Big News!

Mungolife

Monessa ihmissuhteessa on pussattava sammakoita ennen kuin löytää prinssin. Urani bloggaajana on noudattanut samaa mallia. Palava ihastuminen hahmoihin, jotka ovat luvanneet enemmän, kuin mihin ovat kyenneet ja valehdelleet ja pettäneet on johtanut omiin sammakkoihinsa bloggaamisen alkuvaiheille. Romanttinen suhtautuminen on vaihtunut skeptisyyteen ja ajatuksiin ikuisesta yksin itsenäisyydestä. "Minä en kyllä koskaan ikinä löydä ketään". Olin jo luovuttanut, kunnes löysin elämäni yhden merkittävimmistä suhteista ja kumppaneista!

16.11.2010 kirjoitin ensimmäisen postauksen Rantapallon Mungolifeen. Kuusi vuotta myöhemmin, yhteinen taipaleemme on jatkunut kauniina, ilman yhtäkään ongelmaa tai kärhämää. Alku meni hieman tapaillessa, piti opetella toisen persoonaa, uudet toimintamallit ja uudet pelisäännöt. Nopeasti se vakavoitui seurusteluksi, jossa on osoitettu kunnioitusta ja lämmintä välittämistä toisiamme kohtaan. Vähän niinkuin henkilökohtaisessa elämässäkin, Rantapallon kanssa olemme menneet kuin varkain omassa rauhassamme kihloihin ja sitoutuneet toisiimme, toivottavasti Mungolifen loppuelämäksi :)

Tänään juhlimme kuutta vuotta yhteistä taivalta ja siksi tänään onkin mahtava aika esitellä uusinta yhteistyömme hedelmää. Voimme nimittäin ilolla ja ylpeydellä ilmoittaa perheenlisäyksestä Mungolife-Rantapallo -perheeseen! Käykäähän tutustumassa, sillä tänään meillä on ollut ilo julkaista...

Haluan kiittää koko Rantapallon tiimiä, ja vielä erityisesti Jania ja Riikkaa, menneistä vuosista ja upeasta yhteistyöstä välillämme. Rantapallo on minulle kuin blogiperhe, tuttu ja turvallinen, aina lämmin, ystävällinen, kunnioittava ja auttavainen.

On ilo päästä jakamaan oman elämäni suurimmat uutiset yhteistyömme vuosipäivänä, sillä olen nauttinut jokaisesta kuukaudestani Rantapallon blogiportaalissa. On ollut niin hankalaa ja hämmentävää pantata tätä tietoa teiltä rakkaat lukijat, mutta en olisi voinut kuvitella parempaa päivää uutisten julkaisulle. Yli kahdeksan vuotta blogipiireissä pyörineenä olen kuullut, ja valitettavasti itsekin päässyt todistamaan, kuinka inhottavia toimintatapoja portaaleilla ja blogitarjoajilla on. Voin ylpeänä kertoa, että en ole joutunut koskaan sanomaan poikittaista sanaa Rantapallosta. Päinvastoin, olen saanut aina kiitellä onnekkuuttani siitä, että olen päätynyt Rantapallolle. Yhteistyömme on tehnyt bloggaajan arjestani mukavampaa ja sujuvampaa, ja omalla tavallaan tämän yhteistyön tarjoamat mahdollisuudet ovat mullistaneet elämäni.

Niinpä, elämäni suurimpien mullistusten keskellä ei ollut kysymystäkään siitä, kenet näkisin sopivana "vanhempana" vauvablogillemme. Tämä vuosi on ollut heittämällä elämäni onnellisin, ja bloggaajana on kirsikka kakun päälle sitoutua vielä vahvemmin Rantapalloon ja tuoda jotakin uutta ja ainakin itselleni niin erityistä luettavaa lukijoilleni.

Tervetuloa siis jatkossa Mungolifen lisäksi Mungobabyyn, jonne pääsette jatkossa myös blogin sivupalkista ja ylävalikosta! :)

Ja hyvää syntymäpäivää Mungolife for Rantapallo, odotan innolla tulevia vuosia! :)

Kommentit

Lotta (Ei varmistettu)

Ihan huikean isot onnittelut Anna! <3 Ihania uutisia teidän perheellenne ja vaikkei vauva-aika itselläni ole vielä lähelläkään jään ehdottomasti seurailemaan niin tätä vanhaa Mungolifea ja nyt myös Mungobabyä! :)
Puss & kram teille!

ema (Ei varmistettu)

Oi ihanaa, onnea!<3

Laura (Ei varmistettu)

Onnea! Olen seurannut blogiasi vuosikausia. Blogisi on aina ollut ja on edelleenkin suosikkini. Olet oma itsesi, teet tätä aidosti. Kiitos siitä! Käsittämätöntä, miten onnellinen voi olla toisen puolesta, vaikka emme tunnekaan millään henkilökohtaisella tasolla. Instassa kuvan bongatessa meni vain kylmät väreet uutisen lukiessa. Superisti onnea ja tsemppiä tulevaan!

Veera (Ei varmistettu)

Paljon onnea pienestä rakkaudesta!

Elina (Ei varmistettu)

Ihanaa!️
Paljon onnea tuleville vanhemmille! :)

Säde (Ei varmistettu)

Apua, tää kyllä tuli aivan yllätyksenä! Lämpimät onnittelut :)<3

Kristiina / Cava blogi (Ei varmistettu) http://Www.cavablogi2.blogspot.com

Pelkkää rakkautta teidän ihanalle, pienelle perheelle ️️️

MariK (Ei varmistettu)

Hurjan paljon onnea koko perheelle! Ihanaa vauvanodotusaikaa toivotellen :)

Essiiij (Ei varmistettu)

Niin paljon onnea ihanasta uutisesta! Vuosia on tullut seurattua - en edes muista kuinka monta mutta ainakin rantapallon alusta asti. Ehdottomasti jatkan seuraamista tämän ja Mungobabynkin puolella! :) Vielä onneaonneaonnea! <3

Ja nää kuvat muuten on aivan ihania ja niin täynnä rakkautta!

Julianna (Ei varmistettu)

Oi onnea! Tämä kyllä tuli ihan puskista, ajattelin että mainitset vain teidän kihlauksesta :D

Jasmin V. (Ei varmistettu)

Ihanaa, onneks olkoon! <3 Oon niin onnellinen teidän puolesta, että oon ihan vedet silmissä täällä :) Vielä kerran ihanaa!

Ninde (Ei varmistettu)

Oii ihanaa paljo onnea teille!!! Ja hei hyvä idea jakaa blogi! Tuli mieleen et oisko sulla halua joskus kirjottaa juttuu bisneshommista? sulta löytyy kokemusta ja oot saanu pidetty blogin lukijamäärän ylhäällä vaik sisältö on muuttunu paljo ni jotain siihen liittyvää ehkä? Terkuin langoilla viel seittemän vuoden jälkeenkin

Jenni (Ei varmistettu)

Oi ihanaa! Paljon onnea sinulle ja miehellesi!

Fiiliksissä

Voi että, ihanaa, paljon onnea!! <3 Alan ehdottomasti seuraamaan Mungobabya ;) Yleensä en huomaa edes tuttujen raskautta ennen kuin asiasta kerrotaan, mutta jostaim syystä sun kohdalla oon jo vähän aikaa arvellut sun olevan raskaana ;) asut paljasti tän asian mulle!! Onnea odotukseen teille molemmille <3

Susanna Laukka (Ei varmistettu)

Ihanaa, onnittelut!<3 Meni kylmät väreet ja tuli kyyneleet silmiin teidän puolesta. Ihanaa!!:)

Maria (Ei varmistettu)

Onnea ihan mielettömästi Anna, olet tämän mielettömän ilon kyllä ansainnut! :) Itse juuri tädiksi tulleena tiedän, että se pieni nyytti on kyllä maailman ihanin ja herkin asia. <3 Hyvin olet saanut pidettyä tämän yllätyksen kyllä salassa, toivottavasti jaksat myös raskauden edetessä ja pienen tultua maailmaan päivitellä teidän juttuja, blogisi on mahtava!

Suvi (Ei varmistettu)

WAU! Ihan mielettömät onnittelu Teidän koko perheelle!! Itku silmässä luin tätä postausta! <3

Rosa (Ei varmistettu)

IHANAA! Paljon onnea!! <3 apua oon toimistolla ihan kyyneleissä ja samaan aikaan tulee kylmiä väreitä ja kainalot hikoaa. Ihan mahtavia uutisia! En meinannu pystyä lukemaan tätä postausta ees kun säntäilin sivulla ylös ja alas vaan :D voi että miten ihanaa! <2

Sooy (Ei varmistettu)

Nämä uutiset pistivät itselleni suuren hymyn ja onnellisuuden tunteen teidän puolestanne! Hassua vaikka en sinua tunnekaan, niin monta vuotta blogia seuranneena tunnen pelkkää iloa. Onneksi olkoon! :)

Sonjushka (Ei varmistettu)

Mä arvasin!!! Onnea, aivan ihania uutisia! <3 <3

Emilia (Ei varmistettu)

Ihanaa Näinkin sut kerran tähän viittaavassa paikassa kun itse tulin ulos ultrahuoneesta pallomahoineni ja taisit mennä samaiseen huoneeseen jälkeeni Odottelin innoissani tuleekohan näin ihania uutisia pian, Onnea teille aivan ihanasta uutisesta!

S (Ei varmistettu)

Mä niin arvasin tän!!! Löysät asut ja Balin reissu ilman bikinikuvia somessa ;) Hurjasti onnea koko perheelle! Innolla seuraan mungobabyä, itse myös esikoista odotellaan, vaikkakin vasta ihan alussa :)

Laura (Ei varmistettu)

ONNEA

Nowalle (Ei varmistettu)

Voih, sieltä se ilmoitus tuli <3 Jokin intuitio tiesikin tämän jo, ehkä me äidit jotenkin vaistotaan se toisistamme! Onnea tuhannesti te ihanat! Olen lukenut blogiasi Australian ajoista asti - olin silloin itsekin reissun päällä siellä 7kk. Nyt kahden pikkuisen äitinä rupean varmasti seuraamaan myös mammablogiasikin!

Marjo (Ei varmistettu)

Herranjestas! Oikein isot onnittelut jsa sylikaupalla haleja! Piti oikein tsekata, et eihän oo aprillipäivä Ei muuten tee yhtään hyvää omille vauvahaaveille!

Pia (Ei varmistettu)

Oikein paljon onnea <3 Kyyneleet tuli silmään kun niin ihana uutinen.

Elina (Ei varmistettu)

Voi ihanaaaaaa!!! Onnea ihan mielettömän paljon ️️️️ Niin ihania uutisia!! Meille siunaantui kesällä kaksi neitosta ei voi muuta sanoa, kun että ihanaa odotusta ja ihanaa tulevaa äitiyttä! ️️️ Innolla lukemaan uutta blogia! ️

Sara (Ei varmistettu)

Paljon, paljon onnea teille :)! Olen todella iloinen puolestanne ja haluan kiittää sinua tästä mahtavasta blogista, jota olen jo vuosia seurannut. Koskaan en ole kommentoinut, mutta nyt tuli ekan kommentin aika. Innolla alan lukemaan myös uutta blogia.

Paljon onnea!

Marsupilami (Ei varmistettu)

Jokin suuri ylläri oli odotettavissa sun päivityksistä päätellen, mutta pääsi kuitenkin yllättämään! Onnea hirmuisesti, toivottavasti vältyt kaikelta negatiiviselta postilta ja saat keskittyä vaan perheeseen <3 Nämä on aina niin ihania uutisia, vaikkei lähipiiriä koskettaisikaan :)

Laura (Ei varmistettu)

Aivan ihana uutinen Onnea oikein paljon!

Pirre (Ei varmistettu)

Ihanaa, todella paljon onnea!!

Jassu (Ei varmistettu)

En tienny että voi olla näin onnellinen jonkun täysin tuntemattoman puolesta! Hanat aukes samantie ku näin ensimäisen kuvan ja en meinannu edes malttaa lukee loppuun asti! Tuhannesti onnea perheenlisäyksestä <3 Ihan mahtavaa!! Kaikkea hyvää teille ja innolla jään odottamaan mungobabyn postauksia!!

Anna (Ei varmistettu)

Vautsi onnea superisti! Täytyy myöntää, että olen jo pidempään sun kuvia selaillut sillä silmällä tutkien, että taidat olla raskaana. Ihana, että haluat raskaudesta ja vauvajutuista kirjottaa! :)

Sanna (Ei varmistettu)

Ihanaa onnea koko perheelle

ttuffi- (Ei varmistettu)

Sydänsilmäemoji x10000
IHASTUTTAVAA <3333 ihanaa <<<<3333 en kestä

Sinii (Ei varmistettu)

Aivan ihanaa, sydämelliset onnittelut teille! <3 Upea uutinen näin työpäivän keskelle! Olen niin onnellinen teidän puolesta :)

paulahelena (Ei varmistettu)

JESSS ARVASIN!!!! Puhe uudesta "projektista" alko niin sopivasti omaan raskauteen nähden, että väkisinkin tuli mieleen perheenlisäys :) Ihanaa, onnea! <3

susanna (Ei varmistettu)

Tuhannesti onnea koko perheelle <3 näin nuorena ja lapsettomuushoidoissa käyneenä kun oma 2kk tyttö tuhisee vieressä tulee tippa jos toinenkin linssiin vauvauutisista ja ilo siitä että onni potkii muillakin :) onnea, tsemppiä odotukseen !

Petra (Ei varmistettu)

Voi että!! Ihanaa, onneksi olkoon!! <3 Olen seurannut blogiasi melkein alusta asti niin upeaa kuulla perheen lisäyksestä! <3

idahhh (Ei varmistettu) http://idahhh.blogspot.fi

Kauan jo blogiasi seuranneena olen niin onnellinen kun vaikutat miehesi tapaamisen jälkeen niin onnelliselta ja hyvinvoivalta. Se näkyy ja huokuu blogistasi ja sellaista on mukava lukea ja seurata :) hirmusti onnea siis koko perheelle tulevasta perheenlisäyksestä <3

Umppa (Ei varmistettu)
Minnea
Minnean muruja

Isot onnittelut sekä rantapallon kuusivuotissuhteesta että raskaudesta :) Olen kaikessa hiljaisuudessa lukenut blogiasi jo ennen rantapallo-aikaakin.
Mielenkiinnolla alan seuraamaan myös toista blogiasi!

Haveaniceday

Ihana uutinen, onnea odotukseen <3

Sofia (Ei varmistettu)

Aivan ihana uutinen, paljonpaljon onnea teille! Susta tulee kyllä ihan huikee äiti lapsellesi.

Kate (Ei varmistettu)

Oh! I know IT! I'm folowing your instagram.... And once a time, i was think "she's looks different but Amazing...Probably she Is a pregnant!" Congratulations! :-)

Minna (Ei varmistettu)

Super paljon onnea teille kaikille! <3 <3 <3 :)

audreyhia (Ei varmistettu)

Oikein oikein paljon onnea ja rakkautta teille!

Samm (Ei varmistettu)

Huikean paljon onnea koko perheelle! :) <3 Ja hyvää blogisynttäriä myös! Ihania uutisia ja arvokkaita asioita :)

Kia (Ei varmistettu)

Aivan ihania uutisia!! Olinkin jossain mielen sopukoissa aavistellut tälläisiä uutisia :) Onnea hurjasti teille molemmille<3

Pages

Kommentoi