5 ihanaa, 5 harmittavaa // Kuopio

Viisi asiaa, joiden takia Kuopiosta on niin vaikea lähteä:

– Vastoin kaikkea sitä, mitä olisin ehkä nuorempana kuvitellut, Kuopio oli aivan ihana kaupunki ja rakastin asumista rauhallisemmassa kaupungissa luonnon helmassa. Tänään särki ihan vähän sydäntä hylätä tutut saaristomaisemat ja Kuopio. Toisin kuin Helsingistä lähtemiset, niin Kuopiosta lähtö tuntuu hirveän lopulliselta. Ei ole syytä käydä siellä muuten vaan, ja etäisyyden vuoksi siellä tuskin tulee käytyä kovin usein. Etelässä on kuitenkin molempien meidän perheet, joten siellä on tullut ravattua etäisyydestä huolimatta, mutta Kuopioon tuskin tulee lähdettyä muuten vaan haistelemaan tunnelmaa. Kuitenkin muutimme Kuopioon sillä ajatuksella, että se on pitkäaikainen koti ja olemme juurtuneet sinne kuin kotikaupunkiin. Tampereen seutu ja Lempäälä on mulle täysin tuntemattomia, ja tuntuu, että Kuopiosta löysin juuri oman paikkani. Nyt saa taas hakea sitä omaa paikkaa, suhailla väärään paikkaan, ihmetellä, missä mikäkin kaupunginosa on ja mistä saa mitäkin ja minne kannattaa mennä. Oon vetänyt tätä Helsinki – Gold Coast – Lontoo – Helsinki – Kuopio -rulettia jo niin pitkään, että en oikein jaksaisi taas ”kotiutua”. Jälleen kerran saan ihmetellä, minne menen suutarille tai ripsihuoltoon, ja mikä pesula pelastaa mun neuleet? No, onneksi miehelle seutu on hyvinkin tuttua.

– Ystävät. Muutama kyynel vierähti tänään ja tässä viime viikon aikana. Kuopio on ollut aivan ihanien ystävien paikka, ja heitä tulee ikävä. Toki rakkaat ihanat ystävät säilyvät läpi vuosien myös puhelimen ja videoiden päässä, mutta se on kovin eri asia kuin sellainen ”mitä puuhaat, ai et mitään, no tuu pistäytyy hetkeks ja viivy viisi tuntia”. Tota on vähän hankalaa toteuttaa neljän tunnin ajomatkan päähän. 

– Asuntomme. Se oli juuri ”valmis”. Juuri meidän mieleen, juuri kaikin puolin sellainen kuin halusimme. Näimme sen itse asiassa tänään ekan kerran ilman mitään kalusteita ja tavaroita, sillä remppailimme jo sisäänmuutettuammekin. Tuli sellainen ”damn, on tää vaan aika kiva” -fiilis. No, onneksi uudet omistajat pitävät sen melko lailla samanlaisena ja ihastuivat siihen kuten mekin. Kiva tietää, että se kaikki työ ei mennyt hukkaan ja asuntoon löytyi täydelliset uudet asukkaat. Vaikka Lempäälässä odottaa ihana talo, on siellä aika paljon kaikkea pientä, mitä pitää vielä tehdä, jotta se tuntuu omalta. Kodilta. No, pikkuhiljaa, alkaen heti huomenna.

– Kuopiolaiset. Niin paljon kun mulle kerrottiinkin savolaisten kieroudesta, en siihen kohdannut kertaakaan. Mun tielle osuneet kuopiolaiset ja kuopiolaistuneet olivat ihania ja vielä viimeiseen asti, kaikkiin muuttotoivotuksiin, pitivät linjansa. Kyllä, pala sydäntäni jää aina Kuopioon.

– Onnellinen kaupunki. Sitä Kuopio oli meille. Onnellinen paikka. Menimme kihloihin ja naimisiin siellä asuessamme. Poikamme passissa tulee ainaolemaan synnyinkaupunkina Kuopio. Me otimme harppauksia meidän suhteessa ja perheemme kasvoi Kuopiossa. Benji-pentu tassutteli elämänsä alkuajat Kuopion polkuja. Kaksi vuottamme Kuopiossa sisälsi älyttömän paljon onnellisia hetkiä, joiden vuoksi kaupunki jää ikuisesti sydämiimme ja mieleemme onnellisena paikkana.

 

  

Viisi syytä, miksi odotan innolla Lempäälää:

– Etäisyys. Meidän perheet on niin paljon lähempänä. On ihanaa, kun ei tartte kulkea neljää tuntia suuntaansa, että pääsee viettämään aikaa perheiden kanssa. Tää varmistaa myös Dantelle läheiset välit siskoihimme ja vanhempiimme, samaten kuin muihin tärkeisiin ihmisiin elämässämme (pl. ne Kuopioon jäävät rakkaat). On ihana ajatus, että äiti voi tulla milloin vaan lapsenvahdiksi reilun tunnin päähän, tai vaikka lapsenvahdille ei olisi tarvetta, ihan vaan halipussailemaan ainoaa lapsenlastaan. Työasioidenkin kannalta on ihana olla niin lähellä Helsinkiä, johon suurin osa mun työhön liittyviä asioita sijoittuu. On myös ihanaa päästä vapaalla helposti Helsinkiin, kampaajalle tai kavereiden kanssa iltaa viettämään. Jotenkin kun on ensin tottunut Lontoon ruuhkiin ja sitten neljän tunnin välimatkaan, on tuo vajaa puolitoista tuntia ihan sellainen pikkujuttu.

– Tampere. Me tapasimme siellä ja meillä on lukko lukittuna Tammerkosken ylle jo aikoja sitten. Tampere on aina ollut yksi suosikkikaupunkejamme, ja on ihanaa päästä kutsumaan Pirkanmaan aluetta kodiksi.

– Uusi kotimme. Odotan innolla kaikkia sisustussuunnitelmia ja kaikkea, mitä voimme tehdä kotonamme. Olemme päättäneet, että tuolta emme kyllä muutamaan vuoteen muuta pois ja panostammekin kotiin sen mukaisesti. Meillä on ihana uusi talo, ihana maisema kotoamme ja kaikin puolin kotimme tulee varmasti olemaan juuri sellainen, kuin haluamme. Näin paljon kotona aikaa viettävälle se on aikamoinen plussa. Enkä pane pahakseni, että koko lähes tuplaa 😀 (Joskin tän muuton jäljiltä mieleni tekee konmareilla aivan todella paljon)

– Uudet mahdollisuudet. Niin töiden, opiskelujen ja vapaa-ajan puolella on kiva päästä kokemaan uusia asioita ja Tampereella on tarjota kaikkien niiden puolelta enemmän kuin Kuopiolla tässä välissä.

– Danten mahdollisuudet. Tampereella kaksikielisen lapsen mahdollisuudet ovat hieman paremmat kuin Kuopiossa, joten odotan innolla muuton tuomia mahdollisuuksia. Mummit ja tädit pääsee käymään useammin, ja pääsevät kielikylvettämään Dantea omalta osaltaan. Lisäksi Tampereella on käsittääkseni aika paljon venäjänkielistä toimintaa, joten se on iso plussa. Kerhotoimintaa ja vauvoille suunnattua toimintaa on Lempäälässäkin, mutta varsinkin Tampereella sitä on aika reippaasti tarjolla. Odotan siis innolla, mitä kaikkea pääsemme puuhailemaan koko perhe!

      

Viimeisissä Kuopion torilla otetuissa kuvissa asuna toimi tällainen vielä pakkaamatta olleiden vaatteiden sekalainen yhdistelmä, joka ei ollutkaan yhtään paha.

CHANEL rintakoru
GUCCI laukku
GINA TRICOT farkut
ZARA korkkarit
ZARA bleiseri
ZARA paita

Mitäs tykkäätte asusta? 🙂 

Kommentit (12)
  1. Tervetuloa! Silloin kun ensimmäisiä kertoja tänne muutosta puhuit se tuntui niin kovin kaukaiselta, mutta täällä se päivä jo onkin! Muistan kun piti opiskelukaupungeista, Turusta ja Joensuusta, aikanaan lähteä, se oli kyllä hurjan haikeaa.. mutta niin vaan on kotoisa tämä Pirkanmaa! Tsempit muuttorumbaan. t. Lempääläläinen

  2. Tervetuloa Pirkanmaalle! 11 vuotta sitten muutin itse Tampereella ja olen vieläkin ihan rakastunut. Mukavat ihmiset, hyviä ravintoloita ja luonto mihin voi hakeautua hiljaisuuteen!
    Varmasti kotiudut nopeasti.
    T. Pitkäaikainen lukija

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *