UUSI LUKU

Jälleen uuden luvun aika. Tällä kertaa sen myötä, että viimeisimmän päivätyön ovi meni tänään kiinni viimeisen päivän merkiksi ja tiedossa on kesä taaperon kanssa, hänen totuttelu osaviikkoiseen päivähoitoon kesän lopulla ja kahden lapsen äidiksi oppiminen alkusyksystä. Ajoittain musta tuntuu, että oon ollut raskaana jo varmaan vuoden ja aika matelee hirveän hitaasti, ajoittain taas tuntuu siltä, että viimeiset vuodet ovat hujahtaneet ohi hirveetä vauhtia. Muutto Australiaan, muutto takaisin Suomeen, maailmanympärimatka, muutto Lontooseen, kolmen vuoden opiskelut, muutto Helsinkiin, muutto Kuopioon, päivätyö mainostoimistossa, raskaus, häät, esikoinen, muutto Lempäälään, päivätyö digitoimistossa ja nyt toinen lapsi. Ja tämä kaikki alle vuosikymmenessä, sillä Australiaan lähdöstäni on reilu 8 vuotta aikaa. Herrajumala. Hirveetä tahtia on elämä mennyt eteenpäin. Saisi aikamoisen kirjasarjan. Ja nyt on uuden luvun aika.

Moni ehkä ihmettelee tätä mun ratkaisua. Viimeksi irtisanouduin hyvästä työpaikasta aikaisessa vaiheessa raskautta ja jäin kotiin pyörittämään omaa yritystä. Kieltäydyin sitä myötä äitiyslomasta ja varmasta paikasta, jonne palata takaisin äippäloman jälken. Tällä kertaa olen tehnyt kaikki työni yritykseni kautta, joten ero ei ollut niin merkittävä, mutta enpä mä nytkään aio jäädä äippälomalle, ainakaan täysin. Moni ihmettelee, miksi jään ”vapaalle” niin paljon aiemmin kuin äippäloma yleensä alkaa. No, tässä tapauksessa ”äippikseni” alkaisi elokuun lopulla ja heinäkuun olisin muutenkin kesälomalla päivätyöstä. Niinpä tuntuisi hölmöltä palata kolmeksi viikoksi elokuussa, joten päädyin tähän ratkaisuun tällä kertaa neljä kuukautta ennen lapsen laskettua aikaa. Oon nauttinut tosi paljon siitä, että oon päässyt tekemään töitä kivassa tiimissä ja oppimaan paljon uutta, mutta oma henkinen ja fyysinen jaksaminen ja perheen kanssa laatuajan viettäminen on mulle ykkösprioriteetti kaikin tavoin.

Oon miettinyt viime aikoina paljon niitä asioita, joita pidetään tietyllä tapaa ”Finnish Dreamina”, sellaisena unelmana tai tavoitetilana sille, millaista elämän pitäisi olla. Kun juttelee ihmisten kanssa ja lukee erilaisia juttuja, tuntuu, että kiire ja menestyminen on kiilanneet monella tapaa suomalaiseen arkeen haluttavaksi tilanteeksi. Pitää olla tärkeä, pitää menestyä, pitää tuntea tekevänsä jotakin, olevansa kiireinen. Oma arvo on liian usein kiinni siinä, miten kiireinen ja aikaansaava on. Ja jollakin lailla se on mulle tuttua. Jotenkin tuntuu siltä, että laiskottelu ja rentoutuminen, lepääminenkin, on jopa pahasta. Oon ollut itsekin pitkään sellainen ihminen, joka kertoo aina kiireestä ja luettelee kaikkea kiirettä aiheuttavaa. Nykyisin yritän tehdä toisin. Onhan tässä riittänyt puuhaa. Täyspäiväinen työ, oma yritys ja taapero, joka ei ole päivähoidossa. Välillä on tuntunut siltä, että minua revitään osiin. Mutta toisaalta, tää on tuntunut yllättävän iisiltä. Oon pyytänyt ja saanut apua, oon palkannut apua. Oon järjestänyt asiat meidän perhe edellä, mutta silti saanut siihen järjestettyä paljon kaikenlaista rinnalle.

En ole sekuntiakaan katunut sitä, että pidin ”vapaampaa” esikoista odottaessani. Se teki hyvää. Viimeisiä kertoja tein asioita omalla aikataululla, omin ehdoin. Tein töitä, lepäsin ja nukuin ja olin vaan. Olin rentoutunut ja hyväntuulinen, stressaamaton ja oikeasti todella hyvällä mielin odotin vauvavuotta ja sen mullistuksia. Koen, että tämä näkyy esikoisessamme ja varsinkin näkyi vauvavuodessamme. Nyt koen, että myös toinen lapseni ansaitsee sen, että otan ihan vaan aikaa nauttiakseni raksaudesta, levätäkseni ja vaan ollakseni. Dante menee päiväkotiin elokuun lopulla (jeee, me saatiin ihan paras päikkypaikka!), jolloin hän aloittaa siellä puoliviikkoisena, eli on kaksi täyttä päivää ja yhden vajaamman. Olemme pitkään pohtineet, pidämmekö pojan kotihoidossa vai laitammeko päiväkotiin. Jälkimmäinen tuli ratkaisuksi ennen kaikkea sen takia, että vauvan kanssa minua jakaessaan Danten arki olisi hyvin erilaista kuin päiväkodissa. Nyt hän saa olla neljä päivää viikossa kotona ja kolme päivää viikossa leikkiä omanikäisten kanssa ja puuhailla erilaisia mielenkiintoisia ja kehittäviä asioita. En pode ollenkaan syyllisyyttä siitä, että ”heivaan” lapsen päikkyyn toisen tullessa. Tiedän tekeväni sen hänen viihtymisen ja hyvinvoinnin tähden (oikeesti, kuinka tylsää on vauva-arki jatkuvine imetyksineen, pumppaamisine ja torkkuine tuollaisen aktiivisen 2,5-vuotiaan mielestä?) ja lisäksi saan itsekin siitä hyötyä. Saan muutamana päivänä viikossa nauttia vauvakuplassa olosta pienen vauvan kanssa, saan antaa vauvalle mun 100 % ja saan myös ajoittain levätä. Jälkimmäistä en voi painottaa tarpeeksi. Niin paheksuen kuin tätä ehkä jokunen lukee, niin ei kannattaisi. Levännyt ja energinen, hyvinvoiva äiti, on paras lapsi äidilleen. Jos lapseni on hyvässä hoidossa, jossa viihtyy samalla kun minä saan kurottua vauvaöiden herätyksiä umpeen päikkäreillä ja ehdin välillä suihkuunkin, uskon sen olevan kaikille voittava tilanne. Myös toinen lapseni ansaitsee levänneen äidin, joka voi hyvin ja joka jaksaa herätä öisin ja olla 100 % läsnä päivisin.

Nyt on tällainen energiankeruu-kesä. Nautin varmasti täysin siemauksin näistä kolmesta kuukaudesta Danten kanssa, kun me ollaan vielä ihan vaan me. Sitten opetellaan hieman erossakin olemista päiväkodin muodossa, mikä on ihan täydelliseen aikaan, kun raskauden viimeisellä kuulla saan välillä ihan vaan olla itsekseni ja levätä. Sekin tekee hyvää. Äitiydessä on yllättynyt täydellinen huolettomuuden puute ja se, että joku tarvitsee, tai vähintäänkin haluaa, minut aina. Niinpä tekee ihan hyvää parina päivänä viikossa ottaa aikaa ihan vaan itselle ja valmistautua siihen, että on taas ainakin vuoden aivan sidottu toiseen ihmiseen. Pieni ääni pääni sisällä on halunnut ja yrittänyt syyllistää minua tästä. Mutta en aio antaa sille tilaa. Meillä menee taloudellisesti sen verran hyvin, että mun ei tarvitse tehdä kahta työtä. Ja mun ei tarvitse olla kiireinen voidakseni tuntea olevani tärkeä. Mä olen tärkeä itselleni ja mä ansaitsen myös vaan olla, levätä ja nauttia arjesta.

Mä oon jo pitkään miettinyt ”work – life”-balanssia ja sitä, miten löytää se tasapaino näiden väliltä. Jotenkin nykyisin koen, että se on aika hyvin hanskassa. Ja se on mun tavoite, se on mun merkki siitä, että asiat menee hyvin. Hieman haikeaa oli tänään sanoa heipat työpaikalla, mutta samalla odotan innolla sitä, että Losin jälkeen kun palaamme kotiin, alkaa uusi viikko ja mulla onkin ykskaks niin paljon enemmän aikaa käsilläni. Toivottavasti silloin kesä on jo täydessä vauhdissa ja saadaan nauttia tästä rennosta kesästä mukavan aurinkoisissa ja lämpimissä merkeissä 🙂

Kommentit (20)
  1. No hei, ihan loistava suunnitelma. En potisi hetkeäkään huonoa omatuntoa, jos olisi sama tilanne. Nauti!

  2. Emma_Rebecca
    24.5.2019, 21:42

    Jos mulla olisi mahdollisuus tehdä samalla tavalla -niin tietysti tekisin! Se vaan ei ole mahdollista rahallisen tilanteen takia, eikä sen takia että mulla ei olisi mitään työtä mihin palata äitiysloman jälkeen.
    Varmasti sua arvostellaan näistä valinnoista, mutta en kyllä ymmärrä miksi?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *