Armo

Mungolife

ARMOA. En enää muista mistä mun alunperin piti tulla kirjottaa, mutta koska kesken näiden kuvien käsittelyn ykskaks vaan iski pieni spontaani itku ja käpertyminen peiton alle hetkeks vaan olemaan (miehen aikamoiseksi säikähdykseksi), ajattelinpa kirjoittaa armollisuudesta. Tarkemmin sanottuna, armollisuudesta itseään kohtaan.

Tiedättekö, kun välillä tuntuu, että epäonnistuu vaan ihan kaikessa? Ei osaa tehdä huippukokin kaltaisesti ruokaa vaan aamupuuro palaa vähän pohjaan ja on liian vetistä. Ei näytä Victoria's Secret -mallilta, vaan vatsa pömpöttää vaikka mitä sille tekisi. Kotona on kaksi kuukautta muuton jälkeenkin vielä valokuvakehykset ilman valokuvia, ja vaikka kuinka yrittäisi ylläpitää siisteyttä, jatkuvasti eri tasoille eksyy tavaroita, jotka eivät niillä oikeasti asu. Tukka on likainen, eikä jaksa meikata vaan ryönää sohvalla kattomassa TV-sarjaa aamutakissa ja villasukissa. Ja kokee jotenkin niin valtavan suurta epäonnistumista naisena. It might be just me, mutta väittäisin, että tämä on normaalia vähän jokaiselle naiselle.

Kun ympärilleen katsoo, niin näkee vaan täydellisyyttä. Lehtimäisen kauniita vimpan päälle laitettuja koteja. (Joissa ei sitten ole yhtään pölyhiukkasta, joissa viherkasvit eivät suorita spontaaneja joukkoitsemurhia ja joissa piuhat eivät pilaa estetiikkaa, eikä siis ainakaan yksikään asia ole väärällä paikalla) Naisia, joilla on täydellisen treenattu vartalo ja hiukset, jotka asettuvat aina herätessäkin sennäköisesti kun parempikin hiustiimi olisi ne järjestänyt. Naisia, jotka osaavata loihtia jääkaapin jämistä Gaijinin kaltaisen aterian, ei niin, että heillä koskaan olisi jääkaapissa vaan jämiä, vaan siellä on aina selektiivinen valikoima goji-marjoista inkamaan papuherneisiin. No en minä tiedä, mitä näitä nyt on. Naisia, joilla on ihanat söpöt lapset, jotka eivät ole koskaan sotkuisia, unelmatyöpaikat, täydelliset kodit ja upea ulkomuoto. Kynnet eivät ole koskaan päässeet kasvamaan kuukautta samoilla kynsilakoilla, säärikarvat eivät ole koskaan näkyvissä, ja jotka eivät ikinä murusta mitään tai rötkötä vatsamakkarat vilkkuen. He sanovat aina oikeita asioita pehmeillä äänillään, nauravat taianomaisen kaunista naurua ja osaavat aina tehdä kaiken juuri oikein. Kuuntelevat oikeanlaista musiikkia ja nimeävät lempielokuvakseen jonkun tärkeän ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan tekeleen.

Jos jollain on joskus ohimenevän hetken ajan ollut sellainen käsitys, että meikäläinen on mitään tuonne päin viittaavaakaan, niin voi kuulkaa. Tuossa mä makasin pari tuntia sitten edessäni suklaata ja geelikynsilakka-setti ja raavin pois varpaista kynsilakkoja, jotka ovat olleet niissä jo puolitoista kuukautta. Eilen mietin oikeesti ainakin 3 minuuttia, jaksanko sheivata sääriäni, vai en. Tällä hetkellä sängyllämme on epämääräinen kasa vaatteita, jotka ovat osastoa "kokeile ja päätä pidätkö vai myytkö". Kasa on siirtynyt sängyltä lattialle ja lattialta takaisin sängylle kai jo kolme päivää. Kotimme valokuvakehykset odottavat valokuvien tilaamista edelleen tyhjinä ja eteisessämme on kenkien ja takkien kokoontumisajot. Lisäksi to do -listani pursuaa tekemistä yli äyräiden alkaen meikkisivellinten puhdistamisesta päättyen tietokoneeni siivoamiseen. Tein aamulla croissantteja, jotka näyttivät jonkun 4-vuotiaan tekemiltä, riisipuuro oli vähän vetistä ja seuraava herkkuateria, jonka ajattelin valmistaa on perunamuussia ja kanankoipia. Otsassa on jotain naisellisia hormoninäppylöitä, hiukset pesin viimeksi enmuistamilloin ja röhnötän tässä sohvalla yhtä viehkeänä kuin manaatti. Kaksoisleuka väpättäen lipitän miehen tekemää smoothieta. Johon laittoi mulle sokeria päälle, koska on tottunut siihen, että sokeria käytän about kaikessa. Koska minä jumalauta ihan oikeesti pidän pizzasta, hampurilaisista, karkista, kahvista sokerin kanssa ja karkista ja suklaasta ja pullasta ja leivästä. (Karkista tuli kaksi kertaa, mutta totesin, että se on oikeastaan todellisuutta edustavaa..) Enkä selleristä, porkkanasta, pinaatti-vihersmoothiesta ja kaukaisaasian peltojen aloe verassa kylvetystä goji-marjasta. Laulan korkealta ja kovaa ja todella ohi nuotin Jonne Aaronin Kirosanoja ja rakatan Batmaneita. Viiden tähden nainen kaikin puolin siis.

Nainen, jolle välillä tulee näitä päiviä, kun haluaa käpertyä hetkeksi muutaman kyyneleen säestämänä peiton alle hieman ottamaan happea. Kun tuntee epäonnistumista about joka ikisellä saralla, minkä vaan keksii.

Ja sitten, sitten on ihan vitun hienoa (pardon my french), että vierellä on joku, joka tulee paijaa päästä ja toteaa, että pitää muistaa olla armollinen itselle. Ja kun ulisee sieltä peiton alta, että mä oon ihan huono kaikessa ja määääähhhhh "liitä tähän vapaavalintainen PMSää enteilevä itsesäälilause" ja toinen toteaa, että olet täydellinen juuri sellaisena kuin olet ja oo vaan rauhassa vähän pahalla päällä, jos tulee parempi mieli. Sen muistaa sitten itsekin, että voi välillä olla vähän armollinen. Ei vain muille, vaan myös itselleen.

Syytän usein sosiaalista mediaa kaikesta ja syytän myös nytkin. On todella todella vaikeaa pitää kiinni todellisuudesta, kun näkökykymme havainnoima maailma syöttää meille vain täydellisyyden kuvaa. Sitä alkaa vaatimaan itseltäänkin. Pitäisi olla täydellinen tyttöystävä, täydellinen sisko, tytär, ystävä, kaveri, työntekijä, työkaveri jnejne. Eihän kukaan nyt jumalauta pysty elämään mitään Instagram-elämää oikeasti. Luulisi, että tällaisessa asemassa bloggaajana minä jos joku tiedän sen, mutta silti se pääsee välillä unohtumaan. Vaikka itsekin välillä julkaisee kuvan, jossa on jokainen perkeleen myslipala aseteltu täydellisesti, samalla tietäen että edellisaamuna söi oikeesti puuroa suoraan kattilasta, niin sitä tietoa ei osaa ulottaa itseään pidemmälle. "Vaan mä oon tällanen, kaikki muut elää oikeesti niin paljon paremmin" on ajatus, joka hiipii vähän jokaiselle meistä vähän väliä.

Hyvinä päivinä sitä voi olla keskarit pystyssä koko maailmalle ja kiljua vaikka Stadikan tornin katolta, että mä olen kuulkaa täydellinen juuri näin. Toisina päivinä huonosti lakatut varpaankynnet voi laittaa liikkeelle hirveän itsevihan. Niinä päivinä täytyy oikeesti vaan muistaa olla armollinen itselleen. Ei kenenkään elämä ole kaatunut ennenkään tyhjiin valokuvakehyksiin tai kahteen valtoimenaan pyörivään sukkaan. Kukaan ei vielä ole todistetusti huono ihminen vaikka joku safka näyttää lautasella jo kerran syödyltä. Ei kenenkään tarvii olla täydellinen. Itse haluaisin lakata yrittämästä olla sitä. Voisi mieluummin yrittää olla onnellinen.

Ei pitäisi potea syyllisyyttä tai pahaa mieltä tai epäonnistumista, koska ei käynyt salilla viittä kertaa viikossa, pitänyt kotia siistinä, tehnyt täydellistä ja terveellistä ruokaa tai ollut täydellinen joka saralla. Elämän ei tarvii olla marmoripintoja, kalliita aikakauslehtiä, 200 euron tuoksukynttilöitä ja vimpan päälle aseteltuja aterioita. Instagram voi olla sitä. Mutta todellisuus on paljon muuta kuin Instagram.

Jos joku hyvä valokuvaaja olisi ilmestynyt tyhjästä nappaamaan kuvan hetkestä, jolloin yksi sotkutukkainen aamutakkiin hukuttautunut akka kyynelehtii peiton alla miehen lempeästi paijatessa hiljalleen päätä, väittäisin, että kyseinen otos olisi paljon enemmän täynnä tunnetta, aitoutta ja elämää kuin yksikään aseteltu kynttiläkuva Instagramissa.

Mun piti tulla alunperin siis julkaisemaan vaan nää asukuvat viime viikolta, kun olin vielä blondi. Eksyin vähän asiasta. Siinä ne nyt kuitenki nököttää. Ehkä viimeinen kerta kun on uskaltanut pukea sandaalit jalkaan, koska täällä tuntuu jo ainakin vähän talvelta.

Mitäs tykkäätte? 

Kommentit

marjut (Ei varmistettu)

Tuttu tunne. Oon maannut sohvalla ja katsonut huonoja sarjoja koko päivän. Sitten jossain Teinipomossa teinityttö ei meinaa uskaltaa hypätä benjiä ja alan vollottaa peiton alla. Piti siivota ja tehä koulujuttuja ja maksaa laskuja ja mennä kaverin synttäreille, mutta vollotan teinitytön takia. Niin ja piti esim. pukea mutta menee se aamutakissakin. Välillä on näitä päiviä. Poikaystävä kun tulee lätkäpelistä niin kerjään kyllä pääpaijausta myös. Ehkä huomenna on parempi päivä. Inhimillistä olla välillä ei-niin-täydellinen nainen, puoliso, perheenjäsen ja ystävä. Poikaystäväsi puhuu viisaita sanoja:) parempaa päivää!

Anna (Ei varmistettu)

:D Paraniko iltaa kohden? :)

Reetta Pellikka

Mun mielestä se nainen jonka tossa kuvailit, kuullostaa aika tylsälle. Sellaselle jollainen mä en haluis olla. Myönnettäköön että mulle tulee näitä samoja fiiliksiä, varsinkin jos eksyn instagramia selailemaan pitemmäksi aikaa! Mä oon sotkuinen, ailahtelevainen, viihdyn kotona pelkästään verkkareissa ja syön mielummin jätskiä ja pizzaa kuin mitään terveellistä ja hukuttaudun peiton alle hyvän sarjan kanssa kuin lähden lenkille :--D Mut tälläsinä me ollaan just hyviä ja mä oon päättänyt sen, että mun ei todellakaan tarvi tavoitella tota täydellisyyttä, olisi se kuinka ylistettyä yhteiskunnassa hah.

tiian (Ei varmistettu)

Tää teksti kuvaa melkeen täydellisesti mua :D ja ihan totta kun ajattelee, niin tuollanen täydellinen nainen täydellisine lapsineen ja koteineen ja ruokineen ymym kuulostaa tylsältä! Kuka jaksais elää sellasen ihmisen kans joka ois oikeesti niin täydellisen tarkka kaikesta mitä tekee. Eli suomeksi siivoaa koko ajan, asettelee tavaroita millilleen oikeisiin kohtiin, jonka päivät on pilalla leivän murusista pöydällä.

Tottakai mulla, niinku varmaan kaikilla, jotka käyttää instagramia ja muuta somea, tulee niitä omantunnon pistoksia kun oma koti tai oma ulkonäkö ei oo aina tiptop, kun koko some pursuaa täydellisiä kuvia täydellisten ihmisten kodeista. Mutta sitten kun ajattelee syvemmälle, niin kyllä mä olen paljon mielenkiintoisempi ihminen tällaisena kuin oon, mitäkö jos olisin sellainen täydellisyyden tavoittelija.
Mun mielestä on todellakin ok, jos koti on vähän eletyn näkönen ja itsekin on välillä ei niin laitettu.

Todellisuudessahan somen eri kanavat valehtelee niin paljo ku vaan ehtii. Some luo ihmisille paineita ja luo ihmisten päähän kuvan millaista elämää kuuluisi elää. Miettikää jos kaikki täällä elis samanlaista elämää täydellisissä kodeissaan, oishan tää elämä tylsää! Sitäpaitsi, kommentissani puhun täydellisistä kodeista ym, mutta jos aivan totta puhutaan, niin ei semmonen koko ajan tiptop siisti koti tms ole mielestäni täydellinen. Täydellinen koti on koti jossa löytyy rakkautta ja eletään oikeaa elämää. Tai täydellisiä ovat naiset jotka ei aina ole niin just laitettuja vaan jotka osaavat nauttia elämästä.

tiian (Ei varmistettu)

Apua! Siiis tuo reetan kommentin osio missä hän kuvailee itseään, kuvaa myös mua, eikäpostauksen täydellinen nainen

Anna (Ei varmistettu)

Näinhän se menee :)

Anna (Ei varmistettu)

Niinhän se on, sehän on täysin totta :) Oma pää on usein se pahin arvostelija :)

Neea (Ei varmistettu) http://palmupuidenalla.blogspot.fi

Olipa ihanan rehellinen teksti :) :) Kyllähän näitä päiviä on itse kullakin, mutta siitä se sitten unohtuukin, hups, ja huomenna ehkä onkin parempi fiilis :) Mukavaa vkl!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Ja niinhän se aina menee :)

Kepa (Ei varmistettu)

Voi Anna.. Oot ollu tässä viimeisen parin kuukauden aikana mun ainut seurattava-listalla oleva blogi, ehkä juuri sen takia, että koen olevani samassa tilanteessa kuin sinä. Muutin itsekin Kuopioon tässä hiljattain mieheni kanssa yli 5h ajomatkan päästä. Kaupunki on minulle täysin tuntematon, mutta kuitenkin positiivinen uusi kokemus. Ja juuri tähän tilanteeseen olen mielelläni lukenut postauksiasi uudesta kaupungista. Kävimpä tänään Vaasan leipomon tehtaanmyymälässäkin innoittamanasi, nyt on pakkanen täynnä ah ei niin terveellisiä hiilaripommeja:D

Se, miksi juuri tänään halusin jättää sinulle ihka ekan kommetin blogiisi, on se, että tunnen täsmälleen samoin. Iltapäivällä kotona miestä on odottanut ei niin hehkeä vaimo, joka on koko päivän yrittänyt muka laittaa viimeisiä muuttotavaroita paikalleen, eli todellisuudessa katsonut pientä nettisarjamaratonia sisältäen sivistävät Paratiisihotellit yms.. Tukka laittamatta, naama näpyillä (koska herkuttelu vaan tuntuu mukavammalta ajatukselta kuin timminä oleminen) ja nätit fleece-juoksuhousut-villasukat -asuyhdistelmä päällä. Olen sentään yrittänyt olla laatuvaimo, kokeillut uusia reseptejä, joista kuitenkin jokainen mennyt enemmän tai vähemmän pieleen (siemennäkkäri on ihan hyvää palaneenakin). En tällä hetkellä tunne suunnatonta ylpeyttä itsestäni, välillä ahdistaa olla minä, koska olen niin saamaton. Mutta tiedän kuitenkin, että kelpaan meihelleni, ystävilleni ja perheelleni juuri tällaisena, eiköhän sitä voisi sen vuoksi olla myös itsekin itselleen armollinen :)
Olet hieno nainen Anna, muista, että tällaisilla epätoivon hetkillä sinulla on kohtalontovereita enemmän mitä kuvitella saatat:) mikäli joskus sinuun Kuopion kaduilla törmään, muistan varmasti tämän postauksesi ja hymyilen sinulle, vaikka tuntemattoman hymy meistä suomalaisista saattaakin tuntua tungettelevalta:D hyvää syksyä sulle! :)

Eeva (Ei varmistettu)

Musta tää Kepan kommentti on tosi ihana! Melkein jopa jostain syystä tuli itku ku kerkesin jo samaistumaan :D

Anna (Ei varmistettu)

Hahahah, kuulostat ihan mun sielunsiskolta :D Ihanaa kotiutumista Kuopioon! :)

Ama (Ei varmistettu) http://Sillyblondie.com

Mahtava teksti! Koska ihaillen aina tuijottelen sun insta kuvia ja luen blogi tekstejä ja kelaan about just noita samoja juttuja! Joskus lopetin jopa hetkeks aikaa sun blogin lukemisen kun tuntui siltä, että tää on liian täydellistä ollakseen enää aitoa. Koin kamamaa alemmuuskomplexia (tai miten se nyt sanotaan) Nyt on mielestäni taas ihanaa miten kirjoitat enemmän arkipäiväisistä asioista.

Ihanaa syksyn jatkoa!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia ja kiva kuulla, että olet viihtynyt blogissa :) Samoin sinne! :)

riikka (Ei varmistettu)

Ohi aiheen: Mitä ihanaa kynsilakkaa sulla on kuvassa? :)

Anna (Ei varmistettu)

Mulla on sitä Sensationail-geelilakkasetin tummanpunaista :)

Sanni (Ei varmistettu)

Ihan samaa mieltä Reettan kanssa, piti tulla itsekin sanomaan, että sitten jos koskaan muutun kuvailemaksesi naiseksi, niin ampukaa mut :D Aika surullista, jos nykynaisilla on sellainen käsitys, että tuollaisia meidän kuuluisi olla. Herranjumala, miehet ei koskaan ajattelis samalla tavalla, ne vaan olis just sellasia, kun ne haluukin olla, eikä murehtis, että pitäis tehdä tätä ja olla tuollainen kelvatakseen! Jotkut on röhnöttäjiä, jotkut treenattuja fitnesspimuja ja kumpikin on ihan fine! Olit mitä tahansa, niin turha esittää täydellistä, kun kukaan ei sitä ole!

Joku aika sitten näin jotain #ylpeäarvistani tyyppistä juttua kiertämässä somessa ja blogeissa ja ajattelin että jestas, ei mulle oo vaan koskaan tullu mieleen hävetä omia arpiani tai muitakaan "epätäydellisyyksiä". Että ajatteleeko naiset oikeasti koko ajan niin julmasti itsestään, että siitä pitää tehdä iso numero, että ne elämän kolhut ja arvet ei haittaa. Tän tyyppisiä juttuja oon ihmetelly monesti ja välillä mietin et onko mun ajatusmaailma jotenkin normista poikkeavaa :D

Tälläkin hetkellä yritän näpytellä tätä tekstiä normi 10-sormijärjestelmän sijaan kahdella sormella, koska onnistuin slaissaamaan eilen kahdesta sormesta päätypalat pois. Eikä hetkeekään ollut mielessä, että olenko jotenkin epäonnistunut työntekijä (keittiössä töissä) kun en monen vuoden kokemuksenkaan jälkeen näköjään osannu ees pekonia pilkkoa oikein. Tai että voivoi, nyt niistä jää rumat sormet jäljelle ja niitä pitäisi jotenkin surkutella. Kaikki mokaa joskus eikä sille mahda mitään!

Tämä siis ei ollut mitenkään piikkinä sinulle Anna, vaan kaikille, jotka kokee niitä epäonnistumisen tunteita ja ajattelee, että niitä ei saisi tulla eteen koskaan, vaan aina pitäisi täydellisesti osata porskuttaa eteenpäin. Eli toisin sanoen, yhdyn täysin sun kehoitukseen, että itselleen pitää olla armollinen ja toivon totisesti että naiset ymmärtäis näin tehdäkin. Ilman että joku erikseen pyytää :)

Anna (Ei varmistettu)

No juurikin näin :)

Sooy (Ei varmistettu)

Haha "mä oon ihan huono kaikessa ja määääähhhhh “liitä tähän vapaavalintainen PMSää enteilevä itsesäälilause”. Nauroin tätä ääneen :D :D kiitos tästä :D

Mut joo näitä tuntemuksia tulee niin usein, vaikka tietääkin että poikaystävä on valinnut sinut juuri sellaisena kuin olet, niin siinä vaiheessa kun kuorsaat yöllä niin paljon että poikaystävän pitää siitä huomauttaa tai hörähdät röhönauruun pizzapalakädessä samaan aikaan kun victorias secretin täydellinen mallinainen pyörii telkkarissa, niin ei ole oikeasti itku kauhean kaukana :D Onneksi on naisten vertaistuki!!

Anna (Ei varmistettu)

Niinpä! Vaikka nainen on usein naiselle susi, välillä naisten tuki on tärkeintä ja parasta, mitä voi toivoa :)

Anniina (Ei varmistettu)

Sulla on Anna niin kyllä sana hallussa! Mahtava teksti. Kukaan ei ole täydellinen - tai voisko ton kääntää mielummin niin että jokainen meistä on epätäydellisyyksissään täydellinen? Oot ihana!

Anna (Ei varmistettu)

Nimenomaan niin päin! :)

Jenni (Ei varmistettu) http://www.shakespeareandsparkle.com

Oi vitsi miten voinkaan samaistua noihin fiiliksiin! Mulle tulee usein toi samanlainen fiilis kun löydän jonkun uuden bloggaajan, jonkun joka on just vuodessa saanut blogilleen kolme miljoonaa lukijaa, käyttää vaan mekkoja ja korkkareita, jolla on aina täydelliset silmänrajaukset ja oli just häät Pariisissa... You know. Ja varsinkin bloggaajana tuntuu että siinä on monesti vielä se lisäaspekti, että paitsi ettei oo tarpeeks hyvä ihminen ja tukka aina täydellisesti ja koti siisti ja pelkkiä Diptyquen kynttilöitä, niin sen lisäks on ihan huono bloggaaja, kun jonkun muun kuvat näyttää aina paremmalta ja layout siistimmältä ja tekstit on hauskempia... Tulipas avauduttua :D Mutta summa summarum, oot ihana kun kirjotat aina niin aidosti ja rehellisesti ja uskallat kirjottaa tällasta "behind the scenes" matskua :) On jotenkin kiva aina välillä muistaa että bloggaajatkin on vaan ihmisiä :D

Anna (Ei varmistettu)

Niitähän me nimenomaan ollaan, ihmisiä :)

Emmi (Ei varmistettu)

Ihana teksti Anna! :) Oon jo monta vuotta seurannu sun blogias, ja mulle sää oot aina ollu se täydellisyyden perikuva, jolla on varpaankynnet ja jokainen hiussuortuva ojennuksessa. Oot me ikittäkin niin upea, ja rakastan sun tapaas kirjottaa. Mutta nyt viime aikoina oot tuonu ihanasti esille myös syvempää ja epätäydellisimpää puolta itestäs, ja nyt vihdoin pystyn samaistuu suhun paljon paremmin, tunnut paljon helpommin lähestyttävämmältä :) Tunnistan itteni niin tosta tekstistä, ailahtelen ääripäästä toiseen. Joku päivä meen kouluun täys tällingissä ja taas toinen päivä meen likasissa kollareissa, hikisessä huppareissa, hiukset sottunutturalla ja meikittömänä. Haluisin et koti kiiltää, haluisin oppii saksassa, ruotsissa ja englannissa täydelliseksi ja oppii soittaa kitaraa. Haluun täydellisen vartalon ja ihon, oppii täydelliseks ystäväks ja työntekijäks, tekee hyvää ja kaunista ruokaa. Jnejnejne. Haluun olla kaikessa täydellinen ja sit oon iha möö ku joku tän kyseisen osa-alueen ekspertti onkin mua parempi siinä. Onneks on olemassa tollasia fiksuja poikaystäviä, jotka palauttaa maan pinnalle! Munki poikaystävä tietää millo mulle kannattaa keittää pannullinen kahvia ja ostaa kilo suklaata. Mut se tietää myös millon mua kannattaa kannustaa mua eteenpäin :)

Heilo (Ei varmistettu)

Kiitos Anna superihanasta tekstistä, samaistun. Ihana, että jaat tällaisia ajatuksia. Ja kiitos Emmi kun kirjoitit omat tekstistä nousseet ajatukseni niin hyvin tekstiksi. :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiva kuulla, kiitoksia kommentistasi :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo :) Meilläki on onneks opittu toi herkkujen tuominen eteen kun alkaa muuten raivosavut nousta korvista millon tekniikkaa ja millon jenkkakahvoja kohtaan :D

never (Ei varmistettu)

Kiitos <3 teksti osu ja uppos!!

Anna (Ei varmistettu)

:)

Annika (Ei varmistettu)

Mahtava teksti ilman yhtäkään kliseistä lausetta vaikka tästä aiheesta kuulee useissa blogeissa usein puhuttavan. Rehellinen, hauska, erilainen, hymyilin ääneen :) jatka samaan malliin!

Anna (Ei varmistettu)

Kiva kuulla, kiitoksia :)

Lauram (Ei varmistettu)

<3 <3

Anna (Ei varmistettu)

:)

Ninnu (Ei varmistettu)

Iksäktli.

Anna (Ei varmistettu)

:)

lafia (Ei varmistettu)

Ihana täydellisen epätäydellinen Anna! <3
Joskus vaan tulee päiviä, jolloin kaikki tuntuu menevän päin persettä, niin kuin tänään. Mutta onneksi yleensä seuraava päivä on jo paljon parempi :)
Vaikka täältä ruudun toiselta puolelta katsottuna, minun silmään elämäsi näyttää ehkä täydelliseltä, niin aivan ihana kun valotat myös sitä toista, epätäydellisempää puolta. Sitä, millaista jokaisen elämä joskus on. Se on vaan niin, että lukijana saa paljon enemmän irti tälläisestä blogista, jossa kirjoitta uskaltaa tuoda sisintään ja todellista itseään esille, eikä aina höpöttele vain vaatteista. Kertoo arjen kommelluksista (joita sulla kyllä riittää;)) sekä tuo ajatuksiaan esille. Minulle se antaa paljon ja saa kosketuspintaa, mihin tarttua ja samaistuakin. Kirjoitat jotenkin niin itseironisesti, hauskasti ja todella kuvailevasti, että en voi kuin ihailla. Tämäkin teksti nosti hymyn huulille, vaikka toisaalta tuli ajatus, että voi sua. Kiitos päivieni piristyksestä ja tsemppiä uusiin haasteisiin ja kommelluksiin! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kommentistasi :) Todella kiva kuulla :)

Laura (Ei varmistettu)

Kiitos Anna! <3

Tänään on ollut just tuollainen fiilis. Oon koko päivän haahuillu ympäri kämppää ja aloittanut kaiken maailman projekteja vaatekaapin siivouksesta lähtien. Ja sitten vaan kaikki jäänyt kesken ja oon löytänyt itseni suklaalevyn kanssa sohvalta kattomassa telkkaria. Ajattelin että tänään olis oikein touhukas lauantai ja saisin kotona kaikkea aikaan, kun mieskin ollut poissa kotoa sotkemasta ja ei sitten vaan onnistunut ihan niin kuin suunnittelin.

Just ajattelin äsken ennen kuin luin sun tekstin, että kylläpä on epäonnistunut olo. Oon käynyt Kampin k-kaupassa erittäin tyylikkäänä ilman meikkiä ja muuten haaluillut kotona koko päivän lökärit jalassa. Mutta oot niin oikeassa, elämä ei ole täydellistä. Se saa olla sitä kuvissa, mutta niiden täydellisten kuvienkin takana on ihan tavallisia ihmisiä. On ok olla armollinen itselleen ja vaan todeta että tänään oli sitten tämmöinen päivä tai viikko jne. Hyväksyä että aina ei tarvii eikä pidäkään pystyä täydellisyyteen, koska elämä nyt vaan sattuu olemaan aika äärimmäisen epätäydellistä ihan meille jokaiselle aina välillä. Ihanaa viikonloppua sinulle ja kiitos tästä tekstistä. :)

Anna (Ei varmistettu)

Ihanaa viikkoa myös sulle! :)

sinitiainen (Ei varmistettu)

Kiitos postauksesta, johon oli niin helppo samaistua. En ole koskaan ollut kovin aktiivinen somen käyttäjä ja jopa pieninä annoksina olen tuntenut liian usein pahaa mieltä muiden täydelliseltä näyttävästä elämästä. Olen vihdoin ymmärtänyt lopettaa somen seuramisen ja facebook on enää vain viestejä varten. En yleensä kommentoi blogeja vaan luen, mutta tämä jotenkin tuntui kommentoimisen arvoiselta. Olet kaunis ja fiksu :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Kiva kun kommentoit! <3

Aivan ihana postaus ja niin totta joka sana!!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Jenni (Ei varmistettu)

Sosiaalinen media on paha. Sä olet ruudun tältä puolen se täydellinen jonka takia moni muu itkee peiton alla. Sun jalat esim.antaisin oikean käteni niistä! :D Lisää tuohon fiilikseen 3 lasta,1,3 ja 5 vee, 3 synnytystä,kroppa on siedettävä jos on kaulasta varpaisiin asti peitettynä. Koti...sisustaa on ihan turha,taikka siivota,on kun kolais lunta lumisateella. Ruoaks on makaronia ja jauhelihaa joka toinen päivä. Teet aamupalan,siivoat keittiön,alat tekee lounasta,siivoat keittiön,alat tekee välipalaa,siivoat,päivällinen,siivoat,iltapala,siivoat... Taustalla 1 vee tyhjentää joka laatikon jonka auki saa ja kiipeilee pöydille. On kuin elokuvasta päiväni murmelina... Illalla kun 22.00 saat lapset nukkuu,lösähdät sohvalle ja otat suklaata ja katsot Mungolife blogia ja elät haavemaailmassa,oi kun vois edes viikon viettää tuommoista elämää. Asetamme itse itsellemme älyttömiä
paineita. Armoa. Itse kullekin. :)

Anna (Ei varmistettu)

Näinpä! :)

Tuija (Ei varmistettu) http://www.tuijastateofmind.blogspot.fi

Ihana teksti! Samalla herätti myötätuntoa mutta myös naurun tirskahduksia. :') en vaan ymmärrä sitä miks ihmiset sitten esittää sitä täydellistä jos se ei loppujaan oo sitä todellisuutta. noh, kai se on just nykypäivää. moneen asiaan noista pystyn samaistumaan, joskaan tosin omasta mielestä en asettele niitä kynttilöitä kuvia varten :D mutta tosi hyvä teksti ja aitous kunniaan! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos :)

Karoliina (Ei varmistettu)

Ha, ihan paras postaus pitkään aikaan! Ihanaa kuulla etten oo ainut jota välillä veetuttaa niin perhanasti kun tuntuu ettei missään onnistu (täydellisesti) ! Aina ei tarvii osata, tietää tai jaksaa, ja se on ihan okei. Lehmäyökkärihousu-villasukat-XXL t-paita -kombo kunniaan ja peiton alle röhnää ! :-)

Anna (Ei varmistettu)

Röhnäys on parasta :D Tai ryönäys, kummaksi ikinä sitä haluaa kutsua :D

Pages

Kommentoi