EI RAHA VAAN RAKKAUS

Mungolife

Luin tuossa Natan postauksen otsikolla "Tyhmä tai köyhä?" ja se herätti ajatuksia. Aihe on mulle muutenkin sellainen, jossa koen usein vähän kaksjakoisia fiiliksiä. Myös nyt. Natan postaus oli liikuttava ja hyvä, mutta en voi olla täysin samaa mieltä asiasta. 

Vaikka mulla on nykyään Chanel-laukkuja enemmän kuin monilla laukkuja elämänsä aikana ja meillä on omakotitalo, pari autoa ja aurinkolomia joka vuosi, ei aina ole asiat olleet niin hyvin, ainakaan siis taloudellisesti. Tulen itse hyvin tavallisesta perheestä, en köyhästä, mutten myöskään keskituloisesta tai rikkaasta. Vanhempani pääsivät keskituloiseen luokkaan vasta kun olin itse hieman vanhempi, mutta lapsuuteni meni kirpparivaatteissa ja kaupan alennuslaareista ruokaa ostaen. Mieheni on pienipalkkaista työtä pätkittäin tehneen yksinhuoltajaäidin kasvatti. Molemmat olemme maahanmuuttajia tai paluumuuttajia. 

Mun lämpimimpiä muistoja lapsuudessa on mm. mun ja iskän viikonloppuiset pyöräretket. Vasta myöhemmin tajusin, että monet muut perheet ei käy neljässä eri ruokakaupassa fillaroiden hakemassa eri juttuja eri kaupoista. Käyttäen karttana alennusilmoituksia ilmaisjakelu-lehdistä ja osittaismaksuna kaiken maailman kuponkeja. Ja mä kävin niillä retkillä vain iskän kanssa, koska äitini teki seitsemänpäiväistä viikkoa kahdessa eri matalapalkkatyössä. Molemmat vanhempani ovat koulutukseltaan maistereita, mutta ketään Suomessa ei siihen aikaan kiinnostunut kummankaan vanhempani osaaminen. Niinpä äitini mittaili mansikoita litraan ja järjesteli hevi-hyllyä tai maitohyllyä isäni viettäessä työpäivänsä hitsaten metalleja. Mä rakastin meidän viikonloppuseikkailuja. En mä koskaan osannut ajatella, että haetaan jauhelihaa Siwasta ja jauhoja K-Marketista, koska säästetään muutama markka. Tajusin sen myöhemmin. Mut en oo koskaan hävennyt sitä. Koska meidän köyhyys tarkoitti laatuaikaa ja kisailua ja seikkailuja isäni kanssa. Mun vanhemmat osasi tehdä köyhästäkin kivaa.

Mun lapsuus ei todellakaan ollut kovin varakas, mutta siitäkin huolimatta vierastan hieman ajatusta siitä, että lukiokirjoihin ei olisi varaa teini-ikäisenä, jos ei puhuta ihan pienestä paikkakunnasta, jossa nuoren työllistymismahdollisuudet on ihan katastrofaalisen huonot. Tämän aiheen kohdalla nimittäin aina mielessäni välähtää ajatus työstä nuorella iällä. Mä aloitin työnteon todella nuorella iällä, kun puhuin itseni mansikkamyyjäksi torille. Muistutin ehkä paikkaa pyörittävän pariskunnan lapsenlapsia ja mun "reippaus" (their words, not mine) teki vaikutuksen. Vanhempieni luvalla tein hyvin lyhyttä työpäivää alkuun, ja vuosien karttuessa joulut ja kesät meni hyvin paljonkin töissä. Tämän lisäksi oon jo teininä jakanut mainoksia, siivonnut yksityisiä koteja, käynyt kaupassa vanhusten puolesta ja tekemällä vaikka mitä. En ujostellut hakea töitä, en 14-vuotiaana enkä myöhemminkään elämässä. Mun kokemus on toki Helsingin kaltaisesta isosta kaupungista, mutta mä löysin aina töitä kun niitä etsin. Avustamasta milloin missäkin; kahvilassa, kukkakaupassa ja yksityisissä kodeissa. Ollessani 12, työntelin pitkin lumihankia pikkusiskojeni vanhoja kirpparirattaita, jotka olivat palvelleet ennen siskojani jokusen muunkin muksun ja olleet meilläkin jo käytössä neljä vuotta. Niissä sai hyvin kuskattua lehtipinoja talosta toiseen. Ei siinä rikastunut, mutta luonnetta se todennäköisesti kasvatti. Vaikka nyt ajelen useamman kymmenen tuhannen euron arvoisella autolla ja lykin Stokken merkkirattaita, en ole unohtanut, millaista lapsuuteni ja nuoruuteni oli.

14-vuotiaana soitin ehkä lähemmäs viisikymmentä Molin ilmoitusta läpi. Yhdestä tärppäsi. Kävin siivoamassa erään perheen kotia. He tykkäsi musta ja vähän ajan päästä heidän ystävänsä tarjosi mahdollisuutta lapsenhoidolle. Sen jälkeen erään heidän naapurin rouva tarvitsi apua käydä ruokakaupassa. Ja minähän kävin. Siivoamassa, leikkimässä lasten kanssa ja kaupassa. Mä en koskaan ajatellut, miten vaikeeta mulla oli. Mä ajattelin itse asiassa, että onpas helppoa saada rahaa :D Jokusen kerran nuorena setäni vei minut keräilemään pulloja vapun jälkeen. En oikeen vierastanut mitään tuollaista, sillä mut kasvatettiin siihen, että jokainen työllä tienattu euro on arvokas.

Mulla oli oma Visa Electron 12-vuotiaana, sen takia, että olin tienannut kesätöissä ja säästänyt saamani stipendin ja kesätyön palkat. Ollessani lukion ekalla luokalla, suuntasin kotibileiden sijaan iltavuoroon töihin ja sieltä kotiin nukkumaan, sillä lauantaisin avasin kahvilan 7, joten herätys oli 5.30. Joululomat seisoin Tikkurilassa kukkapuistossa myymässä joulukukkia jouluaattoon klo 15 asti. Työntelin painavia rullakoita pitkin lumikinoksia ja tein 10-tuntisia päiviä jääkylmissä olosuhteissa. Hitto, mä muistan vieläkin Tikkurilan K-Supermarketin parkkihallin ajoliuskan, ja miten painajaista oli työntää rullakkoa ylös liuskaa pitkin lumiseen hankeen ja siitä kulman taakse ja tien poikki kukkapuistoon. Kukkapuistoa ei enää ole, mutta se K-Supermarket on ja muistan tuon aina ajaessani ohi. Meidän perheen jouluaatot oli sen varassa, että rankan työläisduuninsa joululomalle päättänyt isä kokkasi ja minä ja äiti tultiin puolikuolleena töistä kotiin 15-16 aikaan viettämään aaltoa juuri ennen kuin mentiin takaisin joulupäivänä töihin. Mä muistan ikuisesti, kuinka 9-luokan joulujuhlan jälkeen hyppäsin Kulosaaressa metroon juhlatamineissani, vaihdoin Mellunmäessä bussiin ja menin Tikkurilaan töihin. Vaatteet vaihdoin bussin takapenkillä, sillä oli kiire ehtiä ajoissa työpisteelle. Paketoimaan sen talven ties kuinka monetta sadatta amaryllistä. 

Mä oon tehnyt töitä viimeiset 18 vuotta. Koko lukioiän, koko yliopisto-opiskeluajan. Mun vanhemmilla olisi todennäköisesti ollut varaa maksaa lukiokirjani, mutta maksoin lukiokirjani omista rahoistani. En muista, että yksikään kirjani oli uutena hankittu vaan ne oli kaikki käytettyjä. Vanhempani maksoivat kyllä ajokorttini, mutta sillä sopimuksella, että maksan sen takaisin vuoden aikana. Ja maksoinkin. Kyllä varmasti vanhempani osallistuivat aika paljon taloudellisesti teini-iässä. Silmälasini maksoivat vanhempani ja funktionaalisen laskimen sain muistaakseni synttärilahjaksi. Mutta niin vaan mun urheiluvälineet liikkatunneille oli kirpparilta omalla rahalla ostettuja ja lehtiöt ja muistiinpanovälineet myös. Vaikka vanhempieni tulot ja taloudellinen tilanne nousivat huomattavasti säästeliäisyyden ja yritteliäisyyden tuloksena joskus viisitoista vuotta sitten, halusin silti pärjätä mahdollisimman pitkälti omillani.

Mä en oo ikinä ymmärtänyt sitä ajatusmaailmaa, jossa työtä ei mielletä asiaksi, jota tehdään opintojen lomassa. (Enkä nyt sano, että Natan postaus antaisi tällaisen mielikuvan) Kun hain oikikseen, tein töitä K-Supermarketissa 20-25 tuntia viikossa. Tämän kuullessaan kaikki olivat sitä mieltä, että minulla ei ole mitään toivoa päästä kouluun, jos teen töitä samalla. Pääsinpä kuitenkin. Kirjoitin myös huippuhyvät ylioppilaskirjoitukset, tehden töitä. Muutin nimittäin omilleni tasan 18-vuotiaana kolmannen lukiovuoden alussa ennen kumpiakaan kirjoituksiani. Minun tapauksessani työnteko ei suinkaan häirinnyt opiskelua, mutta ymmärrän, että vaikka minä pystyn johonkin, ei asiat ole itsestäänselvästi samanlaisia kaikille. Lukionkin voi kuitenkin tehdä kolmen vuoden sijaan neljässä ehtiäkseen myös tekemään töitä ja töitä voi paiskoa paljon kesällä ja joululomalla ja käyttää rahaa mahdollisimman kitsaasti niin, että siitä riittää olennaisimpaan myös työkausien ulkopuolella.   

Siinä olen samalla sivulla Natan kanssa, että mun kohdalla lapsuuden "köyhyyttä" on seurannut paljon paremmat ajat. Ja tiedostan myös Natan tavoin, että näin ei suinkaan ole kaikilla. Meilläkään ei ollut opintojen kannalta kriittisinä vuosina vakavia ongelmia perheessä ja meilläkin oltiin hyvin kannustavia opintojen suhteen ja niihin laitettiin vanhempien puolelta henkisiä paukkuja niin paljon kuin vain voitiin. Tiedän kyllä, että monella menee huonommin. Silti mä toistan aina sen, että Suomessa kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet. Se on maamme yksi isoimpia hienouksia. Nyt haluan ehkä hieman muotoilla uudelleen tuon lauseen. Suomessa kaikilla ei ole samanlaiset mahdollisuudet, vaan Suomessa kaikki on mahdollista kelle tahansa, vaikka lähtökohdat olisi kuinka kamalat. Siinä tarvitaan ahkeruutta ja onneakin, siinä tarvitaan monia vaikuttavia asioita. Suomi on yksi suvaitsevaisemmista maista maailmassa ja Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia tai esteitä haaveiden toteutumiselle. Toki lapsen synnyttyä perheeseen, jossa asiat ovat huonosti, on hänellä huomattavasti jyrkempi tie kiivettävänään, eikä välttämättä henkisiä kykyjä löytää itsestään niitä eväitä kiipeämiseen. Mutta se on jo hieman eri asia ja sellainen, mistä mulla ei ole kokemusta, joten en koe voivani siitä olla mitään mieltä.

Mutta kun puhutaan "vaan" köyhyydestä, niin yksi mun suurimpia ylpeyden aiheita suomalaisena on se, kuinka vähän köyhyys oikeasti vaikuttaa. Köyhyys ei yksinään ole asia, joka rajaa tulevaisuuden mahdollisuuksia ihan hirveesti. Toki harva köyhän perheen lapsi päätyy tennistähdeksi harrastuksen kalleuden takia, mutta lähes mille tahansa alalle on tie auki köyhemmänkin perheen vesalla. Niin vaan on meidän pienessä blogikentässäkin Nata, joka on kiivennyt koko blogikentän huipulle köyhistä lähtökohdista ja löytyy verotiedoista aika menestyksekkäästä porukasta. Ja on minä, joka on Kontulan köyhyydestä kiivennyt siihen, missä nyt olen. En voi sanoa olevani rikas tai supermenestyjä, mutta mikään ei olisi seissyt mun tiellä, vaikka olisin halunnut parempipalkkaiseen duuniin tai tekemään mitä ikinä. Okei, presidentiksi mulla ei ois ollu perustuslain puolesta asiaa, mut sekään ei liity köyhyyteen. 

Rikkaan perheen lapsi voi kohdata koulukiusaamista, joka romuttaa hänen elämänsä. Rikkaan perheen lapsi voi eksyä tilanteeseen, joka johdattaa hänet lopulta katkaisuhoitoihin. Rikkaan perheen lapsi voi kohdata vanhemmiltaan läsnäolemisen puutetta ja montaa muuta vaarattomalta vaikuttavaa tilannetta, joka muovaa häntä ihmisenä henkisesti paljon rankemmin kuin köyhyys. Mun mielestä ei saa jäädä liiaksi kiinni siihen ajatukseen, että on köyhä tai pienituloisesta perheestä. Jokaisen lapsen elämän varrelle saattaa mahtua asioita, jotka muovaavat tätä ihmisenä. Mä oon seissyt lapsena leipäjonossa, mut se ei estänyt mua pääsemästä siihen missä mä nyt oon.

Se, miksi kirjoitan tästä on tietyllä tapaa haluni myös inspiroida omanikäisiäni naisia, tän hetken ja tulevaisuuden vanhempia. Köyhyys ei ole asia mitä pitää pelätä, sillä lapsen kasvatuksessa on paljon pahempia asioita, mitä voi pelätä. Natan postauksessa silmääni osui erityisesti kohta, jossa Nata puhuu perheestään. Positiivisesta suhtautumisesta opintoihin ja osallistumiseen stipendihakuihin, paperitäyttöihin ja muihin vastaaviin. Omasta puolestani oon tosi kiitollinen perheelleni siitä, miten paljon he osallistuivat koulunkäyntiini läksyjen ja kokeisiin opiskelun myötä. Mut vietiin ja haettiin pyörän tarakalla ala-asteen limudiskoon, vaikka sainkin matkaan mukaan kotoa pienen karkkipussin alennuskarkkeja ja 1 markan johonkin limuun. Mut mä olin siellä diskossa. Ihan kivassa kirpparimekossa. Mun vanhemmat osallistui ja tsemppasi. Mun koulunkäyntiä ja työntekoa tuettiin ja kehuttiin, siitä oltiin ylpeitä. Sain tukea henkisesti koko elämäni ajan. Ja sille ei voi laittaa hintalappua, ei köyhä eikä rikas.

On jotenkin hirveän lohduton ajatus, että niin moni suomalainen lapsi kasvaa pienituloisessa perheessä tai köyhässä perheessä. Sen ei pitäisi mennä niin. Sen ei tarvitsisi mennä niin Suomen kokoisessa taloudellisesti verrattain hyvinvoivassa maassa, mutta valitettavasti erinäisten syiden vuoksi niin on. Maksaessani tuhansia euroja veroja kiristelen hampaitani minkä kerkeän, mut sit yleensä irroitan leuat toisistaan ja totean, että osa siitäkin menee oikeesti tärkeään tarkoitukseen. Siihen, että jokainen lapsi saa koulussa ilmaisen koulutuksen ja yhden lämpimän aterian päivässä. Ja sairastuessaan jokainen suomalainen lapsi saa hoitoa yhdestä maailman parhaista terveydenhuoltojärjestelmistä. Mikään ei ole täydellistä, mutta mun mielestä tää on jotenkin tosi lohdullista kaiken keskellä. 

On utopiaa ajatella, että kapitalistisessa maailmassa olisi joskus tilanne, että kaikki olisivat samalla lähtöviivalla ja kaikilla lapsilla olisi yhtä hyvät oltavat. Mutta itse koen kuitenkin aina, että köyhyys on ongelmana kuitenkin vähemmän vakava kuin moni muu. Köyhyys, ilman muita ongelmia, ei tarkoita onnetonta lapsuutta, heitteillejättöä tai mahdollisuuksien puuttumista elämän varrella. Toivonkin, että mahdollisimman moni ajattelee asiaa myös siltä kannalta, että vanhempien rakkaudella, tuella ja läsnäololla lapsi pääsee ponnistamaan elämässään korkeallekin, vaikka lähtökohdat olisivat haastavia. Vaikka lukiokirjat ja funktiolaskimet on kalliita hankintoja monille, ne ovat sen arvoisia. Sillä opiskelu on avain parempaan tulevaisuuteen ja vaikkei tie olisi aina helppo ja häpeätön, niin jos köyhyys on perheen ainoa ongelma, ei tie ylioppilaslakkiin ole mitenkään mahdoton. 

On hienoa ja tärkeää, että päättäjät ehkä vähän heräilevät tähän asiaan. Jos heräilevät. Mut yhtä tärkeää on myös mun mielestä se, että jokainen vanhempi ei säti illalla itseään siitä, että hänen lapsellaan on huonommat mahdollisuudet. Ei luovuta ja totea, että ei tästä kuitenkaan tule mitään eikä mikään ole mahdollista. Ei vello siinä ajatuksessa vaan katsoo peiliin, toteaa, että tekee parhaansa ja tekee huomenna vielä parempaa. Ajattelee kaikkia niitä, jotka ovat samanlaisista lapsuuden olosuhteista ponnistanut keskituloiseksi hyvinvoivaksi aikuiseksi. Auttaa työhakemuksissa, pitää silmiä auki nuorelle sopiville töille, tukee niin paljon kuin voi. Mutta ennen kaikkea on läsnä, rakastaa ja tuo lapselleen sen taian, minkä mun vanhemmat toi mun lapsuuteen sanomalla aina "Sä pystyt mihin tahansa".

Kommentit

LindaLaina (Ei varmistettu)

Kiitos tästä postauksesta. Itselläni on vähän samantyyppinen tausta ja olen samaa mieltä kanssasi, ettei köyhyys välttämättä ole kuoppa, josta ei muka voisi nousta ylös :)

MungoAnna
Mungolife

Kiitoksia! Ja just tämä! Köyhyys on sellainen kuoppa, josta voi nousta ja jonka jälkeen voi tehdä itsestään vaikka kukkulan kuninkaan. Se ei aina välttämättä onnistu, mutta se ei tarkoita, etteikö kannattaisi kokeilla. 

Lis (Ei varmistettu)

Kiitos, paljon hyviä pointteja ja ajatuksia, joita itsekin jaan. Olen itse nyt 26v ja tehnyt töitä viimeiset 12 vuotta. Ja jokaisen työpaikan hankinnut itse ilman vanhempien tai muiden kontakteja. Ei olisi välttämättä tarvinnut niin nuoresta asti tehdä töitä, mutta itse halusin ansaita omat rahat ja tehdä töitä. Olihan se toki koulun ohella ajoittain rankempaa, mutta en koe sen vaikuttaneen menestymiseeni. Toki olen ollut aina todella onnekas, että tulen perheestä, joka on aina jaksanut ja osannut tukea opintoja ja työntekoa. Ja olen ollut itse terve fyysisesti ja henkisesti. Näin ei harmillisesti kaikille ole. Koulutuksen ja työnteon yhdistämistä pitäisi mielestäni tukea paljon enemmän kuin sitä nyt tuetaan! Työnteko antaa koulutuksen ohella korvaamatonta osaamista. Molempia tarvitaan.

Ja minulle on ollut tärkeää pystyä elämään omilla rahoilla eikä vanhempieni. On todella surullista seurata näin aikauisenakin vierestä, kun joidenkin vanhemmat edelleen kustantavat osan elämästä vaikka oltaisiinkin jo työelämässä vahvasti kiinni. Tai sitten ei viitsitä tehdä töitä tai opiskella, koska aina on vanhemmat, jotka kustatavat kaiken.

MungoAnna
Mungolife

Jep, tuo on musta jotenkin todella omituista. Mä en ymmärrä, miten aikuisena voi olla vielä vanhempien rahojen varassa, se käy jotenkin täysin vastoin omaa luontoani. Jokaisen pitää mun mielestä elättää itsensä 18-vuotiaasta eteenpäin. Moni ei vaan halua madaltaa elämäntasoaan siitä, mihin on tottunut kotikotona ja ei sen vuoksi halua pärjätä opintotuella + Mäkkärin palkalla. Toki varmasti itsekin autan mielelläni lastani/lapsiani hänen/heidän ollessa aikuisia, jos on taloudellista kapasiteettia, mutta enemmän juuri tukena oman yritteliäisyyden rinnalle. Esim. takaajana ensiasunnon ostoon tai vaikka pienellä kuukausiavustuksella työtulojen rinnalle. Mun mielestä työnteko tuo koulun rinnalle paljon erilaisia ominaisuuksia, niin osaamista kuin myös paljon henkistä pääomaa, jota ei saa pelkästään koulusta :) 

Villis123 (Ei varmistettu)

Mun on taas tosi vaikeaa ymmärtää, miksi vanhempien rahallinen tuki nähdään niin pahana asiana. Mun vanhemmat kustantaa edelleen mun harrastuksen, jota oon harrastanut nyt reilut 15 vuotta, mutta jota mun ei olisi opiskelijabudjetilla mitenkään mahdollisuutta kustantaa itselleni. Käyn myös joskus kaupassa yhdessä äitini kanssa, jolloin hän ostaa mulle esimerkiksi sellaisia elintarvikkeita, joita en itse raaskisi ostaa. En mä ymmärrä miksi olisi väärin, että vanhemmat kustantaa osan mun elämästä, vaikka oonkin reilusti yli 18-vuotias. Mun vanhempien budjetti ei kaadu mun harrastusmaksuihin, ja mä saan harrastuksesta paljon iloa elämääni. Ei se tarkota sitä, että luulisin rahan kasvavan puissa, mutta miksi kituuttaa opintotuella ja mäkkärin palkalla, jos muuhunkin on mahdollisuus?

xXxXxXx (Ei varmistettu)

Samaa ihmettelen. Meillä on aina autettu puolin ja toisin, äiti saattaa kustantaa minulle yksityislääkärin, jos on pitkä jono, ja minä puolestaan autan vanhempiani siivoamalla/lumitöissä/tietokonejutuissa, käyn laittamassa ruokaa heidän kotonaan jne. Isovanhempani ja vanhempani ovat aina sanoneet, ettei heidän rahoilleen voisi olla parempaa käyttöä kuin lastenlasten ja lasten hyvinvointi. Tietty eri asia käytetäänkö rahat vaikka bailaamiseen, vai tarpeellisiin juttuihin kuten lääkäriin, lastenlasten harrastuksiin tai opiskelun tukemiseen. Jos vanhemmilla on varaa ja halua, miksi he eivät saisi auttaa?

Niinno (Ei varmistettu)

Aihe on tärkeä ja luin molempien tekstit mutta pidin Natan tekstistä enemmän. Sun kirjoituksesta tuli liian paljon sellainen olo, että siinä todistellaan ja tuodaan hiukan liian voimakaasti esille sitä miten vaikeeta sullakin on ollut vaan aina olet mennyt eteenpäin.

Lisäksi alussa kirjoitit, että tulet tavallisesta perheestä et köyhästä etkä rikkaasta. Myöhemmin taas lukee, että olet kivunnut Kontulan köyhyydestä siihen missä olet nyt... Niin miten se menikään..?

MungoAnna
Mungolife

Jos et tuohon löydä vastausta tekstistä, niim sitten on vaikea sulle rautalankaa alkaa vääntää :) Mun lapsuudessa perheeni oli köyhä, mutta teini-ikääni mennessä perheeni oli jo keskituloinen vanhempieni tulojen kasvaessa. Että kyllä, Kontulan köyhyydestä tässä on lähdetty, ja vuosien varrelle on mahtunut niin köyhyyttä kuin keskituloa. Koen siis tulevani tavallisesta perheestä, jossa joskus on ollut köyhempiä kausia.

Se, millainen olo sulle tulee tekstistä, kertoo mun mielestä hieman enemmän sinusta ja siitä, miten sinä suhtaudut mun kirjoitukseen :) Mun ei tarvii todistella tai tuoda voimakkaasti esille mitään. Tämä ei ole kellekään yllätys, vaan olen hyvin avoimesti kertonut taustastani jo monta kertaa vuosien aikana. Se, että haluan käytännön esimerkein tuoda esille sen, millaista minun lapsuuteni on ollut, johtuu siitä, että se on vaikea ymmärtää jos peilaa nykytilanteeseen. 
Postausten vertaaminen toisiinsa on mun mielestä taas ihan käsittämättömän hölmöä. Nata kirjoittaa omista kokemuksistaan ja mielipiteistään, minä omistani. Mutta kyllähän tuo sun kommentin kysymyksenasettelu ja asenne on hyvin tuttua ja kertoo paljon. Ennakkoasenteita joutuu sietämään niin löyhä kuin rikaskin, ja varsinkin bloggaaja. Ja se huokuu kyllä kommentistasi vähän turhankin tehokkaasti.

Pob (Ei varmistettu)

Niin samaa mieltä!!! Hyvä kirjoitus. Itselläni on ollut smaa tilanne. On ollut ihan ok tilanne perheessä, aina on ollut ruokaa pöydässä, mutta esim. ratsastusharrastus tai ulkomaanmatkat olivat lapsena ihan utopiaa. Ajattelen, että myöhemmin voi huomata köyhyyden aiheuttamat positiiviset puolet. On pitänyt tienata itse omat rahat, olla reipas ja aktiivinen, joten sinusta on tullut ahkera ja olet tottunut tekemään töitä. Et välttämättä olisi siinä pisteessä kuin nyt, jos et olisi ollut köyhä. :)

MungoAnna
Mungolife

Just niin! Mun eka ulkomaan lomamatka vanhempien kanssa oli 12-vuotiaana Euroopan sisällä. Ja siihen säästettiin kauan. Ekan kerran menin Lontooseen 13 vai 14-vuotiaana, omilla rahoilla. Osittain kesätyörahoilla, osittain rippilahjarahoilla. Jotenkin siinä on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla töitä ja työnteon tarjoamia mahdollisuuksia :) 

juu (Ei varmistettu)

Hyvä postaus ja tärkeästä aiheesta. Olen samaa mieltä tästä, että köyhyys varmasti rajoittaa, mutta siihen on usein mahdollista itsekin jossakin määrin vaikuttaa. Monessa perheessä (sekä köyhissä että varakkaissakin) tunnutaan nykyisin lapsille opettavan, että rahan eteen ei tarvitse tehdä juuri mitään, vaan vanhemmat antavat lapselle rahaa ilman että vaativat esimerkiksi kotitöiden tekoa. Itse olen työpaikassa, jonne tulee nuoria kesäksi töihin. Yleensä yhteensä noin 10-15, toki eri aikoina. Useampana kesänä näistä nuorista on ollut ainoastaan muutama sellainen, jonka olisi voinut palkata omaankin firmaan töihin, jos sellainen olisi. Itse ajattelen, että työn merkityksen opettaminen ja siihen kannustaminen lapsille jo nuoresta alkaen olisi erityisen tärkeää. Jokaisen kuitenkin tulee viimeistään aikuisena maksaa oma elämisensä itse.

Tarinasi on kovin inspiroiva ja kertoo omasta yrittelijäisyydestäsi. Mukava oli lukea näin ennen töihin lähtöä :)

MungoAnna
Mungolife

Kiitos :) Me ollaan itse asiassa miehen kanssa jo mietitty tässä vaiheessa (ennen kuin lapsi on edes 2-vuotias), miten halutaan toimia tässä asiassa kasvatuksen kannalta. Ja ollaan esimerkiksi ajateltu aina niin, että lapsella on perusvelvollisuuksia, joita hänen on toteutettava ilman mitään korvausta. Oman huoneen siistinä pitäminen, sängyn petaaminen yms. Mut sit on viikottain jotain "työläämpää" ikään sopivaa. Esimerkiksi nurmikon trimmausta, lumitöitä yms. ja nuorempana esimerkiksi pyykkien ripustamista tai roskien viemistä. Vaikka ei aina menisi ihan nappiin, niin yritys ja osallistuminen ylimääräisiin juttuihin palkittaisiin sitten viikkorahalla. Mun mielestä on tosi tärkeää, että oppii jo lapsesta asti sen, että raha ei kasva puissa tai äidin ja isin pankkitileillä, vaan äiti ja isä tekee töitä rahan eteen ja niin myös lapsen pitää osallistua yhteiisiin askareisiin saadakseen ylimääräistä taskurahaa. Sen saa siitten käyttää mihin haluaa. Vuosien lisääntyessä, myös tehtävien haastavuus kasvaa. Ja ollaan aina ajateltu niin, että se perustaso (oman lautasen laittaminen tiskikoneeseen, oman huoneen siisteys yms.) on sellainen, mikä on tehtävä joka tapauksessa, eikä siitä palkita viikkorahalla. Koska ei aikuisenakaan kukaan maksa siitä, että pitää oman kodin siistinä, mutta töiden tekemisestä kyllä.

Sannaaa (Ei varmistettu)

Sun vanhemmat on ollut sulle super hyvä esikuva, näyttänyt mallia miten käydään töissä ja ollaan ahkeria. Kaikilla ei todellakaan ole näin. Jotkut lapset ei oo koskaan nähnyt miten mennään sinne töihin yms. He ei välttämättä ymmärrä sitä omaa potentiaalia silloin, et he oikeesti pystyis saada töitä tai valmistua hyvillä papereilla. Lapsille tällainen esikuva on tärkeä! Vanhempien kuuluu auttaa ja opastaa, jos vanhemmat ei oo koskaan käyneet töissä tai olleet kiinnostuneita sun opiskelusta , on sairaita(mieleltään tai muuten), niin tälläisen lapsen on kyllä erittäin vaikea ponnistaa sieltä kuopasta. Ellei ole joku muu läheinen joka ’uskoo’ suhun....... sun tekstissä oli paljon hyviä pointteja mut mun mielestä pitäis aina yrittää nähdä toisen näkökulmaa:( ei vähätellä toisten ongelmia ja sanoo ”kuinka itekki”......

MungoAnna
Mungolife

Mutta niinhän mä just kirjoitinkin? Että köyhyys yksinään ei ole niin iso ongelma, kunhan vanhemmat uskoo suhun ja valaa suhun uskoa? :)

sofia_ (Ei varmistettu)

Ei se onneksi näinkään ole aina. Köyhyyden ja työttömyyden todistaminen lapsena voi myös kirvoittaa halua menestyä aikuisena. Olen köyhästä perheestä, jossa vanhemmat ei pääsääntöisesti juurikaan käyneet töissä (mm. alkoholiongelmaa, pienen kaupungin huono työllisyystilanne, pätkätyöläisyyttä, sairastelua..). Äiti ja isä tosin aina kaikesta huolimatta kannustivat elämässä eteenpäin ja kouluttautumiseen, ja loivat uskoa tulevaisuuteen. Sain nimeomaan itse kimmoketta opiskeluun ja työntekoon siitä, että olin elänyt paikoitellen hyvinkin köyhän lapsuuden ja nuoruuden. Päätin jo nuorena, että en itse halua olla rahaton aikuisena, ja tein töitä lukioikäisestä asti, ja hankin korkeakoulutuksen tehden töitä opintojen lomassa. Muutin pois kotoa 18-vuotiaana, kävin ulkomailla ekaa kertaa 20+ vuotiaana, eikä mulla lapsuudessa eikä teininä todellakaan ollut varaa harrastaa yhtään mitään. Tää tie ei oo ollut todellakaan helppo, mutta haluan tällä tarinalla viestittää, että Suomessa tosiaan on mahdollista vaikeammistakin lähtökohdista päästä ylöspäin. :) Toki tietysti jos on esim. mielenterveysongelmia, niin se hankaloittaa tilannetta huomattavasti, ja ymmärrän hyvin, että tämäkään ei kaikille tietenkään ole mahdollista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos hyvästä postauksesta.

Minulla on samantapainen työhistoria. Aloitin hyvin nuorena tekemällä niitä töitä joihin nykyään ihmisiä on jopa vaikea löytää, vaikka palkka ei ainakaan ole laskenut.

Pistää repimään hiuksia päästä kun kuuntelen ystävien valitusta siitä että ei löydy töitä Helsingistä. Sitten alkaa tulla kriteereitä että työn pitää olla toimisto ja mitään ei halua myydä ja jos ei ole maisterin tutkintoa vastaavaa ovat mieluummin kotona tuilla. Tämä on ehkä käsittämättömin liian hyvään tottuneiden ongelma, mihin olen törmännyt - ollaan liian ”hienoja ja älykkäitä” mihin tahansa työhön, vaikka kaiken työn pitäisi olla arvokasta.

Olen uhrannut monta asiaa edetäkseni työssäni nykiseen tulotasooni. Olen tehnyt montaa työtä samaan aikaan ja olen tehnyt kaikkea siivoamisesta puhelinmyyntiin ja kaupan kassaaan. En ole todellakaan nauttinut kaikista töistäni, mutta jokaisesta on ollut hyötyä: joko rahallista hyötyä tai sitten ihan vaan kokemusta kerryttänyt ja suhteita luonut, ehkä
Jopa oppinut jotain, vaikka raha ei olisi juuri kertynyt.

En sano että kaikkien pitää olla uraihmisiä, mutta sitten ei myöskään pidä kadehtia uraihmisten palkkaa, jos ei ole valmis tekemään lähes tulkoon mitä vain työtä.

MungoAnna
Mungolife

Just näin, valitettavasti tätä samaa kokemusta mullakin on. Ja ei tarvii olla ees maisteri. Ihan 16-vuotiaanakin on älyttömät vaatimukset duunille, vaikka oma osaaminen on nolla :/

Vierailija (Ei varmistettu)

Kauhea juttu. Samanlaisia oli vastauksetkin. Olen tehnyt töitä lapsuudesta asti......ihan kuin mummua kuuntelisi. Lähdin Piäkkölään piiaksi......Suomi on iso maa. Täällä maalla sitä autetaan naapuria, kun äiti sanoo niin. Valitettavasti ei saada palkkaa kuin siellä Helsingissä. Täällä vain ollaan. Panen tuon typeryyden Nuoruuden piikkiin.

MungoAnna
Mungolife

Tällaisella kommentilla, jonka lukeminen on ihan tuskaista ja äärimmäisen vaikeeta ymmärtää, en hirveesti lähtis ketään kutsumaan typeräksi :D Varsinkaankun en kovin nuori ole. Kummasti sitä on töitä kyllä löytynyt myös Lempäälässä ja Kuopiossa asuen. Ainii, mut siihenkin on tietty joku selitys. Verkotot, onni, yms. Aina on selitys. Mutta kun kyllä sitä palkkaa muuallakin kuin Helsingissä saa. Ei toki ehkä tuollaisella ulosannilla.

Nimetön (Ei varmistettu)

Kiinnostava teksti! Itse olen vähävaraisesta perheestä ja pakko sanoa, että 15-vuotiaana mä vielä leikin, heh. En todellakaan miettinyt uraa tai palkkoja, rahoja, ostoksia vaan hypin ja leikin pitkin metsiä :) lapsuus on niin lyhyt, et miks ei ottaa kaikkea irti.. :D
Mä en nyt aikuisiälläkään tavoittele elämässäni rikkauksia, perustulotaso, joku 1000€/kk riittää. En halua paljon maallista omaisuutta, rakkautta vain! Asunnot, tavarat, vaatteet.. Mulle riittää rakkaat ihmiset <3 Oikeastihan elämä ei ole kovin kallista!
Mutta on totta, että hyvällä tuurilla+työllä köyhästä kuopasta voi nousta vaikka miljonääriksi halutessaan :) Hyvällä tuurilla tarkoitan mm. terveyttä, mielenterveyttä, kenties just niitä tsemppaavia vanhempia/opettajia/muita aikuisia, työmahdollisuuksia. Yhteiskunnalla ja sen työntekijöillä on sattumanvarainen vaikutus, esim. jos sairastuu teininä masennukseen, sattuuko työntekijät huomaamaan sitä, onko mahdollista päästä terapiaan, onko omalla paikkakunnalla apua saatavilla jne, jos on vammainen sattuuko löytämään työnantajan joka näkee vamman takana osaavan ihmisen.. Lisäksi asuinpaikkakunta vaikuttaa aika paljon, monilla pienillä paikkakunnilla on töitä vain työntekijöiden lapsille, esim. alle 3000 ihmisen kunnissa.

MungoAnna
Mungolife

Mut se on hienoa, että sulla on sun tavoitteet hyvin kartoitettu ja tiedät, mikä riittää sulle :) Ei meidän kaikkien tarviikaan elää samanlaista elämää. Ja niin kuin sanoin, niin mulla on kokemus isoista kaupungeista, joten en voi puhua pienten kaupunkien tilanteesta. Ja kaikki on tietenkin erilaisia, mä en voi ees kuvitella, että 15-vuotiaana olisin jotenkin "leikkinyt", vaan mulla oli hyvin tärkeitä päämääriä ja tavoitteita ja tein niiden eteen paljon. Mun mielestä siinä ei ole mitään väärää, että ottaa lapsuudesta kaiken irti, mutta en kyllä voi sanoa kokeneeni, että olisin menettänyt yhtään lapsuudestani tai nuoruudestani. Tietyllä tapaa koen saaneeni jopa enemmän irti siitä, koska omien rahojen mukana tuli nuoruudessa tietynlaista itsenäisyyttä, mitä ei muuten olisi ollut. Ja toki paljon erilaisia mahdollisuuksia :) Mut summa summarum, kaikki arvostaa vähän eri asioita, ja mä kyllä edelleen arvostan sitä, miten mun elämä meni enkä koe menettäneeni mitään :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuo työnteko on kyllä hyvä pointti. Tulen itsekin aika matalatuloisesta perheestä, mutta onnellinen lapsuus mulla silti oli. Asuttiin vähän liian pienessä kerrostaloasunnossa, 6 henkinen perhe, ja muistan miten juhlaa oli saada kotiin esim. Mikroaaltouuni tai astianpesukone. Mikrokin oli kirpparilta ostettu. Mitään hienoa ei meille osteltu, vaikka lahjoja kyllä lapsena sain ja vasta nyt aikuisena ymmärrän minkä panostuksen sekin on vaatinut. Ulkomaanmatkoja ei todellakaan tehty koskaan, matkattiin vain suomen sisällä vuokramökeille tai mummolaan toiselle puolelle maata. Yläaste - lukioikäisenä tein lastenhoitokeikkaa kun muita töitä ei irronnut, mutta niistä sai kivasti omaa rahaa. Lukiossa sain onneksi jo opintotukea, koska äidilläni oli niin matalat tulot. Ajokorttia ei ole kellekään meidän perheessä kustannettu, itse ajoin kortin vasta 21 vuotiaana ja maksoin omasta pussista. Samaan aikaan kun kavereille tuokin luksus maksettiin välittömästi kun täytti 18, puhumattakaan kaikesta muusta mitä en itse koskaan saanut. Mutta oon siitä vaan ja ainoastaan kiitollinen! Kun menin ammattikorkeaan opiskelemaan, etsin vakkarityön opintojen rinnalle, se oli mulle ihan itsestäänselvyys. Tein töitä todella paljon opintojen ohella, ja valmistuminen lykkääntyi (vain) puolella vuodella. Tuo aika oli raskasta, mutta siinä työpaikassa löysinkin sen oman jutun ja polun jolla kulkea! Etenin kys. Firmassa ja olen aloittanut esimiestöissä 23 vuotiaana, nyt 26 vuotiaana samalla polulla edelleen. En voisi olla kiitollisempi siitä, miten olen oppinut sen, että omien saavutusten eteen on tehtävä töitä. Kaikki työpaikat olen saanut täysin ilman suhteita tai vanhempien apua, ja tehnyt kovasti töitä haluamieni asioiden eteen. Monet ikäiseni vasta valmistuvat ja aloittelevat työelämään siirtymistä (eikä siinäkään toki mitään pahaa, mutta se on fakta että ilman kokemusta on töitä todella vaikea saada mistään). Arvostan siis omaa taustaani ja sitä, että olen jo nuorena ymmärtänyt sen, että olen itse omasta elämästäni ja menestyksestäni vastuussa. Muuten en taatusti olisi tässä, jos töitä ei olisi ollut pakko tehdä.

MungoAnna
Mungolife

Ymmärrän niin hyvin, mitä tarkoitat :) Voi olla, että se, mistä puhun ei ihan aukea heille, jotka eivät ole joutuneet samanlaista polkua kulkemaan :) 

Pauliina.O (Ei varmistettu)

Mun mielestä oli ihan hyvä teksti. Tää on kuitenkin SUN blogi, SUN elämästä ja ajatuksista, ei mikään syväluotaava artikkeli suomalaisten köyhyydestä.

Itse olen onnekas siinä määrin, että vanhempani ovat keskituloisia, tai no, isä selvästi yli, mutta äiti alle. Kesätöitä yritin 15-vuotiaana etsiä, mutten saanut.. Kahtena kesänä vein kaikkiin lähialueen kauppoihin, kukka/marjamyyntiin yms hakemukset, mutta ei vain tärpännyt. 17-vuotiaana pääsin kesätöihin, sitten yo-kirjoituksista suoraan samaan paikkaan ja siitä olenkin ollut jatkuvalla syötöllä työelämässä.

Opiskelujen ajan kävin töissä, ja sillä mahdollistin yhdessä poikaystäväni kanssa asunnon oston opiskelujen loppuvaiheessa. Tässä kohtaa olen toki etuoikeutettu, sillä vanhempamme takasivat osan lainasta (ei oltaisi myönetty "työttömälle" opiskelijalle). En kuitenkaan kokenut opiskelua ja töitä mitenkään vaikeana yhdistelmänä, ajattelin että jos haluaa elää tietyllä tavalla ja jopa säästää, on pakko käydä töissä.

Olen siinä samaa mieltä, että Suomessa on mahdollista rakentaa millainen elämä vain, mutta kuten sanoit, toisilla se on helpompaa, toisilla vaikeampaa. Mutta ei mahdotonta :)

MungoAnna
Mungolife

Kiitoksia ja juuri näin :) Kaikilla on oma polkunsa kuljettavana, toisilla helpompi, toisilla vaikeampi. Mahdoton se ei ole kellekään :) 

Sanna123456 (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus, puhut asiaa. Itselläni vähän samanlainen tausta, työläisperheestä hyvätuloiseksi korkeakoulutetuksi.
Yksi mikä kannattaa pitää mielessä, niin kaikilla ei ole lahjoja menestyä lukiossa tai korkeakoulussa. Jos olet vähälahjaisten vanhempien lapsi, et välttämättä pysty kaikesta yrittämisestä huolimatta pärjäämään hyvin peruskoulussa, lukiosta puhumattakaan. Kaikilla suomalaisilla ei ole samat mahdollisuudet menestyä.

Pauliina.O (Ei varmistettu)

En kyllä sanoisi, että älykkyys olisi erityisen periytyvää. En siis faktoja tiedä, mutta oman tuttavapiirin perusteella en koe sen periytyvän. Mutta siinä olet oikeassa, että kaikilla ei yhtäläisiä älynlahjoja ole, ja tavallaan ovat siis eri viivalla heti alkujaan. Sitä mitenkä synnynnäinen älykkyys liittyy köyhyys-postaukseen en oikein tajunnut :) Ennemmin koen, että elämässä pärjääminen on ahkeruudesta kiinni, ei niinkään älykkyydestä. On tietysti eri asia, kun puhutaan huippulahjakkaista ihmisistä, siinä on jo vaikea olla menestymättä.

Tantta (Ei varmistettu)

Olen kanssasi siitä ehdottomasti samaa mieltä, että köyhyys/pienituloisuus ei ole automaattisesti mikään huonon elämän merkki, tai etteikö sen kanssa voisi elää niin kuin vaikka osa elää jonkin sairauden kanssa. Mutta jos nyt vaikka näitä kahta esimerkkiä ajattelee, on köyhyyttä niin kuin sairauksiakin monenlaisia ja eri tavoin elämään vaikuttavia. On siis mielestäni hyvä muistaa kun puhutaan köyhyydestä, että sitä on monen tasoista, ja kuten toit esimerkissäsi esiin niin muut suojaavat/elämää tukevat tekijät usein ovat olennaisia sen kanssa jaksamiseen. Jos elämässä sattuu vaikka samaan aikaan työttömyyden kanssa avioero tai vakava sairastuminen voi se viedä ihmiseltä kyvyn selvitä/jaksaa enää rahahuolten keskeltä mitä saattaa seurata usein esim masennus. Joka voi johtaa syvempään syrjäytymisen kierteeseen. Myös matalapalkkaisen työn muuttuminen ajan kuluessa pitkäaikaistyöttömyydeksi voi antaa köyhyydestä ihmiselle ihan uuden perspektiivin.

MungoAnna
Mungolife

Niin, no, tässäkin mulla on hieman erilainen näkökulma. Mun mielestä ihmisen ei pidä olla sen varassa, että jos samaan aikaan tulee työttömyys ja avioero, että sitten on kaikki ihan hirveetä, eikä pärjää. Mun mielestä pitää elää niin, että on turvaverkkoa, ystäviä ja läheisiä, tukea ja apua, myös huonomman hetken varalle. Mun mielestä esim. avioeroa ei voi mitenkään verrata vaikka lapsen kuolemaan tai pitkäaikaiseen sairauteen. Ja kun Suomessa kukaan ei jää tyhjän päälle. Jos maksaa veronsa ja yelinsä/tyelinsä, niin on aika hyvät tuet sairastumisen varalle ja työttömyydenkin varalle. Omaa elämää voi vakuuttaa hyvin monin tavoin Suomessa ja se on mun mielestä todella tärkeää. Tuo pitkäaikaistyöttömyys tai sairaus tai avioero tai mikä tahansa voi yhtä lailla kohdata kenet tahansa, myös rikkaan, ja paljon mun mielestä vaikuttaa myös se, kuinka on varautunut ennalta asioihin ja millainen tukiverkko ihmisellä on. Toki tuo antamasi esimerkki on täysin mahdollinen, eikä kaikkeen voi varautua, mutta mun mielestä ihmisen vastuulla on myös suunnitella ja varautua pahimman varalle elämässä. Naisena ei pidä olla vain aviomiehen rahojen varassa, työttömänä pitää pyrkiä nostamaan omia taitoja ja osaamista, sairauksien ja tapaturmien varalle on vakuutukset jne. Toki elämänlaadun muuttuminen voi vaikuttaa masennuksella ja monin muin tavoin, mutta se ei tarkoita, että aina pitää ajatella niin, että kun jokin tilanne tulee vastaan, peli on toivotonta.

Ssss (Ei varmistettu)

Kiitos, olipa ihana teksti! Täysin samoilla linjoilla ja oman kokemuksen pohjalta. :)

MungoAnna
Mungolife

Kiitoksia :) Kiva kuulla :) 

SusannaLehtinen (Ei varmistettu)

Amen to that! Niin samaa mieltä sun kanssa aiheesta. :)

MungoAnna
Mungolife

Kiva kuulla, kiitos :) 

SatuM (Ei varmistettu)

Muistelen että olet joskus kertonut vanhempiesi säästäneen sinulle lapsilisät tai ensiasuntoon jonkun summan? Onko siskoillesi säästetty myös? Itsellä on kolme lasta ja olisi kyllä viisasta laittaa rahoja jemmaan heille mutta ehkä sitten kun palaan hoitovapaalta töihin :)

MungoAnna
Mungolife

Joo, meille on säästetty vuosien varrella mitä on voitu kaikille samanlainen summa :) Ollaan myös itse alettu säästämään Dantelle sellaisella summalla, mikä ollaan ajateltu sopivaksi oli sitten vaikka kolmekin lasta. Ollaan alusta asti laitettu joka kk molemmat vanhemmat 100 € hänen tilille kuukausittain, ja se on ajatuksena sellainen, mihin halutaan pyrkiä vaikka olisi enemmän lapsia. Mun mielestä tällaisista asioissa reiluus on olennaista, ei määrä. Eli vaikka laittais jokaisen lapsen tilille 20 € joka kk, niin siitäkin kasvaa aika iso summa sitten vuosien aikana :) 

Pipputi (Ei varmistettu)

Täytyy muistaa kuitenkin, että kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia, eikä töitä nykyään niin vaan löydy kaikille, varsinkaan alaikäisille. Maailman hahmottaminen omien sinnikkyyslasien läpi ei aina ole kaikkein paras tapa. Maailma ei todellakaan ole reilu paikka kaikille ja on yhteiskunnan tehtävä tasata erilaisia lähtökohtia.

MungoAnna
Mungolife

En mä sanonutkaan, että kaikilla on tismalleen samanlainen polku ja kaikkien pitäisi tehdä samalla tavalla. Käytin omaa esimerkkiäni ajatuksena siitä, miten voi mennä. Mun tarina ois voinut mennä hyvin eri tavalla, ja juurikin sinnikkyydellä, tuella ja onnekkuudellakin olen päässyt tähän tilanteeseen. Mun mielestä on hyvä olla näitä positiivisia tarinoita, sillä ne varmasti motivoivat omalla tavallaan. Sen sijaan, että vaan todetaan, että köyhäksi syntynyt ei pärjää samalla tavalla.

kaneliomeinainen (Ei varmistettu)

Mun mielestä tuo koulu-työ ja yliopisto-työ juttu on vähän niin ja näin. Ymmärräin että se on joillekkin pakko, mutta olen itse todella onnekas että olen aina saanut keskittyä 100% kouluun ja yliopisto-opiskeluihin - tosin itse kävin molemmat ulkomailla vieraalla kielellä, mikä tietenkin vaatii enemmän kuin Suomessa, ja sen takia töidenkin saaminen on hankalaa kun töitä ei välttämttä saa jos ei osaa kaikkia tiettyjä kieliä. Muutin itse pois kotoa "ulkomaille" (tai siis kotoa ulkomailta toiseen maahan), ja olen tosi onnellinen että sain käydä opiskelut rauhassa niin ettei tarvinnut huolehtia töistä. Mulle 18-veenä oli aika iso juttu lähteä vähintään neljäksi vuodeksi pois kotoa uuteen maahan missä en ole ikinä käynyt ja aloittaa kaikki uudella kielellä. Näissä tapauksissa kun lähtee vaikka Suomesta opiskelemaan ulkomaille on musta ihan hyvä juttu että saa keskittyä pelkästään kouluun. Toivoisin myös että palkatonta työtä arvostettaisiin enemmän - mä olen vetänyt 15-vuotiaasta lähti partioryhmiä ja lasten kerhoja vapaaehtoisena, täysin palkatta. Nuorempana mua hävetti, vaikka ihan yhtä tärkeitä nää työt on kun vaikkapa kaupan kassa. Ois hienoa jos esimerkiksi vapaaehtoistyötä yliopistossa arvostettaisiin yhtä paljon kun palkallista, koska siitä saisi sitä paljon tarvittavaa työkokemusta silloinkin kun on paljon koulutöitä! :)

MungoAnna
Mungolife

Niin, toki kaikilla on erilainen mielipide asiaan. Mä oon saanut niiiiin paljon positiivisia asioita tästä mun polusta, jonka oon kulkenut, että en kyllä vaihtaisi, vaikka mahdollisuudet olisi muuhun. Mä oon tosi onnekas, että oon joutunut ja saanut tehdä asiat tietyllä tapaa, koska koen saaneeni siitä niin paljon kokemuksia, osaamista ja tietynlaisia luonteenpiirteitä vahvistettua, joista on ollut isosti hyötyä aikuisiälläkin :) 

Natawhitetrash (Ei varmistettu)

Kiitos vastineesta! Toivottavasti tämän avulla saadaan Yhteisvastuukeräyksen vuoden teema ihmisten tietoisuuteen. Työnteosta samaa mieltä, se on helpoin tapa nostaa omaa tulotasoaan. Olen ollut kesätöissä ysiluokalta saakka ja koko lukion ajan koulun jälkeen puhelinmyyjänä, palkka tosin meni perheen yhteisiin menoihin, ei omiin. Jos on tulosiirtojen piirissä, niin kaikkien talouden jäsenten tulot lasketaan yhteen eli lasten tulot vaikuttavat vanhempien tukien määrään.

MungoAnna
Mungolife

Mut tossakin on vähän eri keskustelusta kyse musta. Musta on hämmentävää, että opiskelijan tulot vaikuttavat hänen opintotukeen ja ennen kaikkea vanhempien tukeen. Kun kyseessä tuskin oli mitkään kymmenet tuhannet eurot. Mun mielestä tollasella tukisanktiolla viedään motivaatiota työntekoon niin opiskelijoilta kuin matalapalkkatyötä tekeviltä, sillä usein tuloero voi olla marginaalisen pieni perheessä, jos yksi menee töihin ja tukia lakkautetaan. Samaan aikaan kaikki palkan määrästä huolimatta saavat niin kodinhoitotukea kuin lapsilisää. Jos perheen yhteispalkka on yli 10 000 €/kk, niin tuntuu hämmentävältä, että silti saa kodinhoitotukea yli 300 € ja lapsilisän about 90 €. Nää on musta sellaisia rahoja, jotka vois laittaa parempiinkin osoitteisiin.

Kaikillaeiolesamaa (Ei varmistettu)

"Mun lapsuus ei todellakaan ollut kovin varakas, mutta siitäkin huolimatta vierastan hieman ajatusta siitä, että lukiokirjoihin ei olisi varaa teini-ikäisenä, jos ei puhuta ihan pienestä paikkakunnasta, jossa nuoren työllistymismahdollisuudet on ihan katastrofaalisen huonot. Tämän aiheen kohdalla nimittäin aina mielessäni välähtää ajatus työstä nuorella iällä. Mä aloitin työnteon todella nuorella iällä, kun puhuin itseni mansikkamyyjäksi torille."

Kyllä sellaisia perheitä ihan oikeasti on joissa ei ole varaa koulukirjoihin tai muihinkaan, ehkä sinun kannattaisi ruveta vaikka sijaisvanhempitoimintaan niin maailmasi avartuisi näissä asioissa ja näkisit monenlaisia lapsia eri tilanteista. Jos on kokenut vaikka väkivaltaa tai asunut alkoholismin pilaamassa perheessä, niin kuka sinä olet kenellekkään sanomaan että joo takuulla on kaikilla varaa lukiokirjoihin? kaikilla ei ole. Sinä olet saanut elää siitä etuoikeutetussa perheessä että sinulla on ollut ilmeisesti lämpimät ja raittiit vanhemmat? Näin ollen koko lapsuutesi on ollut hyvä ja sinusta kasvanut rohkea, sitä ei kuitenkaan kaikille suoda! Suomessa on kamalan paljon perheitä joissa vanhempien rahat kuluu päihteisiin ja lapsille ei jää paljoa. Ajatuksesi ovat valitettavasti todella usein melko mustavalkoisia, näet asiat omien kokemustesi kautta ja sinun voi olla vaikea ns. asettua toisten saappaisiin. Hyvä että sinä sait työtilaisuuksia, kaikki eivät kuitenkaan saa. Alaikäisille usein suoraan sanotaan ettei pääse työhön alle 18v, Suomessa koulu on lasten työ ja sitä ennen tarha. Tosin eivät kaikki edes niihin pääse tai eivät pysty käymään niitä. Olet varmasti kuullut työttömistä jotka eivät saa tilaisuutta/vastauksia vaikka kuinka yrittäisivät sellaisiakin on, etenkin nuorissa. Nyt kun kehuit usealla eri työpaikalla oli suorastaan pakko hieman kurkistaa linkedinisi ja miksi sieltä puuttui maininta kaikista tässä luetelluista työpaikoista? eikö sen sivun idea olisi listata kaikki työt? jos olet kuitenkin ylpeä työpaikoista joissa olet ollut, miksi et mainitse niitä muillakin sivuilla?

MungoAnna
Mungolife

Ensinnäkin, sä oot lukenut tekstin selkeästi valmiiksi tietyin ennakko-oletuksin, koska mä en puhu moniongelmaisista perheistä, vaan nimenomaan yksinomaan köyhyydestä. Kuten sen myös selkeästi tekstissä tuon ilmi. Päihdeperheet yms. on ihan asia erikseen. Mun ei tarvii toimia sijaisvanhempana ymmärtääkseni erilaisia lapsia, mä osaan ajatella myös laajemmin asioita. Mut mä en myöskään kirjoittanut tällaisista tilanteista, vaan tavallisesta köyhyydestä.

Toiseksi, alaikäisille varmasti sanotaan usein ei työpaikoista, mutta hyvin usein myös sanotaan kyllä. Koulu ei ole lapsen työtä enää peruskoulun jälkeen, silloin päättyy oppivelvollisuuskin. 

Miksi helvetissä mä laittaisin 30-vuotiaana Linkediniin elämäni kaikki pätkätyöt ja pidemmät työt? :D olen sisällöntuoton ammattilainen, siinä ei paljon ketään hyödytä tieto, että viisi vuotta kesät talvet möin mansikoita ja joulutähtiä :D Voi olla, että töitä ei saa tai haastiksiin ei pääse, jos ei osaa pitää edes ansioluetteloa järkevänään. Mulla on niin CV:ssä kuin Linkedinissä mun nykyistä uraa ja työtä koskevat työt listattuna. Ei mulla oo epäolennaisia asioita Linkussa. Ei oo mun oikisopintoja, ei oo mun ala-astetta ja yläastetta listattu, vaikka sellaiset kävin. Ne asiat eivät tuo mitään lisäarvoa. Ja jokainen hyvä neuvo asian suhteen on se, että pitää oman Linkedininsä ajankohtaisena ja asiaan liittyvänä. Se olisi suorastaan naurettavaa, kun mulla olis tuolla listattuna kaiken maailman Roihuvuoren Kukkakaupat ja Australian insinööritoimistot ja muut. Oon myös ollut asinajotoimisto Boreniuksessa, kahvilassa, puhelinmyyjänä, pikavippifirmassa. Sillä olet kyllä ymmärtänyt Linkedinin väärin, jos se on sun mielestä sivusto, jossa listataan jokainen työpaikka historian varrelta. Osa ei ollut mitään elämäni huipputöitä, mutta oon ylpeä jokaisesta, niillä elätin itseni. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tekstisi herätti paljon ajatuksia. Päällimmäisenä ehkä sen, että yksittäistapaukset eivät koskaan kerro monimutkaisista ilmiöistä ns. koko totuutta. On viisautta ymmärtää tämä ja välttää kovin mustavalkoista ja voimakasta argumentointia.
Yhtenä poimintana kommentti ajatukseesi siitä, että jokaisen täysi-ikäisen pitäisi pärjätä omillaan. Olen itse ns. köyhästä perheestä. Nykyisin olen hyvin palkatussa työssä ja tuen ilomielin täysi-ikäistä opiskelevaa lastani, jolla vakava perussairaus vaikuttaa jaksamiseen ym. Todellisuus on tätä, erilaisia tilanteita - ei yksinkertaisia totuuksia.

MungoAnna
Mungolife

Mutta enhän mä kirjoittanutkaan laajasti yhteiskunnallisesta ilmiöstä vaan omista kokemuksistani esimerkkinä tilanteesta, jossa on noussut köyhyydestä ja miten sen teki nuorena ja nyt. Ja hienoa, että autat lastasi. Mun mielestä on kuitenkin eri asia puhua vakavasta perussairaudesta ja täysin työkuntoisesta ja työkykyisestä 18-vuotiaasta, jolle vanhemmat kustantavat kaiken. Todella toivon, että lapseni on perusterve ja työkykyinen 18-vuotias ja jos hän sellainen on, niin tulen varmasti häntä tukemaan (niin rahallisesti kuin muutenkin) elämässään, mutta hänen pitää kyllä itse pärjätä ja näyttää, että hän on valmis tekemään töitä elämänsä eteen. Siitäkin huolimatta säästän hänelle rahastoon, olen säästänyt syntymästä asti, jotta hänen olisi helpompi ostaa oma koti tai toteuttaa jokin suuri ongelma ulkomaiden suhteen tms. Ja vaikka kerrytän hänelle varallisuutta jo nyt, tulen nuoresta asti vaatimaan häneltä yritteliäisyyttä ja viitseliäisyyttä. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä landella, mun kotikunnassa, lukio on kaikille opiskelijoille maksuton; kunta kustantaa lukiokirjat ja tietokoneet (koneet saa lukion jälkeen lunastaa omaksi pienellä omavastuuhinnalla) ja lisäksi koulukyydit ovat täysin ilmaisia pitkämatkalaisille. Helpottaa kummasti :)

MungoAnna
Mungolife

Ihan mieletöntä! :) 

S0hvi (Ei varmistettu)

Hei! Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta. Kerroitkin tuolla että pohjaat postauksen omiin kokemuksiisi köyhyydestä. Ongelma sinänsä pätevän aiheen käsittelyssä on se että köyhyys Suomessa harvoin on yksistään sitä rahan puutetta. Siihen liittyy niin tiiviisti muunkin lainen huono-osaisuus että on vähän naivia nähdä köyhyyden ratkaisuna työssä käynnin koska harvalle köyhälle se on.

Mielenterveysongelmat, pitkäaikaissairaudet, päihdeongelmat ja muu huono-osaisuus tutkitusti periytyy. Jos lapsi ei koskaan kotona näe kenenkään lähtevän töihin niin kyllä se ison kynnyksen takana on lähteä suuntaamaan elämäänsä toiseen suuntaan aikuisenakaan. Huono-osaisissa perheissä on suurempi mahdollisuus lapsen putoamiseen koulusta ja jos arki on jo valmiiksi kuormittavaa, ei resurssit riitä huolehtimaan lapsen koulutuksesta. Toki aina voidaan vedota omaan valintaan ja tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin mutta jos alkoholisti perheen 16-vuotias lapsi ei pärjää amiksessa eikä saa toisen asteen tutkintoa, joka nykysuomessa alkaa olla standardi työllistymiseen, on aika kovaa sanoa että kaikilla täällä on tasa-arvoiset mahdollisuudet.

Edelleen ymmärrän että puhuit pelkästään talousahdingon aiheuttamasta köyhyydestä. Niin moninaisen ilmiön käsittely yhdestä (kapeasta) näkökulmasta on vähän sama kuin ehdottaisi oman kokemuksen perusteella maailman liikakansoitukseen ratkaisuksi ehkäisyn käyttöä. Lisäksi voidaan miettiä että onko edes köyhyyttä tarjouskuponkien kanssa aletuotteiden metsästys kun meillä on ihmisiä, jotka jättävät lääkkeensä ostamatta ja hakevat ruokansa leipajonosta selvitäkseen. Surullista on että heidän ongelmiaan ei voida edes ratkaista rahalla. Itse olen kohtuullisen keskiluokkaisesta perheestä, laman aikana oli tiukkaa, niin kuin monilla mutta puutteesta ei ole tarvinnut kärsiä. Näkökulmaa asiaan tuo perheemme toimiminen sijais- ja tukiperheenä sekä oma työhistoria sosiaalialalla esim. pitkäaikaistyöttömien parissa.

Tekstissäsi on ihan hyvä tsemppaava sävy, mutta valittettavasti uskon että oikeasta köyhyydestä kärsivälle sen anti olisi aika laiha. Ryysyistä rikkkauksiin tyyppisiä elämässa onnistumisia olen itsekin ollut todistamassa mutta valitettavasti köyhyys ja huono-osaisuus periytyy niin voimakkaasti ja siihen harvoin toimii ratkaisuna "mene töihin" jos omassaa elämässä ei ole ollut mitään huono-osaisuudelta suojaavia tekijöitä. Hyvää talven jatkoa kuitenkin sinulle.

MungoAnna
Mungolife

Niin, no tämähän oli vastineena nimenomaan postaukseen, jossa kirjoittaja itsekin on sanonut, että ei ollut näitä muita ongelmia ja tämän tarkoitus oli nimenomaan pohtia subjektiivisesta ja kapeasta kulmasta tätä konseptia. Mulla oli erittäin ihana ja lämmin perhe, joka oli ulkomaalaistaustainen ja joka ensimmäiset vuodet Suomessa joutui laskemaan jokaisen markan. Se on asia, joka ei välttämättä välity mun blogin arjessa ulkomaanmatkoineen ja merkkilaukkuineen. Ja koen sen mun velvollisuudeksi ja etuoikeudeksi, että kerron koko tarinan, sillä se voi tuoda toivon kipinää joillekin. 

Mun mielestä on aivan liikaa vaadittu, että bloggaajat käsittelis asioita laajoista yhteiskunnallisista asioista jotenkin tieteellisenä ja laajana pohdintana. Tai sitten jättäisi kirjoittamatta sen takia, että on subjektiivinen ja kapea-alainen. Blogithan on nimenomaan subjektiivisia ja henkilökohtaisia, kertovat siitä ihmisestä, hänen mietteistään, tarinasta ja historiasta. Bloggaajat on jatkuvassa ristipaineessa sen suhteen, että "ihan höttöä, pinnallista turhaa paskaa" tai sitten jos kirjoittaa mistä tahansa niin "liian kapea-alaista, liian omaan kokemukseen perustuvaa" yms. Oli kyseessä imettäminen, synnytys tai köyhyydestä keskiluokkaisuuteen nousu, aina on kerrottu väärin, kun on kerrottu omien kokemuksien kautta. Mun mielestä se on ihan hölmöä ja siinä ei silloin olla ymmärretty blogien alkuperäistä tarkoitusta ja sitä, millainen julkaisualusta on kyseessä. 

Kun puhutaan mahdollisuuksista, ei puhuta siitä, että kaikki voivat ja pystyvät kulkemaan saman polun. Joku syntyy perusterveenä, yhdellä on moniongelmainen perhe, yksi on autisti, yksi on liikuntarajoitteinen. Ei silloin voida sanoa, että kaikki voivat olla pikajuoksijoita tai hammaslääkäreitä. Pointti on ennemminkin siinä, että Suomessa on kaikilla samat mahdollisuudet; ilmainen ja tasainen peruskoulu, ilmainen yliopisto, ei ole rotuun tai taustaan liittyviä esteitä, ei ole luokkaeroja. Köyhästä voi tulla rikas, ulkomaalaistaustaisesta ministeri, köyhästä mamulapsesta voi tulla lääkäri, asianajaja tai tuomari. Mun mielestä on ihan käsittämätöntä aina sanoa, että ei Suomessa ole kaikilla tasa-arvoiset mahdollisuudet ja käyttää siinä aina sitä korttia, että on alkoholistiperhettä yms. Koska on kuitenkin myös heitä, jotka ovat alkoholistiperheestä raapineet itsensä huipulle. Eli se on mahdollista. Eli  kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet. Sä et saa otsaas leimaa sun "kastin" mukaan, ja sun työnantajat tai kollegat ei todennäköisesti tiedä mitään sun perheen taloudellisesta tilanteesta. Sun ihonvärillä ei oo Suomessa väliä (ellei tielle osu joku kusipäärasisti). Kun mä puhun siitä, että kaikki on mahdollista, mä todellakin tarkoitan sitä. Mä en tarkoita sitä, että kaikki tulevat pärjäämään ja pääsemään siihen mihin haluaa, mutta suomalainen yhteiskunta on poikkeuksellisen tukeva, suvaitsevainen ja auttava, jopa holhoava. Ja jos vertaa mihin tahansa muuhun maahan, niin me ollaan aika huipulla tässä. Vaikka kuinka joku edelleen "falls through the cracks", niin se ei tarkoita, ettei samoista lähtökohdista pääsisi myös huipulle. Eli mahdollista se on.

Pauliina.O (Ei varmistettu)

Ihan superhyvä vastaus! Just näin, kuin olisin ite kirjoittanut :)

Pages

Kommentoi