Älä laihduta -päivä

Tänään on kansainvälinen Älä laihduta -päivä. Päivää on vietetty jo lähes kolme vuosikymmentä, mutta Suomeen se on tullut reilu 10 vuotta takaperin. Törmäsin asiaan taannoin, mutta se jäi minulta melko lailla noteeraamatta. Mulla ei ole radikaaleja ajatuksia laihduttamisen suhteen. Mun mielestä joissain tilanteissa on terveyden kannalta erittäin tärkeää pyrkiä laskemaan painoa ja toisissa tilanteissa taas se voi olla ihmisen oma toive oman kehon muokkaamiseksi. Itelleni laihduttaminen on sikäli ajankohtainen aihe, että kahden raskauden jälkeen mulla on lasten välissä kertynyttä painoa, joka on tullut nähtävästi jäädäkseen, koska en koskaan ”ehdi” tekemään asialle mitään, mutta toiveissa olisi kiinteyttää kroppaa, muuttaa kropan koostumusta ja saada kuntoa kohotettua. Ja toki ihan kiva, jos siinä prosessissa tippuu myös muutama ylimääräinen kilo. En siis suhtaudu laihduttamiseen mitenkään negatiivisesti, mutta se ei myöskään ole arkipäivää mulle. Niinpä en neuvo ketään laihduttamaan tai olemaan laihduttamatta, joskin jokaiselle voisi tehdä hyvää tutustua tähän Älä laihduta -sivuun ja olla armollisempi itselle.

Tämä Älä laihduta-päivä herätti mussa kuitenki eri ajatuksen, sillä juuri eilen eräs tuoreehko seuraajani lähetti viestiä Instagramissa ja kertoi tykkäävänsä mun sisällössä siitä, että ”puhun kauniisti ruoasta”, enkä luo esim. herkutteluun ja sokereihin mitään negatiivista vibaa. Jäin miettimään tätä kommenttia eilen illalla. Niin, itse asiassa mä ajattelenkin ”kauniisti” ruoasta, tai itse asiassa sanoisin, että mulla on tosi terve suhtautuminen ruokaan ja kroppaan ja toivon pystyväni välittämään sitä omissa kanavissani. Jäin myös miettimään, miten someissa, lehdissä ja vähän kaikkialla puhutaan ruoasta. ”Ansaitsin tänään pullaa”, ”täytyy hikoilla tää karkkipussi sitten pois”, ”cheat day” jne. Ansaitsin. Täytyy. Huijasin. Jotenkin väkisinkin ruoasta tulee inhottava mielikuva, kun asiasta puhutaan näin. Ikään kuin ruoka olisi jokin palkinto, jonka eteen on tehtävä jotakin erityistä tai sen saaminen on jotenkin hyvitettävä.

Toivon, ettei mun kanavissa koskaan näy tätä sanomaa. En tykkää siitä. En tykkää ajatuksesta, että ruoka on jotenkin huijauksen tai ansaitsemisen asia. Mun mielestä ruoka on ruokaa. Älkääkä ymmärtäkö tätä väärin. Suhtaudun ruokaan itse asiassa melko intohimolla. Rakastan ruoanlaittoa ja leivontaa, tykkään käydä ulkona syömässä, nautin ruoasta. Mun kanavissa näkyy usein jälkiruokia, leipomuksia, hiilareita ja sokereita. Puhuin tuossa yllä halusta hieman laihtua ja kiinteyttää kroppaa. En oo hetkeäkään ajatellut tehdä sitä laihduttamalla ruoan kannalta. Mulle ei sovi ajatuksena hiilarittomuus, sokerittomuus tai mikään muukaan tuollainen. Yritän tehdä enemmänkin fiksuja valintoja, jotka ovat terveellisiä ja lisään liikuntaa. Mä en itse asiassa edes tunne kaloreita hirveän hyvin. En tiedä onko iso kourallinen pensasmustikoita itse asiassa hirveesti sen laihduttavampi kuin pienempi kourallinen karkkia. Olettaisin näin, mutta ennen kaikkea se on terveellisempää häviämättä yhtään maussa. Kylmien viinirypäleiden, pensasmustikoiden ja vaikkapa mangon napsiminen on musta oikeasti tosi hyvää, eikä häviä lainkaan karkille. Mä en siis taistele kaikkia sokereita vastaan, vaan yritän aika ajoin vaihtaa prosessoidun sokerin esim. fruktoosiin.

Haluaisin ajatella, että mulla on terveen hyvinvoiva ja nautiskelevan arvostava suhtautuminen ruokaan. Välillä herkuttelen enemmän, välillä vähemmän. Välillä herkuttelen terveellisemmin, välillä vähemmän terveellisesti. Kulutan viiniä, suklaata, sokeria, ja my God mä rrrrrrakastan spagettia. Vaalea pasta tai valkoinen riisi kuuluu meidän normaaliin arkiruokaan, enkä näe sitä ongelmallisena.

En oo itse asiassa koskaan ollut laikkarilla. En oo ikinä noudattanut mitään dieettiä tai pitänyt mitään lakkoja. Kerran olin juomatta kokista kuukauden, koska halusin todistaa silloiselle poikaystävälle pystyväni siihen. Hyväksyn muhkurani ja täydellisen epätäydellisyyteni ja elän normaalia arkea, johon kuuluu kaikki. Suklaata silloin kun on laiskotellut koko päivän muutenkin. Salaattia silloin, kun on urheillut koko päivän. Mitä ikinä tekee mieli. Ruoka on ruokaa. Me syödään ainakin kolmesti päivässä jokaikinen päivä. Olis hirveän surullista, jos näin paljon aikaa elämässämme vievä asia olisi vihollinen tai hälläväliä-juttu.

Mulle ruoka on hurjan tärkeää. Jos mietin, mistä ensimmäisenä kiristän kukkaronnyörejä, niin ruoka on siellä ihan viimeisten joukossa. Nuorempana moni mun tuttu tai kaveri saattoi olla juhlimassa baarissa tai ostamassa kalliita merkkituotteita, mutta elivät kaurapuurolla ja purkkitonnarilla. Se sopi heille, ei sopinut tai sopisi mulle lainkaan. Mulle ruoka on itse asiassa oikeastaan ilon aihe. On kiva kokeilla uutta, onnistua ja herkutella. En voisi koskaan laihduttaa vetämällä jotain tiukkaa dieettiä vaan mun kropan muokkaus tapahtuu lisäten liikuntaa ja muuttaen hieman elämäntapoja. Pitkäaikaisia tavoitteita, ei nopeita kestämättömiä ratkaisuja.

Tätä kirjoittaessa napsin mustikoita nassuun ja edessäni on paketti raparperia. Huomenna aion tehdä uudestaan raparperi-piirakan, joka oli superhyvää. Siinä oli voita, sokeria ja jauhoja. Ja se oli hullun hyvää! En itse asiassa tiedä olenko tässä Koronan aikana kerännyt korona-kiloja vai onko paino tippunut. En oo käynyt vaa’alla. Tänään mahduin mun vanhoihin farkkuihin. Juu, toki ne istui hieman napakammin kuin viisi vuotta sitten ja vyötäröllä oli kiva pikku ihopoimu vyötärönauhan päällä, mutta niissä oli mukavaa mennä ja istua pitkiä pätkiä koko päivän aikana. En tarvii vaakaa, toi kertoo mulle tarpeeks. Tänään on lihakset huutaneet hoosiannaa, koska eilen kyykin pari tuntia maalaamassa kyykyssä. Tehokkaampaa ku ykskään askelkyykky-treeni ja erittäin hauskan ajanvietteen parissa. Tänään tais tulla huomaamatta myös aika paljon askeleita mittariin. Kiva juttu. Jos huomenna istun koko päivän ja syön herkkuja, niin sekin on ihan yhtä kiva.

Mulle paino on asia, jota harvoin mietin. Olen kuitenkin huomannut itsekin, miten helposti siitä tulee isokin osa omaa ajattelua. Dantea odottaessa, sain aika painotarkan neuvolan hoitajan ja kyttäsin raskauspainoani hirveän tarkkaan. Kun se kaikki lähti nopeasti, olin hirveän tyytyväinen. Sillä ei ollut mitään väliä, se oli ihan turhaa stressiä. Tällä kertaa raskaana uusi meille juuri vaihtunut neuvolan hoitaja ilmoitti minulle ensimmäisen neuvolan kohdalla, että minun pitäisi mennä sokerirasitukseen ylipainon takia. Hirveässä alkuraskauden turvotuksessa painoindeksini vaatteet päällä oli 25,2 mistä neuvolan terkkari käytti termiä ”ylipaino”. Kieltäydyin sokerirasitustestistä, keräsin koko raskauden aikana sen 6 kg painoa ja totesin, että muiden määritelmät mun painosta saa tunkea sanonko minne. Vaihdoimme neuvolaterkkarin alkuperäiseen terkkariimme muutenkin, ihan eri syistä, mutta mietin jälkeenpäin, miten tuollainen kommentti voi tehdä hallaa, jos on epävarmuutta omasta painosta ja painonhallinnasta.

Näin bloggaajana mä joudun olemaan koko ajan painosyynissä. Mun nykyolemusta verrataan mun 22-vuotiaaseen kroppaan, puhutaan rakkauskiloista tai raskauskiloista ja ihmisillä on kovin monia mielipiteitä mun kropasta. Se on musta jotenkin erikoista, kun itse harvoin edes jaksan miettiä kilojani, mutta joku muu jaksaa niitä pohtia enemmän kuin minä.

Mun mielestä me elämme yhteiskunnassa, joka on välimalli vanhan ja uuden maailman välillä. Meillä on jo kaikenkokoisia malleja katalogeissa ja verkkokaupoissa, mutta ne edelleen hieman hyppäävät silmään. Olemme tottuneet tietynlaiseen mallikokoon. Meissä asuu vielä vahvasti tietynlainen käsitys unelmakropasta, ja usein se käsitys on melko laiha. Aikaa ja energiaa on rajallisesti ja urheilulla kropan muokkaaminen vie enemmän voimavaroja kuin suklaan vaihtaminen selleriin. Ruoasta tulee siis helposti vihollinen kuluttavassa arjessa. Ja se on tosi surullista.

Mä en koe koskaan ykkösprioriteetiksi ruokatapojeni muuttamista. Ne ovat jo hyvällä mallilla, vaikka herkuttelen. Mun pitäisi liikkua enemmän hikiliikuntaa. Mun pitäisi juoda enemmän vettä. Ja mun pitäisi nukkua kunnon pitkiä yöunia. Nämä kolme tekisivät kropalleni, mielelleni ja elämänlaadulleni paljon enemmän kuin ruoan kyttääminen.

Mun mielestä elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin paino. Oman terveyden ja hyvinvoinnin tarkkailu on mulle tärkeää ja siksi varmasti tulen jatkossakin seuraamaan omaa painonkehitystä ja miettimään perheemme ruokatottumuksia. Esimerkiksi tällä hetkellä prioriteettina on vähentää eläinperäisiä tuotteita ja varsinkin lihaa, eikä laihtuminen. Pyrin jatkossakin pysymään normaalipainon puolella, mutta en näe itseäni koskaan millään dieetillä tai laikkarilla. Ja tämä tulee varmasti olemaan myös mun medioissa vallitseva toimintatapa. Ruokaohjeita, viinivinkkejä ja kaikkea ruoan ja leipomusten ilosanomaa tulen levittämään varmasti jatkossakin. Koska ruoka ja kalorit eivät ole vihollinen. 

Kommentit (9)
  1. Hyvä kirjoitus!!

  2. Totta joka sana. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *