Burgundya ja mustaa // Kuopio

Mungolife

Huhhei, täällä on sairaalatäytteinen päivä. Kävin tänään sokerirasituskokeessa heti aamusta, johon jouduin paastoamaan 12 tuntia syömättä ja juomatta mitään. Se meni onneksi ihan hyvin, mutta viisi tuntia sieltä lähdettyäni heitin miehen Mehiläiseen, ja oli hänen vuoronsa olla tökittävänä. Hänelle nousi eilen kuume, ja nyt on mahdollisesti influenssa iskenyt tähän perheeseen, rokotuksesta huolimatta :/ No, toivotaan toki, että miehellä on vain flunssa, mutta lääkäri iski hänelle jo influenssalääkkeet kouraan ja totesi, että ne kannattaa vetää joka tapauksessa. Miehelle kun on isketty rokotus tuossa kolme viikkoa sitten, oli influenssan pikatesti turha, kun veri näyttäisi vasta-aineita joka tapauksessa, eli testi olisi positiivinen tai väärä positiivinen. Tässä siis ollaan ja katsotaan, josko kyseessä on vain flunssa vai yltyykö tuo tuosta pahemmaksi. Viikonloppusuunnitelmat meni ihan uusiksi, siirsin työhomman lauantailta Helsingissä myöhemmäksi ja päätimme, että menemme Helsinkiin sitten lauantaina, jos miehen olo on parempi ja kyseessä on perusflunssa.

Meillä on kauhea säätö tässä koko ajan, kun mun on oltava anyway maanantaista perjantaihin Helsingissä ja sinne on mentävä autolla, jotta saa vietyä kaikki häätarvikkeet Helsinkiin, josta isäni vie ne maanantaina juhlapaikalle. En kuitenkaan voinut lähteä yksin kohti etelää, koska en saisi autoa takaisin miehelle ensi viikoksi, ja se jäisi muutenkin Helsinkiin, koska aikataulusyistä mun on pakko lentää takaisin perjantaina :D Säädettiin ja säädettiin ja todettiin, että vaihtoehtoja jäi tasan kaksi. Joko mä meen lauantaina miehen kanssa Helsinkiin ja hän palaa takaisin sunnuntaina, tai sitten isäni ajaa tänne hakemaan mua lauantaina ja mennään isin kanssa Helsinkiin sunnuntaina. No ei siinä, kuulosti ihan hyvältä suunnitelmalta, saisin myös olla kotona pari päivää enemmän ja valmistella niin häitä kuin monia työjuttujakin rauhassa. Ja nyt mulle sitten selvisi, että mun rakkaat tyttökaverit oli järjestäneet mulle huomiseksi yllätyspolttarit! Ihmettelinkin kyllä jo, miksi mieheni niin kovasti yritti keksiä ratkaisua, jolla saatais lähdettyä jo tänään, mutta kun tuolle oli matka lääkäriinkin niin raskas, oli se kyllä mahdoton ajatuskin. Harkitsin jo hetken lentämistä edestakaisin, mutta hei, 491 euroa lipusta tuntu aika liiottelulta. En myöskään julkeaisi odottaa, että isäni ajelisi edestakaisin itsekseen, jotta saataisiin häätavarat vietyä. Joten, mun polttarit siirtyy johonkin kohtaan lähitulevaisuutta. Onneksi tytöillä ei ollut mitään maksettuna, vaan kaikki oli vasta varauksella, joten tästä ei tullut materiaalista vahinkoa. Hirveästi kyllä harmittaa, koska Noora oli nähnyt varmasti valtavasti vaivaa ja hänet tuntien minulla olisi ollut aivan ihana päivä huomenna. Toisaalta, en varmasti olisi osannut nauttia siitä täysin siemauksin, jos olisin ajatellut, että mies makaa täällä yksin kotona kuumeessa, enkä voisi edes pitää hänestä huolta. Tosin, nytkin pitäydyn aika kaukana ja lähinnä toimin tarjoilijana. Mutta ehkä jotain henkistä apua tästä on.

Ennen hirveiden pakkasten iskemistä sonnustauduin jälleen COSin marjaisaan takkiini, jonka tällä kertaa paritin mustan kanssa. Joku viehättää mua tosi paljon tummanpunaisen ja mustan yhdistelmästä ja samantyyppistä yhdistelmää olen kokeillut aiemminkin. Nyt toki raskauden vaatimusten mukaisesti, eli masumahdollisen asun puitteissa. Sain nahkahousuni pysymään päällä bellybeltillä, ja olikin kiva saada pitkästä aikaa vaihtelua housuosastoon, kun olen kulkenut lähinnä vain H&M Mama -farkuissani viime aikoina. Lähes kaikki mun hameetkin on korkeavyötäröisiä ja ykskaks kun mulla ei enää olekaan vyötäröä, ei ne taida mennä päälle, niin vaatevaihtoehtojen puolestsa mennään aika heikoilla. Onneksi mulla on liian monta löysää ja mukavaa neuletta ja ja neulemekkoa :D Niillä pärjännee. En ole vieläkään ostanut farkkujen lisäksi yhtäkään äitiysvaatetta, ja toivottavasti ei tarvitsekaan hetkeen. En vain ole löytänyt yhtäkään kivaa äitiysvaatetta, mutta ehkä olen katsonut vääristä paikoista. Shoppailen mieluummin vauvalle kuin itselleni vaatteita, joita en käytä kuin pari kuukautta. Tosin Lontoossa hyödynsin alennusmyynejä alusvaateosastolla, sillä yhdetkään vanhoista rintsikoistani eivät ole menneet jo hetkeen. Suomessa löysin täydellisen liivimallin Cubukselta ihan yllättäen, ja Lontoossa täydensin valikoimaa Marks & Spencerillä, joka on kyllä noussut alusvaatekaupoissa ihan suosikikseni. Hintalaatusuhde on mielettömän hyvä! Tässä paisuessa on ympärysmitta sen verran leventynyt, että uudet liivit on ollut kyllä must.

Täällä ilta menee siis sairaanhoitajana, ajattelin keitellä tulista kanakeittoa ja kiikuttaa miehelle monta kuppia teetä. Lisäksi saatoin eilen vähän askartelun vastapainoksi aloittaa pienet muutokset vauvan huoneessa, ja voipi olla, että jatkan niitä, vaikka olimme sopineet, ettei huoneeseen kosketa ennen helmikuuta. Hups. On mulla tossa 80 plaseerauskorttia odottamassa tekijäänsä, mutta ajattelin hyödyntää sunnuntaina orjasiskotyövoimaa ja askarrella yhdessä perheen naisten kanssa ne. Meidän ei alunperin pitänyt plaseerata kuin yksi pöytä, jossa on sukulaisia, ja ystävät olisi vain jaettu pöytiin, joissa saisivat sitten kuitenkin itse valita paikkansa. Mun yksi vaatimuksista oli se, että häissämme on pienet pöydät, niinpä meillä on 8-10 hengen ison neliön mallisia pöytiä ystäville. Haluan, että kaikki vieraat samassa pöytäryhmässä voivat keskustella vapaasti, eikä olla jumissa siinä välissä, mihin heidät on plaseerattu. Toki pitkät pöydät ovat ehkä tyylikkäämpiä, mutta itse tykkään, että pöydät on aseteltu niin, että jokainen kuulee toisensa saman pöydän ääressä.

Pöytäjärjestyksen tekeminen olikin itse asiassa aika hauskaa, kun mietti juuri sitä, että jokaiselle on juttuseuraa enemmän kuin vain vieressä istuvat parit. Meillä ei myöskään ole perinteistä jakoa miehen ja naisen ystäviin, yhteisiin ystäviin ja esim. serkkuihin, vaan ollaan pyritty luomaan pöydät niin, että joka pöydässä on ihmisiä elämiemme eri vaiheilta. On kivaa, että vieraat saavat tutustua uusiin ihmisiin, eivätkä tavallaan pääse turvautumaan niihin jo vanhoihin tuttuihin. Toki meidän ystävistä suurin osa tuntee toisensa ja plaseerauksessa on ajateltu ihmisten yhteensopivuutta, mutta uskon kyllä, että kaikilla on tosi kivaa :) Pelkään vaan, että tää influenssa-aalto kaataa vielä puolet vieraista ennen häitä, mutta toivotaan parasta. Päätimme joka tapauksessa, että yleisen hässäkän ja ylimääräisen sähläämisen takia olisi helpompi plaseerata kaikki vieraat. Tai no okei, keksin mun mielestä niin söpöt plaseerauskortit, että senkään takia ei haitannut plaseerata kaikkia. Ajattelin alkuun, että askartelen pöytäjärjestyskartan vasta päivää ennen häitä, koska muutoksia tulee varmasti väkisinkin. Keksin kuitenkin, että jos teen vaan kaikille omat pienet palat, jotka kiinnitetään sinitarralla varsinaiseen karttaan, on paloja helppo siirrellä tarvittaessa. Hommaahan siinä on, mutta onneksi mies toi leikkurin töistä :D Siinäpä menee sitten tämä ilta :D Pahoittelut jo tässä vaiheessa tää jatkuva häähöpötys, häät on sen verran lähellä, että ei näköjään paljon muuta mielessä pyöri.

COS takki (tämä, tykkään myös *tästä ja *tästä)
RIVER ISLAND nahkahousut (vanhat, samantyyppiset *täällä ja *täällä)
GUESS saappaat (*nämä, samantyyppiset *täällä, *täällä ja *täällä)
CHANEL laukku
SAMSOE SAMSOE neule (tämä, samantyyppinen *täällä)

Mitäs te tykkäätte tästä asusta? Iskeekö marjatakin ja mustan yhdistelmä? 

Kommentit

Hannele (Ei varmistettu) http://www.rakkaudellahannele.fi

Upea mama! Muistan itsekin tuon sokerirasituskokeen ja se oli kyllä hanurista, vaikka se litku ei niin pahalta maistunutkaan. Tsemppiä raskauteen ja nauti olostasi!

Hannele

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Joo, eihän tollanen maha tyhjänä pyöriminen ja pisteltävänä oleminen kai kenenkään mielestä kivaa voi olla :D

Anna (Ei varmistettu)

Jep, kiva että käytiin se ottamassa :D

Henna stoori.fi/pakkomielteita (Ei varmistettu) http://Stoori.fi/pakkomielteita

Ai hitsi tuo takkisi on täydellisen sävyinen, tykkään kovasti -harmi ettei ollut cosilla enää ;) Tsemppiä sinne sairastuvalle!

Anna (Ei varmistettu)

Voi harmi juttu, sitä oli alessa vielä ihan taannoin kun vilkaisin :)

Elli (Ei varmistettu)

Super ihana toi takki! :)

Anna (Ei varmistettu)

Se kyllä on! :)

Anette (Ei varmistettu)

Oot kyllä kaunein raskaana oleva nainen kenet oon koskaan nähnyt :)

Anna (Ei varmistettu)

Höpö höpö, mutta kiitos silti :)

Annika (Ei varmistettu)

Ihanaa lukea näitä postauksia kun sieltä välittyy niin suunnaton ilo ja onnellisuus <3 Ihanaa vuotta sulle Anna ja teidän koko perheelle!!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia ja samoin sinne! :)

Aino (Ei varmistettu)

Haluaisitko paljastaa Cubuksen mallin mistä olet tykännyt? Olen hankkinut lähes kaikki liivini Changen mallistosta, mutta olisi rahapussillekkin mukavaa vaihtelua kokeilla jotain muuta! :)

Anna (Ei varmistettu)
Miia (Ei varmistettu)

Nää on ihan sika hyvät! Pari vuotta sitten vissiin ostin ekat ja mullon näitä öö.. Ehkä 5kpl :D

Nina (Ei varmistettu) http://www.montasyytarakastaa.com

Oot kyllä ehkä yksi kauneimmista ja tyylikkäimmistä odottavista äiteistä! <3 Itse kuljin lähinnä pieruverkkarit päällä tukka nutturalla ja ilman meikkiä. Koko raskausaika oli NIIN kamala. :D

- Nina / http://www.montasyytarakastaa.com

A (Ei varmistettu)

Hei vieläkö sulla on olemassa Joien Top Of The World saappaat? Ei oo näkyny pitkään pitkään aikaan asu kuvissa ja oon kaivannut niitä, kun on lemppareimmat kengät ikinä :D

Milla (Ei varmistettu) http://Www.moonshapedlittlebox.blogspot.com

Onpa kaunis asu! Hyvä yhdistelmä, nahkapökät ja villakangastakki näyttää hyvältä yhdessä.

NellaM (Ei varmistettu)

Kiitos takkivinkistä, kävin ostamassa omani tänään! Tänään klo 10 jälkeen Helsingin COSin myymälään jäi yksi 38 koko, kaksi 40 ja kaksi 44:sta, jos joku, joka takkia etsii, lukee tämän.

Jasiina (Ei varmistettu)

Ihana asu jälleen! :)

Tuo neule näyttää todella ihanalta ja kävinkin linkin kautta katsomassa, ettö mikä sen hinta olisi. Hämmästyin, kun huomasin, että korkeasta alkuperäishinnasta huolimatta neuleesta puolet on akryyliä? Vältteletkö sinä normaalisti akryyliä vai et?

Sip (Ei varmistettu)

Very elegant & classy. Awesome burgundy touch.

Kommentoi