Brunch is served

Mungolife

*Kaupallinen yhteistyö Fiskarsin kanssa*

GO BREAKFAST. Kun sain taannoin mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Fiskarsin kanssa Functional Form -tuotteiden testaamisen merkeissä, olin hyvin innoissani heti mukana. Mä oon keittiövälineiden suhteen aikamoinen välineurheilija, ja huonot veitset tai pohjaan polttavat pannut ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Meillä olikin jo aika paljon Functional Form -tuoteperheen tuotteita kotona, ja nyt saimme vielä aamupalan tekoon tarkoitettuja uusia tuotteita kokeiltavaksi. Tänään kokkailinkin vähän pidemmän kaavan mukaisen brunssin meille kotona, iloiten uusista apuvälineistä keittiössä :)

Mulle aamupalat on vähän haastava osa päivää ollu aina. Aamu-unisena olen usein mieluummin nukkunut kuin syönyt, ja aamupalat eivät pitkään aikaan kuuluneet päivääni ollenkaan. Nopea hedelmä tai kahvikuppi olivat jo aika hyvä suoritus. Nyt kun mies palasi rutiininomaiseen työarkeen, on aamupalatapammekin muuttuneet. Halusin muutettuamme Kuopioon ehdottomasti viettää yhteisiä aamupaloja, vaikka alkuun minulla ei ollutkaan mitään pakottavia menoja aamuisin. Heräämme arkisin kellon lyödessä 6.00 ja teen meille aina aamupalan, jolla pärjää aikuinen mies lounaaseen asti. Huomaamatta on tullut itsekin sitten syötyä paljon paremmin kuin ennen. Koska mies lähtee töihin jo aamuseiskalta, en arkisin jaksa tai ehdi alkaa mitään superbrekuja tekemään. Meillä syödään arkisin munakasta puolukoilla ja juustoruisleivällä tai Sadonkorjuu-puuroa jugurtilla ja kotitekoisella granolalla tai puuro saattaa joskus jäädä pois ja granolan kanssa on vaan rahkaa tai jugurttia. Suosikkiaamupalani tällä hetkellä on lemppareitteni sekoitus eli lautasellinen paprikaa, kylmäsavustettua lohta, avocadoa ja fetaa tai vuohenjuustoa. Apetinan feta-snack paketit on ihan parhaita, niiden kanssa tuleva öljy kruunaa annoksen. Aurinkokuivattu tomaatti on paras! Uusimpana aamupalainnostuksenani on ollut myös enchilada, joka syntyi vähän vahingossa ruokajämistä kerran.

Viikonloppuaamut on nykyään tosi rakkaita mulle. On ihanaa nukkua ilman herätyskelloa niin pitkään kuin haluaa, ei ole kiire nousta sängystä, vaan voi halailla ja laiskotella hetken, ennen kuin repii itsensä ylös, laittaa kahvin tulemaan ja arpoo mitäs herkkua tekis. Mies syö yleensä nopean pikkuaamupalan ja sitten melkein lounasaikaan voi syödä jättibrekun :) Iso, aikaavievä aamupala on merkki vapaapäivästä, viikonlopusta ja jostain vähän erityisemmästä. Tänään menu näytti tältä:

Tuorepuristettua appelsiinimehua, marjasmoothie, ym. kala-avocado-sotku, jugurttia ja granolaa, hedelmälautanen, lohi-tuorejuusto -croissantit (maailman rumimmat sellaiset) ja kana-paprika-jalapeno -enchilada :)

Rakastan tätä Functional Form -leikkuulauta. Yhdessä tilassa helposti kasassa oleva leikkuulauta mahdollistaa sen, että eri levyillä voi leikata eri asioita. Mm. kanan valmistuksessa aivan ehdottoman mahtava tuote! Leikkaat kanat tai lihat ylimmällä kerroksella ja napsaset sen sitten irti ennen kuin voit leikata vihannekset jne. tuoreella ja puhtaalla levyllä. Yksinkertaista, mutta niin mukavaa! Meillä oli jo Edge-veitset käytössä, mutta tämän kampanjan tiimoilta saimme oheen vielä nuo Functional Form Plus -veitset, ja perhana että on terävät veitset! :D On nautinto tehdä ruokaa, kun leikkaa läpi kevyesti ihan mistä vaan :)

Mehulingon omistajana sitruspuristin tuntui hieman turhalta alkuun, mutta yllättävän paljon siitäkin löytyy hyötyä. Sen lisäksi, että poikaystävä pääsee leikkimään, on se kätevä ruoanlaitossa. Liian usein yrittää pusertaa vaikka sitruunaa kastikkeeseen ja puolet tuntuu jäävän sinne hedelmään sisälle. Helppo ratkaisu ongelmaan. Myöskään joka aamu ei jaksa alkaa tyhjentämään ja pesemään linkoa käytön jälkeen, joten jos tekee mieli vaan appelsiinimehua, toimii tämä erinomaisesti :)


Meidän uusi suosikkibreku, enchilada. Syntyi niin, että kanasalaatista jäi yli kanaa ja edellisillan tortilloista pari tortillalettua. Tortillalevy puoliksi, väliin täytteitä oman maun mukaan ja juustoa reippaasti. Toinen letun puolikas päälle ja uuniin 5-10 minuutiksi. Toimii.

Rakkaimmat Functional Form -välineet. Kokkiveitsi, pienempi veitsi ja tuo mahtava leikkuulauta!

Kaksi erityismaininnan ansaitsevaa tuotetta:

Voi-rasia. En tiedä miten ollaan eletty ilman tätä. On vaan niin kätevä, kun voi ei ole siellä paperissa lojumassa ja hankala avata ja ottaa. Rasian päällä voi leikata ja varsinkin tällaiselle leipomisesta viime aikoina aika reippaasti innostuneella nyt todella kätevä esine jääkaapissa :)

Ja sitten. Olin hetken aika varma, että tässä on turhin keittiön asia. No onhan se. Mutta samalla tää on maailman siistein laite. Oikeesti, saan ihan typerän paljon nautintoa tästä. Omena rasiaan, leikkurilla täydelliset lohkot suoraan purkkiin, kansi päälle ja voila, eväsrasia on valmis. Ei tarvii kaivaa leikkuulautaa, veistä eikä mitään muuta. Omenan lohkoamiseen menee aika lailla tasan 2 sekuntia. Jäätelökoneen lisäksi keittiön lempiesine.

Functional Form -sarjaan kuuluu tosi paljon kaikkia tuotteita, joista tässä ei nyt ollu ku ihan pieni osa. Tuotteet ei ole mitäänn supereleganttia ja tyylikästä designia, vaan kyseessä on jokapäiväiseen käyttöön kehitetty sarja, jonka tarkoitus on tehdä ruoanlaista kirjaimellisesti käytännöllistä. Materiaalivalinnat takaa käytettävät ja kestävät tuotteet, ja ajatus käytännöllisyydestä on otettu huomioon jokaisessa tuotteessa.

Näillä syntyy iloisesti ja helposti kiva sunnuntaibrunssi :)

Nyt myös lukijoillani on mahdollisuus saada keittiöönsä aikamoinen setti Functional Form -tuotteita. Nimittäin kun kerrotte tämän postauksen kommentteihin, mikä on teidän suosikkiaamupalanne ja minkä Fiskarsin uutuustuotteista haluaisitte ehdottomasti omaan keittiöönne kokeiltavaksi, osallistutte tuotepaketin arvontaan :) Joku onnellinen nimittäin saa seuraavanlaisen setin Fiskarsilta: 

Aamiaisveitset, Vihanneskuorija, Sitruspuristin, Kananmunaleikkuri, Pressopannu, Juustohöylä pehmeälle juustolle, Juustohöylä kovalle juustolle, Voirasia (♥), Omenanlohkoja (♥♥), Leikkuulauta ja leipäveitsi (♥), Juustoveitsi, valkoinen, Pöytäveitsisetti 3 kpl. Palkinnon arvo on yhteensä 179,80 €.

Kaikille tasapuolisesti onnea kilpailuun! 

Kommentit

Reetta Pellikka

Oi pakko lähtee testaamaan onnea, tää setti ois niin unelma! Mä oon hyvin perinteinen mun aamupalan suhteen ja haluan aina samaa :---D Lemppari aamupala arkena on granolaa ja maustamatonta jugua mustikoilla ja iso kuppi kahvia! Jos on aikaa niin täydellinen aamupala leipä on paahdettu leipä jonka päälle laitetaan avokadoa ja tomaattisiivuja. Pressopannu näyttää upealle ja sitruspuristin on ollut pitkään haaveena saada, joten näitä tomaan keittiööni mieluiten ottaisin :--)

elli (Ei varmistettu)

Mie syön joka aamu omenaa (vaan Granny smithejä, en tykkää muista), ja tuo leikkuri olis niiin kätsy! :)

Eniten kyllä tarvittas tollasia veitsiä.

Maria (Ei varmistettu)

Leikkuulauta kuulostaa kätevältä, sitä olisi kiva testailla omassa keittiössä. Suosikkiaamupala tällä hetkellä: mantelimaito-mustikka-avokado-banaani-smoothie.

Anni S. (Ei varmistettu)

Minun suosikkiaamupalani on marjoista ja rahkasta sekoitettu smoothie, jonka päälle laitan lopuksi itse tehtyä mysliä! Fiskarsin uutuustuotteista kiinnostaa eniten tuo kätevä leikkuulauta! Ja kyllähän tuo omenanviipaloija on kaikessa turhakkuudessaan aika kätevän kuuloinen :D

Saana (Ei varmistettu)

Suosikkiaamupalani on ehdottomasti tuoreet marjat ja hedelmät juuri paistettujen croissantien kera! Hyvää kahvia unohtamatta. Fiskarsin uutuustuotteista haluaisin kokeilla eniten tuota omenanlohkojaa, kuulostaa todella näppärältä

Charlotte (Ei varmistettu)

Suosikkiaamupalaani kuuluu kuppi teetä, appelsiinimehua (mieluiten tuoretta!), paahdettu ruisleipä meetvurstilla, juustolla ja rucolalla sekä keitetty kananmuna. Yksinkertaista mutta parasta!! En ennen osannut olenkaan syödä aamupalaa, mutta nyt en kyllä enää pärjäisi ilman.

Itse haluaisin ehdottomasti kokeilla veitsiä, sillä terävä veitsi on kyllä ihan ehdoton keittiössä!

Mahtavan näköinen aamupala ollut teillä :)

Emmi (Ei varmistettu)

Lemppari aamupala tällä hetkellä on mansikka-banaani-rahka smoothie, niin ihanan täyttävä ja raikas :)

Ellu (Ei varmistettu)

Kaikki erilaiset smoothiet ja omeletit on kyllä mun ehdotonta herkkua! Ja tuo omenalohkoaja herätti kyllä heti mun mielenkiinnon:D

milla (Ei varmistettu)

Lemppari aamupala, kun jaksaa panostaa niin täytetty croisantti <3 ja ton leikkulauta hehkutuksen jälkeen, haluisin koklata sitä! :)

sanna (Ei varmistettu)

mun suosikeista suosikein aamupala sisältää sinuhen ruisneppareita ja graavilohta (sydänsilmä-emoji) ja ihan milloin mitäkin hedelmiä ja marjoja joko smoothiena, jugurtin seassa tai ihan sellaisenaan :) ois ihan huikeeta voittaa tää palkinto, varmasti antaisin kyllä omenalohkojan äitilleni, joka on kunnon omenanpopsija <3

Hemppe (Ei varmistettu)

Itellä aamu lähtee käyntiin aamupuuron kera, jossa on mustikoita lisukkeena. Lisäks juon detox-teetä (auttaa mun mahaa) sekä jugurttia nassuun vielä niin hyvä aamiainen on taattu ! Itse kyllä kiinnostais tuo leikkuulauta, tähän huusholliin kun ei niitä jostain syystä ole tullut hommattua... :D

jopunen (Ei varmistettu)

ooo, ihana kilpailu terveisin innokas kotikokki! Mun lempiaamupala on Paleochai latte (kahvi + kanamuna + kookosöljy + manteli + taateli + kaneli = blendattuna) ja ruisleipä juustolla, suolakurkulla, paistetulla kanamunalla. Noista uutuuksista kävin jo himoitsemassa Carlsonilla tuota pressopannua.. mulla on Bodumin, mutta joku hiertää siinä. Uuuu, arpaonnea minulle!!

aino (Ei varmistettu)

Smoothiet on parasta aamupalaa, niihin saa tungettua vaikka kuinka paljon hedelmää ja kasvista joten ainakin päivä lähtee superterveellisesti käyntiin. Tuoreet mehutkin on jees, siksi tuo sitruspuristin houkuttelee erityisesti :)

Heidi (Ei varmistettu)

Oi ihanan näköstä! Olis mahtavaa voittaa toi setti ja kokeilla noita välineitä :) Toi omenanlohkoja ja leikkuulauta kiinnostaa kaikkein eniten. Suosikkiaamupala on ihan perinteinen kaurapuuro marjoilla :)

eeeja (Ei varmistettu)

Kaurapuuro voilla ja tuoreilla mansikoilla + kippi kahvia uusille veitsille ois käyttöä, myös voirasia tulis tarpeeseen!

vivian (Ei varmistettu)

Lemppariaamupala on nykysin ihan perinteinen kaurapuuro, helppoa ja pitää nälän hyvin poissa. Ihanan näkönen brunssi, ja kyllä näyttää kivalta toi omenaleikkuri. Ehdottomasti olis kiva päästä kokeileen sellaista! :D

paula (Ei varmistettu)

Munakas leivän kanssa. :) ja kahvi.

Milja (Ei varmistettu)

Oih en kestä miten ihania tuotteita! Oon aika samanlainen aamupalan syöjä ollut kun sinä eli kahvikuppi on "riittänyt" ennen aamupalaksi. Nykyään yritän tietoisesti kuitenkin panostaa että tulisi syötyä aamupalaksi aina jotain. Paras aamupala on sunnuntaisin kun mies herää keittämään kahvia ja laittaa croisantit uuniin. Itse tykkään nauttia croisantit suolaisena versiona kun taas mies syö niitä hillon kanssa. Sunnuntai aamuisin ei ole mihinkään kiire

Milja (Ei varmistettu)

Niin ja eniten meidän taloudessa käyttöä tulisi leikkuulaudalle ja uusille veitsille.

M (Ei varmistettu)

Oij, pakko osallistua. :) Mun aamupala on yleensä jugurttia ja sen kanssa mysliä ja sitten kahvia ja mehua. Aamulla oon huono nousemaan eikä oo edes kamala nälkä niin noilla mennään. Tosin tässä vähän aikaa sitte testasin croisantteja brie juustolla ja appelsiini marmeladilla ja se oli myös aika herkkua. Tuo omenaleikkuri ois kyllä mun pelastus, kun omenista tykkään. Leikkuulauta tulee hyvänä kakkosena, ois aika unelma tollanen. :)

mais (Ei varmistettu)

Oma aamupalasuosikki on smoothie. Kiinnostavalta tuotteelta näytti leikkuulauta sekä voirasia. Toivottavasti onnistaa :)

Jahe (Ei varmistettu)

Mun lemppariaamupalaan kuuluu iso lautasellinen puuroa banaanien, mustikoiden ja raejuuston kera:) siihen kylkeen vielä ruisleipä avokadolla ja kupillinen kahvia! Mikä tahansa fiskarsin uutuus tulis niin tarpeeseen, kun omaan kotiin muutto poikaystävän kanssa on edessä:) Ehdottomasti kyllä tykkään kaikista turhimmista kodin apuvälineistä, kuten just tollanen omenalohkoja!

maarit (Ei varmistettu)

Puuro ja hedelmät on mun ikisuosikkeja aamupalana. Rakastan myös kaikkea tollasta "turhaa" ja toi omenanlohkoja ois just ihana! :)

Pauliina (Ei varmistettu)

Puuro taateleilla on lemppari aamupala, siihen ei vaan kyllästy millään :) tuo leikkuulauta vaikuttaa kyllä tosi kätevältä!

Anni (Ei varmistettu)

Suosikki aamupala on kananmuna! Kiireessä menee sellaisenaan, mutta periaatteessa päälle voi heittää vaikka mitä. :D Leikkuulautasetti houkuttelee erityisesti!

Rosba (Ei varmistettu)

Suosikkiaamupalaani kuuluu kuppi hyvää kahvia, tuore croissantti sekä karjalanpiirakoita munavoilla, nam! Myös Skyr-rahkat kuuluvat aamupalarutiineihini :) Fiskarsilta kotiuttaisin leikkuulaudat ja uudet veitset! Avoeron jälkeen uudet välineet tulevatkin tarpeeseen.

johku (Ei varmistettu)

Mun aamupalaan kuuluu yleensä tummaleipä ja hedelmä. Kiinnostaisi kokeilla pöytäveitsisettiä.

Sara (Ei varmistettu)

Banskuletut on kyllä viikonloppuaamujen lemppari ruoka! Niin helppoja ja terveellisiäkin mutta silti niin hyviä. Omenanlohkojaa haluisin kyllä ehdottomasti kokeilla! :)

Rirri (Ei varmistettu)

Mun aamusuosikki on ehdottomasti vihersmoothie! Kotona en sitä ikinä ehdi juomaan, mutta töissä se menee ennen kahvia. :) tuo omppujen viipalointivehje on näistä mun suosikki!

Janina Laine (Ei varmistettu)

Lemppariaamupala on ehdottomasti kaurapuuro chia-siemenillä ja hedelmillä/marjoilla. Tuotteista haluisin kokeilla omenanlohkojaa :)

Maajo (Ei varmistettu)

Ai, että! Nyt päästiin asian ytimeen lempiaamiainen on ehdottomasti ruisleipä avocadolla, tomaatilla sekä basilikalla. Munakas sipulilla ja oliiveilla sekä päälle hedelmä ja iso kuppi kahvia. Avot! Tuo sitruspuristin on kyl ehdoton suosikki.

Emmi (Ei varmistettu)

Lemppariaamupalani on tällä hetkellä marjasmoothie ja kaveriksi ruisleipää kalkkunaleikkeleellä ja kasviksilla. Tuotteista eniten kiinnostusta herätti omenan lohkoja, paljon omenoita syövälle olisi mukavaa arjen helpotusta ja turhat laitteet on vaan ihan parhaita :D

Riikka (Ei varmistettu)

Suosikeista suosikein aamupala on kaurapuuro voisilmällä, tai mannapuuro tuoreilla marjoilla. Tuore hedelmä sitten kyytipoikana ja kylmä (kevyt)maitolasi Oi Nam!

Fiskarsilta haluaisin kokeiltavaksi leikkuulaudat, niitä kun ei ole tässä huushollissa koskaan liikaa.

Jenina (Ei varmistettu)

Aamupalaa tulee liian harvoin syötyä tai siihen ei tule kunnolla panostettua, mutta ehdoton suosikkini on luonnonjogurttia ja mysliä, jossa on kuivattuja marjoja. Nam! Vaikea valita noista Fiskarsin uutuustuotteista kiinnostavin, mutta kyllä se leikkuulauta vie voiton. Omenanlohkoja ja voirasia kuitenki ansaitsevat jaetun kakkossijan. :)

Hanna (Ei varmistettu)

Lempiaamiaiseni on kaurapuuro marjoilla ja raejuustolla sekä tuorepuristettu appelsiinimehu! Toi leikkuulauta kuulostaa kätevältä joten tulisi käyttöön!

Mira (Ei varmistettu)

Suosikkiaamupalanani tällä hetkellä toimii kupillinen (lue: pannullinen) kahvia ja rahkasta ja marjoista tehty smoothie! Helppoa ja nopeaa. Fiskarsin tuotesarjasta veitset olisi ehdottoman tervetulleita testaukseen!

Ellu (Ei varmistettu)

Mun suosikkiaamupalani on juustovoileipä paistetun kananmunan kanssa ja iso kuppi teetä. Sen lisäksi maustamatonta jogurttia mustikoiden kanssa, nam! Tajusin tätä postausta lukiessani, että minulta puuttuu voirasia! Tai no puuttuu multa muitakin tuotteita tuosta palkintosetistä, mutta voirasian tarveisin ehdottomasti. Ps. nämä tuotteet saisivat hyvän kodin minun keittiöstäni ;)

Suvi O. (Ei varmistettu)

Hyviä leikkuulautoja kaivattaisiin kipeästi! Lemppariaamupalaa on tuoreet, äitin tekemät sämpylät ja kahvi :)

Elmeriini (Ei varmistettu)

Tällä hetkellä raskauspahoinvointi on aiheuttanut aamiaisnautinnon romahtamisen, kun normaalia ampparia ei pysty nauttimaan. Yleensä parasta on aloittaa aamu kunnon kaurapuurolla, höystettynä jäisillä punaherukoilla ja raejuustolla. Lisäksi kuppi kahvia! Nyyh, tällä hetkellä ei uppoa noista mikään. Siispä aamuni pelastaisi omenanlohkoja <3 !

E (Ei varmistettu)

Mä syön yleensä aamupalaksi vaan tylsästi leipää, jossa on päällä voita, kinkkua/juustoa jne. ja lisäks vettä. En jaksa aamulla kauheesti syödä, joten tollanen ihan perus aamupala riittää mulle hyvin. :D Omenanlohkoja kuulostaa hauskalta, ehkä tulis enemmän syötyä omenoitakin jos sellanen olis!

Kiia (Ei varmistettu)

Kyllä se kaurapuuro erilaisilla lisukkeilla on kaikkien aikojen suosikki!:) Eniten kiinnostusta herätti toi omenaleikkuri!:D

oooo, ihana kilpailu! Tämmöselle keittiöhifistelijälle täydellinen :D Mä oon semmonen ihminen, että en millään pikkuaamiaisella pärjää lounaaseen asti mitenkään. Niimpä mun aamiainen näyttääkin jotakuinkin tältä: puuroa ja marjoja, ruisleipää (mieluusti kananmunan kanssa!), appelsiinimehua ja teetä!
Kaikkein eniten himoitsen uusia veitsiä, mutta pakko myöntää että toi omenanlohkoja nousi melkein samalle tasolle ;D

Vilma (Ei varmistettu)

Oi tuollainen setti kelpais uuteen kotiin! Voirasia olis nuista se ykkösjuttu. Tällä hetkellä sekä minun että poikaystäväni suosikkeja ovat erilaiset munakkaan.

Heidinen (Ei varmistettu)

Lemppariaamupala on sadonkorjuu puuro voisilmällä ja marjoista tehty smoothie! <3 Haluaisin ehdottomasti testata tuota omenlohkojaa, vaikuttaa näppärältä! :)

Jenya (Ei varmistettu)

Mun suosikkiaamupala on pikapuuro tuoreilla mustikoilla ja maitorahkalla. Kylkeen vielä lasi tuoremehua, kuppi kahvia ja jos hyvin käy ni rusleipä, jossa avocadoa,suolaa ja pippuria. Mulle keittiössä on tärkeetä hyvät leikkuulaudat ja terävät veitset. Haluisin testata tota leikkuulautaa. Vaikuttaa tosi kätevältä

Elina (Ei varmistettu)

Sillonkun on aikaa panostaa aamupalaan, siihen kuuluu persikoita, vadelmia ja vesimelonia hedelmälautasella, puuroa sekä ihan näin neitimäisesti pekonia:D
Jugurtti ja mysli on kanssa ihan must joka aamu!

Suvi (Ei varmistettu)

Mun lemppariaamupala arkipäivinä on nopea puuro höystettynä luonnonjogurtilla, mansikoilla ja cashewpähkinöillä. Viikonloppuna aamupala nautitaan pitemmän kaavan kautta ja silloin yleensä on hedelmiä, jogurttia myslillä ja croissantteja :) omenaleikkuri ois äärettömän kätevä kapistus kun niin usein tulee omenaa syötyä välipalana

Tuija (Ei varmistettu)

Suosikkiaamupalani on perinteinen kaurapuuro mustikoilla, nokareella kiokosöljyä ja auringonkukan siemenillä.

Rakastan myös yli kaiken kaikkia laadukkaita keittiövälineitä, ja näistä suosikkini on veitset ja omenalohkoja! :)

Anna-Sofia (Ei varmistettu)

Kaurapuuro marjoilla tai munakas kasviksilla on mun ihan lemppari aamiaiset :) tietysti ison kahvikupin kera! Tossa setissä ois monia juttuja mitä kaipailisin omaankin keittiöön.

Sara (Ei varmistettu)

Mä rakastan kiireettömiä aamupaloja/brunsseja, jossa tarjolla on kaikkea herkkua, mutta tällaiset jää valitettavasti niihin kiireettömiin vapaapäivän aamuihin tai viikonloppuihin. Itse en työpäivinä aikaisin herätessä saa alas mitään kauhean raskasta aamupalaa, ja aamu-unisena se jää toisinaan kokonaan välistä, paha tapa I know... Kupin teetä tarvitsen silti joka aamu ja lisäksi mieluiten syön aamulla puuroa ja mehukeittoa tai mysliä maidon/jogurtin/rahkan kera. :)
Eniten haluisin testata tota omenanlohkojaa (näyttää niin kätevältä!!) ja leikkuulautoja. :)

Pages

Kommentoi