6 random reissukuvaa ja kuulumiset

Moi! Mitä kuuluu? Tulipas pidettyä melko spontaani blogiloma. Pakkasin läppärin mukaan reissuun, mutta siellä se viihtyi oikeastaan koko matkan samassa repussa. Pari meiliä lähetin, mutta muuten en juuri konetta avannut. Siinä missä lapsettomana reissatessa päivän aikana on aina löytynyt aikaa istahtaa koneelle, ja jopa yhden lapsen kanssa on aina välillä ollut hetkiä itsekseni lapsen peuhatessa isän kanssa, on kahden lapsen kanssa reissaaminen ihan oma lajinsa. Siinä ei paljoa aikaa ole. Herätys 7, syömiset ja päiväunet ja siirtymiset ja pukemiset ja pesut ja leikkimiset ja kaikki vie aika lailla aikaa, ja kun siihen yhtälöön heittää vielä sukuloimisen, niin päivät menee kuin siivillä. Oltiin tasan viikko liikkeellä ja tajusin eilen illalla, että piruvie me tosiaan oltiin viikko koko ajan niin, että 24/7 oli joku ihminen vieressä tai lähellä. En ollut hetkeäkään yksin. Toisaalta aivan ihanaa, toisaalta myös vähän kuluttavaa. Yksinoloa kun kaipaan itse aina välillä. Eilen kun lapset nukahti, istuin sohvalle, laitoin sarjan pyörimään, söin marjoja ja nautin yksinolosta. Mies teki samaa jossain muualla kotona, hetkeen ei haluttu edes toisillemme puhua.

ADHD-lääkityksen yksi suurimpia vaikutuksia on ollut kyllä ihan täysin muuttuneet yöunet ja se, että uni tulee helposti, illalla ei käy kierroksilla vaan on valmis nukkumaan ja klo 22 jälkeen ei tulis enää mieleenkään avata läppäriä ja tehdä töitä, toisin kuin aina ennen. Mä oon aina ollut parhaimmillani 21-3 välisenä aikana, mikä on ollut jyrkässä ristiriidassa perhearjen kanssa. Nyt herään helposti 7-8 aikaan ja menen nukkumaan aivan viimeistään puoliltaöin, mutta yleensä joskus 23 pintaan. Unenlaatu on muuttunut merkittävästi, mutta myös se sellainen vuorokausirytmi. Ja sen huomas tuolla reissussa, kun aina päivällä ajatteli, että avaan koneen illalla ja klo 21 oli jo puoliksi valmis nukkumaan. Onpas ihanaa! Tää on oikeesti ollut mahtava muutos, eikä aamut mene enää ihan tehottomina ohi.

Reissusta kertoilen lisää jahka saan käytyä läpi noi tuhat ja yks kuvaa puhelimessani. Meillä oli hurjan kiva reissu! Nähtiin ensin mun perhettä Suomen puolella, sitten mieheni isää ja siskoa, mummoa ja tätiä. Ajeltiin Tallinnasta hääpaikallemme, missä siis mieheni perhettä asuu ja vietettiin siellä pari päivää. Reissussa on ihanaa, mutta on myös ihana palata kotiin. Tokikaan ei kovin pitkäksi aikaa, sillä lähdetään pienelle (oikeasti pienelle) road tripille ensi viikolla Suomen sisällä. Tällä viikolla pitää käydä hakemassa Dantelle uusi turvaistuin kun tuo on hujahtanut pituutta ja on ihan rajoilla enää omassaan ja lisäksi on hirveesti kaikkia menoja. Onks kellään muulla vielä sellainen ”kesä on ohi?” -fiilis? 😀 Musta on ihan hassua, kun kesä on vasta alle puolenvälin, kun heinäkuun alkupuolta eletään, mutta mä oon jotenki ajatuksissani jo syksyssä. Ehkä koska tätä meidän nelisteen oloa on enää kolmisen viikkoa jäljellä ja sitten mies palaa töihin ja Dee päikkyyn ja se tuntuu mulle ihan syksyltä, vaikka ei edes ole. Se on elokuu 😀

Meillä on kotona ihan hirvee kaaos, kun ennen reissua lähdettiin aika vauhdilla matkan päälle. Haluttin ehtiä näkemään siskoni perhettä (lue siskonpoikaani) ja lähdettiin vähän aiemmin kun oli suunniteltuna. Eilen kotiin tultuamme joku räjäytti noi laukut ympäriinsä, niin että täällä on ihan ku pommin jäljiltä. Mun pitäis saada tää jotenki tässä illan aikana raivattua, mikäli haluan aloittaa viikon edes suht jotenkin siististä kodista, mut jotenki noi jääkaapissa oottelevat mansikat ja sohvan nurkka houkuttelis paljon enemmän. En tiedä tehdäänkö me jotain väärin, kun musta tuntuu, että meillä menee 7-19 kaikki aika lasten kanssa yhdellä tapaa tai toisella. Leikkiä, pelaamista, yhdessä ulkoilua, ruoanlaittoa, ruoan syöttöä, ruokapöydän siivoamista, päiväunille laittoa, jnejne. ja tuntuu, että kaikki ylimääräinen pyykinpesusta matkalaukkujen purkamiseen ja siivoamiseen jää aina iltaan. Ja ku sinne iltaan jää kaikkea mahdollista muutakin, niin tuntuu, että joka ilta oon klo 21 silleen ”let’s begin!” ja tajuan, että mulla on sellainen tunti-kaks johonki neljän vuorokauden hommiin 😀 Siis suunnilleen.

Tää on jotenkin eeeerittäin aito tilannekuva reissusta lasten kanssa 😀 

Onneks meillä on sentään nukuttu tosi paljon paremmin. Ensinnäkin mä nukun kunnon laadukasta yöunta piiiiiiiitkästä aikaa ja toiseks Mytty nukkuu paremmin. Vihdoin tuli noi pitkääään tekeillä olleet etuhampaat läpi tuolla Virossa ja nyt on toki vielä tulossa yks alahammas, mut tuntuu, ettei noi yöt oo enää sellastaa samanlaista rallia ku yhessä vaiheessa. Kyllä tuo edelleen meidän väliin eksyy jossain välissä yötä aina, mut oon vaan hyväksynyt sen. En oo edelleenkään perhepedin kannalla, mut nyt kun oon saanut ite nukuttua hyvin, niin toi pyörivä pikkuihminen vieressä ei pidä koko aikaa joka henkäyksellään hereillä. Oon itse asiassa alkanut nauttimaan tästä yhdessä nukkumisesta. Joku päivä pohdin illalla vähän tuskastuneena, että jaha, taas saa kohta vierailijan kainaloon ja sit tajusin vaan, että voisin vaan ehkä vastaanhangoittelun sijaan syleillä tätä hetkeä ja ottaa sen vastaan ihan tällaisena. Perhepeti ei tunnu omalta sillä haluan nukkua edes osan yöstä mahallani pelkäämättä sitä, että osun pieneen ihmiseen ja satutan häntä ja haluan, että lapsi oppii nukkumaan omassa sängyssä. Mutta kun mun vieressä on pieni lämpöinen pulleroinen tuhisemassa suloisesti kainalossa, en oikeasti tiedä mikä on maailmassa ihanampaa, joten miksi taistella sitä vastaan? En tiedä miksi hänellä on edelleen rauhattomia öitä tai miksi hän edelleen haluaa iltamaidon ja aamuyö-maidon. Ehkä me olemme epäonnistuneet jossakin tai sitten emme. Jos lopputulos on maailman rakkain pikkuinen ihminen kainalossa, niin vois mennä huonomminkin. Maitoakaan en raaski vähentää, kun painonkeräys on ollut hidasta ja pituutta riittää, joten antaa tankata. Mä edelleen välillä jään ihmettelemään keskellä yötä sitä, kuinka kaunis ja täydellinen on nukkuva vauva! Pian hän ei olekaan sellainen pehmeän ruttuinen, reisimakkaroineen ja pyöreine poskineen. Kyllä vielä tulee aika kun hän nukkuu illasta aamuun omassa huoneessaan. Ja vielä tulee sekin aika kun hän ei kuollakseenkaan haluaisi nukkua mun kainalossa. Jos hän kaipaa nyt läheisyyttä, en sitä ala häneltä kieltämään, vaan nautin tästä ajasta. Se menee ohi niin nopeasti. Melkein itse asiassa tässä jo odotan, että saan tuon pienen pullan kainaloon, johan hän on sängyssään nukkunut pari tuntia.

Tällaiset pikakuulumiset siis tässä välin, huomenna alkaa taas normiviikko, pieni spontaani kesäloma loppuu ja palailen bloginkin puolella taas normaaliin päivärytmiin!

Kommentit (8)
  1. Itsestä on tuntunut jo jonkin aikaa että kesä on ohi. Siitä varmaankin kun helteet loppui, saapui heinäkuu ja +13, perus :). Ehkä myös meidän elokuun alkuun suunnattu kylpyläreissu joka lähenee. Kesän alussa ajattelin että ennen reissua ehdimme tehdä kaikkea kesäsistä ja sitten pääsemme rentoutumaan. Nyt tuntuu että emme ole kauheasti tehneet niitä kesäisiä juttuja. Nauttineet kodista ja vauvasta mutta sehän on parasta.

    1. Mä luulen, et mulla vaikuttaa just tällaiset mielensisäiset ajatukset ja auttamatta koko ajan oon silleen ”nyt on alkusyksy” 😂

  2. Mulla oli periaate kun lapset oli pieniä, että teen kaikki kotityöt lasten ollessa hereillä. Lasten nukuttua, tein sit ihan omia juttuja tai rentouduin. Musta tää oli hyvä systeemi monellakin tavalla; itselle jäi selkeästi omaa aikaa ja toisaalta lapsetkin tottui touhuilemaan itsekseen. En usko henk koht. siihen että on tarpeellista tai edes hyväksi lapsille kohdistaa heihin koko ajan täydellinen huomio. Tekee hyvää lapsen mielikuvitukselle ja itsenäisyydelle puuhailla myös omiaan. Tämähän ei poissulje yhteistä tekemistä, tietenkään. Ymmärrän ja muistan hyvin että vauva vaatii jatkuvaa silmällä pitoa, ei kuitenkaan jatkuvaa leikittämistä. Mutta jokainen perhe tietysti toimii just niinkuin itselle toimii ja tuntuu hyvälle 😊

    1. Oon ihan samaa mieltä sun kanssa, ja jatkuvasti ei toki ollakaan antamassa huomiota! Mytty vaan on lähdössä just kävelemään ja ottaa kaiken suuhun, ja 3v levittää ympärilleen kaikkea. Välillä haaveilen, että olis yksiö ja nää aina näköpiirissä, kun tuntuu, että ei voi irrota minnekään, jos vaikka haluaa pyykit laittaa tai kylppärin siivota, pitää ottaa vauva mukaan. Ja sit on sormet viemärissä tai vauva singahtanu sekunnissa pesukoneelta olkkariin maistelemaan jotain lelun pientä osaa. Et kun tuntuu, että voi ehkä lajitella pyykit vauvan leikkiessä näköetäisyydellä, mutta iso osa on sellaisia asioita, mitä ei voi tehdä samalla vauvan nähden. Sit kuitenkin ruoka jne. pitää tehdä ja keittiö siivota yms. sillon kun nukkuu tai viihtyy itekseen. Ja meillä oli pitkään myös vaihe, että jos kävelin vaikka ohi, alkoi itkemään perään. Nyt vaan lähtee perään 😂 Oon siis ehdottomasti samaa mieltä, että itsenäinen leikki ja puuhailu on tosi tärkeää, mut sit kun samalla tää tarvii nonstop valvovaa silmää. Ja kun taapero puuhailee omiaan muutenkin usein, kun vauvaa syötetään / laitetaan nukkumaan yms. niin haluaa hänenkin kanssaan leikkiä ja rakentaa palapeliä ja poimia pihalla marjoja ja puuhailla yhdessä. Ehkä ollaan vaan huonoja ajanhallinnassa 😂

      1. Mä muistan tuon just raskaimpana aikana vauvavuodesta, kun pieni osasi liikkua, mutta ei ollut sitä pienintäkään tajua siitä, mitä tekee. Aivan mahdoton kääntyä pois edes minuutiksi! Helpotti siinä ennen 1,5 vuoden ikää, kun alkoi viihtyä vähän pidempään omissa leikeissään.

        Meillä syntyy lähiviikkoina pikkuveli 2,5-vuotiaalle esikoiselle ja elättelen toivoa, että kahden lapsen kanssa molempia pystyisi viihdyttämään suunnilleen samoilla leikeillä, tai että vauva pysyisi siinä jossain esikoisen lähettyvillä. Tuskin itse pystyy tekemään paljoa enempää kuin ennenkään, mutta ainakin leikittää samalla kahta lasta? Tai ehkä tää on toiveajattelua. 😀

        1. No siis, meillä ei toimi 😀 Meillä on toi 2,5 v ja ei kiinnosta samat asiat. Dante haluaa leikkiä sellaisilla leluilla, mitkä ei sovi Mytylle yhtään, tarroja, helmirakentelua, jne. Toinen vaan imurois kaiken. Kaksin niitä ei voi jättää, koska tää touhupää painaa päälle ku yleinen syyttäjä ilman mitään järkeä ja Dee jää vähän jalkoihin. On tosi kiltti isoveli ja tykkää leikkiä veljen kanssa, mutta sit ku veli nappaa tukasta tai lempilelusta, niin saattaa vaan nousta pois tilanteesta tms. Pitää siis koko ajan olla valvomassa. Välillä niillä on ihania yhteisiä hetkiä, ja Mytty rakastaa seurailla Danten tekemistä, mutta on myös sen luontoinen, että puskee vaan hirveesti samaan leluun kiinni ja koko ajan herhiläisenä Deen luona, mikä toista välillä ärsyttää. Periaatteessa siis voi, jos on aikuinen koko ajan siinä, että leikittää niitä samanaikaisesti tai leikittää isompaa ja vauva on sylissä tai valvonnassa vieressä. Mut siis sanotaanko, että 7kk asti meni hyvin, sitterissä siihen 5-6kk asti ihan parhaiten. Sit ku sai nelivedon päälle ja kun oppi nousee tukea vasten, niin voi jo perkele. Se siis nousee jo sohvalle ite, mikä on kiva jalo taito 9kk iässä, kun ei tosiaan järki päätä pakota. Lapset on myös niin erilaisia. Dante oli aika varovainen, kokeili sohvalta kädellä yltääkö, ja jos ei yltänyt, ei yrittänyt alas. Mytty tulis pää edellä kaikkialta alas, jos joku ei nappais jalasta kii. Dee nukku pinniksessä melkeen 2v asti, tää on nippanappa jo nyt siinä, että saa kiivettyä sieltä joku päivä pois. Siis ihan järkyttävä tahto mennä ja kiivetä ja liikkua, mutta ei niin yhtään järkeä päässä ton homman kanssa. Sellaiselta 20 cm korkeudelta oon antanut pari kertaa tipahtaa, että tajuaa, että sattuu. Oon samaa mieltä, että vaikka tää on aivan ihanaa aikaa, on tää tietyllä tapaa uuvuttavinta, koska just pitää olla koko ajan 100% valvonta ja silmä kovana vauva edessä koko ajan, koska motoriikkaa on, järkeä ei.
          Leikkihetket meillä menee ainaki tosi kivasti ja sit yleensä jos vauva syö ja Dee ei, niin sitten saa kattoa piirrettyjä / pelata pädillä, niin malttaa pysyä se 3v aloillaan. Mut esim. leikkipaikalla / leikkipuistossa nää kaks yhessä vaatii kaks aikuista. Toinen riekkuu heti rattaissa tai repussa, että pitää päästä liikkeelle eikä malta istua ja toista täytyy vähän väliä varmistaa kiipeilyhommissa tai antaa vauhtia keinulla jne. Samalla ku keskityt 3-vuotiaaseen, se 9kk syö käpyjä ja kiviä ja ties mitä. On oikeesti vähän rallia näiden kaa tällä hetkellä, kun toi yks on ihan tornado 😀
          Ja jottei kuulosta ihan hirveelle, mun mielestä tää ikäero on IHANA! Molemmat pieniä, koko elämä yhdessä edessä ja on kuitenkin jo nyt niitä leikkihetkiä yhdessä. Ja toinen ihanan itsenäinen syömisen ja vessassa käymisen kanssa, että helpottaa kun ei tarvii koko aika kahta hoivata täysillä, vaan pärjää tuo isompi jo paljon itsekseenkin puuhaillen.

          1. Siis kuulostaa niin tutulta toi Mytyn meno 🙈 Täällä pari kk nuorempi ja nousee jo tukea vasten, saa olla ihan kokoajan kattomassa mihin yrittää nousta tai mitä on menossa ottaa suuhun. Niin vauhdikasta menoa että hirvittää, en yhtään varautunut että näin aikasin olis jo tämmöstä! Ja siis mitä tohon perhepetiin tulee, niin täällä sama homma. Vauva löytää tiensä aina jossain kohti yötä meidän viereen, vaikka joka ilta päätän että nyt pidän hänet aamuun saakka omassa huoneessa. Niin sit yöllä kun herää, en raaskikkaan(tai aina jaksa) yrittää häntä saada jatkaa unta siellä, vaan otan viereen kun tiedän et siihen nukahtaa samantien. Ja sit se on niin parasta, mut sit taas välillä toivois että nukkuis sielä omassa sängyssä vaan. Mut kuitenkin sit niin ihanaa kun pieni rakas niin tyytyväisenä siinä vieressä nukkuu ❤️ Voi tätä äitiyttä, onneksi sitä ehtii vielä omassa sängyssä nukkua kokonaiset yöt myöhemminkin.

            Ihanaa kesänjatkoa sinne, täälläkin on muuten ajatukset jostain syystä jo syksyssä! 😃

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *