Choco cake

Mungolife

Noniiiin. Multa kovasti pyydeltiin Instagramissani esittelemäni kakun ohjetta ennen itsenäisyyspäivää, niin päätin sen blogin puolelle tempaista tässä perjantai-illan ratoksi, että halukkaat ehtivät sellaisen sunnuntaiksi väkrätä :)

Bongasin tämän ohjeen Pirkka Ruoka Talvi -lehdestä ja hieman koristeita mukautellen tein elämäni ensimmäisen kakun, jos juustokakkuja ei lasketa. Leivontainto on täällä ihan huipussaan, mutta en olisi ikinä uskonut, että ensimmäisellä yrittämällä saisin tuollaisen "täytekakun" tehtyä :) Muokkasin ihan vähän ohjetta vahingossa, ja siitä tuli musta tosi hyvää niin, että jaan tän mun version, jossa on vähemmän vispikermaa kuin alkuperäisessä. Vein puoli kakkua töihin, ja palaute oli pelkästään innostunutta ja kehuvaa, joten voin suositella muidenkin makunystyröiden puolesta tätä ohjetta. Toimii muuten erinomaisesti vaniljajäätelön kanssa!

TARVITSET:

POHJA:
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
50 g sulatettua voita
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

KOSTUTUS: 
1,5 dl tummapaahtoista kahvia

SUKLAAGANACHE:
2 dl vispikermaa
350 gr tummaa leivontasuklaata
30 gr voita sulatettuna

KORISTELUUN:
Kinuskikastiketta
Tummaa suklaata
Macadamia-pähkinöitä
Pensasmustikoita
Sokerimassa-lumihiutaleita
1 iso pkt vohvelirullia
Satiininauha

Kakun tekeminen on paljon helpomaa, kuin mitä tuo ohje antaa ymmärtää. Mies ei ollut koko ajan kotona, kun tätä väsäsin, niin ihan joka vaiheesta ei ole kuvia, mutta yritän selittää tämän mahdollisimman hyvin:

1. Valmistele kakkuvuoka. Mulla oli käytössä halkaisijaltaan 20 cm vuoka, jonka voitelin ja jauhotin kevyesti.

2. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Mä laitoin sen vatkautuu n. 15 minuutiksi. Sulata voi mikrossa tai kattilassa juoksevaksi ja lisää sen joukkoon maito. Sekoita voi ja maito hyvin keskenään ja lisää kananmuna-sokeri -seoksen joukkoon. Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään erillisessä astiassa ja lisää seokseen, mutta älä vatkaa enää! Kääntele taikina tasaiseksi.

3. Itse kääntelin pikkuhiljaa taikinan nuolijalla melko tasaiseksi.

4. Kaada taikina vuokaan ja laita paistumaan uunin alatasolle noin 50 minuutiksi tai kunnes se on kypsä. Mulle riitti meidän uunin kiertoilmalla n. 45-50 minuuttia ja kakku oli hyvä. Peitä pinta, jos se ruskettuu liikaa, esim. leivinpaperilla.

Sillä aikaa kun kakku on uunissa, valmistele suklaaganache. Tääkin on ihan superhelppoa, älä säikähdä!

5. Rouhi suklaa veitsellä pieniksi paloiksi. Mä rouhin sen melko isoiksi, kun en jaksanut murskailla pahemmin, ja hyvin meni. Alkuperäisessä ohjeessa lukee 4 dl vispikermaa, mutta mä tosiaan käytin vain 2. En usko, että vaikutus oli merkittävä.

Laita rouhitut suklaat astiaan, ja kuumenna vispikerma kattilassa sillä aikaa. Mä en ikinä ajatellut, että sulaa suklaamassaa saa näin helposti, mutta tadaa!!!

6. Kaada kiehunut vispikerma suklaan päälle, anna sulaa muutama sekunti ja astiaan ja sekoittele niin, että seoksesta tulee tasaisen paksu. Kaada lopuksi sulatettu voi joukkoon ja sekoita. Heitä seos jääkaappiin noin tunniksi. Seosta voi sekoitella vaikka 20 minuutin välein, mutta se pitää sekoittaa kevyesti, ei vatkaten.

Sillä aikaa kun kakku ja ganache ovat uunissa ja jääkaapissa, valmistele koristeet. Mä bongasin Halpa-Hallista kivat tähtikoristemuotit, ja päätin tehdä lumihiutaleita mun kakkuun. Iisiä kun mikä!! Lumenvalkoista sokerimassaa kaulimalla saa upeita koristeita :) Jauhota tomusokerilla kaulimispinta ja laita sitä kaulimellekin, että saat kaulittua massan helpommin. Sitten vaan kaulit sokerimassan ohuen ohueksi. (Huom! Mä käytin kaikkiin näihin tähtiin about 1 cm paksuisen palan sokerimassasta, siitä tulee hirveitä määriä!) Sitten vaan lumihiutaleita painelemaan :)

Lisäksi valitsin koristeiksi mitä ikinä kaapeissa oli. Tummaa suklaata jäi ganachesta yli, macadamia-pähkinöitä oli laatikossa granolan tekemisen jäljiltä ja mustikoita olin ostanut jälkkäriksi. Näillä sai tosi nätit koristeet, ja väritykseltään ne sopisi hyvin myös itsenäisyyspäivään.

7. Kun kakku on valmis, nosta se jäähtymään. Mä annoin jäähtyä n. 20 min, ennen kuin aloin leikkaamaan.

Tää on oikeestaan ainoa hankala paikka. Kakku pitää leikata kolmeen tasoon, ja siihen on avuksi hyvä terävä veitsi ja vakaa käsi. Mutta koska kerroksia ei nää kukaan, ei pieni vinouskaan haittaa! :)

Mä laitoin kakun yläosan alimmaksi, sillä se oli ihan vähän pyöreähkö nousun jäljiltä. Koska kakkuun tulee painoa paljon, se kyllä sieltä suoristuu sitten. Eli alin osa leivinpaperille, sitten kostutus. Ruokalusikallisella voi kaataa kahvia kevyesti jokaisen kerroksen päälle, jotta kakku kosteutuisi eikä jäisi kuivaksi. Sitten ganachea päälle 1/3 koko seoksesta nuolijalla levitettynä. Toista joka kerroksella. Paitsi ylimmässä kostutin alapinnan. Ganachea vielä päälle ja sitten koristelemaan :)

8. Sitten vaan koristelemaan! Mä puristelin ganachen päälle purkista kinuskikastiketta ja sitten vaan heitin kakun päälle kasaksi tummaa suklaata rouhittuna, macadamia-pähkinöitä ja viimeisenä mustikoita.

Kakku on mielestäni jo näin aika kaunis ja "rennon näköinen".

Periaatteessa kakku on valmis! Mielestäi se on oikeestaan tosi söpö noinkin!

+ 9. Itse halusin kuitenkin harjoitella "aidan" tekemistä kakun ympärille, kun ihastuin Lauran tekemään kakkuun viimeksi juuri tuon aidan takia. Jotenkin kakusta tulee erityisemmän näköinen, jotenkin huolitellumpi :)

Mulla oli 50 Twisties -vohvelirullaa, joita leikkailin eri mittaisiksi epätasaisen aidan tekemiseksi. Jotkut rullat liimautuivat helposti ganacheen, mutta joidenkin kohdalla hyvä vinkki on puristaa pieni pisara kinuskia rullalle kahteen kohtaan ja painaa kiinni kakkuun. Tai no on tähän varmaan parempiakin keinoja, mutta itse keksin tuon ja sillä meni hyvin :D Mulla meni tuohon 49 rullaa, osan laitoin puoliksi (noi lyhyimmät), osasta leikkasin sitten n. 1/3 pois, jotta sain pidempiä tikkuja.

Itse laitoin satiininauhan melko tiukasti ympärille ja nätille rusetille, jotta vohvelirullat pysyisi pystyssä ja liimautuisi paremmin kiinni yön yli.

Koristelette sitten kakun rullin tai ei, niin se kannattaa pitää jääkaapissa yön yli kiinteytymässä. Aamulla kakku onkin valmis tarjoiltavaksi!



Tältä kakku näyttää sisältä, ja on kyllä maukas! Makea, mutta ei mahdottoman ällömakea :) Suosittelen kokeilemaan, tää on helppo ja herkullinen kiva ylläri mihin tahansa päivään tai iltaan!

Hauskoja leivontahetkiä! ♥

P.S. Mun kakkutarjotin ja -kupu on Pentikistä, jos joku kaipaa hyvää kakkutarjotinta. 

Kommentit

Tuija (Ei varmistettu) http://www.tuijastateofmind.blogspot.fi

Toi oli hyvä lisäys että ei oo ällömakea. Todella kaunis kakku ja noi lumihiutaleet symppiksiä :)

Jonsku (Ei varmistettu)

Ihana postaus :D Jotenkin aistittavissa sun innostus :) Täältä tulis yks lisävinkki suklaan sulattamiseen: minigrip-pussi ja vesiastia. Olen kokeillut liedellä ja mikrossa sulattamista, mutta aika usein käy sellainen pieni hupsis, että suklaa pääsee kärähtämään. Vesihauteessa sitä vaaraa ei ole, suklaan paloiksi ja pussiin ja pussi kuumaan veteen, niin tadaa - suklaa sulaa ihan itsekseen, eikä pala vaikka joutuisikin odottamaan pussissa jonkun aikaa :)

Merja (Ei varmistettu)

Olet kylän paras leipuri.

Kristina (Ei varmistettu)

Ihanan näkönen ja kuulonen kakku, noi koristeet tekee siitä tosi kivan näkösen ja talvisen! Vinkkinä täytekakkuihin, että jos huolestuttaa se, että kerroksista tulee epätasaisia leikatessa, niin kannattaa ennen leikkaamista tehdä pieni viilto kakun reunaan koko matkalle. Näin jos tulee epätasaiset kerrokset saa ne mätsättyä viillon mukaan niin, että kakusta itsestään tulee päältä tasainen eikä tarvii ruveta täytteellä paikkailemaan muhkuroita ja kuoppia.

sz (Ei varmistettu)

On kyllä herkullisen näköinen kakku. Täytyy ehkä testata heti ensi viikolla, kunhan ensin selviydyn yötöistä. :D

Jatta (Ei varmistettu)

Ihanasti kirjoitettu ohje! :D Siitä oikein näkee sun innostuksen ja ehkä vähän ensikertalaisuudenkin, mikä ei ole yhtään huono juttu! Tällä ohjeella onnistuu varmasti moni muukin aloitteleva leipuri. :) Ja kakku näyttää ihan mielettömän hyvältä!

Täällä yks peukalo keskellä kämmentä -leipuri, silti pakko kokeilla! :D

K (Ei varmistettu)

Tätä kokeilin äsken. Ohjeesta taisi puuttua uunin lämpötila, mutta paiston 175 asteessa n 40min ja hyvältä vaikutti! Lisäsin ensimmäisen ja toisen pohjan väliin pakastevadelmia, koristeita muokkailin ja jätin kinuskikastikkeen pois, aitaa liimailin pipareiden kuorrutteella :) Suklaaganachea olisi mielestäni voinut olla hieman enemmänkin, sillä jos aitaa ei tee, olisi reunat kiva peittää suklaalla kauniimman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Kakusta tuli ainakin hieman erilainen tällä ohjeella ja aidan kera, kiitos siis ohjeesta!

Kommentoi