjataan Simba näin aikuisiällä ehkä kerran kahdessa viikossa, jos sitäkään. Ja sitten se pestään, kun se on likainen. Eläinkaupan jollain perusshampoolla. That's it. Turkki on aina ollut loistava ja pörröinen, eikä ole koskaan ollut mitään ongelmia sen kanssa. Takareisistä leikataan pisimmät karvat Simballe aina shortseiksi ihan kotona ja takut pikkusaksilla pois korvien takaa, jonne niitä aina välillä tulee. Muuten ei ole ollut mitään tarvetta käydä trimmaamassa tai käyttää jotain ylenpalttisia hoitomuotoja. Laadukas ruoka on riittänyt siihen, että pojun turkki on aina ollut täydellisen hyvässä kunnossa :)

Koiran arjen osana oleminen on kyllä paras asia, mitä mulle olisi voinut tapahtua. Kolme vuotta saatiin viettää samassa talossa, sitten Simba muutti vanhemmilleni ja minä Australiaan. Mä oon saanut ihan hirveesti kritiikkiä ja haukkuja siitä, että "jätin" koirani. Myös hänen hyvinvointiaan on kyseenalaistettu ja aina jaksetaan nälviä, miten Simba ei ole enää mun koira, vaan mun vanhempieni koira. Näiden "parhaiden koiranomistajien" mielestä omistaja kahlitsee itsensä koiraansa jokaikiseksi päiväksi, eikä ikinä lähde minnekään. Mä uskon vuorostani siihen, että kun omistaja on onnellinen, on koirallakin parhaat oltavat.

Mä tiesin aina, että haluan matkustaa. Siksi alusta asti Simba on tottunut mun perheeseen. Joka palvoo sitä. Isäni ilmoitti vielä 2008 vuoden alussa, että "sitä karvasta rottaahan ei sitten meille tuoda". Niinpä varmaan. Isäni taitaa Simbaa eniten kaivata, kun Simba ei ole kotona. Heillä on ihan oma rytminsä; kaksi poikaa tässä akkavaltaisessa taloudessa. Äidilleni Simba on puuttuvan lapsenlapsen korvike. Hän saa rauhassa paapoa ja rakastaa rajattomasti. Äitini keittää Simballe omia keittoja ja valmistaa muita omia suolattomia ja maustamattomia ruokia. Äidilläni on aina kaveri, joka on kiinnostunut kukkien istutuksesta ja pihatöistä, keittiössä häärimisestä ja muuten vaan nysväilystä sohvalla, jos siltä tuntuu.

Siskoni taas saivat sen lapsuuden ja nuoruuden, jota minulla ei ollut. Sellaisen, johon kuuluu lemmikki ja lemmikin rakkaus.

Kaikista rankinta tää on ollut ehkä mulle. Kun mä olen poissa, Simba ei kyllä perään ikävöi. Kotona on neljä muuta rakasta ihmistä, jotka antaa huomiota, rapsutuksia ja rakkautta. Ensimmäiset reissuni olivat rankimmat. Olin tottunut siihen, että Simba on lähelläni joka päivä, joten ikävä oli mahdoton. Myös Simba reagoi poissaoloon, mököttämällä mulle muutaman tunnin reissun jälkeen. Nykyään se on oppinut, että mä tulen aina takaisin. Matkalaukun lävähtäessä auki se tulee tutkimaan vähän sellaiselal "jaahas, taas" -ilmeellä ja häipyy omille teilleen. Tai no yleensä kiipeää syliini vaikeuttamaan pakkaamista. Pitää kato osallistua kaikkeen.

Pahimpien ikäväpuuskien iskiessä olen usein harkinnut, että ottaisin Simban sinne, missä asun. Mutta koiran paikka ei ole Lontoossa, enkä halua laittaa Simbaa yhdenkään ylimääräisen koettelemuksen (lentomatka) läpi. Niinpä Simba asuu omakotitalossa, jossa on tilaa temmeltää ja oma piha. Ja minä lennän aina sen luokse kun ikävä iskee.

Lemmikin rajaton rakkaus on muuttanut mua tosi paljon, onnellisemmaksi. En mä osaisi edes kuvitella, miltä tuntuisi, jos ei koskaan saisi painaa kasvojaan tuohon turkkiin ja vaan nauttia yhdessäolosta. Pieni lemmikki on myös ollut todella hyvä lisäys perheeseen. Isäni on löytänyt iloa lemmikistä ehkä kaikista eniten, koska ei ennen osannut edes sellaista kuvitella. Äitini saa koirasta myös paljon irti. Loppujen lopuksi koiran arjessa oleminen on vaan kaikin puolin positiivinen juttu ollut perheelle. Esimerkiksi äitini on alkanut liikkumaan paljon enemmän. Ei oman terveytensä tähden, vaan pitääkseen Simban aktiivisena, jottei tälle joskus tule lonkkavikaa.

Huomasin tuossa joku aika sitten, miten koko perheen elämä pyörii Simban ympärillä. Isi herätessään vie heti ulos, siskot ei löydä paikkaansa jos Simba ei ole kotona, ja äiti ikävöi Simbaa ulkomailla enemmän kuin meitä lapsia :D Joku ilta huoneestani vanhempieni kotona huomasin, miten Simba pötkötteli lattialla, ja jokainen perheenjäseneni liittyi jotenkin tilanteeseen. Äiti silitti ja jutusteli kävellessään pesemään pyykkiä, siskoni leikitti pallolla, toinen kävi hakemassa haliseuraa ja isi kutsui ulos pyyhkimään lumia. Tajusin sillä hetkellä, että jos Simballe joskus käy jotain, mä en olisi ainoa, johon se jättäisi ikuisen arven. Mun perhe ei ehkä tokenisi siitä. Ja siitä lähti oikeastaan liikkeelle hauvavauva 2:n hakeminen. Jotta perheessä olisi aina nelijalkainen ilostuttaja pussailemassa surut pois.

Joka päivä kotona huomaa, miten ei mene päivääkään ohi ilman hymyjä tai naurua. Vaikka olisi riita menossa tai muuten paha päivä jollakulla, niin Simban tohkailu aiheuttaa aina hymyä. Vaikka olisi kireä ilmapiiri, se ratkeaa yleensä aina siihen, että Simba tekee jotain tyhmää/hölmöä/söpöä. Tuo pienin perheenjäsenemme on tietyllä tapaa ollut jo hetken myös tärkein, meitä aina ainoastaan iloisesti yhdistävä liima.

Ja voi pojat, mikä hurmuri hän onkaan aina ollut! Meidän lähisuvussa on koira-allergikkoja ja muita, jotka eivät ole koirista koskaan edes pitäneet. Simba on onnistunut sulattamaan heidänkin sydämet. En ole tavannut vielä ketään, joka ei olisi ollut myyty tälle kaverille. Simba lähestyy ihmisiä aina edelleen pentumaisella tavalla; iloisesti hymyillen ja täysin brutaalisti aseista riisuen. Se on vaan niin käsittämättömän söpö, ettei kukaan voi olla heltymättä. Kuulen jatkuvasti, miten upea sheltti mulla on. Mä tiedän sen. Mä olen niin iloinen, että juuri tämä sheltti on minun, ja että se on rikastuttanut mun elämää jo kuusi vuotta.

Ja nyt, melkein päivälleen kuusivuotis-lahjakseen Simba saa pikkuveljen. Jedi haetaan kotiin sunnuntaina, ja odotan innolla ja sydän sykkyrällä, miten pojat tulevat toimeen. Mikään ei tekisi minua onnellisemmaksi kuin nähdä nämä kaksi parhaina kaveruksina! Se selviää pian :)

Simban kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että hän tulee aina asumaan perheeni luona. Vaikka muuttaisin takaisin Suomeen. Simba on ollut aina minun koirani, mutta Jedi tulee olemaan pennusta asti koko perheen yhteinen. Olisi täysin järjetöntä erottaa koirat toisistaan, ja samalla täysin moraalitonta erottaa perheeni koirista tai toisesta koirasta. Olen luottanut perheelleni Simban, ja mun on vuosien aikana ollut pakko myös ymmärtää, että samalla mun on myös täytynyt jakaa hänet heidän kanssaan. Olemmekin siis sopineet, että vaikka muuttaisin takaisin ja tyttöjen muuttaessa joskus omilleen, koirat jäävät vanhempiemme taloon. Joista jokainen niitä voi aina mukaansa ottaa päiviksi tai vaikka muutamaksi viikoksi, mutta niiden koti tulee aina olemaan meidän yhteinen kotimme.

Tämä on ehkä synttärisankarin tärkein lahja meidän perheelle. Meistä on tullut vieläkin läheisempiä Simban ansiosta. Perheeni on aina ollut läheinen, mutta käytännössä tämä on vaikuttanut ihan fyysiseen läheisyyteen, siihen, että kaikki ovat saman katon alla. Kun Simba asui luonani, kävin paljon perheeni luona, koska he halusivat nähdä Simbaa. Nyt kun Simba on siellä, olen jatkuvasti vanhempieni nurkissa, nähdäkseni Simbaa. Samalla vaan sattuu sitä perhettäkin aika paljon näkemään. Tänä keväänä ja kesänä vielä enemmän, sillä vietän suurimman osan ajasta meillä kotona, pikkupentua opettaessa arkeen. Enkä upeampaa kesää voisi toivoakaan.

Äitini pilaili juuri ystävälleen viikko sitten, että "Joooo, se lähti kyllä 18-vuotiaana himasta, mutta sitten se tuli takas 25-vuotiaana. KAHDEN karvasen rotan kanssa". No eipähän kukaan koskaan valita, ettei mua nää tarpeeks.l

Hyvää synttäriä siis mun pikkupoikani! Love you forever and a day! ♥

Kommentit

Saara (Ei varmistettu)

Hei,
Olen vasta löytänyt blogisi. Mukavaa luettavaa, paljon kauniita kuvia ja hyvin kirjoitettuja tekstejä :)
Itsellänikin on koira, ja se on ehkä maailman ihanin asia mikä on ikinä tullut hankittua. Se pitää seuraa, rakastaa ehdoitta ja tulee nuolemaan surun pois kasvoilta ilostuttaen jokaista päivää.

Voitko kertoa lapsuudestasi, olen utelias tietämään kuinka kauan asuitte Uzbekistanissa ja miksi? Jos on jo joku vanha postaus mistä voi lukea, niin linkkaatko?

Mukavaa kesää synttärisankarin ja uuden pennun kanssa, teillä tulee olemaan maailman paras kesä <3

Anna (Ei varmistettu)

Mä olen syntynyt Uzbekistanissa, kun mun äiti muutti sinne pienenä perheineen. Isäni asui myös siellä koko lapsuutensa, on itse asiassa syntynyt siellä. Ovat siis tavanneet siellä lapsina, menneet naimisiin ja saanut minut. Asuimme kylläkin koko lapsuuteni vähän ympäri ämpäri N-liittoa, kun molemmat vanhemmat olivat työkomennuksilla usein :) Ollessani neljän, muutimme Suomeen äitini kanssa lopullisesti, ja isä tuli pian perästä, jahka sai kapiais-uransa pakettiin :)

nappula (Ei varmistettu)

Voin sanoa, että on kyllä yks hienoimmista shelteistä joita oon nähny (vaikka vaan kuvista hänet olenkin nähnyt), ja shelttejä on paljon tullut nähtyä! Ja voin vaan samastua sun tunteisiin, oma koira joka rakastaa sua enemmän kun mitään, on kyllä maailman mahtavin tunne. En tiiä mitä tekisin ilman meiän ranskanbuldoggia.

Anna simballe rapsutus, se on upea poika ja onnenpekka kun saa teidänkaltaisessanne perheesse asua! :)

Niina (Ei varmistettu) http://littleladyn.blogspot.fi/

Lämpimät onnittelut vireälle nuorelle herralle! Meiltä löytyy myös täältä ruudun toiselta puolelta pian viiden vanha, eripari korvilla varustettu shelttineiti. Haaveilen vähän siitä, että jossain vaiheessa tytölle otettaisiin myös kaveri, vaikka ajatus kahdesta sheltistä tuntuukin vähän kauhistuttavalta. :D Meidän versiolla riittää vauhtia välillä vähän liikaakiin, mutta on se niin rakas ajoittaisista idioottimaisuuksistaan huolimatta <3

Odotan jo lisää pennunhuuruisia kuvia teidän uudesta perheenjäsenestä. Kohoaa tämä meikäläisen koirakuumekin tästä vielä lisää, hihi. ;)

Marleena (Ei varmistettu)

Moi! Ihana postaus Simbasta. Hyvää synttärii pikkuherralle!
Itselläni on tänä vuonna 11-vuotta täyttävä sheltti uros. Viime kesänä herralla todettiin sydämen vajaatoiminta ja hän joutuu syömään lääkkeitä niihin, mutta voi silti vallan mainiosti! Ikää herraltahan alkaa löytymään mutta ei ikinä uskoisi.
Eli sydänongelmat eivät aina tarkoita sitä että koira olisi kuolemaan tuomittu, älä siis sure :) Työskentelen itse eläinklinikalla jossa näkee monia koiria jotka kärsivät eri sydänongelmista, mutta todella moni elää silti täysin normaalin sekä pitkän elämän.
Onnea pennun kanssa! Mekin haemme oman uuden pentumme kesäkuun alussa. :)
Vinkkinä hammaskiviongelmaasi, osta ja kokeile PlaqueOff jauhetta. Shelttini kärsi myös hammaskivestä, mutta kun aloin syöttämään kyseistä jauhetta niin hammaskivi katosi ja pysyi poissa!

Sini (Ei varmistettu)

Sun ja Simban välinen rakkaus on niin kaunista, mieletöntä.

noora (Ei varmistettu)

Paljon onnea Simba! :) Olipa aivan ihana postaus! Mulla on ollut koko ikäni kauhea koirakuume ja vihdoin ja viimein olen hankkimassa koiranpentua poikaystävän kanssa. Alle kuukausi enää, halkean innosta. :D <3

audrey (Ei varmistettu)

Mä olin niin hämmentynyt, kun näin Bloglovinista pelkästään tuon ekan lauseen; "Mä en ole koskaan juurikaan haaveillut lapsista." Ööööö... :D :D

Mutta anyway, onnea Simballe!

Anna (Ei varmistettu)

Hahahah, joo ei ole mikään sellainen kuulutus tulossa :D

Piia (Ei varmistettu)

Hyvää Synttäriä Simba! Oli ihanaa lukea tätä tekstiä, kiva huomata, että maailmassa on joku muu mun lisäksi, joka on noin "hömpsähtänyt" omaan karvaturriinsa (jos tahdot kurkata, niin mun siskon pitämä blogi meidän turreista löytyy osoitteesta http://espanjanvesikoiranuca.blogspot.fi/ ) Niin se vaan on, että koira on perheenjäsen ja koiran eteen tekee kaikkensa, jotta toinen olis onnellinen ja toisella olis mahdollisimman hyvä olla.

emppu (Ei varmistettu)

Onnea ihanalle ja niin suloiselle Simballe <3!
T. tyttö joka ei malta odottaa oman koiranpennun kotiutumista
psst. kuvat ei valitettavasti näkyny

Anna (Ei varmistettu)

Hassua, välitän tiedon eteenpäin :)

R (Ei varmistettu)

Onnea tulevalle isoveikalle!

Meillä on poikaystävän kanssa vihdoin ja viimein koiran hankinta mahdollista. Ei haluttu ottaa sitä kerrostaloon ja nyt ois oma rivitalon pätkä, missä ois vähäh sitä pihaakin. Ongelmaksi vain muodostuu kasvattajat. Tottakai haluaisimme mahdollisimman terveen ja hyväluontoisen koiran eli hyvän kasvattajat ja hyvät vanhemmat. Kasvattajilla tuntuu vaan olevan aivan mahdottomia vaatimuksia, pitää käydä näyttelyissä ja vaikka missä harjoituksissa, kisoissa ja testeissä. Alkaa jo pikkuhiljaa turhauttamaan :(

Anna (Ei varmistettu)

No ei se musta oo kauhee vaatimus loppujen lopuksi. Pari näyttelyä, että voi jalostaa ja lääkärintesteissä, että on tietoa suvun jatkamiseksi :) Eli sikäli ei musta ole iso vaatimus terveestä hyväluontoisesta koirasta, rodun parastahan siinä vain ajatellaan :)

petra (Ei varmistettu)

kirjoittelinkin sulle aikaisemmin siihen simban sydän-postaukseen että meidän koira ei enää varmaan kauaa jaksa, ja nyt se sitten onkin enkelinä tuolla ylhäällä

sitä vaan halusin sanoa että ei olisi voinut joiltain kohdin olla osuvampi kirjoitus, tai siis ihan kuin tästä meidän vanhasta koirastamme! hän yhdisti perhettä, ja vanhempien alun epäluulouksien jälkeen sai myös suuren palan heidän sydämistään. niinkin suuren, että äitini ilmoitti että hän ei voi enää ikinä ilman koiraa elää, ja uusi on saatava kun vanhasta täytyy luopua. olin itse todella tätä vastaan, sillä uusi pentu tuli taloon kaksi päivää ennen vanhukselle varattua lopetus-aikaa, ja mielestäni se vain on väärin, ikään kuin yritetään "korvata" toinen.. vaikka siitä nyt ei ollutkaan kyse niin sellainen olo tuli. nyt en kyllä voisi olla iloisempi tästä päätöksestä, nimittäin vaikka vanhasta koirasta luopuminen oli maailman hirveintä niin tämä uusi pikkuinen on niin elämäniloinen ja ihana että pakostakin suru väistyy tieltä nopeammin :')

Anna (Ei varmistettu)

Näin mä aina ajattelen, että parempi kun on toinen paikkaamassa sitä ammottavaa aukkoa :) Neljä tassua pitää aina olla taloudessa kuitenkin :)

Kia (Ei varmistettu)

Paljon onnea Simballe! Toi tennispallokiintymys kuulostaa niin tutulta. Meidän sheltille pitäis joka hetki olla sitä heittelemässä. Toivottavasti saamme jatkossa kuvia myös uudesta ihanasta perheenjäsenestä.

Anna (Ei varmistettu)

Sheltit vielä harvemmin mun käsittääkseni ihan hulluna noutaa, meidän hullut kaverit nähtävästi ovat kylläkin sen ryhmän edustajia :D

Emmye (Ei varmistettu)

Ihanaakin ihanempi Simba!!
Mun tyttö 5v rakastaa katsella Simban kuvia ja toki myös Jedin. Löysimme jokin aikaa sitten Leijonakuningas dvd:n ja heti tyttö kysyi, että onko se Simba saanut nimen tästä elokuvasta. Äidillä kesti vähän aikaa raksuttaa, mutta tajusin kyllä, mistä puhuttiin sitten kuitenkin.

Aurinkoisia kevätpäiviä!!!

Anna (Ei varmistettu)

Vitsi mä nauroin tätä eka, kun jotenkin luin nopeasti ja luulin ensin, että teidän tyttökoira tekee noita asioita. "Vähän" ihmettelin :D

maisa (Ei varmistettu)

Ihana postaus!

Anna (Ei varmistettu)

:)

i believe.

Oma neitonen täyttää tänä vuonna jo 8, en pystynyt käymään katsomassa pentua pitkän välimatkan takia ennen luovutusikää, en tiennyt nimeä valmiiksi ja pelkäsin etten osaa kouluttaa häntä sellaiseksi kuin pitää. Nimi tuli suusta samalla hetkellä kun syliin hänet ensimmäistä kertaa sain :) eli meillä kävi näin. Kuvien perusteella olin oman pentuni valinnut ja kappas vain niin tämä pallero se olikin kuka ensimmäisenä hyppi aitausta vasten mennessäni hakemaan rakkaan kotiin.
Koulutuksessa olisi voinut tehdä paljon toisin ja ensimmäiseksi koiraksi tuli ehkä valittua turhan itsepäinen ja hankala rotu, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Itsekään en enää oman karvakuonon kanssa asustele, vaan äiti on ottanut hänet hoiviinsa mutta se on uskomatonta nähdä se riemu toisen silmissä joka kerta kun se "oikea äiti" tulee kotiin. <3

Virpi (Ei varmistettu)

Ihana postaus! Paljon onnea Simballe!<3

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia! :)

vilme (Ei varmistettu) http://vilme.blogspot.fi

Simban silmistä paistaa joka kuvassa läpi silkka onnellisuus :)

Mulla on aivan sama juttu tuon matkalaukkujutun kanssa, meidän vanhin koira alkaa joka kerta mököttää ja pelätä, kun mä leväytän sen tuohon lattialle. Sitten reissusta palatessa se leikkii taas hetken suuttunutta, mutta leppyy onneksi aika nopeesti kun tarpeeks antaa rakkautta! Koirat tietää ja aistii kyllä kaiken ihan siinä missä ihmisetkin :)

Anna (Ei varmistettu)

Haha, kiitoksia kovasti ja näinhän se juuri on :)

Emmmmma (Ei varmistettu)

Ihana postaus! Se on totta, miten paljon iloa ja rakkautta koirat voivat tuoda elämään. Meidän kuusivuotiaalla colliella kesti muistaakseni parikin kuukautta, ennen kuin hyväksyi uuden pennun laumaan, mutta nykyään ne rakastavat toisiaan yli kaiken. Että älä huoli, jos ei Simbasta ja Jedistä saman tien tule parhaita ystäviä. Ja tosiaan vanha koira pysyy virkeänä, kun on nuori ja innokas kaveri vieressä pomppimassa :)

Anna (Ei varmistettu)

Hyvä tietää! Koska tällä hetkellä välinpitämättömyys on todella todella korkealla :)

ANDREA (Ei varmistettu)

HAPPY BIRTHDAY SIMBA!!!!!!!

Anna (Ei varmistettu)

<3

Oih, mikä kirjoitus! <3

Mä niiiin ymmärrän.

Anna (Ei varmistettu)

:)

Anne (Ei varmistettu)

Ihan juttu omasta rakkaasta koirastasi. Simba on kyllä todella komea. Semmonen kommentti että mun toinen koira on kanssa varsinainen linssilude. Se on oppinut että kun otan pihalla kännykän esille niin se asettuu heti poseeraamaan, vaikka siis en edes olisi ottamassa kuvaa siitä. Hyvää ja aurinkoista kevättä sulle ja perheellesi ja tietty Simballe ja sille uudelle tulokkaalle :)

Anna (Ei varmistettu)

Haha, noi on kyllä ihania pikkuposeeraajia :)

jenni (Ei varmistettu)

Apua, mä en edes pystynyt lukeen tätä loppuun asti, sillä parahdin itkuun. Huomenna mulle tulee tasan vuosi siitä, kun menetin mun elämän rakkaimman olennon, mun rakas bernityttö jouduttiin lopettamaan, viikkoa vaille 10-vuotiaana viime vuonna ja ikävä on edelleen kova. Muista vaalia kaikkia teidän yhteisiä hetkiä, vielä kun teillä on aikaa! :) <3

Anna (Ei varmistettu)

Varmasti aion :) Kovasti vielä jaksamisia suruun, ei mene varmasti ikinä ohi <3

Jaana (Ei varmistettu)

Itkin. Mun koira kuoli vuosi sitten, joka päivä on vieläkin ikävä. Simba on kyllä yliveikeä hurmuri!

Anna (Ei varmistettu)

Voii, kauheesti tsemppiä suruun :)

Krista (Ei varmistettu)

Voi ihanuus, näitä koirajuttuja lukee mielellään vaikka sitten moneen kertaan :D Simba on kyllä niin valloittava otus. Tuli ikävä omaa collieta joka jouduttiin päästämään vuosi sitten 13- vuotiaana juoksentelemaan vihreemmille nummille. Hänkin oli upea, ihana prinsessa.. niin kaunis ja siitä on takataskussa todisteena kansainvälisen muotovalion titteli. Colliet on kyllä luonteeltaan ihan uskomattomia. Ja shelteillä on varmaan aika samankaltainen luonne. Onneksi kotona on toinen söpöläinen edelleen piristyttämässä arkea, eri rotuinen tosin, mutta meidän rakkauspalleroisellammekin ikää on jo kunnioitettavat 14- vuotta. Silti tästä ei ole montaa vkoa kun viimeksi eräs nainen kysyi että onko meidän muru vielä ihan pentu :D meno on vähän hidastunut ja nukkuu paljon, mutta kun aletaan temmeltämään niin sitten temmelletään pentumaisella tarmolla. Toivottavasti Simbakin saa elää pitkän ja terveen elämän. Onnellisen elämän hän selkeästi omistaa, onnekas koira <3 !!

nanna (Ei varmistettu)

Olipa ihana postaus! <3 myös minun elämääni rikastuttaa oma rakas karvakorva joka on niin tärkeä ja rakas ettei uskokkaan! Minunkin vanhempani ovat tähän pieneen ihan rakastuneita ja se on myös heille tärkeä. Pienestä pitäen se on ollut minulla mukana vanhempieni luona maalla jossa se saa temmeltää vapaana. Nyt olenki alkanut miettiä olisiko koira onnellisempi siellä kuin minun kanssani kaupungin keskustassa... Lisäksi se joutuu matkustamaan mukanani tätä väliä aina kun käyn vanhemmillani... vaikeita päätöksiä mutta mielestäni sinä olet ainakin osannut tehdä oikein! :)

Anne (Ei varmistettu) https://kvinnanvit.wordpress.com

Aivan ihana kirjoitus! <3

Voisin niin samaistua koko tarinaan :) Asun itse tällä hetkellä puoli vuotta ulkomailla ja pieni koirani jäi vanhemmille hoitoon täksi ajaksi, kaverina heidän vanhempi koiransa. Kaksi pientä koiraamme ovat liikuttaneet, ilostuttaneet ja tuoneet perhettämme enemmän yhteen. Päivääkään koirien kanssa en vaihtaisi pois <3

Anna (Ei varmistettu)

<3

Laura (Ei varmistettu)

Voi mä en kyllä kestä! Sheltti on mun ehdoton lempirotu, johtuu ehkä siitä, että meillä on kotona soopeli collie. Collie on mulle vähän turhan iso koira, ja sheltti on vaan täydellinen paketti. Vaikka collien värinä tykkäänkin eniten soopelista, on ehdottomasti tää musta sheltti mun lemppari. Meillekin tulee joskus sheltti, mun mies ei vaan vielä tiedä sitä :D Mieheni ei ole mikään koirien tai ylipäätään eläinten suuri ystävä, mutta on aina sanonut, et kyllä se meidän collie on vaan niin hyvä koira ja myöntänyt kanssa et olishan tollanen sheltti aika kiva. Et tässä suoritan tehokasta aivopesua, ni ehkä meilläkin sitte muutaman vuoden päästä on tollanen karvakaveri.

Anna (Ei varmistettu)

Hahahah, no ei ku sitten tänne blogiin vauvakuvien pariin :)

Pirre (Ei varmistettu)

Mulla on kans ihan sama homma tuon turkin hoidon kans.. Ootin kauheudella et on tosi työllistävää mut ei. Turkki kiiltää ja omistaja kiittää. Tuosta sun veijarista kyllä jotenki huomaa et se on poika ja vähän rasavilli :) Ihana pilke silmäkulmassa. Itsellä on soopelikaunotar josta kyllä kans huomaa et on narttukoira :) Mut Simba on todella komea kaveri ja varmasti sun paras ystävä :)

Anna (Ei varmistettu)

Hahahah. Mä sanoin vielä siskolle Jedin 6-vk. kuvan kohdalla, että sillä on aika veijari-ilme :D Oikeassa olin. Se näyttää ihan hömelöltä riiviöltä :D

mimi (Ei varmistettu)

Moi! Sheltit on kyllä aivan ihania ja Simba mitä suloisin! Huomasin tuossa lukiessa, että meillä on muuten ihan samasta kennelistä meidän musta sheltti, syntynyt tosin 2005, mutta liekö sisaruksia!? :D Jos näin, niin aika hauska sattuma! :)

Anna (Ei varmistettu)

Simba on syntyny 2008, joten sisaruksia ei voi olla :) Tai siis velipuolia korkeintaan :)

Tuuli (Ei varmistettu)

Mä en vaan millään ymmärrä tuota koiran korvien muokkaamista liimalla tai purkalla? Siinä vaan ei ole mitään järkeä, että ihmisten keksimän huvin takia ruvetaan liimaamaan eläimen korvia tai asettelemaan purkkaa sinne. Olen tätä aina ihmetellyt, jopa niille ystävillekin, jotka tätä harrastavat.. Noh kai ihmisetkin tekevät kauneuden eteen mitä tahansa niin miksi sitten ei koirallekkin.......

Pages

Kommentoi