Ennakkoluulottomasti

Kaikessa ei tarvitse olla hyvä, mutta kaikkea kannattaa kokeilla. Epäonnistuminen on enemmän kuin OK, eikä ikinä tiedä mistä tykkää, ennen kuin kokeilee. Tätä ajatusta olen yrittänyt opettaa lapsilleni ihan alusta asti. Mä olen ite herkästi innostuva tyyppi, joka lähtee kokeilee monenlaista ja suurin osa mun puuhailuista vaan loppuu jossain vaiheessa itsekseen, ajan tai kiinnostuksen puutteeseen. Mutta kaikenlaista on tullut kokeiltua ja hyvin ennakkoluulottomasti olen lähtenyt mukaan juttuihin. 12-vuotiaana lähdin kokeilemaan lentopalloa ihan vaan kokeilumielessä ja pelasin sitä enemmän tai vähemmän aktiivisesti lähes 18 vuotta. Olen aloittanut espanjan opiskelun ja viinikoulutuksen, värittämisen ja tankotanssin. Osa on jäänyt omaksi, osa ei. Blogin aloitin hetken mielijohteesta ja tässä sitä ollaan kohta 12 vuotta myöhemmin. En minä tiedä olenko hyvä tässä, värittämisessä tai vaikka leipomisessa, mutta olen tarpeeksi hyvä siihen, että se tekeminen on musta kivaa. Nimittäin mä vihaan olla huono jossain, ja siihen mulla ei sitten riitä lainkaan huumori. Mä oon esimerkiksi aika huono kaikessa musiikkiin liittyvässä ja mulla menee pata jumiin jo kitaran sointuja opetellessa. En oikeen oo koskaan päässyt siinä kovin pitkälle, koska en vaan saa siitä tarpeeksi onnistumisen iloa irti. Mutta olen mä sitäkin siis kokeillut.

Usein törmää mun mielestä sellaiseen asenteeseen, että näin ei pitäisi toimia. Jos jotain aloittaa, se pitää olla osa elämää pidempään. Mun mielestä kaikkea pitää nimenomaan kokeilla, vaikka sen jättäisikin siihen ensikokeilun jälkeen. Usein on toki hyvä kokeilla uudelleen ja uudelleen. Kun 2009 kokeilin ekaa kertaa järjestelmäkameraa, mulla ei ollut mitään silmää kuville, mulla ei ollut mitään osaamista kameran kanssa ja kuvat siltä ajalta ovat kyllä todella sinnepäin. Vuosien saatossa olen kehittynyt ja vaikka en mikään valokuvaaja olekaan, mielestäni mulla on ihan hyvä visuaalinen silmä ja osaan käyttää kameraani aika suvereenisti. Mun ensimmäinen kakku taisi olla sellainen lässähtänyt suklaakakku, johon tein kekseistä aitauksen ja solmin sen rusetille. Siihen aikaan se oli mun mielestä todella kaunis, nykypäivän valossa se ei ole mun silmään kovin kummoinen, mutta välissä onkin tullut tehtyä varmaan 50 kakkua. Mun ensimmäiset donitsit oli aikamoinen fiasko ja ensimmäinen macarons-pelti lensi roskiin. Nyt tein mun mielestä aivan ihanan iloisen värisiä donitseja vapuksi ja macaronsit saan onnistumaan n. 90 % varmasti.

Kaikki mun puuhailu on nykyään aika visuaalista. Tykkään tehdä juttuja, joissa saan käyttää värejä ja jossa tarvii visuaalista silmää. En tiedä onko omani monenkaan muun mielestä kummoinen, mutta tykkään tehdä asioita, jotka on mun mielestä visuaalisia ja esteettisiä. Sitä pääsee toteuttamaan tekemällä kukkakimpun itse, maalaamalla taulun tai leipomalla. Jopa ruoanlaitto täyttää usein tätä visuaalisuuden tarvetta. Kaikessa mun tekemisessä mä oon aika suurpiirteinen. Toisaalta voin uppoutua tunniksi pipertämään värityskirjaa tai tekemään palapeliä, mutta yleisesti ottaen mulle ei sovi mikään kovin pikkutarkka. Jos mun pitää saada tehtyä suorassa linjassa tasalaatuista, todennäköisesti tilannetta seuraa katastrofi. Mä tykkään tehdä, en noudattaa ohjeita. Kokeilemalla oppii. Macarons-koostumuksen oppii vasta kun on epäonnistunut sen kanssa. Kakkujen pursotuksen tai meikkaamisen kanssa on usein sama juttu. Saatan heittää keittiössä kasaan jonkun vinegretten ihan silmämääräisesti sinne päin ja se voi onnistua täydellisesti tai epäonnistua täysin. Harvoin pystyn edes toistamaan samaa asiaa täysin, sillä en muista miten tein sen ekalla kerralla. Fiiliksellä. Ja fiilishän on aina erilainen.

Mua aina hirveesti harmittaa sellainen asenne, jossa pitää olla jossakin täydellisen hyvä, jotta sitä voisi tehdä ja epäonnistumista pelätään hirveästi. Jollakin tapaa meillä on vähän sellainen kulttuurikin, että kaikessa pitää onnistua. Mä taas kehotan kaikkia ”epäonnistumaan”! Kehitystä ei tapahdu ilman uskallusta, kokeilua ja epäonnistumista. Huomaan kaipaavani elämääni usein sekä mitattavia että mittaamattomia asioita. On kiva nähdä vaikka työnsä jälki mitattavissa luvuissa, mutta samalla tykkään myös sellaisista asioista, joissa ei ole mitään mittausmahdollisuutta. Taide on aina katsojan silmissä ja muiden mielipiteillä ei ole väliä. Sama koskee montaa muutakin asiaa. Esimerkiksi tanssi on sellainen asia, jossa ei voi mennä pieleen. Toki varmasti niin maalaamisessa, leipomisessa kuin tanssissakin on ne omat ”säännöt”. Kuinka työstää akryyliä ja kuinka ojentaa nilkkaa. Mutta niillä ei ole mitään väliä! Jokainen saa tehdä asiat omalla tavallaan, sellaisella, joka tuo iloa ja onnea elämään.

Maalasin tänään tän taulun. Maalin koostumus meni ihan pipariksi ja koko homma meni ihan erilaiseksi kuin mitä oli tarkoitus. No, päätin kokeilla erilaisia tapoja tän kanssa ja tästä tulikin loppujen lopuksi aivan erilainen kuin suunnitelmissa, mutta aika hauska silti. Tuli hyvä mieli. Ei sen takia, että kokisin tämän olevan lähes Mona Lisan kaltainen taideteos, vaan koska minä loin jotakin, mikä oli mun mielestä kivannäköinen ja mitä oli kivaa tehdä. Oli kiva huomata, kuinka innoissaan taapero maalasi sormimaaleilla sen jälkeen kuin katsoi minun tekevän tämän. Kun halusin kehua häntä maalausrupeamansa jälkeen, en kehunut lopputulosta vaan sitä, miten ennakkoluulottomasti hän kokeili kaikkea ehdotettua ja kuinka hienosti hän malttoi kokeilla. Kaikki vapaa-ajan ajanviete on mielestäni sellaista, missä ei pidä miettiä lopputulosta vaan sitä, millainen on matka sitä kohti. Nautitko siitä tekemisestä? Onko lopputuloksen onnistuminen kuinka tärkeää iloitsemisen kannalta? Mä esimerkiksi rakastan pelata Menolippua ja vaikka vihaan hävitä siskoilleni tai miehelleni, niin loppujen lopuksi sillä voittajalla ei ole niin väliä kuin sillä, onnistuuko jossain kunnianhimoisessa strategiassa. Vähän kaikessa tekemisessä oon yleensä aika ennakkoluulottomasti messissä.

Toivon, että jokainen rohkaistuu kokeilemaan jotain uutta tänä keväänä. Se voi tuoda hirveästi iloa. Ohjeet on avuksi, mutta ripaus huoletonta suurpiirteisyyttä on kaikille hyvä lisä tekemiseen. Oli se sitten ensimmäinen leivottu kakku, ensimmäinen maalattu taulu tai ekat onnistuneet villasukat (asia, jossa en itse onnistu ikinä), kannattaa kokeilla ja nauttia tekemisestä! Mä nimittäin elin pitkään ajatellen olevani enemmän analyyttinen ja matemaattinen kuin luova ihminen. Nyt kun jo bloggaamisenkin kautta olen joutunut kehittymään, oppimaan ja tutustumaan uusiin juttuihin, olen koko ajan ottanut askeleen kohti erilaisia visuaalisia juttuja. Nyt pidän itseäni ehdottomasti enemmän luovana tyyppinä kuin mitä olisin koskaan kuvitellutkaan. Vuosia mua esti tekemästä vaikka ja mitä ajatus siitä, etten osaa, mutta nykyään sellaiselle ajatukselle ei ole sijaa. Voin tehdä elämäni ensimmäisen kranssin livessä satojen tyyppien katsoessa ja jätän tilaamatta juhliin kakun, koska luotan, että saan jotenkin kasaan järkevän ja ennen kaikkea hyvänmakuisen version itsekin. Lähes aina mun kakut, maalailut tai ruoat on aivan erilaisia kuin ajattelin aloittaessa, mutta ei ne ole silti epäonnistuneita. Ne on erilaisia. Eikä erilaisuus tarkoita huonoa. Voi kun olisin tiennyt tämän jo nuorempana, kun en halunnut yrittää mitään sellaista, missä en objektiivisesti arvioiden ollut hyvä.

Poikani aion opettaa toisin. Kaikki kiinnostava on kokeilun arvoista ♥

Kommentit (13)
  1. Todella kaunis taulu, hienoin näistä kolmesta minun mielestäni.

  2. Vautsi! Haluaisin itekkin yrittää taulun maalaamista. Jospa joku päivä olisi aikaa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *