Ajatuksia henkisestä uupumisesta

Mä oon aina välillä huomannut, että olen ajanut itseni uuvuttavaan tilanteeseen, jossa kaikki tekeminen ja odotukset (omat odotukset itseäni kohtaan lähinnä) ovat stressaavissa mittapuissa. Vuosien kokemuksen perusteella osaan jo tarkkailla itseäni ja tunnistaa tietynlaiset ”oireet” siitä, kun on liian uupunut tai liian stressaantunut. Tähän pisteeseen pääsy vaati kuitenkin sen, että kerran paloin ihan totaalisen loppuun, joskin onneksi osasin hakeutua ystävän avulla terapeutin vastaanotolle ja purkamaan hieman solmua, jonka olin ihan itsekseni pyöritellyt itseni sisälle. Se avasi paljon erilaisia ajatuksia ja ennen kaikkea opetti kuuntelemaan itseäni. Tärkein opetus oli se, että jokainen voi uupua ja vieläpä asioista, jotka muista tuntuvat kovin ei-uuvuttavilta. En meinannut aikanaan itsekään uskoa olevani uupunut, sillä olihan minulla ”helppo ja kiva työ” ja ”rento elämä”. Todellisuudessa etsin aika paljon itseäni ja henkisesti oli niin valtava painolasti koko ajan rinnalla, että oli välillä vaikea hengittää. Asioiden kasaantuessa, alkoi se paino käydä sietämättömäksi, mutta onneksi sekin tuli purettua ja jatkettua syvään hengitellen eteenpäin.

Nykyään osaan lukea pieniä merkkejä, jotka mulla puhuu sen puolesta, että nyt alkaa olla liikaa lautasella. Ajattelin listailla niitä tähän, vaikken missään nimessä mikään ammattilainen ole, ja nämä on puhtaasti mun omia ajatuksia ja näkemyksiä asiasta. Välillä vaan huomaan ihan arkisista pienistä asioista, että nyt on liikaa paletilla. Ja sen huomaaminen on usein ensimmäinen askel siihen, että saa hieman rauhoitettua elämää, eikä vaan lisää kierroksia. Mä ainakin huomaan käyttäyväni stressaantuneena tosi eri tavalla kuin yleensä. Eikä tarvitse olla mikään yksi iso stressaava tekijä, vaan jotenkin sitä voi helposti olla sellaisessa pienessä oravanpyörässä, jossa koko ajan pitäisi suorittaa, tehdä ja mennä ja saada asioita aikaiseksi ja sitten huomaakin, että koko ajan on pieni stressi päällä. Mä oon aika hyvin oppinut huomaamaan oman stressaantumiseni ja uupumiseni alkumetreillä ja oppinut keinoja sitä vastaan ja siksi musta on kiva myös jakaa näitä ajatuksia lukijoilleni, jos jollekin tästä olisi apua.

Miten minä oirehdin väsymystä, uupumusta ja stressitilaa? 

Arjen pienet asiat tulevat uniin

Milloin siivoan koko yön unissani, milloin maksan unissani laskuja, milloin syödän Dantea koko yön. Siis sellaisella loopilla siinä unessa koko ajan teen jotakin arkista ja sellaista, mistä en yleensä näe unia, en ainakaan repeatilla. Tätä on itse asiassa vähän hankala selittää, mutta mulla tää menee niin, että nään koko yön unta, jossa toistuu tietty aktiviteetti, heräilen kesken yöunien ja saatan kysyä mieheltä jotain ihan outoa keskellä yötä. Onko joku lasku maksettu tai söikö Dante. Välttämättä juuri se Danten syöminen tai laskut eivät ole se asia, joka aiheuttaa stressiä, vaan ne ovat ehkä yksi asia sadasta, joita mietin, ja unessa alitajuntani tarttuu tähän yhteen asiaan ja pyörittää sitä loopilla, koska aivoni eivät osaa rauhoittua ja rentoutua.

Arjen hallinta on hukassa

Mulla tää ilmenee ensisijaisesti siinä, että koti on sotkuinen, enkä ”saa” siivottua. Joko on liian kiire kaiken tekemisen kanssa tai sitten ”liian kiire”, mutta todellisuudessa olen vaan saamaton ja se saamattomuus liittyy usein siihen, että kun on liikaa lautasella, kaikki tökkii, eikä saa mitään tehtyä, vaikka juuri silloin tarttisi eniten aktiivisuutta ja aikaansaamista. Meillä on ollut aika vauhdikas kuukausi tässä, ja huomasin jossakin vaiheessa, että koti on ihan räjähdys. Otin yhden päivän ja siivosin tän lattiasta kattoon joka puolelta. Siinä sitten muutama päivä sen jälkeen ihmeteltiin miehen kanssa sitä, miten hyvältä ja rentouttavalta tuntuu, ja miten tuntuu siltä, kuin olisi saanut arjen hallinnan takaisin. Me ollaan molemmat siisteyttä rakastavia ihmisiä, ja meillä elämän peruspilarit on siisti koti, hyvät yöunet, ruoka-ajat ja ulkona liikkuminen. Niistä on lähdettävä liikkeelle. Mä vietän kotona tosi paljon aikaa niin Danten kanssa kuin senkin puolesta, että teen töitä kotona. Siivoton koti painaa mun mieltä niin kotona kuin muuallakin ja aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Mä en myöskään osaa keskittyä sotkuisessa kodissa ja usein mun on alettava purkaa mun henkistä uupumusta nimenomaan kodin siivouksella.

Sotkuisen kodin lisäksi tää ilmenee usein sillä, että ei oikein ehdi tekemään ruokaa. Turvautuu aivan liian usein noutoruokaan tai pizzan tilaamiseen tai johonkin pikaruokaan kotona. Ei ehdi käydä kunnon kävelyjä ulkona rauhassa ja rauhoittuen ja nipistää yöunista tunteja pois tehdääkseen jotain. Nää kaikki on asioita jotka vaikuttaa.

Ja huom. on ihan eri asia, onko vaan tosi kiireistä vai onko jotenkin niin uupunut olo, ettei saa aikaiseksi, vaikka aikaa olisi. Saatan hyvin herätä 8 ja huomata, että 14 en ole saanut vielä mitään aikaiseksi, vaikka olisi paljon tekemistä. Haluaisin siivota, haluaisin tehdä ruokaa, mutta ”ei jaksa”. Se on mulle aina selkein merkki siitä, että on painettava vähän jarrua.

Rauhattomuus ja kyvyttömyys olla itsekseen

Huomaan olevani todella rauhaton ja haluan koko ajan tehdä jotain. Räplään puhelinta nonstop, jos olen yksin (vaikkei ole mitään syytä tai tarvetta) ja jopa automatka tuntuu ahdistavalta, kun ratissa ei voi räpeltää puhelinta ja pitäisi vain olla ja ajaa. Kaupassa haen päämäärättömästi tavaroita ostoskoriin samalla räpläten puhelinta. Välillä sitä itsekin pysähtyy ja miettii, että hetkinen, mitä mä edes teen tällä puhelimella? ja tajuaa, että oikeastaan sitä vaan on jotenkin niin kierroksilla, että kokee tarvetta vaan tehdä jotain. Eikä se pelkkä kauppareissu ole ”tarpeeksi” vaan pitää tehdä, pitää tehdä, pitää tehdä. Se jotenkin mulla esiintyy hirveänä tehokkuuden tarpeena, joka on todellisuudessa täysin epätehokasta ja väsyttävää, vaikka mitään ei tapahdukaan. Huomaan monesta asiasta olevani rauhaton, mutta tuo kännykkään kytkeytyminen ja koko ajan kahden asian tekeminen on ehkä selkein merkki siitä, että mennään vähän leveleillä ja on aika rauhoittaa.

Tää on musta yksittäinen selkein merkki siitä, että on liian vauhdissa. Kun istun autoon itsekseni kuskin paikalle, normaalisti laitan musiikin päälle ja lähden ajelemaan ilman sen kummempaa ajatusta tai muuta. Stressaantuneena taas hyppään autoon ja olen jotenkin ahdistunut, että pitäisisitäjatätä, enkä saa itsekään oikein kiinni ajatuksesta, että mitä oikein pitäisi ja sitten olen jotenkin ihan levoton ja ahdistunut, kun en pystykään vaan olemaan ja ajamaan. Sama pätee kotona. Jos illalla on jotenkin sellainen seinille hyppimisen fiilis, vaikkei ole mitään syytä. Mullakin on usein paljon tekemistä ja suunnitelmia, ja niiden toteuttaminen on ihan eri asia. Silloin voi puuhailla vaikka aamukolmeen. Mutta välillä on myös sitä, että istun alas, oikeesti ei ole mitään tärkeää tehtävää ja mulla on sellainen olo, että mun pitäisi tehdä jotain ja ahdistaa, enkä osaa rauhoittua.

Huomaan jopa pelkääväni yksinoloa, sillä silloin ei ole mitään harhautusta viemässä ajatuksia muualle ja päädyn aika syvälle sinne mielen syövereihin, joissa pyörii ne miljoona tehtävää asiaa.

Elämän pienet asiat on suorittamista tai jäävät kokonaan pois

Suihkussa käy vaan mahdollisimman nopeasti juuri ennen kuin kaatuu sänkyyn tai aamulla ennen päivän starttaamista. Nopea hampaiden harjaus, eikä puhettakaan lankaamisesta. Hiusnaamiot, hiusten pesut, kynsien lakkaamiset yms. jäävät ykskaks jotenkin sellaiseksi mikä on vaan pakko tehdä, ja niiden tekemistä venyttää hirveän pitkälle. Normaalisti suihkussa rentoutuu, pohdiskelee jotain päivän tai viikon tapahtumia ja ottaa aikaa vaan hengitellä ja rentouttaa koko kropan. Eikä siinä mitään, jos hiusnaamiot ja kynsilakat ei kuulu arkeen, mutta jos ne kuuluu arkeen, mutta huomaa päivä päivältä menevän sellaisessa ”en mä nyt ehdi” -ajatuksessa ja koko ajan ärysttää, ettei ehdi edes ottaa aikaa itselleen, tarkoittaa se yleensä sitä, että se elämänhallinta ei ole ihan siinä normaalissa tilassa. Ja jälleen huom. näissä tapauksissa yleensä olisi aika ihan otettavissa, vaan se menee jossakin ihmeellisessä rauhattomuuden tilassa, missä ei saa mitään aikaiseksi, vaikka mielestään koko ajan tekee jotakin. Pahimmillaan tän huomaa parisuhteessa. Ykskaks huomaa vasta illalla, että ei ole halannut, pussannut tai koskenut päivän aikana kertaakaan. On koko ajan ollut niin menossa, ettei ole edes ehtinyt huomaamaan toista ihmistä.

Unohtelee ihan käsittämättömiä asioita

Mä muistan kaiken. Mun miestä jopa ärsyttää se, miten hyvin muistan asioita, koska sehän tarkoittaa sitä, että muistan myös kaikki sanomiset ja mokat erittäin hyvin 😀 Muistan ulkoa puhelinnumeroita, päivämääriä, tapahtumia ja ties mitä. Muistan täysin epäolennaisia asioita älyttömän hyvin. Mutta sitten… Ykskaks alkaa unohtumaan asiat. Unohdan tämän tärkeän asian ja tuon tärkeän asian. Varaan junalipun väärälle päivälle, muistan sovittuani treffit jonkun kanssa, että mulla onkin jo menoa silloin. Koko ajan unohtuu jotakin tärkeetä, asiat muistuu mieleen liian myöhään tai viime tingassa. Hajamielisille tämä on ehkä arkea, eikä kovin huolestuttavaa, mutta mä olen ihminen, jolla on aina kaikki langat käsissä. Ykskaks huomaan, että yks tai kaks tai kolme lankaa törröttää täysin pois hallinnasta. Ja usein juuri niin, että ne tärkeät asiat unohtuu. Lääkärikäynti ja joku tärkeä sähköposti. Junalipun varaus ja lentoajat. Kun aivot ovat ylikuormittuneet, alkaa tulemaan rakosia, joiden seurauksena on epäominaisia unohduksia ja totaalisia aivopieruja. Jättää ostokset kassalle, unohtaa hakea äidin juna-asemalta tai unohtaa maksaa verolaskun. Sellaisia asioita, jotka ei normaalisti vaan unohdu.

Suunnitelma ja aikataulu puuttuu

Mulle tää on pahin asia, joka ruuhkauttaa ja stressaannuttaa mun arjen. Mä olen riippuvainen kalenterista. Viikkotasolla siellä on merkinnät kaikelle omista treeneistä Danten muskareihin ja äidin juna-aikatauluihin kun hän tulee Lempäälään. Siellä on tärkeät puhelut, laskut, merkkipäivät ja muut. Jos kalenteri alkaa ykskaks näyttää tyhjältä, se ei tarkoita sitä, että tekemistä ja menemistä ei ole. Se tarkoittaa, etten ole jaksanut tai ehtinyt merkkaamaan mitään ylös. Voisi kuvitella, että on helppo muistaa, milloin on muskari tai treenit, kun ne on joka viikko samaan aikaan. Mutta selvyyden ja oman havainnoinnin takia on paljon helpompi, kun ne on merkittynä viikko-ohjelmaan ja näkee, mitä milloinkin on. Saa kokonaiskuvan helposti. Myös bloggaaminen on mulla hyvin suunniteltua yleensä. Teen kuukausiohjelman ja pyrin sijoittamaan siihen järkevästi höpöttelypostaukset, aihepostaukset, asupostaukset, kaupalliset yhteistyöt ja muut. Se ei ole niinkään sellainen, että tiistaina höpöttelen aamukahvistani ja perjantaina saippuakuplista, vaan enemmän sellainen, että siinä on aihe ja sitten se täsmentyy. Esim. Ma – asu, ke – aihepostaus, to – yhteistyö, pe – ruoka, su – asu. Sitten mä sijoitan noihin sopivat sisällöt. Esim. aihepostaukseen vaikkapa joku reissu tai vaikka laukkuarvio tai vaikka tämäntyyppinen postaus, mitä tämä on. Asupostaukset ovat yleensä varattu vapaalle höpinälle  ja kuulumisille. Valitsen jonkun ruokamatskun, mikä on ja käytän sen siihen.

Tällainen suunnitelma auttaa mua pitämään mielessä, mitä kuvia tarvitsen viikolle ja saan jäsenneltyä hieman postauksia mielessäni ennen kuin alan kirjoittamaan niitä. Voin luonnostella ja ajastella. Kun on liian kiireistä, huomaan helposti, että tuo suunnitteluvaihe jää pois, mikä johtaa aivan varmasti siihen, että koko ajan joutuu miettimään ja tekemään ilman suunnitelmaa. Ja mulle se on tosi stressaavaa.

Suunnitelman puuttuminen johtaa siihen, että kaikki on koko ajan myöhässä. Oho, kirjanpito piti tehdä kaksi viikkoa sitten. Oho, tuo postaus on unohtunut kokonaan. Oho, tää piti tehdä toissapäivänä. Tai huomaa, että ai perhana, mulla pitää olla huomenna tämä valmiina, siihen ei oo matskuja eikä aikaa alkaa niitä toteuttamaan. Mä tarvitsen suunnitelman, ja kun sellainen puuttuu, se luo stressiä. Huomaan myös, että stressaantuneessa mielentilassa suunnitelman luominen on jotenkin älyttömän hankalaa. En jotenkin pysty keskittymään ja luomaan kokonaisuutta, joka palvelee tarkoitustaan ja tuo mun arkeen rauhaa, tehokkuutta ja stressittömyyttä.

Kaiken tämän keskellä on hyvä muistaa, että on erilaisia elämänvaiheita. On niitä kiireisiä vaiheita, jolloin ei todellakaan tee söpöä pikkusmoothieta aamupalaksi vaan mättää kaurapuuroa suoraan kattilasta ja juo kahvin termarista juostessa paikasta A paikkaan B samalla kun koti on kuin ydinsodan jäljiltä. Se on ihan normaalia. Mä oon kuitenkin huomannut, että oman hyvän voinnin tärkeimpänä tekijänä on se, että kiireiset ja hektiset elämänvaiheet ovat ohimeneviä. Ne eivät saa kestää liian kauan ja niiden keskiössäkin on pystyttävä ottamaan aikaa ja rauhoittamaan tilanne. Vähän ehkä huono vertaus, mutta pelikentällä huomaa välillä, kun alkaa stressi puskemaan ja silloin jokainen kosketus palloon on vähän huono ja koko ajan joutuu juoksemaan vähän kovempaa ja korjaamaan. Silloin alkaa se oma peli rakoilemaan ja silloin on hyvä ottaa aikalisä. Ihan vaan se minuutti, jona aikana vähän hengittää, vähän rauhoittaa omaa peliä, keskittyy ja ottaa sen tilanteen haltuun. Sama pätee mulla elämään.

Mutta sitten kun kiire jatkuu pidempään, voi se aiheuttaa sellaisen järkyttävän kierteen. Sellaisenkin, että pakottavan kiireen hellittäessä, ei osaakaan päästää siitä kiireen tunnusta irti. On muka koko ajan kiire ja pitää koko ajan tehdä jotain, vaikka todellisuudessa ei ole mitään syytä ahdistua ja stressata. Usein blogeja lukiessa tulee varmaan sellainen ihmettelevä fiilis, että ”miten tolla on muka koko ajan kiire, eihän se tee mitään”. No, kyllä se aika varmasti tekee, mutta kiire on ainakin mulla välillä ihan todella state of mind. Sellainen kun yrittäjänä ei ole työaikoja ja bloggaajana lähes kaikki on sellaisia asioita, jotka inspiroi blogitekstejä ja kaikesta ois kiva ottaa kuvaa yms. niin on koko ajan vähän sellainen meininki päällä, että ainakin mielessä tekee jotain tai suunnittelee jotain. Se jää päälle. Sama koskee usein heitä, jotka tekee graduja tai muita koulujuttuja ja monia muita. Ihan kotiäiti-arjessa, jos on lapsessa kiinni koko päivän, niin usein miettii, että teen illalla tämän, tuon ja sen ja ajatuksissa on koko ajan asioita, jotka pitää vielä tehdä. Ja ykskaks huomaakin, että se oma pää kulkee koko ajan sitä tekemisen rataa. Ja koko ajan vähän stressaa ja ahdistaa, ja se kumuloituu ja sit onkin vähän vaikeaa olla, ruokailut menee epäsäännölliseksi ja huonolaatuiseksi, liikunta jää, unet huononee jnejne.

Mä oon huomannut, että mulla toimii näissä tilanteissa se, että yksinkertaisesti vaan sanon mielessäni STOP, otan kupin kahvia ja mietin omaa tärkeysjärjestystä. Perhe, terveys, hyvä olo, jne. Sit alan vaan miettimään, että okei, maailma ei kaadu jos tämä, tuo ja se jää tekemättä. Aloitan kodin siivouksella, sillä tiedän tuntevani oloni hallitsemattomaksi ja huonoksi, jos kotimme on sotkuinen. Siivoamisessa on jotakin mieltä puhdistavaa, ainakin mun mielestä. Sitten teen suunnitelman. Realistisen ja luottamusta arkeen herättävän. Suunnitelman kanssa on helpompi alkaa toteuttamaan kaikkia pieniä liikkuvia osia. Ja pyydän apua. Jos huomaan, että olen uupunut kaikkeen ja alkanut käymään turhan kierroksilla, soitan äidille, anopille, siskolle yms. ja pyydän avuksi päiväksi.

Kun on kerran mennyt todella henkisesti uupuneeksi, oppi huomaamaan tällaiset asiat jo todella varhaisessa vaiheessa. Jos mennään ulos syömään koska ei jaksa kokata kun on ollut tapahtumarikas päivä. Jos sen tekee pari-kolme kertaa viikossa, se alkaa olla jo oire. Jos käy kaksi-kolme kertaa viikossa syömässä ulkona, koska nauttii ravintoloiden tarjonnasta, on se vähän eri asia kuin turvautua Heseen tai johonkin pikaruokalaan pari kertaa viikossa. Itselleni on edelleen suuri haaste oppia, että a) yöunista ei nipistetä ja b) puhelin ei ole mikään elintärkeä elin, jota ilman ei pärjää. Rentoutuminen ei saa tarkoittaa sitä, että linnottautuu sohvalle puhelimen kanssa. Se informaatiotulva on aika raskas jo valmiiksi väsyneille aivoille. Netflixkin voi olla liikaa.

Mun mies ei aina ymmärrä, mutta pahimman sekasorron ja kaaoksen aikana saatan tehdä jotakin, mikä tuntuu muista ihan oudolta. Saatan alkaa siivoamaan meikkikaappia, tai laitan musiikkia ja alan leipomaan jotakin vaikeaa kakkua. Ne on mun tapoja nollata. Saatan hinkata kaikkien laukkujeni nahat puhtaaksi tai putsata kynsilakkapurnukkani tahmaisuudesta.

Yhden asian oon oppinut. Työt ei lopu tekemällä, suorittaminen ei lopu suorittamalla ja aina aina saa vähintäänkin keksittyä itselleen tärkeää tekemistä. Tärkeää ja ”tärkeää”. Tärkeää on myös muistaa antaa oman pään huilata. Varsinkin jos se on samanlainen sekasortoinen stressipesä kuin mitä omani on aina välillä 🙂

Miten te käsittelette arkista stressiä ja sen kasaantumista? Vai oletteko niin lungeja, että koko kuvailemani ilmiö on teille täysin vieras? 

Aiheeseen liittyen on tulossa muuten eräs podcast tosi mielenkiintoisen vieraan kanssa, joten palataan tähän vielä sitten hieman eri katsantokulmasta lähiviikkoina 🙂 

Kommentit (28)
  1. Katariina Kuronen
    17.2.2018, 19:32

    Kiitos kun jaoit tämän! Tässä suorituskeskeisessä maailmassa ei oo mikään ihme että yks jos toinen uupuu ja kokee hirveää stressiä. Itsekään en terapioiden ja muiden masennushoitojen jälkeen vieläkään osaa täysin stressiä hallita ja siitä kärsii mun itseni lisäksi muut ihmiset mun ympärillä. Onneksi perhe ja läheisimmät ihmiset on tukena.<3 Ja mulla yksi nollaamiskeino on luonnossa liikkuminen, se toimii aina! mut jokaisella on omat juttunsa!

  2. Moi ja kiitos tärkeästä postauksesta! Henkilökohtaisesti vielä erityiskiitos tosta huomiosta, että stressaantuneena ja kierroksia käydessäsi roikut puhelimella jatkuvasti. Mä oon myös kokenut burn outin ja tiedostan nykyään hälytysmerkit ajoissa – tota puhelinjuttua en oo osannut vaan yhdistää stressaaviin aikoihin mutta sehän on ihan totta! Välttelen yksin olemista kun on liikaa asioita mielessä ja puhelimella yritän harhauttaa itseäni jatkuvasti ajattelemaan jotain muuta kuin niitä kuormitusta tuottavia asioita. Pitääpä siis alkaa kiinnittää asiaan enemmän huomiota ja ehkä alkaa meditoida… 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *