32

(28.08.2020 – 32 vuotta)

Se hetki kun näin Danten ensimmäisen kerran kunnolla. Minua ommeltiin jonkin verran heti hänen synnyttyään ja kätilöt antoivat hänet minulle päälaki minuun päin, joten näin hänen kasvot ensi kerran puhelimen näytöltä kun pyysin miestä ottamaan kuvaa. En uskaltanut siirtää häntä, enkä jaksanut oikeastaan edes liikkua. Mutta sitten lähes tunnin päästä kun sain hänet syliini niin, että näin hänet kunnolla ja hänen kasvoissaan oli koko maailma.

Se hetki kun näin mieheni ensimmäisen kerran (luullen häntä tosin joksikin toiseksi) ja jääden jollakin lailla kiinni. Hänen ilmeeseen, hänen nauruun, häneen.

Se hetki, kun TAYSin odotushuoneessa synnytyssupistukset alkoivat toden teolla ja paniikin, muistojen ja pelon noustessa pintaan samalla onni ja ilo liittyivät seuraan. Ujelsin miehelle kipua ja kuinka kamalaa se on ja samalla nauratti ja hymyilytti ja muistin, miksi siellä ollaan. Se hetki kun tiesin, että ihan kohta minä tapaan vielä yhden elämäni rakkauden.

Se hetki, kun mies nosti kuopumuksemme sairaalassa pikkusängystä syliini ja totesi pelkkää rakkautta äänessään ”voi että kun sä olet myttyinen!”

(28.08.2017 – 29 vuotta)

Se hetki, kun malttamattomana tein Cittarin vessassa raskaustestin, ja siihen piirtyi kaksi viivaa ja koko huone hieman kieppui.

Se hetki, kun mä vaan tiesin, että odotan meille toista vauvaa.

Se hetki kun Danten ollessa joitakin päiviä, mieheni kantoi hänet vaipanvaihdolta takaisin meidän huoneeseen ja jäi tuijottamaan pientä poikaansa kasvoillaan pehmein ilme, mitä olen niillä koskaan nähnyt. En ole koskaan ennen todistanut niin verhottomasti, niin avoimesti, kun ihminen rakastuu peruuttamattomasti ja lopullisesti toiseen.

201808288145812661550877343-01.jpeg

(28.8.2018 – 30 vuotta)

Se hetki, kun ajettuamme keskellä yötä edestakaisin Kappadokyassa hakemassa lentokoneeseen jäänyttä passiani ja ajoimme Gorenjeen juuri niillä minuuteilla kun taivaalle alkoi nousta kuumailmapalloja. Kuin sadussa joka puolella ympärillä alkoi täyttymään värikkäitä palloja, jotka nousivat liitelemään korkeuksiin. Pienen kaupungin (kylän?) sijaan tuntui, kuin olisin ajanut satukirjan sivuille.

Se hetki, kun pääsin benjihypyn tasanteelle ja jänistin. Ja sitten uskalsin. Ja alla näkynyt vesi lähestyi nopeammin kuin ikinä.

Se hetki, kun kesken laskuvarjohypyn ohjaaja totesi ”I’m gonna make life more comfortable for both of us” ja päästi irti. Tai siltä se tuntui. Hän päästi minut tipahtamaan hieman irti itsestään liitelyvaiheessa ja sekunnin murto-osan mä olin ihan varma, että mä tipun ja se hetki, kun mä tajusin, että oon vielä kiinni valjaissa ja liidän Australian yllä samalla kun valaita polski alapuolella.

Se hetki kun hyppäsin veneestä Kaikouran edustalla jääkylmältä tuntuvaan veteen ja ympärilleni tuli kymmeniä delfiineja. Minusta tuntui, että koko mun tietoinen oleminen meni tauolle ja mä vaan olin, jossain muualla, jossain missä oli todella onnellista.

raita (17 of 17)-3raita (9 of 17)-3

(28.08.2014 – 26 vuotta) 

Se hetki kun havahduin Intian Valtameressä siihen, etten tiennyt missä on meidän vene ja opas ja ystäväni ja kauanko olin ollut pää pinnan alla. Kilpikonna ui vierestäni ja lähdin seurailemaan hänen menoaan snorklaten Malediiveilla. Se oli taianomaista, kuin vaivatonta liitämistä vedessä, jokainen hänen liike rauhallinen ja sulava.

Se hetki, kun tunsin suksen jäävän kiinni johonkin kovaan lumen alla, kun kenkä ei irronnut ja kun lensin käytännössä itseni ympäri ja jäin roikkumaan pää alaspäin rinteeseen ja kuului naps. Toisin kuin luulin siinä hetkessä, en kuollut, vaan päästessäni irti ja ylös, olinkin hengissä ja pystyin kävelemään. En ihan damagetta selvinnyt, mutta kuitenkin yllättävänkin pienin vaurioin enkä ole koskaan ollut niin helpottunut.

Se hetki kun käveltiin Merin kanssa Las Vegasissa Girls Girls Girls -nimisen strippiklubin takahuoneeseen tervehtimään Vince Neiliä ja juteltiin hänen kanssaan ennen kuin jatkettiin tatuoimaan hänen nimmarinsa paikallisessa tatuointipaikassa. Ja se hetki kun seuraavana kesänä hän bongasi kaksi tutun näköistä tatuointia lavan edustalla ja moikkasi lavalta.

Se hetki, kun ensitreffeiltä mieheni kanssa menin väärään bussiin ja jouduin kävelemään lähes pari kilsaa kotiin bussipysäkiltä ja häneltä tuli viesti, että olisi kiva nähdä pian uudelleen.

Se hetki kun 26-vuotissynttäreitäni seuraavana aamuna heräsin siihen, että mies toi eteeni appelsiinimehua ja soitti kitaraa.

synttäriasu (1 of 3)synttäriasu (1 of 10)

(28.08.2015 – 27 vuotta)

Se hetki, kun hämmästelin lentokoneen etuosan läpi kävellessäni tutunnäköisiä kasvoja, mutten saanut niitä mieleeni. Kunnes omalla rivilläni, koneen viimeisellä, tajusin kävelleeni koko Avenged Sevenfoldin ohi. Tajuamatta sitä siitä huolimatta, että kuuntelin heidän musiikkiaan edeltävät 7 tuntia yhtä soittoa.

Se hetki, kun makasin lähes tyhjän Viikin kotini lattialla Merin kanssa ja olimme ihan hiljaa. Tekemättä mitään. Ja oli hyvä olla. Helppo olla.

Se hetki, kun laitoin astioita paikalleen kaappiin ensimmäisessä omassa kodissani ja lähdin ruokakauppaan ensimmäistä kertaa ostamaan ruoat omaan jääkaappiin.

Se hetki, kun postilaatikosta kolahti kirje Helsingin Yliopistolta ja sydän pamppailen avasin auki ensimmäisen hyväksymiskirjeeni yliopistoon.

Se hetki kun soitin äidilleni kertoakseni saaneeni ajokortin, eikä hän uskonut ja piti pyytää, että ajo-opettaja kertoo asian äidilleni.

Se hetki kun istuin Burleigh Headsin rannalla Gold Coastilla syyskuussa tietäen, että lähden sinne tammikuussa asumaan ja se tuntui niiiiin hyvältä.

Photo on 28.8.2013 at 19.28 #7-001

IMG_0141

(28.08.2013 – 25 vuotta, eli ikä jolloin löysin vignetten ja bokeh-tehosteet :D)

Se hetki kun istuin samassa paikassa paljon myöhemmin ja tiesin, että istun siinä viimeistä kertaa siinä paikassa sen ihmisen kanssa ja se oli samanaikaisesti loputtoman surullista ja vapauttavan onnellista, sillä mua odotti jokin vielä ihmeellisempi.

Se hetki kun nauroimme yhden ihanan naisen kanssa ääneen kun soitin kolmatta kertaa lentoyhtiölle vaihtaakseni lentoni vielä kerran myöhemmäksi, kun muutaman päivän pistäytymiseni Perthiin oli venynyt yli pariviikkoiseksi. Lomarakastumisen johdattelemana eksyin Perthiin ja sain majoituskutsun yhdeltä suomalaiselta tytöltä, jonka kanssa juteltiin aamuyöhön asti. Lomaromanssista tuli kaveri, siitä tytöstä ystävä.

Se hetki kun sain ensimmäisen kerran syliini pienen pörröisen shetlanninlammaskoiran pennun, josta tuli minun ensimmäinen lemmikkini.

Se hetki, kun sain syliini ihkaoikean pesukarhun vuosia jatkuneen älyttömän pesukarhufiilistelyn jälkeen ja kun tuo pieni eläin oli nätisti sylissä ja antoi minun käpertyä hänen perhmeään turkkiinsa.

Se hetki, kun istuin Victorian aseman edustalla Lontoossa portailla pitkien lentojen jälkeen pikalounasta syöden ja ykskaks tiesin jokaikisellä solullani, että haluan sinne, siihen kaupunkiin ja minulla on käsissäni mahdollisuus kutsua sitä kolme vuotta kodiksi. Orastavasta romanssista ja tulevaisuuden epätietoisuudesta johtuen olin enemmän tai vähemmän ollut ajatuksisssani ihan hukassa ja ykskaks kaikki oli selvää.

Se hetki, kun istuin Malediiveilla rannalla, lähetin viestin Suomeen ja tiesin, että se on viimeinen lause siihen tarinaan. Laitoin puhelimen pois, hyppäsin veneeseen ja lähdin sukeltamaan ensimmäistä kertaa ikinä avomerelle. Ja takaisin päästyäni tiesin, että yhden tarinan päättyessä toinen alkaa ja mä olin just siinä jännittävässä kohdassa, jossa uusi tarina voi alkaa, koska edellisessä on vihdoin viimeiset lopputekstit menneet.

Se hetki, kun lähdin maanantaipäivällä lounaalta ja avasin puhelimestani ilmoitukset. Yhteisten tuttujen kautta olin saanut tietooni kuka oli festareilla näkemäni ihana mies ja hän oli pyytänyt lisäämään itsensä Facebook-kaveriksi. Nolona tein niin sunnuntaina, mutta hän ei hyväksynyt pyyntöä. Olin luvannut itselleni, että ellei hyväksyntä olisi tullut ennen kuin palaan kotiin lounaalta, poistan koko kutsun. Puhelimessani odotti viesti häneltä kun hyppäsin ratikkaan ja otin puhelimen esiin. 

(28.08.2019 – 31 vuotta)

Se hetki kun käveltiin ensimmäisen kerran nykyiseen kotiimme ja tiesin siltä seisomalta, että me tulemme asumaan tässä, jos vaan mitenkään mahdollista.

Se hetki kun ensimmäisen kerran Dante näki pikkuveljensä.

Se hetki eilen illalla kun lapsi katsoi minua silmät kirkkaina ja höpötti hirveällä vauhdilla, että ”isillä on yllätys, me ostettiin äitille kukkia ja me ollaan harjoiteltu tosi paljon paljononneavaan koska äitillä on huomenna ennen päikkyä syntympäivä!”

Paljon on mahtunut ihania ja rakkaita hetkiä näihin 32 vuoteeni. Ihmettelin nuorena, miten joku saattoi välillä unohtaa minkä ikäinen on. Nyt olen sen ikäinen, etten aina muista minkä ikäinen olen. Hetkittäin tunnen itseni edelleen parikymppiseksi. Hetkittäin tunnen itseni jo aivan ikälopuksi. Olenko mä 30? Eiku hetkinen, siitä on jo hetki? 31? 32? Mikään näistä ei herätä mussa mitään tunteita. Mä olen. Mä olen satoja unohtumattomia hetkiä ja mielettömiä muistoja. Niissä mitattuna olen järisyttävän vanha. Ja samalla niin nuori, koska tokihan elämään mahtuu näitä vielä vaikka kuinka? 

Tämä syntymäpäivä meni luodessa ihania muistoja lasten kanssa huvipuistossa. Päivä ei tunnu kovin erityiseltä tai erikoiselta koska oli syntymäpäivä, vaan ihan muista syistä ♥

Kommentit (7)
  1. Miten ihanasti kirjoitettu postaus! Melkein tuli itselle tippa linssiin kun luki näitä sun elämän hetkiä ja muisti itsekin elävästi kun on lukenut kaikista näistä aikoinaan blogista. Hyvää syntymäpäivää! 🙂

  2. Paljon onnea Anna synttäripäivänäsi! ☀️❤️ Ja ihana teksti, meni ihan kylmiä väreitä lukiessa.. Oot kyllä saanut ja myös uskaltanut kokea paljon, wau!

    Samaistun tuohon, että omaa ikäänsä ei tahdo enää muistaa (34v) vaikka joskus nuorena ihmetteli, että miten joku VOIKAAN UNOHTAA OMAN IKÄNSÄ 😂

    Kiitos ihanasta, laadukkaasta blogistasi – tätä on ilo seurata sekä lukea kirjoituksiasi ihan aiheesta kuin aiheesta ❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *