Dear friends' wedding // Santorini

Mungolife

Nyt kun sain vihdoin kirjoteiltua ystäväni polttareista, niin voisinkin muutamalla sanalla kirjoittaa häistä, jotka pidettiin Santorinilla. Tai no ehkä ennemminkin jakaa vain joitakin kuvia päivästä :) Ystäväni meni tosiaan huhtikuun lopussa naimisiin ja siksi suuntasimme Santorinille juhlimaan tämän parin rakkautta ja tutustumaan tähän yhteen Kreikan kauniimmista saarista. Vaikka Santorini ei vallannutkaan sydäntäni, niin ystävien juhlapaikka oli kyllä henkeäsalpaavan kaunis ja häät olivat aivan ihanat! ♥

Sää helli meitä kevyellä tuulella ja mukavalla auringonpaisteella, ja juhlapaikka oli koristeltu ihan täydelliseksi. Minä olin polttarivastaava, joten itse häät jäivät enemmän toisen kaason vastuulle. Sikäli en siis hirveästi voi antaa neuvoja hääjuhlien kaason tehtävistä, tai lähinnä niitä häitä edeltävistä tehtävistä. Santorinilla vietimme mukavan illallisen isolla porukalla edellisenä iltana, ja itse hääpäivänä morsian ja me kaasot saimme ottaa aika lailla rennosti. Sulhanen oli hoitanut kaikki järjestelyt, ja ystäväni sai kokea kaiken ensimmäistä kertaa ja yllätyksenä, sillä hän ei ollut edes käynyt juhlapaikalla. Sulhanen halusi hänen saavan koko kokemuksen kerralla, ja kokemushan se olikin! Bestmanit vuorostaan hoitivat ohjelman, joten meidän kaasojen tehtävä oli oikeastaan pitää aamulla huoli, että morsian ei stressaa, ja että juhlissa on mukavaa; meillä, morsiamella ja vierailla. Koska ystäväni on niin kaukana bridezillasta kuin olla ja voi ja bestmanit oli superaktiivisia, oli mun kaasokokemus kaikin puolin rento ja mukava, ei jäänyt mitään hampaankoloon :)

Siskoni oli mukana Santorinilla ja toimi häiden toisena valokuvaajana kanssani. Upeita kuvia pariskunta saikin, en niitä nyt tänne lisää sulhasen ja vieraiden yksityisyyden vuoksi. Nämä kuvat on sekä siskoni, että minun käsialaa, sillä enhän tietenkään malttanut pysyä pois kameran takaa :) En lähtenyt erittelemään siskoni ottamia kuvia (en tiedä mitkä on kumman :D), ja niitä, joita itse otin, joten ne on kaikki leimattu blogille. Tämä nyt tietona, ettei joku ihmettele, miksi olen leimannut jonkun muun hääkuvaajan kuvat omikseni :)


Aamupäivä meni rennosti laittautuessa ja lounastaessa morsiamen kanssa ja höpöteltiin tyttöjen juttuja ilman edes pienintä stressin häivää :) Morsiamen äiti laittoi tämän hiukset upealle nutturalle ja siinä ehostauduimme kaikki yhdessä. Äiti lähti jännittelemään häitä ja koristelemaan paikkoja toisen kaason kanssa, ja me jäimme pitämään morsiamelle seuraa.

Malttamatonta morsiamen odottelua...

Vielä viimeiset halit ja huntu paikalleen.

And then they were a Mr. and his Mrs.


Partytime people!


Tuon upean kaaren alla taidettiin ikuistaa ihan kaikki vieraat, ensin toki hääpari perheineen ja kaasoineen / bestmaneineen, mutta sen jälkeen saivat kaikki itselleen mukaan upean kuvan Santorinin kauneimmilla maisemilla :)

Juhlat olivat upeat, ruoka ihan hullun hyvää, puheet koskettavia ja kakku suussasulavaa. Kaiken kruunasi upea auringonlasku Santorinin vuorien päältä.

Upeaa, kaunista, romanttista, ihanaa! Ei kauniit adjektiivit riitä.


Parasta oli se, että sain olla paikalla juhlimassa ystävieni rakkautta ja toiseksi parasta oli se, että sain jakaa tämän kokemuksen oman maailman rakkaimman ihmisen kanssa :) (Vaikkei osatakaan nättiä sydäntä tehdä :D) 

Ihanat juhlat, ihana pari! Onnea ja paljon paljon rakkaudentäyteisiä vuosia näille kahdelle upealle ihmiselle ja heidän yhteiselle liitolle :)

Tekipäs hyvää sukeltaa näihin aurinkoisiin ja rakkaudentäyteisiin kuviin täältä ukkoskelien keskeltä!

Kiinnostuneille tiedoksi, juhlapaikkana toimi Le Ciel Imerovigli :)

Kommentit

Emmi (Ei varmistettu)

Hei onko sun ystävällä blogia?:) oisi kiva lukea hääpostauksia sieltä!

Bambi (Ei varmistettu)

Häät Ihanan romanttinen paikka, kaunis morsian ja kaasot, upeat puvut (!), näytti täydelliseltä, ah häät!

Mallu (Ei varmistettu)

Wou! Upeat häät ja upea paikka ja mahtavia kuvia! Wau! :)

Anna (Ei varmistettu) http://www.instagram.com/annaxmollyx

Your friend was a lovely and beautiful bride! Absolutely stunning! :) And you looked gorgeous. The wedding location was perfect in my opinion. x

Allu (Ei varmistettu)

Aivan mielettömän upean näköistä!

Heidi (Ei varmistettu)

Kauniita kuvia ja ihana teksti!:)

Kommentoi