Ekoja festareita

Huhhei!!

Festariduuni on kierähtäny käyntiin sangen erinomaisesti, ja varmasti lisäasiaa aiheesta on vaikka ja minkä verran 🙂 Nyt aattelin tulla moikkaamaan muutaman kuvan kera ja samalla vähän esittelemään aurinkoisten festareiden asua!

IMG_1238-1

Aamulla oli työpaikka pystytetty, ja festari hostit valmiina metsästämään tyyliniekkoja festareilta.

IMG_1198-2IMG_1197-1

Ensin piti tietenkin verrata kummalle sopii naisten housut paremmin, mulle vai Jarskille.

IMG_1193-1IMG_1192-2IMG_1190-1IMG_1187-2

Ihan oikeesti kaverit 😀 Me ollaan edelleen ihan liian tohkeissamme tosta kaikesta rekvisiitasta, ja sillä saa kyllä leikkiä edelleen aika usein. Nähtävästi ainakin 😀

IMG_1169-2

Paras passi festareilla!

IMG_1553-1IMG_1550-1IMG_1548-1

Sit lähti!! Laitettiin kokeeseen kumpi on vahvempi Style Hosteista!? Arvatkaa kuka voitti! Nyt heitätte arvailuja kehiin, nimittäin videomateriaalia tästä on tulossa pian, ja apua, mä nauran edelleen huutonaurua kyyneleet silmissä AINA kun mä sen katon. Eli tänään aamulla esimerkiksi kaksi kertaa, niin että vatsalihastreeniki sitten hoidettua samalla. Mokkulalla näiden latailu nettiin on aika perberistä, niin mä laittelen sitä kehiin later 🙂

IMG_1513-1IMG_1500-1

Oli siellä artistejaki…

IMG_1408-1

Jarea käytiin vähän haastistelemassakin, siitä tulee videota sitten Muotikuution puolella ja varmaan tännekin 🙂

IMG_1298-1Ensiferumia.

IMG_1595-1IMG_1592-1

HalooHelsinki!ä

IMG_1707-1IMG_1674-1

… ja erinäisiä rottia.

Children of Bodom me vähän missattiin muissa hommissa pyöriessä, mutta…

IMG_1734-1IMG_1724-1

… Whitesnake ehdittiin kyllä näkemään!

IMG_1354-1IMG_1333-1

Ihuna!

Ja mitä mulla oli päällä ekan kerran Style Hosteilemassa? 🙂

IMG_1166-2

Bongasin aivan ihanat Noisy Mayn shortsit, jotka sopi festareille ku nenä päähän. Kerranki mulle sopi vähän korkeempi shortsimalli, sillä liukuvärjäys ja niitit on kyllä ehdottomia festarijuttuja., ja kerranki löyty shortseista sen verran lahjetta, ettei tarvinnu huolehtia siitä, että näkyy enemmän pikkuhousuja ku shortseja. Ärsyttää ku nykyään tuntuu kaikki denimshortsit olevan senmallisia, mitä hipsterpikkarit on. Kauheeta hommaa yrittää löytää shortsit, joissa pakarat pysyy siellä housujen sisällä peräti!

IMG_1163-2

Noisy May on tosiaan sellanen denimhenkinen alabrändi, joka on tullu Vero Modalle, ja sitä on myynnissä näissä Muotikuution pisteissä festareillakin 🙂 Mä tosiaan saan ottaa aina työvaatteet senhetkisestä Muotikuution valikoimasta itselleni, ja nää shortsit oli mun ehdottomat suosikit. Mitä tuolla Kampissa pyörin viikon alussa, niin Noisy Maylla näytti olevan aika paljon ihania juttuja, kauniita värejä ja sellasta maanläheisempää tyyliä.

IMG_1157-2

  • Shortsit / Shorts, Noisy May / Vero Moda
  • Bootsit / boots, Australiasta / from Australia
  • Laukku / bag, Pieces
  • Toppi / top, Vero Moda
  • Hattu / hat, Pieces

IMG_1156-2

Noi Vero Modan syväselkäset topit on ollu kans aika megahitti mulle, ku festareilla on aika kuuma, ja aurinko porottaa, nii ihan kiva, ettei se rusketusraja iske ainakaan ihan siihen niskaan punasena 😀 Ja mä rakastan sitä, että toppi on löysä, rento ja just sopivan pehmoinen! Hattu on kanssa ihan ehdoton festarivarustuksessa, koko päivän ku ois noi kutrit auringossa, nii sais värissä ravata aika usein tuhkaa iskemässä pintaan ja auringonpistos ois varmaan aika lähellä 😀

IMG_1649-2
Illan tullen hupparit päälle ja Whitesnakea kattomaan!

Mulla on ollu aika kivat pari päivää täällä! Mitäs teille kuuluu?

Kannattaa mua näin viikonloppusin seurata aika paljon Instassa, koska se päivittyy ahkerasti, festareilla ku ei viitti olla koko ajan läppäri sylissä 🙂 Henkilökohtainen löytyy @mungoanna ja muotikuutiota mä päivittelen kanssa aika ahkerasti @muotikuutio nimen alla 🙂 Siellä on mm. kaikki haastatellut bändit jne, joten kannattaa seurailla.

Ja käykää ehdottomasti seurailemassa tota Muotikuution omaa blogia, nimittäin siellä on paljon laajemmin näitä juttuja!

Ihanaaa, kun nää festarit on alkanu kunnolla, ja kelit on ollu ihan uskomattomat!

Kommentit (11)
  1. Onnea Anna pestin johdosta! 🙂 Pidä hauskaa, on varmaan ihan mieletöntä kierrellä eri festareilla (niin mihin moneen olitkaan muuten menossa?) noita yhdistettyjä työ-huvi-kokemuksia keräilemässä.

    Ja voih, näytät taas todella hyvältä kuten aina 🙂 En tahdo lytätä aiempia kommentoijia, jotka kauhistelee sun jalkoja vaikka, mutta en ymmärrä heitä – omasta mielestäni olet täysin jees tuollaisena kuin olet. Onhan sulla laihat jalat ja lantio korkeella (ethän pahastu jos puhun suoraan?) mutta ne ei millään tavalla tee susta yhtään vähemmän kaunista. Itelläni on aivan valtava pylly, krhm, ja oon saanu kuulla siitä. Musta tuntuu että nää arvostelijat elättelee päässään usein jotain enemmän tai vähemmän hollywoodilaista mielikuvaa (äärimmilleen reenattu ja tyyliin G-koon rinnat) täydellisen naisen mallina. Vähän kaavamaiselta kyllä vaikuttaa…

    Plus on pitänyt jo pitkään sanomani että oot oikeasti tosi hyvän näkönen ns. ulkokuoreltakin mutta kyllä toi sun ilonen rento asenne joka paistaa ulospäin tekee susta ihan tosi-tosi kauniin koko olemukselta!

  2. Ihanat shortsit!! (Ihan vähän häiritsee se, että tummempi kohta just haarojen kohdalta näyttää hieman epäilyttävältä, mutta tämä nyt on vain pieni haitta verrattuna muuten ihanaan malliin ja väriin.)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *