8 x MYYTINMURTAJA

straight (1 of 1).jpg

Nyt tuntuu olevan muutama virheellinen olettama tai kysymys ilmassa, joihin haluan ottaa kantaa blogissa. Osa näistä kysymyksistä on ilmassa oman huonon kommunikaationi vuoksi, mutta osa on kyllä niin pitkälle vietyjä huhuja, että niiltä haluan katkoa myös hieman siipiä. Muutama juttu on puhuttanut ja ajattelin vastata niihin näin kerätysti. 

Tervetuloa siis Mungolifen Myytinmurtajien jaksoon, tai ehkä oikeammin väärien oletusten korjauspostaukseen 😀 

straight (1 of 4).jpg

 

1. En ole raskaana

Musta on käsittämätöntä, että olen joutunut ensimmäistä kertaa ottamaan kantaa sitkeisiin raskausepäilyihin jo vuonna 2011. Muistan vieläkin elävästi sen sivukuvan pinkeissä shortseissa, jossa esittelin vatsaani, joka ei piilottanut sisälleen silloinkan vauvaa. 8 vuoden jatkuvien raskausepäilyjen kohdalla ne ovat olleet paikallaan noin kolmen kuukauden ajan. Nyt ei myöskään ole raskausepäilyt osuneet lähellekään oikeaan osoitteeseen. Toinen lapsi ei ole meille ajankohtainen ihan vielä, jo esimerkiksi sen takia, että aloitin superkivassa päivätyössä syksyllä. En sano, että vauvauutiset olisivat haaveissamme vasta vuosien päässä, mutta ei ihan vielä nytkään. Mä myös toivoisin, että kaikille annettaisiin rauha alkuraskaudelle ja mahdollisuus kertoa siitä aikana, joka tuntuu itselle sopivalta. Raskausutelut ovat sellainen asia, jota ei pitäisi ikinä kysellä. Mä tiedän sen positiivisen uteliaisuuden. Kun tietää, että joku ystävä yrittää tulla raskaaksi ja haluaisi hirveästi tietää, että onko jo onni kohdannut ja voiko jo onnitella. Täytyy kuitenkin muistaa jättää tilaa sille ihmiselle, joka läpikäy suurta muutosta ja joka haluaa tehdä sen omalla aikataululla. Toki minun kohdallani raskaus on myös ikuinen tapa ns. ”lyödä” mua, sillä se usein esitetään negatiivisessa ”raskaana tai lihonnut” -yhteydessä. Toisaalta, musta tuntuu, että huhujen ja juorujen mukaan olisin ollut raskaana nyt koko Danten ajan. Hirveen pitkä raskaus mulla taas 😀 Mut huikeeta ku joku pääs jossai vaiheessa sanoo ”I KNEW IT!”, kun sitä oli jo kaks vuotta nonstop hoettu 😀 Kai se arvaus osuu oikeaan, jos tarpeeksi kauan odottaa 😀 

Mä en ole raskaana. Mä lupaan kertoa sen kyllä Instagramissani ja blogissani sitten jos olen, kun aika on oikea. Nyt kun olen yhden raskauden kantanut loppuun, kertoisin varmaan jo aiemmin kuin viimeksi, sillä raskaus ei olisi välttämättä sellainen asia, jonka ympärille tarvitsee ihan tarvitsee ensin saada ajatukset kunnolla, vaan tutumpi juttu. Mutta voidaanko sopia, että minä kerron uutiset sitten heti ekan kolmanneksen jälkeen ja tällä sopimuksella minäkin saisin vaikka sen rauhan, että raskausutelut laitettais hetkeks hattuhyllylle ja annettais mulle mahdollisuus tulevaisuudessa saada se oma rauha alkuraskaudelle, jos sellainen kohdalleni osuu vielä joskus. Ja jos nyt ihan hirveästi raskausuutisia kaipaa, niin onhan niitä Suomessakin tällä hetkellä vaikka kuinka paljon bloggaajien keskuudessa 🙂 Jos taas haluaa hieman ymmärtää, miksei raskaudesta pidä koskaan udella, suosittelen suuntaamaan Kenzan blogiin. Kuinka paljon hänkin on joutunut raskausuteluiden kourissa pyörimään ja miten kipeetä se onkaan mahdannut tehdä. 

straight (1 of 1)-5.jpg

 

2. Familylife-blogin kohtalo & lapsen yksityisyys

Vähän aasinsiltana edelliseen. Päätin tuossa loppuvuodesta, että lopetan toisen blogin. Nyt kun Dante on jo aika iso ja hänellä on oma luonne ja oma persoona, koen, että hänellä on huomattavasti laajemmat oikeudet yksityisyyteensä. Vauvavuosi on vauvavuosi, mutta näin taaperona en halua jakaa lapsestani sen kummemmin tietoja. Olen monta kertaa ollut kirjoittamassa niin hänen hassuista sanoista tai joistain ihanista jutuista, mitä hän on tehnyt, mutta olen aina jättänyt sen väliin. Koen, että hänen vanhempana minulla on velvollisuus miettiä hänen yksityisyyttään. Nykymaailma on musta sellainen, että lapset tulevat kasvamaan somessa, niin bloggaajien kuin tavallisten yksityisihmistenkin. Siksi en koe vaikeaksi julkaista aina välillä Instagramissa kuvaa Dantesta, mutta ne on hyvin kuratoituja ja valittuja nättejä kuvia hänestä, joihin aina kysyn myös mieheltäni luvan. En useimmiten koe mitenkään tarpeelliseksi jakaa Dantesta videoita storyissa tai kirjoitella hänen tekemisistään sen kummemmin. Tämä entistä tiukempi linja myös luo sen tilanteen, että perheblogista karisee paljon sisältöä pois. Se loppu, perhe-elämän ja parisuhteen ajatukset, on aina ollut vaikein erottaa Mungolifesta, sillä onhan blogini aina ollut elämästäni kertova ja perheeni ja parisuhteeni on iso osa elämääni. Niinpä olen päättänyt lopettaa Familylife-blogin ja kirjoittaa Mungolifeen se, mitä mulla on asiaan liittyen mietteitä, silloin kuin niitä tulee. 

Voi olla, että jos olen taas raskaana jossakin välissä, saatan elvyttää ajatusta toisesta blogista ja raskausjutuista, mutta juuri nyt ei tunnu järkevältä pitää kahta eri blogia. Toki tähän vaikuttaa myös vahvasti se, että aloitettuani täyspäiväisen päivätyön, ei aika riitä ihan kaikkeen, jolloin on tehtävä valintoja. Lilyn blogien ulkoasua tullaan muutan tämän vuoden puolella muokkaamaan ja tästä blogista tulee huomattavasti käyttäjäystävällisempi lähitulevaisuudessa 🙂 

Mistä pääsenkin….

straight (1 of 1)-4.jpg

 

3. Mungoshop on laitettu telakalle

Mungoshopin pitäminen oli tosi hauskaa ja mielenkiintoista, mutta pitkällä tähtäimellä aivan liian aikaavievää sen taloudelliseen hyötyyn nähden. Oli todella mielenkiintoinen oppitunti siitä, mitä kaikkea nettikaupan pitämiseen kuuluu ja samalla itse asiassa tosi posiitivinenkin yllätys. Alun jälkeen en markkinoinut Mungoshopia ollenkaan ja silti sinne tuli jatkuvasti tilauksia. Kiitos teille siitä! Shoppi piti kiireisenä yllättävänkin paljon olemattomaan markkinointipanostukseen nähden, mutta kun puhutaan pienen nettikaupan katteesta ja kannattavuudesta, oli mun muut työt taloudellisesti kannattavampia, ja aivan ehdottomasti mielenkiintoisempia. Varsinkin nyt kun oon päässyt tekemään paljon mielenkiintoisia projekteja aina konsultoinnista reseptiikkaan ja myös päivätyöni sisällöntuottajana on todella haastavaa, mielenkiintoista ja palkitsevaa. 

Kun yhdistää kokoaikaisen työviikon, ammattibloggaamisen ja lapsen, joka on kotihoidossa ja jolle haluan antaa paljon huomiota niin kaikelle ei vaan jää aikaa. Tällä erää Mungoshop menikin siis telakalle. Kiitos teille kaikille, jotka teitte tilauksia sinne! 🙂 

Olette paljon tästä kyselleet ja pahoittelen, tää on ollut multa huonoa kommunikaatiota, kun en ole sitä postauksessa kertonut sen tarkemmin. 

pikkujoulut (3 of 16).jpg

 

4. Mulla ei ole alkoholiongelmaa (:D) ja juon itse asiassa hyvin maltillisesti

Musta on erikoista, että joudun tätä asiaa edes tänne tuomaan, mutta kun tästä on nyt tehtävästi joku tehnyt itselleen suuren huolen ja mission mua sillä ahdistaa, niin tehdäänpä nyt selväksi tämäkin asia. Samalla koen myös, että mulla on tietynlainen vastuu tässä asiassa edistää tervettä alkoholinkulutusta ja viestiä siitä selkeästi lukijoilleni. Teen melko paljon yhteistyötä viinien puolella ja olen kiinnostunut viineistä. Aloitin viiniblondina 2011 ja siitä asti olen jatkuvasti oppinut ja opetellut viineistä. Samalla tavalla kuin leipominen, viinit on mulle tietyllä tapaa harrastus. Mä tykkään kokkailla ja leipoa ja mätsäillä sopivia ruokia ja viinejä. Se ei tarkoita sitä, että joisin pullotolkulla alkoholia. Ihan samalla tavalla kuin välillä saatan tehdä kakun ja syödä siitä itse vain pienen palan. Jos leivon, en syö kaikkia leipomuksiani. Sama pätee viinipulloon. 

Kuinka paljon sitten käytän alkoholia? Koen, että joulukuussa menee eniten viiniä, joten käytetään sitä vaikka esimerkkinä. Itsenäisyyspäivä, joulu, uusi vuosi yms. on juhlapäiviä, jolloin ruokakattaukseen kuuluu musta viini kylkeen. Laskin mielenkiinnosta, niin reissussamme (31 päivää) join 2 lasia skumppaa, 1 mojiton, 4 lasia valkoviiniä, 1 lasin punaviiniä ja 3 omenasiideriä. Se on noin 11 alkoholiannosta 31 päivässä. Näistä kaksi viinilasia oli joulupöydässä ruoan kanssa, yksi mojito rantabaarissa ja loput oli illallisen kaverina. En pidä tuota mitenkään suurena määränä, joskin tuo on enemmän kuin yleensä kuussa. Mun normaali alkoholinkulutus on 1-3 viinilasia viikossa riippuen vähän ruoasta mitä syödään. Jos teemme lammasta tai ankkaa tai pihviä, siihen kuuluu kylkeen punaviini. Myös erikoiset juustot saa aina rinnalleen viiniä, mutta niitäkin syödään yleensä max. 2 kertaa kuussa. Ja kun puhun viinilasista, en todellakaan puhu täydestä lasista vaan vaan ihan tavallisesta alkoholiannoksesta, eli 16-24 cl viinilasista. 

Mä oon ollut vuonna 2018 kerran huppelissa, omien kolmekymppisten jatkoilla. Ja kun sanon humalassa, niin kaikki muistikuvat on tallessa, kävelin itse sen kummemmin horjumatta mieheni kanssa hotellille ja olin aamupalalla täysin oma itseni ilman sen kummempia krapuloita. Parit häät meni niin, että tuli otettua muutama lasi viiniä illan mittaan, mutta humala ei ollut lähelläkään. 

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän pidän humalan tunteesta ja humaltumisesta ylipäätään. Emme juuri ikinä käy baareissa ja alkoholinkäyttömme on 80% ruokaan sidottuja viinilaseja yksi kerrallaan. Se 20% on sitten sosiaalista ja juhliin liittyvää (viini-ilta kavereiden kanssa yms.) 

Kaikki mut tuntevat tietää kyllä, että tää oletus alkoholin ylikulutuksesta on täysin absurdi ja vaan jonkun vihamielisen seuraajan juttu. Mutta, jos joku sellaisen kuvan onnistuu tästä elämästäni saamaan, niin haluan oikoa asiaa senkin takia, etten halua kenenkään ottavan mallia virheellisestä oletuksesta. Jokaisen tulisi seurata ja arvioida omaa alkoholinkulutustaan, mutta mä tulen aina olemaan ajoittaisen viinilasin puolestapuhuja 🙂 Se ei suinkaan tee musta alkoholiongelmaista 🙂

straight (1 of 1)-2.jpg

 

5. ”Lihavuuteni”

Täähän on siis tuon kohdan 1 kylkiäinen. Oon kuullut rakkauskiloista jo ties miten kauan ja miten lihava olen. Painan tällä hetkellä kai pari kiloa päälle mun normaalin painoni, ja se on mulle täysin OK. Ennen kaikkea olen aina ajoittain hieman turvoksissa, mikä on todennäköisesti kytköksissä tuohon rautaan ja rautavalmisteisiin. En asiaa jaksa stressata kyllä yhtään. Reissussa tuli taas huomattua, miten hyvässä kunnossa on, kun joka päivä tuli kellotettua aika monta tuhatta askelta, polskittiin kovissa aalloissa, käytiin suppailemassa, melomassa, pelaamassa beach volleya ja uimassa. Tehtiin yks supervaativa köysiratakin. Mun kunto riittää kaikkeen siihen ja mulla on voimaa tehdä kaikki se, mitä haluan. Se on mun tavoite aina kuntoni ja kroppani suhteen. Että jaksaa eikä puuskuta tai väsy helposti. 

Haluanko laihtua? Hmm, en. Tiedostan, että raskauden jälkeen kroppani kaipaisi hieman keskikropan vahvistamista, varsinkin jos toinen raskaus on joskus haaveissa. Sen eteen teenkin työtä, mutta itse laihtuminen on mulle täysin turha ajatus, sillä en ole ylipainoinen vaan normaalipainoinen nainen. Miksi olen sitten aina löysissä vaatteissa enkä näyttäytynyt bikineissä matkalla? (Koska tämähän on siis lihomisen tai raskauden merkki) No koska se ei vaan tunnu omalta. Olin koko ajan kokouikkarissa reissussa, koska Danten kanssa telmiessä se on paljon helpompi eikä tarvii pelätä wardrobe malfunctionia niin pahasti kuin biksuissa. Mä en enää jaksa yhtään maata auringossa ottamassa aurinkoa vaan kaikki ranta- ja allasaktiviteetit on ollu aika aktiivisia. Siinäkin kokouikkari on paljon parempi. En häpeä kroppaani (tai kasvojani), vaan en vaan jaksa enää oikein postailla sellaisia kuvia hirveän aktiivisesti. En enää ees muista milloin olisin viimeksi ottanut selfien. Jotenkin sellainen sisältö ei enää kiinnosta mua. Ymmärrän toki, että muutos on havaittavissa, jos on seurannut mua joskus nuorempana, mutta jotenkin sellaiset kuvat ei vaan oo mulle enää arkea. Ja mitä tulee löysiin vaatteisiin? No, ne on mukavia! 😀 

straight (4 of 4).jpg

straight (3 of 4).jpg

 

6. Benjin ”katoaminen”

Kiva kun ootte huolissanne, mutta ei tarvii olla. Benji oli isäni ja Jedin ja Simban kanssa matkamme ajan ja on nyt kotona paijailtavana ja leikitettävänä. Dante ja Benji on ihan parhaita kavereita (poislukien silloin kun Dante haluaisi hieman koskea Benjin possunkorva-herkkuihin) ja Benji elää mukavan letkeetä elämää, napsien aina taaperon tiputtamia ruokapaloja. Tärkeä työ, päivystää neljä kertaa päivässä syöttötuolin alla. Benji on rauhoittunut aika paljon kastraation jälkeen ja kotona tykkää lähinnä palloleikeistä, temppujen tekemisestä, Danten kanssa on aika paljon ja nukkuu aina kalleimmalla viltillä ketarat ojossa. Ei sen elämässä oikein tapahdu mitään kovin jännittävää ja kun olen yleisesti ottaen hirveästi vähentänyt somettamista, Benjikin näkyy harvemmin. 

Reilu 3-vuotias herra on pysynyt terveenä ja hyvinvoivana ja edellisvuoden muistoihin mahtuu mm. karmaiseva trimmaajakokemus, jonka jälkeen se oli todella lyhytkarvainen pitkään. Nyt on onneksi oma itsensä. Benkku viihtyy Vantaalla superhyvin, mutta se ei tarkoita, että hänet olisi sinne ”dumpattu”. 

Tää koira-asia nyt on eräiden lempparijuttu ollut ikuisesti. Kyllä, otin 19-vuotiaana silloisen poikaystävän kanssa koiran, joka ei enää asu samassa osoitteessa kanssani. 11 vuotta täyttävä Simba-herra muutti äidilleni Australian vuoden ajaksi ja sen jälkeen kun elämä vei opiskelemaan Lontooseen, jäi se myös sinne. Olisi ollut aivan järkyttävää viedä koira äidiltäni Lontooseen, sillä oltuani poissa 1,5 vuotta, oli koira äärimmäisen kiintynyt äitiini. Jos joku tuota haluaa kutsua ”dumppaamiseksi”, se olkoot hänen oikeus. Mua aina vaan naurattaa syytökset kahden koiran lemppaamisesta. Jedi otettiin koko perheen yhteiseksi koiraksi nimenomaan Simban kaveriksi, kun Simba oli melko yksinäinen. Jedi on ihan Vantaan kingi, ja vaikka pentuna osallistuin paljon hänen kouluttamiseen ja hän edelleen tottelee mua ihan hyvin, valitsi Jedi jo hyvin aikaisessa vaiheessa siskoni johtajakseen ja on aina totellut siskoani parhaiten. Siskonikaan ei enää asu kotona, mutta Jedi ja Simba viettää erittäin letkeitä ja mukavia päiviä Vantaalla, jonka ne kokee molemmat kodikseen. Molemmat on terveitä ja hyvinvoivia, erittäin iloisia koiria. Josko vaikka nämä koirahuolehtijat huolehtisi jatkossa sitten niistä koirista, jotka on todella kärsimässä? Niistä muotikoirista, joita jalostetaan vaikka ne on sairaita? Tai niistä kaltoinkohdelluista koirista, joita on pilvin pimein tässä maailmassa? Kaks shelttiä, jotka vetelee Vantaalla tyytyväistä elämää ainoana pelkona se, saavatko nyt kuivamuonaa vai äidin erikseen heille valmistamaa pöperöä, lienee viimeisin paikka, jonne suunnata huoltaan. Vaikka he viettävätkin aikaansa jonkun muun kanssa kuin sen ihmisen, joka allekirjoitti kauppapaperit. 

Se, ettei Benjiä näy blogissani, ei tarkoita, etteikö häntä olisi meillä. Miehenikin näkyy hyvin harvoin täällä ja Instassani, mutta kas, naimisissa ollaan. Meidän isä on ehkä kahdesti näkynyt blogissani kymmenen vuoden aikana ja kas, läheisiä ollaan aina oltu. Tulevaisuus on siitä mielenkiintoinen, että sitä ei koskaan voi lyödä ennalta lukkoon, joten en voi sanoa, että Benji elää kanssamme hamaan kuolemaansa asti. Voi olla, että tulee sellainen tilanne, että se ei ole mahdollista tai jotakin muuta voi sattua. Siksi on musta tärkeää ja hienoa, että hänellä on Vantaalla koti, jota selkeästi pitää myös kotinaan. Tuntuu välillä viihtyvän siellä paremmin, siellä kun on kavereita. Siitä viisastuneena, miten kerran jouduin luopumaan koirasta, ollaan koulutettu Benjiä siltä varalta niin, että hänellä olisi myös toinen mahdollinen asuinpaikka. Hänellä on kaksi mummia, joita hän palvoo ja hän viihtyy hyvin muuallakin kuin meillä Lempäälässä. Hän on kuitenkin meille hurjan rakas, ja toivomme, että meillä on vielä onnellisia vuosia hänen kanssaan paljon edessämme. 

Benjin puuttumiselle blogissa on muuten hyvin selkeä selitys. Se ei juuri viihdy kameran edessä paikallaan. 

straight (2 of 4).jpg

 

7. Danten hoitojärjestelyt + mun työ

Dante ei ole päivähoidossa, vaan hän on kotona kotihoidossa. Kahtena päivänä viikossa mulla on etäpäivä, jolloin lastenhoitajamme hoitaa Dantea kotona. Yhden päivän viikossa olen Tampereen toimistolla, kaksi Helsingissä. Kun olen Helsingissä, kuljen joko junalla edestakaisin ja Dantea hoitaa joko lastenhoitaja tai äitini kotona tai sitten Dante on Vantaalla äitini luona kaksi päivää ja minä näen häntä illalla ja menemme yhdessä takaisin sitten toisen työpäivän päätteeksi. Yhden päivän viikossa mieheni tekee etänä, jolloin meillä on hoitaja kotona. Viikonloput olemme vain kolmisin. Näin saadaan maksimoitua aika, jonka voimme olla Danten kanssa, hän saa jakamatonta huomiota, saa nukkua päikkärit kotona ja kasvaa vielä rauhassa kotihoidossa. 

Meillä on ihana lastenhoitaja ja Dante käy muskarissa, perhekerhossa ja temppukerhossa sekä välillä uimassa, joten harrastuksia ja lapsiaktiviteetteja hänellä riittää. Näillä mennään vielä ainakin syksyyn asti. 

straight (1 of 1)-3.jpg

 

8. Kakkosauto 

Käsittämätöntä kyllä, olen saanut tästäkin jo pari tuomitsevaa yhteydenottoa 😀 Auto ei ole vielä haettuna liikkeestä, mutta tästäkin on jo saatu aikaiseksi jonkin sortin ongelma. Mä olen vastustanut kahden auton pitämistä jo pitkään, osittain taloudellisista syistä, osittain ekologisista (vaikken mikään maailmanpelastaja olekaan). Me pärjättiin hyvin kaksi vuotta Kuopiossa ja eka vuosi Lempäälässä ilman toista autoa, mutta nyt on sellainen paletti pyöritettävänä, ettei se enää ole vaan mahdollista. Ollaan asuttu kaukana työpaikalta, ollaan järjestelyt, venytetty liukuvia työaikoja yms. ja saatu homma toimimaan. Nyt on kuitenkin luovutettava. 

Ostettiin kesän alussa käytetty iso maasturi, jolloin edellinen katumaasturimme piti laittaa eteenpäin. On naurettavaa pitää kahta isoa autoa, joten möimme edeltäjämme ja jätimme uuden auton hankinnan matkan jälkeiseen aikaan. Sopivasti meille sattui löytymään sopiva auto tosi nopsasti ja se tuleekin tänään kotiin. Meillä toivelistalla oli joko sähköauto tai joku käytetty kiva auto, joka kuluttaa vähän ja on melko edullinen. Sellainen löytyikin! Emme suinkaan hakeneet tehtaalta tuliterää yksilöä, vaan ostimme paljon ajetun auton, joka saa meillä vielä useamman vuoden olla ajossa. Mun mielestä kun ajatellaan, että me vanhemmat olemme töissä Pirkkalassa, Helsingissä ja Tampereella ja asumme Lempäälässä ja lapsella on paljon harrastuksia ja kerhoja, olisi aika järjetöntä yrittää pärjätä yhdellä autolla. Se ei tarkoita, että kulkisimme nyt neljän perheen edestä autolla, vaan se tarkoittaa sitä, että kun menen junalla Lempäälästä Helsinkiin, voin mennä juna-asemalla sen pari kilsaa autolla päivinä jolloin sataa ja on hirveä sää. Varsinkin kun lähden useimmiten aamulla 7 junalla taaperon, rattaiden ja kaikkien tavaroiden kanssa. Kakkosauto on niitä tilanteita varten, kun tarvitaan autoa, ei vähentämään mun junamatkoja. Pyritään aina käyttää autoa järkevästi, mutta tässä nykytilanteessa ei enää ollut oikein mahdollista järjestää arkea ilman toista autoa. Se on helppo arvostella jostain Helsingin keskustasta, kun ei tajua sitä, että meiltä Tampereen keskustaan kulkee bussi kerran tai kaksi tunnissa ja matka kestää 55 minuuttia 20 minuutin automatkan sijaan. Eikä munkaan työaikataulut jousta niin paljoa, että saisin kaiken järjestettyä julkisella liikenteellä. 

Mitähän vielä? 😀 Mietityttääkö vielä jokin? Nyt voipi kysyä.

Kommentit (143)
  1. Jotenkin huvittaa hirveesti, että tällaisen päivityksen joutuu edes tekemään. Rehellisesti sanottuna itselle ei ole tullut yksikään näistä asiosta mieleen, vaikka seuraankin blogiasi ja instaa. Tuntuu siltä, että joidenkin pitäisi hankkia lisää sisältöä omaan elämään. Tsemppiä!!

    1. Samaa mieltä Lisin kanssa! Olen seurannut Mungolifea ainakin kuusi vuotta, mutta en kyllä jää yhtään miettimään tuollaisia juttuja postauksen lukemisen jälkeen. Anna on aikuinen fiksu nainen. Mitä ihmettä nuo asiat kenellekään muulle kuuluu?

      1. Jep mietin ihan samaa! Siis mitä se muille kuuluu, että teidän perheessä on 2 autoa?! Aika monessa muussakin perheessä on ja tuskin heitä sätitään sen takia ympäri kyliä. Huh heijaa tätä meininkiä.

        1. Kiitoksia teille kaikille kolmelle 🙂 Niin se valitettavasti on, että kuten näistäkin kommenteista täällä huomaa, nää jutut on ihan arkipäivää mulle :/ Mut minkäs sille voi. Maailmaan tulee aina mahtumaan tyhmiä ja/tai pahantahtoisia ihmisiä :/ 

  2. Saanko kysyä, että mitä kautta löysitte lastenhoitajan? Onko teillä aina sama hoitaja? Asumme Tampereella enkä oikein tiedä, että mistä edes lähtisi etsimään… Onhan niitä erilaisia palveluntarjoajia, mutta tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta jättää lapsensa aina uuden henkilön hoiviin. Sillä toivoisin löytäväni yhden tai kaksi super hyvää tyyppiä 🙂

    1. Moikka! Annan nyt oman vinkkini kun huomasin kommenttisi; opiskelen itse varhaiskasvatusta Tampereen yliopistossa ja aina välillä meille opiskelijoille tulee ainejärjestömme hallituksesta spostissa työtarjouksia. Esimerkiksi jotkut vanhemmat siis ottavat yhteyttä ainejärjestöömme etsiessään lastenhoitajaa..
      Ihan mielenkiinnosta kysyisin, tarvitsisitteko hoitajaa usein vai silloin tällöin? 🙂

      1. Meillä on vakituinen hoitaja, joka tekee meille 15+ -tuntista viikkoa yliopisto-opintojensa ohessa. Jonkun lastehoito-appin kautta löytyi, oisko ollut Sitly. Silloin useampi vaikutti ihan hyvältä ja kutsuin meille kolme tutustumaan Danteen ja meihin ja sitten tämän kanssa Dantella meni heti kemiat yksiin 🙂 En haluaisi tilannetta, jossa lapsi joutuisi olemaan ikinä ei-tutun hoitajan kanssa, joten otettiin alkuun 2 kk niin, että hoitaja oli meillä niin, että oltiin itsekin aina kotona, nyt ajoittain jäävät keskenään. Mut vaihtuva hoitaja ei olis vaihtoehto meille 🙂 Tsemppiä etsintöihin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *