25 and counting

IMG_1571

(1,5 kk)

28.08.1988.

Tashkentin synnytyssairaalassa tuotiin nuorelle vaaleatukkaiselle vastasynnyttäneelle vaalea lapsi sinisillä silmillä. Äitini pyysi takaisin sen mustahiuksisen ruskeasilmäisen rääpäleen, joka huutaa ku palosireeni. Se kuitenkin oli se oikea lapsi. Elämä ois voinut lähteä todella eri urille, kun olisi pieni sekaannus käynyt, mutta onneksi, se lähti juuri tähän suuntaan.

annapieni2

1989.

1-vuotias Anna oli hankala lapsi. Ylivilkas joka suuntaan ehtivä lapsi, joka piti nuoret vanhempansa koko ajan varpaillaan. Tutti ei kelvannut, pullo ei kelvannut, unikaan ei hirveesti maistunut. Vain äiti kelpasi. Äiti vannoi, ettei koskaan enää halua toista lasta.

1990.

2-vuotias Anna oli leveämpi kuin pitkä (kuulemma), söi kaiken, mikä eteen tuli ja vietti kaiken hereilläoloaikansa valkoisen puhallettavan pupun kanssa. Nuoret vanhemmat ei ihan tienneet, mitä lapsen kanssa kuuluisi oikeen tehdä. Jos lapsen sai hiljaiseksi antamalla pähkinänsärkijän ja kasan saksanpähkinöitä, jotta sen jokapaikanhöylän saisi hetkeksi hiljaiseksi tehtävässään onkia pähkinät kuoristaan, annettiin sellanen. 50-lähestyvä äiti on myöhemmin todennut, että kun jälkeenpäin miettii, mitä mun lapsuusaikana on tapahtunut, on ihme, että oon hengissä.

annapieni1

1991.

Pikku-Anna veteli tyytyväisenä mummin hoivissa poskiinsa hunajaa ja pähkinää, joutuen allergiaoireiden (kukaan kun ei tiennyt allergiasta mitään) takia sairaalaan. Työmatkoilla olleet vanhemmat saivat sähkeen äidin veljeltä, että nyt pitäisi tulla vauhdikkasti kotiin. Sairaalaan vanhempien saavuttua, kiipesin kuitenkin tätini syliin aiheuttaen äidilleni sätkyn toteamalla, että ”tässä on äiti”. Edellaan tarinaa kerrotaan usein itkun säestämänä.

Tuolloin 3-Anna on myös osannut ulkoa pitkiä pitkiä runoja kirjojen kuvia katselemalla ja on nauhoittanut kapiais-isälleen kymmenen C-kasetin tuotannon vahvalla R-vialla, S-vialla ja joka runon välisellä ”ifi, tule jo kotiin, mulla on fua kova kova ikävä, vagaftan fua!” -lässytyksellä. Yksi kasetti on vieläkin tallella. Jos vanhemmat olisivat tuohon aikaan ymmärtäneet merkityksen sille, että lapsi osaa luetella kuvia katsomalla uskontunnustuksen mittaisia runoja, olisi voitu taitoa jalostaa, ja voisin olla vähintäänkin nero nyt. No mutta, aina ei voi voittaa.

IMG_1562

1992.

4- vuotias Anna istui nenä kiinni junan ikkunassa, kun isi seisoi toisella puolen ja sai syödäkseen ensimmäistä kertaa Pinviini-tuutin. Mansikanmakuisen. Sanoin heippa isille melkein vuodeksi, ja suuntasimme äidin kanssa Suomeen.

Samana vuonna 4-vuotias Anna sai myös nenänsä eteen ensimmäisen englannin kielen kirjasen. Koska suomen oppi pienenä lapsena noin sekunnissa, niin samaan syssyyn edesmenneen rakkaan opettaja-äidinäidin suunnattomalla maltilla opeteltiin myös englanti. Ylivilkkaan lapsen piti kiireisenä ja ennen kaikkea innostuneena nimenomaan oppiminen, leikkiminen oli tylsää.

IMG_1564

IMG_3558

1993.

5-vuotias Anna vietti syntymäpäiviä uskomattomassa vaaleanpunaisessa kermakakku-unelmassa Kontulan lähiöissä, käytti iltapäivät ja illat poikien kanssa jalkapallon perässä ravaten ja halusi leikata lyhyen poikatukan. Ja äitihän suostui. (Kiitti mama hei!)

Anna oli myös todella oma-aloitteinen lapsi, mm. matkustamalla täysin yksin valvonnasta karattuaan Kamppiin ja aiheuttanut äidilleen jälleen kerran pienen slaagin, käveltyään kielikurssien luokkaan tuntemattoman miehen käsikynkässä, että ”moi äiti, mä oon täällä!” Mulla tuli ikävä äitiä, osasin matkan Steissille ja tiesin mihin suuntaan kävellä siitä. Jos oon jo 5-vuotiaana mennyt tolla mentaliteetilla, että kyllä tää seikkailu tästä vielä oikeaan paikkaan mut löytää, niin ei ehkä ihme, että samalla tiellä ollaan yhä. Nykyään ehkä tietäisi paremmin kuin lähteä tuntemattoman miehen matkaan, jos se kysyy valoissa, että minne päin oikeen suhaan. Onneksi sattui vastaan huolestunut kansalainen, eikä mikään vaarallinen yksilö.

IMG_1061

 1994.

6- vuotias Anna oli iso eskarilainen, osasi matikkaa ja aakkoset, osasi englannin alkeet ja oli ärsyttävä pikkuvanha nipottaja, joka palvoi Backstreet Boysien Briania, mutta väitti, että tykkäsi Nickistä, koska se nyt vaan oli coolimpaa.

1lk (2)

IMG_1568

 1995.

7-vuotias Anna meni kouluun. Karaistavaan kokemukseen nimeltä Kontulan ala-aste, jossa tuli viihdyttyä enemmän tai vähemmän innostuneesti 7 vuotta. Samana vuonna alkoi jalkapallon pelaaminen tyttöjoukkueessa, josta tuli pyhä asia.

3lk

1996 pikkusisko Janna syntyi, ja rasavilli lapsi sai tärkeän isosiskon roolin. Tuo pieni käärö on kohta täysi-ikäinen, mutta silloin se oli niin pikkuruinen. 8-vuotias Anna oli odottanut pikkusiskoa niin kauan, että ensimmäisen kerran kun vierailtiin Kättärillä ja sieltä lähdettiin jo kotia kohti, niin pinkaisin Velodromin kohdalla takaisin äidin ja siskon luokse ja kipitin koko matkan ylämäkeä hirveetä menoa ylös. Joko mulla on maailman rapakuntoisin isä, tai sitten se antoi mun mennä kun oli niin luja tahto vielä kerran paijata sitä pientä.

3lk (2)

1997.

9-vuotias Anna voitti koulujen välisen logiikka-kilpailun ja siitä 300 markkaa. Käytin elämäni ensimmäistä kertaa omia rahojani johonkin. Mihinkä muuhunkaan kuin vaatteeseen.. Punainen Punahilkka-henkinen talvitakki on edelleen muistoissa.

5lk

 1998.

10-vuotias sai toisen pikkusiskon, Elinan. Vanhemmat ehkä totesivat, että meikäläisen kanssa oli pirun rankkaa, kun olin yksin, niin tätä virhettä eivät halunneet toistaa

1999 vuoden kohokohta 11-vuotiaalle Annalle oli Backstreet Boysien livekonsertti ja se, että Nick lensi suoraan meidän päältä lavalle. Hieno hetki elämässäni.

5lk (2)

(Moskova, 2000. Noi polvet. Really?!)

2000 vuoden kesällä menin töihin. Olin ostamassa vadelmia ja mansikoita, ja puhuin itseni töihin. Kukaan ei oikeestaan ollut yllättynyt. Olin myös nähtävästi aika laihan näköinen 😀

6lk

(6. lk luokkakuva ja omavärjäämä ”raita”)

2001.

Opinahjoksi vaihtui Kulosaaren Yhteiskoulu ja opiskelu puoliksi englanniksi oli maailman siistein juttu.

9lk (2)

(Rippileiri ja 100 % oma tukka.. Pitikö värjätä, pitikö?! Pelottavaa miten samannäköinen on siskoni nyt)

2002.

14-vuotiaan Annan jalkapalloura loppui ja tilalle tuli lentopallo, jonka parissa menikin seuraava muutama hassu vuosi.

9lk

 2003.

Hiustenväri vaihtui melkein yhtä nopeasti kuin muilla paidan väri ja elämäni tärkeimmät asiat oli varmastikin pojat, joihin ihastui noin joka toinen päivä, jakauksen paikka hiuksissa ja se, näyttääkö liian läskiltä stretch-housuissa. Elämä teininä oli jännittävää!

2004 odotti siirto Pohjois-Haagan urheilulukioon, josta alkoi varmasti omalla tavallaan elämäni onnellisin aika.

3288584

13492462

2005.

17-vuotias Anna suuntasi ensimmäiselle ulkomaan matkalle ilman vanhempia. Kohteena Italian Milano ja seurana yläasteen paras ystävä. Matkustusinto oli sytytetty!

49287549

2006 18-vuotias Anna muutti omaan asuntoon, aloitti työt K-Supermarketin kassalla ja sulki 5 vuotta elämästään kestäneen ajanjakson ensimmäisessä työpaikassa.

63610733

 2007.

Vuosi, jona iski elämän ensimmäinen ja tähän asti viimeinen vauvakuume, joka huipentui päätökseen ottaa koira. Koko elämän haaveissa ollut oma pikkuinen valikoituis sheltiksi, ja metsästys alkoi.

19-vuotias Anna myös päätti lukion toivomiinsa arvosanoihin ja panosti koko kevään oikikseen pääsyyn. Ovet oikikseen avautuivatkin, muttei kovin pitkäksi aikaa. Samana vuonna sain ennustuksen, etten elä 25-vuotiaaksi. Omalta osaltaan se muutti suhtautumista elämään aika isolla kädellä.

IMG_1127

IMG_0942

2008.

Sydämen sulatti ja omakseen otti alle puolikiloinen pikkuinen, jonka sydän löi kuin kolibrin siivet. Nimi tuli itsestäänselvästi Leijonakuninkaasta, ja uljas nykyäänkin vielä kaikkea, mm. kissojakin pelkäävä eläinkunnan hallitsija, Bosom Buddys Love You Simba tuli taloon kesäkuussa.

Lähes 20-vuotiaana syntyi myös todella heppoisesti päätös perustaa oma blogi. Hetken mielijohdosta on tullut viimeisen viiden vuoden yksi suurimpia asioita.

mötikät

2009.

21-vuotias Anna etsi itseään, eikä mikään tuntunut omalta. Työpaikasta sai hyvää palkkaa, työ vaan oli puuduttavaa. Opiskelupaikka oli arvostettu ja monen haluama, mutta ala ei kiinnostanut ollenkaan. Suomi ahdisti, parisuhde ahdisti, asunto ahdisti, kaikki ahdisti. Mikään ei tuntunut omalta ja elämä tuntui junnaavan paikallaan. Asunto meni ensimmäisenä vaihtoon. Jotain positiivistakin vuoteen mahtui. Elämäni ensimmäinen Mötley Cruen keikka!

IMG_6228

IMG_4016

2010.

Seuraavaksi vaihtoon meni parisuhde. Siitä siirryttiin sinkkuelämään ja seikkailuntäyteiseen arkeen. Kaduin, etten hakenut lukiosta opiskelemaan englantiin ja päätin lähteä Australiaan. Ilman sen tarkempaa syytä. Kokeilemaan elämää siellä. Muutaman kuukauden päästä oma sydän löytyi australialaisen miehen käsistä ja päätökseni muutosta tuntui kohtalolta. Yksi läheisimmistä ystävistäni ilmoittautui mukaan, ja vaihtoon meni työpaikka ja opiskelupaikkakin jäi pauselle. Terveyskin meni vähän romukoppaan lasketteluonnettomuuden tuloksena, ja elämään tuli ihan erilaista perspektiiviä. Koettelin itseäni jo aiemmin samana vuonna, yhdessä elämäni parhaista jutuista, benjihypyssä.

DSC_5765

2011 ja vuoden verran räpiköintiä Australiassa. 23-vuotias Anna rakasti Australiaa, ei ollut varma että rakastaako kuitenkin Helsinkiä enemmän, eikä ainakaan ollut yhtään perillä siitä, rakastaako poikaystävää. Sydän puolittui kahden maan välille, ja juuri kun sai elämän rakennettua toiseen, samalla ymmärsi, että rakastaakin sitä alkuperäistä niin vietävästi, ettei kykene olemaan niin kaukana. 23-vuotiaana oli samalla niin onnellinen ja samalla niin pirun hukassa siitä, minne on menossa. Ensimmäistä kertaa alkoi tulla paineita siitä, missä pitäisi olla, mitä tekemässä ja minkäikäinen oikeastaan onkaan.

424701_10151137829013007_637265125_n

2012.

Vuosi ei alkuun tuonut selkeyttä, kun maailmanympärimatka oli käyty. Sydämestä jäi taas palasia ympäri ämpäri, ja tulevaisuus näytti pelottavan avonaiselta kaikin puolin.

24-vuotias Anna kuitenkin päätti, että oikea suunta oli yliopisto Englannissa ja Lontoossa, ja kolmen vuoden tutkinto muodin alalta. Samalla kun kaikki tuntui jälleen kerran olevan oikeissa uomissa, kaikki tuntui niin väärältä. Parisuhde, joka tuntui alkuun hyvältä, osoittautui pahaksi virheeksi. Jälleen kerran ulkomaille muuttaminen vahvisti vaan sitä, että mun kaupunki ja koti on Helsinki. Olin enemmän hajalla kuin ikinä, ja se varmasti välittyi blogiin, läheisiin ja kaikkeen mitä tein. Kokoajan hirvee käsirysy ittensä kanssa ja välillä synkistelevätkin pohdinnat sai mielen aika useinkin mustaksi.

Mungo 23

 

1000180_10151654967293007_1619044497_n

2013.

Jollakin tapaa taas niin muutosten vuosi. Suuria hankintoja, vielä suurempia luopumisia. Rakastuin, ilostuin, innostuin taas kaikesta. Jotenkin se synkistely vaan loppui, ja ymmärsin millainen ihminen haluan olla, ja mitä asioita haluan tehdä. Särjin sydämeni, keräsin palaset ja suuntasin kohti uusia seikkailuja. Palasin kesäksi Suomeen ja nautin suunnattomasti ystävistä, auringosta, Simbasta ja perheestäni. Iloitsin jokaikisenä päivänä siitä, millaista elämästäni on puolivahingossa tullut.

Muutaman tunnin päästä 25-vuotias Anna on elämäänsä sangen tyytyväinen. Vaikka monta viikkoa on naureskeltu ikäkriisiä, niin neljännesvuosisatainen Anna tuntee, että vihdoin on löytänyt se oma joku. Puolivalmiita tässä toki vielä ollaan, ihan kunnollakin. Suuret linjat on edelleen aivan hukassa. Missä haluan olla 5 vuoden päästä? Missä maassa? Kenen kanssa? Haluanko koskaan naimisiin? Haluanko sittenkään lapsia? Milloin asetun aloilleni? Haluanko edes sitä?

Mutta ensimmäistä kertaa oikeastaan ikinä puolivalmius ei haittaa mua. Mä olen tässä ja nyt, tiedän kuka olen, kuka haluan olla, ja rakennan kaiken muun sen ympärille. Ei mua vieläkään voi rauhalliseksi tai leppoisaksi kutsua, mutta viime aikoina muhun on hiipinyt joku erilainen olo. Sellanen tietyllä tapaa vaan todella hyvä fiilis, ja sellanen varma olo, että hyvin tässä tulee menemään. Kai sitä voi itsevarmuudeksikin kutsua. Ei sellaista itsevarmuutta, että voi sanoa mitä haluaa ajattelematta toisen tunteita, tai sellaista itsevarmuutta, joka lepää sen varassa, paljonko elämässä tapahtuu, onko huomion keskipisteenä ja mikä on yleinen asema.

Vaan sellaista hiljaisempaa, rauhallisempaa, aikuisempaa itsevarmuutta. Sellaista, että ihan oikeasti alkaa tuntemaan itseään, tietämään enemmän ja koheltamaan vähemmän. Sellaista, joka ei enää pakota ottamaan maailmaa haasteena, muita ihmisiä itsensä mittarina ja asemaansa missä tahansa asiassa, itsensä arviointina. Sellaista, joka sallii kantaa itsensä selkä suorana katsomatta alas muita ja sellaista joka saa haaveilemaan, koska haaveista tulee totta.

Ehkä tuo ennustus sitten aikanaan jotenkin muutti mun elämän suuntaa. Tätä elämää piti vähän kertakäyttöisenä, että se kuitenkin päättyy kohta, että pitää elää joka sekunti täysillä. Kyllä mä edelleen ajattelen, että jokainen päivä saattaa olla viimeinen, mutta ei ehkä ihan niin konkreettisesti. Kaikkea ei ehkä tarvitsekaan saada tänään, ei tavaroita, ei kokemuksia. Koska osa tässä päivässä elämistä on se tulevaisuudesta haaveilu. Nyt on kohellettu ja seikkailtu, on huijattu kohtaloa ja vauhti on edelleen kovaa, mutta kyydistä saa nykyään jotenkin enemmän otetta. Vaikka vielä olen raakile, puolivalmis, niin jotenkin tää matka on muuttunut. Paremmaksi.

Takana on mun elämän pahin ja samalla ehdottomasti paras kesä. Nyt kipitän perheeni kanssa syömään ja sitten ehkä yhdelle skumppalasille Vivven kanssa, viikonloppuna voidaan sitten juhlistaa tätä vanhenemista, tätä tietynlaista aikuisuutta, joka numeroilla on nyt tullut kai saavutettua.

Photo on 28.8.2013 at 19.29 #3 Photo on 28.8.2013 at 19.28 #7

Tänään, 25-vuotias Anna on kaikin puolin aika iloinen! 🙂

 Translation: It’s my birthday today and I spent some time on the memory lane of my life so far. I’m a quarter of a century old. Scary, yet somehow very tranquil 🙂

Kommentit (241)
  1. Sun pitää niin värjätä tukkas bruneteksi 😀 Oot aivan sairaan kauniin ja itäeurooppalaisen näkönen tummilla hiuksilla!! Daamn

    1. Kiitos, mutta ei ole ihan pian tapahtumassa, viihdyn paremmin näin 🙂

  2. Paljon onnea Anna!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *