Don’t shame

malta (5 of 5)

Kotiin on palauduttu Maltalta, ja nyt olemme jo itse asiassa jo Viron puolella, pienellä sukulaisreissulla miehen kanssa. Nähtävästi tällä kertaa ei reissu mennyt päätymättä iltalehtien sivuille, mutta nyt ollaan mielestäni niin tärkeän asian äärellä, että ihan hyvä, jos otsikoita syntyy.

Syytön heittäkööt ensimmäisen kiven on mielestäni yksi parhaita sanontoja. En ole syytön, joten kiviä en voi heitellä, mutta voin myöntää omat virheeni ja syyllisyyteni ja sen jälkeen toivottavasti herättää keskustelua tai saada ehkä jonkun ihmisen ajattelemaan toisin. Olen ollut julkisesti esillä tällä blogilla jo viittä vaille kahdeksan vuotta. Olen kasvanut 19-vuotiaasta naisenalusta kohta 28-vuotiaaksi naiseksi. Tänä aikana olen laukonut varmasti yhden ihmiselämän verran typeriä juttuja, jotka toivon voivani ainakin osittain laittaa kasvukipujen piikkiin. Myönnän syyllistyneeni, ja vakuutan, että kulmani ovat monessa asiassa pyöristyneet, kuten kroppanikin.

Olen ennen syyllistynyt…

… muiden ihmisten kroppien pilkkaamiseen. Julkisesti, blogissakin. Kiitos niille lisääntyneille aivosoluille siitä, etten enää tee niin.

… määrittelemään ihmisiä ulkonäön perusteella.

… itseni ja muhkuroideni vihaamiseen, ajattelematta, miltä se tuntuu niistä, joilla on muhkuroita itseäni paljon enemmän. Tai miltä tuntuu, jos haluaisi hieman lisää lihaa luiden ympärille, eikä siinä vaan onnistu.

… liialliseen ulkonäkökeskeisyyteen.

Toivon todella, että olen kasvanut, viisastunut ja oppinut vuosien aikana jotakin.

malta (2 of 5)

Minusta tuntuu, että viime kuukausina ja oikeastaan varsinkin koko tämän nykyisen suhteeni ajan vatsanseutuni on kerännyt enemmän huomiota kuin mikään muu. En lähde toistelemaan itseäni raskausuteluiden suhteen, sillä niistä olen kirjoittanut tarpeeksi. Sitä paitsi paljon minua paremmin aiheesta juuri puhui Jennifer Aniston. Vaikka olen aina Team Angelina, niin Anistonin sanat raskausuteluista ja naisten kroppien arvioimisesta allekirjoitan sanasta sanaan. Naisen kroppa ei ole väline, jolla tuotetaan lapsia, ja 25 ikävuoden ylittäminen ei ole syy alkaa esittelemään raskausuteluita.

Myönnän…

… että tämän kuvan Instagramissa ja tämän postauksen pohjalla on saamani ”onnea vauvasta” -kommentti, joka sai minut raivon valtaan.

… että näitä kuvia kuvatessa vatsani on ”kiltisti”. Näyttää ihan hoikaltakin. Olen kylläkin vetänyt alle just hirvittävän kokoisen Le Meridienin aamupalan, mutta se on sisältänyt pääasiassa hedelmiä, smoothieita ja kasviksia. Katellaan tällaiset bikinikuvat vaikkapa jonku burgerin tai pizzan jälkeen, niin voisi omaankin silmääni näyttää ihan kuudennelta odotuskuukaudelta.

… että vatsani turpoo tietyistä ruoista ja välillä on hormonaalisestikin päiviä, jolloin turvotus tuntuu yltävän korviin.

… että tyylini on muuttunut mukavuudenhaluisemmaksi. Käytän myös tiukkoja vaatteita, mutta viihdyn tällä hetkellä parhaiten löysissä vaatteissa.

… että en ole täysin tyytyväinen aina kroppaani. Jos saisin taikasauvaa näpäyttämällä kiinteyttä lisää, jenkkakahvoja pienemmäksi, reisiä ja vatsaa kiinteämmäksi sekä käsivarsia pienemmäksi, ottaisin nämä muutokset mielelläni. Muu olisi valehtelua.

malta (3 of 5)

MUTTA, mä olen ihan oikeasti ihan tyytyväinen! Ostan S/M-kokoisena usein L-kokoisia vaatteita, koska niissä on mukavempi olla, en piilottaakseni itseäni. Pidän parhaimpina valtteinani pyllyäni ja jalkojani, ja löysässä mekossa pitkät laihat jalkani korostuvat. Keskivartaloni on absurdin mallinen. Iso leveä lantio, jonka ympärille on kertynyt mukavasti burgerit ja juustot, kapea ja pieni vyötärö, ja selän pituus naurettavan lyhyt. Huono ryhti ja pieni alavatsan pömppis. Hassu näky aina välillä, mutta minulle niin tuttu. Niin turvallinen. Vatsa, joka joskus toivottavasti vielä kantaa vauvaa. Lantio, josta mulle on luvattu, että helpottaa synnyttämistä. (Tätä on mulle syötetty varmaan viistoista vuotta, mä oikeesti nostan aikamoisen reklamaation, jos mun synnyttäminen ei sitten joskus tapahdu about aivastamalla.) Välillä pömppistävä vatsa, joka on kuitenkin harvoin sekaisin ja joka kestää helposti tulisen ruoan, jota rakastan. Kroppa, joka ei ole allerginen juuri millekään. Joka on terve ja kantaa minut kaikkialle minne haluan. Kroppa, joka kestää laittamani kovankin paineen. Kroppa, joka on juuri sopiva juuri minulle.

Minä rakastan vartaloani. Kyllä, parantaisin tietysti joitakin kohtia, mutta siitäkin huolimatta rakastan kroppaani. Ei mieheni, perheeni tai ystävänikään ole täydellisiä, mutta rakastan heitä siitä huolimatta. Tai juuri siitä syystä. Koen epävarmuuksia kropastani ja välillä on päiviä kun suoraan sanottuna jopa inhoan tiettyjä piirteitä siinä. Ja siltikin, rakastan sitä. Haluan pitää siitä hyvää huolta, haluan pitää sen terveenä.

Vaikka rakastan kroppaani valtavasti, tai juurikin sen takia, minua surettaa ihan kamalasti kaikki shaming, mitä naisten kroppien ympärillä on. Olen itsekin siihen syyllistynyt. Haluan kuitenkin ajatella, etten syyllisty enää koskaan. Rakastan ystäviäni ja läheisiäni täysin riippumatta koosta. Miksi siis ikinä arvioisin toisia ihmisiä heidän kroppansa perusteella?

Haluaisin, että pikkusiskoni ja ehkä joskus tulevaisuudessa lapseni, saisivat kasvaa maailmassa, jossa jokainen kroppa on arvokas, kuten jokainen ihminenkin on. Toki haluan olla terve ja näyttää omaan silmääni hyvältä, mutta terveyden pitäisi mielestäni olla ainoa kulma vartalokeskusteluille.

malta (4 of 5)

Minulla ei riitä sormet eikä varpaatkaan enää laskemaan, montako kertaa minua on onniteltu vauvasta tai minun on epäilty olevan raskaana. Ja kun en kuukaudesta toiseen olekaan raskaana, niin tämähän tarkoittaa sitä, että olen lihonnut. Ensinnäkin, mitä sitten vaikka olisinkin? Herrajumala, mä olen vanhentunut tämän blogin aikana kahdeksan vuotta! Onnea heille, joiden kroppa ei ole muuttunut kahdeksassa vuodessa. Mulla vähän näkyy noi juustot ja burgerit. Ja mä siltikin aion tänäänkin syödä juustoa puutarhassa punaviiniä nautiskellen, koska mua ei kiinnosta kilinpersuksen vertaa, vaikka siitä nouseekin vielä yksi sentti mun lanteille.

Mieheni rakastaa vartaloani. Itse rakastan vartaloani. Ja siksi minua ei raavi yhtään, mitä joku tuntematon on siitä mieltä. Luotan vaa’an sijaan farkkujen vyötärönauhaan ja tuntemattomien ihmisen mielipiteen sijaan peilini, perheeni ja mieheni näkemykseen.

Miksi sitten koen tarpeelliseksi jälleen kirjoittaa aiheesta? Jos kerta nämä mielipiteet eivät raavi minua mitenkään? Koska asia silti ärsyttää minua. Ei sen takia, että joku ihminen pitää minua lihavana. Vaan sen takia, että tiedän, kuinka vaikeaa on rakastaa omaa kroppaansa. Ei ehkä omasta kokemuksestani, mutta tiedän silti. Ihminen on oma pahin vihollisensa, ja siihen ei tarvita lisäksi muita vihollisia. Maailmasta tulisi hieman parempi paikka, jos jokainen lopettaisi toisten body shamingin. Se ei tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin surua ja ahdistusta, pahaa oloa.

Aivan turhaan. Sillä jokainen nainen ja jokainen kroppa on kaunis. Ruma on vain ihminen, joka haukkuu muita.

Olen normaalikokoinen. Olen pehmeä. Olen onnellinen. 

Maltalla näin mahtavan lainauksen, jonka haluan ulottaa kaikille ruutujen toiselle puolen. Myös hatereille.

I wish you twice as much what you wish me.

Kommentit (56)
  1. Anna sä oot upea!!

  2. Anna sä oot mieletön nainen!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *