Ensimmäinen opintovuosi pähkinänkuoressa

Mungolife

Hellurei hei!

Olette niin paljon kyselleet mun koulusta, ja aina olen lupaillut siitä kirjoittaa, joten ajattelin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa aiheesta. Jotenkin huomaan koko ajan karttavani kaikkia aiheita, jotka ei liity vaatteisiin / asuihin enemmän ja enemmän, koska en vaan jaksa jatkuvasti myllytystä hatereilta siitä, miten kaikki on aina pielessä. Kun itse on iloinen jostain, tai ylpeä jostain, niin tuntuu jotenkin siltä, ettei halua tuoda koko asiaa edes sellaiseen kenttään, jossa sitä päästään taas kivittämään. Mutta samalla tiedostan, että en loppujen lopuksi perusta näiden ihmisten mielipiteestä, joten miksi näin teen? Mun negatiivisuutta karttava asenteeni on jotenkin niin huipussaan juuri nyt, että kai se vähän sieltäkin tulee.

Kuitenkin. Nyt haluan taas irtautua tollasesta ajatusmaailmasta, ja kirjoittaa siitä, mitä haluan :)

Mun ensimmäinen opintovuosi tosiaan loppui tuossa kesäkuun loppuun :) Mähän tulin Suomeen siis vähän aiemmin noiden festarijuttujen takia. Meillä oli viimeiset pari viikkoa aika pitkälti sellaisia luentoja, joilla kerrottiin vaan mitä ensi vuonna tulee olemaan ja saatiin arvosanat. Kun sain kuulla saaneeni festaripestin, sain mun johtavalta tutorilta luvan olla pois nuo pari luentoa, koska koulu oli todella innoissaan mun kesätyöstä, ja erittäin mielellään halusivat joustollaan tukea työtäni. Toinen vuosi alkaa 23.9, ja lähdenkin Lontooseen taas silloin.

On vaikea sanoa, mitä mieltä olen koulusta tähän mennessä. Kaikki, myös suurin osa luennoitsijoista, korostavat sitä, että ensimmäinen vuosi on täysin erilainen kuin toinen, eli se valmistaa meitä vaan yliopisto-opiskeluun ja opiskellaan vaan erilaisten aineiden perusteet läpi, joten tietyllä tavalla voi olla turhauttavaa ja tylsää, varsinkin jos on jo ennen yliopistossa opiskellut. Siksi mulla oli osittain taistelua tämä vuosi. Jotkin kurssit tuntuivat aivan erityisen ärsyttäviltä, toiset taas todella mielenkiintoisilta!

Meillä oli viime vuonna viisi kurssia. Introduction to Study in Higher Education (ISHE), Principles of Fashion Management (PFM), Fashion Analysis (FA), Introduction to Cultural and Historical Studies (ICHS) ja Fashion Enterprise Management (FEM). Lyhyesti kursseista:

1. jakso: ISHE ja PFM

ISHE oli sanalla sanoen opiskelua siitä, miten yliopistossa opiskellaan. Miten referoidaan, tehdään mind mappeja jne. Kurssi oli todella pitkästyttävä! Osaan Harvard referoinnin, osaan tehdä mind mappeja ja kirjottaa aineita. Lähtökohtaisesti niitä asioita, joita toivoin opetettavaksi, ei opetettu, ja sitten aivan itsestäänselvyyksiä väännettiin viikkotolkulla. Samaa mieltä oli kaikki opiskelijat. Koska koulun suurin osa opiskelijoista on ulkomaalaisi, olisimme kaivanneet hieman esimerkkejä siitä, mitä meiltä halutaan, miten aineet tulisi kirjoittaa. Suomalaisessa yliopistossa esimerkiksi esseet pitää toki referoida, mutta täällä arvostetaan omaa mielipidettä ja sanaa, jos sen pohjaa johonkin. Briteissä käytännössä joka lause pitää olla jostakin. Sinulla ei tule olla ensimmäistäkään mielipidettä aiheesta, vaan sinun pitää päässäsi muodostaa esseellesi ajatus, ja sitten etsiä sitä tukeva materiaali ja lähdemerkata jokaikinen lause tai vähintäänkin kappale. Lähteiksi ei riitä vain kirjat, vaan lähteiksi pitää kaivaa myös journaleita (tavallaan kolumneja, en tiedä mitä nää on suomeksi), mielellään myös videoita / haastatteluja, uutisartikkeleita ja erityisesti virallisia tilastotietoja. Sitä kuvittelisi, että on hirveen helppoa, kun vaan kirjottaa muiden ajatuksia, mutta on todella työlästä etsiä sopivista lähteistä omaa pointtia ajavia lauseita, JA tekee sen vielä niin, että pysyy plagioinnin ulkopuolella. Kaikin puolin todella haastavaa, varsinkin kun lähteiden monipuolisuutta arvostetaan todella korkealle, ja vaikka löytäisit yhden täydellisen kirjan aiheesta, niin niitä kirjoja pitää aina olla min. 10 ja jokaista käytetty. Haastavaa on siis ennemminkin se taustatutkimus kuin kirjoittaminen :)

ISHEssa kirjoitettiin henkilökohtainen aine ja tehtiin ryhmäesitys. Aiheena oli visual merchandising, tarkemmin "Communication of Window Displays", ja itse kirjoitin Burberryn ikkunoista. Meidän tehtävänämme oli siis tutkia tietyn kaupan ikkunasomistuksen muutoksia kuukauden ajalta, ja pohtia asiaa tukevien opuksien kautta, mitä ja miten. Aineen kirjoittaminen oli ainoa mielenkiintoinen osa kurssia, siinä pääsi paneutumaan somistamiseen liittyviin kirjoihin todella deepisti, ja sieltä löytyi ihan mielettömän paljon hienoa infoa siitä, miten ihminen tulkitsee ikkunoita, erilaisia väriteorioita, ja siinä käytiin läpi kaikki somistusesineistä ja mallinukeista vaatteisiin, valoihin ja taustoihin. Erityisesti kirja Visual Merchandising: Window and In Store Displays for Retail, 2nd ed. (2011, Morgan T) ja tämä nettisivu oli musta mielenkiintoisia :) Kaiken kaikkiaan kurssi oli tylsä ja ryhmäesityksen tekeminen tietyllä tapaa puuduttava, kun kaikilla oli eri kauppa, mutta kurssista sain B- suoraan sanottuna n. 60 % panostuksella silti. Samalla se oli erittäin tärkeä kurssi sitä varten, että sain käsityksen siitä, mitä esseiltämme halutaan.

PFM olikin sitten täysin ryhmäkurssi. PFM oli vähän overwhelming niin sanotusti, koska siinä käytiin koko tuon fashion managementin perusteet, eli oikeastaan jokaisen alueen perusteet. Ärsyttävä kurssi tämäkin sikäli, että opettajatkin hoki, että "otetaan ihan vaan lyhyt katsaus, käsittelette asian sitten tarkemmin". Oikeastaan hirveesti tietoa sysättiin ja sitten mitään ei oikeastaan oppinut. Meidän piti valita yksi erityisalue muodissa tällä hetkellä, ja käsitellä sitä ryhmäesseessä ja esityksessä. Teimme esseen siitä, miten yritykset hyödyntää eettisyyttä mainonnassa ja brändäämisessä, käytimme esimerkkinä Stella McCartneya. Ryhmäesityksessä piti käsitellä aihettaan siltä kannalta, että mikä yritys voisi ottaa mallia, ja miten se konkreettisesti tapahtui. Loimme siis TopShopille kuvitteellisen toimintamallin, miten eettisyyttä voitaisiin käyttää heidän brändinsä laajennukseen. Jälleen, kurssin parasta antia oli ryhmätehtävät, eli itsenäinen tutkiminen ja opiskelu ja luennot oli ihan hirveetä turhuutta. Kurssista koko ryhmämme sai arvosanaksi B+.

Molemmat ensimmäisen jakson kurssit tuntui turhauttavan kaikkia, ja odotimme jo innolla eteenpäin menoa. Meillä pitää jokaisessa kurssissa kirjoittaa 500 sanan essee siitä, miten on kehittynyt kurssin aikana, ja se on kyllä kieltämättä vittumaisin osa koko hommasta. Tekisi mieli käyttää koko ajan samaa, mutta ei sitäkään oikeen voi tehdä :D Ei vaan mitenkään löydy koko ajan uutta sanottavaa omasta suorittamisesta.

ISHEn pääluennoitsija taitaa olla kaikkien inhokki, joka on todella tiukka ja melko tylsä opettamaan, siinä missä PFM:n pääluennoitsija on jotakuinkin kaikkien suosikki, joten hänen luentonsakin olivat sikäli mielenkiintoisempia.

Jakso 2: ICHS ja FA = Mun suosikkijaksoni

Toisessa jaksossa samanaikaisesti oli päällä siis ICHS ja FA.

ICHS oli ehdottomasti mun suosikkikurssi koko vuodelta. Luennoitsijat olivat kaikki AIVAN huippuja, ylipäänsä meidän kulttuuri/historiallis -aineen pääluennoitsija on varmaan koulun paras luennoitsija kaikkien mielestä. Kyseinen mieshenkilö on siis aivan äärettömän mielenkiintoinen tarinoissaan ja hänen luentonsa ovat aina niitä, joissa on eniten ihmisiä. ICHS:ssa käytiin läpi erilaisia aikakausia ja sitä, miten muoti on kehittynyt vuosien saatossa, ja käytiin läpi erilaisista aspekteista tätä; suunnittelu, mainonta, naisten ja miesten asema, erilaisten mullistavien keksintöjen tuleminen muotiin (esim. minihame ja puku). Kurssi käytiin pääluennoitsijan luennoilla ja eri luennoitsijoiden seminaariryhmissä. Päällimmäiseksi jäi mieleen esimerkiksi se, kun seminaariryhmissä piti jakautua ryhmiin, ja toiset ryhmät puolusti sitä, että Wonderbran mainokset on leikkisiä ja naisia hiveleviä, toiset ryhmät väitti niitä sovinistisiksi ja miesten sanelimiksi. Kaiken kaikkiaan tuollaisia erilaisia lähtökohtia siihen, miten asioita voi nähdä, ja vaikka esimerkiksi olikin eri mieltä, kuin mitä joutui puolustamaan, niin siinä oppi valtavasti uusia näkökulmia ihan mallien asettelusta mainosten värimaailmaan ja siihen, onko mainos esimerkiksi suunnattu kenelle ja mistä sen näkee. ÄÄRIMMÄISEN mielenkiintoinen kurssi, ja odotan innolla toisen vuoden Cultural and Historical Studies -osiota.

Tehtävänä ICHS:ssa oli kirjoittaa 2000 sanan essee aiheesta "Fashion is a key resource through which individuals in late modernity construct their identities and position themselves in relation to others." Olin aivan liekeissä. Meidän piti siis valita yksi asia, josta meille oli opetettu ja siitä tehdä syvempi analyysi. Meinasin ensin tehdä naisten alusvaatemainoksista ja niiden kehityksestä, mutta päädyin korkokenkiin. Julkaisen tämän esseeni huomenna. Imin itseeni valtavan määrän tietoa stiletoista, opin hirveästi uusia ajatuksia taas, ja jos olisin saanut, olisin kirjoittanut 5000 sanan aineen. Valitettavasti sain aineesta arvosanaksi B:n, koska olin toivonut parempaa. Pääluennoitsija oli minun aineeni arvostelija ja hän vielä erikseen kirjoitti perään, että aine oli erinomainen, mutta koska aihe on niin laaja, sitä ei pystynyt tiivistämään 2000 sanaan ja hän jäi kaipaamaan hieman syvempää pohdintaa aiheesta. No, B on oikein hyvä arvosana, ja olen tyytyväinen tekemääni työhön, mikä on tärkeintä :) Kaiken kaikkiaan, ehdottomasti suosikkikurssini :)

FA oli siis muodin analysointia, ja kurssi oli todella businesspainotteinen. Siinä ei opeteltu mitään muotiin liittyvää, vaan kyseessä oli puhtaasti numeroiden pyörittelyä. Opeteltiin kansantaloutta ja talouden alkeita, opeteltiin miten lasketaan tiettyjä tärkeitä numeroita kaupan alalla. Kurssi koostui kahdesta kokonaisuudesta. Luennoista, jotka käsitteli taloutta, ja joista oli koe ja luennoista, jotka käsitteli raporttien laatimista, ja saimme jokainen raportin laadittavaksemme tietystä yrityksestä. Sain supertylsän ja niukkatietoisen Kangolin itselleni, ja tehtävänä siinä oli siis käydä läpi 40 yrityksen neljännesvuosiraporttia, luoda erilaisia kaavioita ja menettää hermonsa Excelin kanssa. Niistä raporteista ja kaavioista piti sitten tehdä päätelmiä siitä, miksi näitä asioita on tapahtunut. Tähän piti taustatieto kaivaa uutisista ja yrityksen tiedoista. Mielenkiintoista mutta todella puuduttavaa numeroiden pyörittelyä ja Excelin kanssa taistelua, josta sain sitten molemmista osista tutun ja turvallisen B:n.

3. Jakso: FEM = Itsemurha-ajatuksia

En tunne kurssiltani ketään, joka olisi tyytyväinen kolmanteen jaksoon. Koko jakso oli yksi kurssi, FEM. Meidän tehtävänä oli luoda idea, joka on muotiin liittyvä ja perustaa "yritys", luoda tuotteemme, markkinoida sitä ja myydä sitä. Jokainen sai jonkin roolin yrityksessä, mä sain äärimmäisen ärsyttävän product managerin roolin. Ensin piti siis kehittää idea, sitten esitellä se Leijonan luola -henkisesti tutoreille, jotka sitten antaisivat meille 100 puntaa, jos ideasta pitäisivät. Itse saimme sijoittaa tuotekehitykseen vielä toiset 100 puntaa. Samalla piti koko ajan pitää kirjaa yrityksen kehityksestä jne. Mä keksin meille tuotteen, joka oli siis avainnauhat helmistä ja erilaisista kauniista kankaista, joiden päästä sitten roikkui korttipaikka opiskelijakortille. Yliopistojen valmiit avainnauhat oli niin rumia, että meidän myyntiaspektimme oli puhtaasti muotia, ei niinkään tarvetta. Käytettiin avainnauhoihin hittivärejä ja kuoseja. Loppujen lopuksi tuotteesta tuli tosi menestys, vaikka ensimmäinen ryhmäesityksemme Leijonan luolassa meni pieleen, ja loppujen lopuksi se vaikutti todella ratkaisevasti meidän arvosanaan. Saatiin koko kurssista siis kaikki C+.

Pakko sanoa, että mulla oli täysi turhautuminen päällä tässä. Kun markkinointijohtajan paikan saanut opiskeli niitä juttuja, ja talousvastaavan roolin saanut teki raportteja ja itse asiassa oppi jotain, meikäläinen teki 30 avainnauhaa helmistä, tilasi siihen materiaalit ympäri maailman ja sitten vaan fyysisesti teki itse tuotteet. Hei jes, tästä mä maksan 3000 puntaa per jakso, että mä tässä valmistan jotain perkeleen avainnauhoja. Aivan superturha ja -turhauttava kurssi siltä osin. Tosin kaikissa muissakin tehtävissä olleet olivat aivan yhtä turhautuneita.

Jos kurssi jotakin opetti, niin sen, miten 6 hengen ryhmä sai taisteltua itsensä eteenpäin, kun viisi ihmistä veti yhtä köyttä ja yksi ylidramaattinen diivakundi makasi koko ajan poikittain kapulana rattaissa. Me kaikki muut suhtaudumme kouluun yleisesti niin, että tavoitteena on hyvät arvosanat, hänen asenteensa oli vaan päästä läpi. Ryhmähenki hänen ollessa paikalla aina loisti poissaolollaan ja elämä oli todella vaikeeta välillä, mutta selvisimme ja vika vuosi päättyi siihen, että raportista ja portfoliosta saimme huippuhyvän arvosanan, mutta koska feilasimme ensimmäisen Leijonan luolan, saimme keskiverron yleisarvosanan.

Ensimmäinen vuosi oli yleisesti ottaen todella paljon ryhmätöitä, mikä ei juurikaan sovi mulle. Opiskelijat on suurimmaksi osaksi tosi nuoria, ja vaikka ensimmäisessä jaksossa sainkin loistavan ryhmän yhteen projektiin, niin sitten kun laitettiin sellaisiin ryhmiin, joissa ihmisten kiinnostus on 19-vuotiaina neljänä yönä bilettäminen, kukaan ei tee sovitusti mitään, ja porukka vaan kikattaa ihastuksistaan ryhmätapaamisissa, niin alkoi tällä mummolla välillä palaa proppu. Toisena vuonna ei kuulemma näitä tule juurikaan, olen oikein tyytyväinen, koska itsenäinen työskentely koulunkäynnissä sopii mulle paremmin. Vihaan laahaamista jäljessä ja huonompia arvosanoja, koska joku jäsen ei täytä velvollisuuksiaan.

Luennoitsijoita löytyy laidasta laitaan supertylsistä sellaisiin, joiden luennoilta ei halua poistua. Meillä on myös jokaisella henkilökohtainen tutor, jonka kanssa käydään keskustelua kerran jaksossa siitä, miten koulussa menee. Sain aivan mahtavan tutorin itselleni, varmaan koulun pidetyimpiä opettajia, joka on tehnyt töitä muodin parissa ympäri maailman, Shanghaista Jenkkeihin, ja jolla on oikeesti niin paljon kerrottavaa. Hän ymmärtää myös hyvin mun ajoittaista turhautumista ikäjakaumaan ryhmissä ja siihen, että omaa yritystä pyörittävälle ryhmätöiden pitkittyminen muiden takia ei vaan ole kauhean kivaa. Hannah on kaikin puolin aivan mahtava tyyppi, ja erittäin hyvin tukee oppilaitaan.

Kun Barcelona-keissi tapahtui koulun matkalla, niin meidän koko vuosikurssin pääopettaja ja hänen kakkosnaisensa pitivät muhun jatkuvaa yhteyttä ja kysyivät mitä yliopisto voi tehdä. Myös PFM:n pääluennoitsija oli meidän mukana Barcelonassa, ja hän piti minuun lähes päivittäin yhteyttä tekstiviesteitse, myös lomalla, ja kyseli vointiani. Sain vapaapäiviä koulusta, että sain tulla Suomeen hoitamaan lääkärikäynnit jne. ja opettajat tarjosivat apuaan siinä, että voisin saada luvan palauttaa aineeni myöhemmin ja työstää traumaani ilman koulupaineita. Kieltäydyin lisäajasta, mutta olen todella kiitollinen sille, että opettajani ja juurikin tutorini Hannah, ovat jatkuvasti päivitelleet kuulumisiani ja todella osoittaneet tukensa ja sen, että opiskelijat ovat heille tärkeitä. Ehdottoman paljon loistopisteitä opettajille tästä siis. Vuosikurssin pääopettaja mm. lähetti kaikille luennoitsijoille meilin, että olen muutaman päivän poissa, ja yleisesti hoiti jotenkin todella ihanasti koko asiaa.

Päällimmäisenä mieleeni jäi vuodesta se, että opin paljon, lähinnä toisen jakson kursseilla, ja on aika varma olo toisesta vuodesta.

Hieman ärsyttävää ja demotivoivaa on se, että meillä ei ensimmäisen ja toisen vuoden arvosanoja lasketa ollenkaan päätösarvosanaan. On välillä vaikea motivoida itseään puskemaan täysillä eteenpäin, kun tietää, ettei arvosanalla ole minkään valtakunnan merkitystä. Meidän päättöarvosana tulee rakentumaan kolmannen vuoden arvosanoista ja meidän dissertationista eli gradusta. Toisaalta mun sisäinen perfektionisti taistelee koko ajan, että pitäisi saada hyviä arvosanoja, toisaalta en oikein jaksa hirveästi välillä motivoitua tylsästä kurssista, kun tiedän, että sillä ei ole merkitystä. Hyvillä arvosanoilla on merkitystä vain jos hakee kolmantena vuotena placement -paikkaa muotialan yrityksessä, ja näin ollen opiskelee neljä vuotta kaiken kaikkiaan, kun kolmas vuosi menee työharjoittelussa. Niihin yleensä tutkitaan arvosanoja. Mutta ikäni puolesta en koe järkeväksi käyttää vuotta tähän, joten itse en edes hae ohjelmaan.

Toiselta vuodelta odotan erityisesti kulttuuriopintoja ja sitä, että pääsee tutustumaan lisää brändäämiseen ja markkinoinnin eri osa-alueisiin. Toivon todella, että se luvattu tason nosto on edessä, erityisesti aiheiden mielenkiintoisuuden, mutta myös vaikeuden suhteen!

Kaiken kaikkiaan, olen ehkä hieman pettynyt ensimmäiseen vuoteen, varsinkin kolmanteen jaksoon, mutta toisaalta, opiskelen tuolla saadakseni sieltä ulos valmistumispaperit, jotka avaa minulle ovia työskentelyyn alalla, en odotakaan oppivani kaikkea sieltä. Omasta suorituksestani olen melko iloinen. Arvosanat julkaistiin kuun alussa, ja mulla on ekalta vuodelta, B, B-, B+, B- ja C+, eli hyvillä arvosanoilla olen mennyt, välillä puolivaloillakin. Kun tota listaa yleisesti katsoin, niin A:t on tosi tosi harvinaisia, joten olen oikein tyytyväinen mun B-painotteiseen linjaan :)

Kysykää ihmeessä, jos tulee kysyttävää, kirjottelin tähän vaan vähän ajatuksenjuoksua, ja erillisenä postauksena sitten julkaisen tuon mun stilettopostauksen, muuten tää postaus on nälkävuottakin pidempi :D Lisäksi erikseen kirjoittelen hieman mun opiskelumetodista tai siitä, miten mä kirjoitan esseen tai valmistelen jonkun työn / luen kokeeseen :)

Translation:// Just some of my thoughts about my studies in London :) I'm sorry, but I just absolutely don't have time to translate it :(

Kommentit

Kiva postaus! Mielenkiintoista lukea yliopisto-opiskelusta toisessa maassa :) Ja en voi olla kehumatta kuinka kuvien laatu (ihan mielettömän kauniita!) on kehittynyt blogissasi ihan valtavasti, ja ne kuvatekstit joita aloit lisäämään jokin aikaa sitten on myös hyvä lisä. Harmillista että sinä, kuten moni muu bloggaaja saa niin hirveästi paskaa niskaansa vaikka tuotatte meille lukijoille ilmaista ja laadukasta viihdettä.

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos kovasti, tosi kiva kuulla :) Ja no, ei anneta niiden häiritä :)

Hanna (Ei varmistettu)

Kuulostaa aika mielenkiintoselta tuo sun koulu, ihan eri maata kuin vaikka oma alani, jota opiskelen Suomessa. Tosin tuo on tuttu tunne, että välillä ei nää mitään hyötyä niistä asioista joita joutuu kursseilla opiskelemaan, mutta silti kurssit on vain pakko suorittaa, jos haluaa joskus valmistua. Tsemppiä tokaan kouluvuoteen! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :)

Marjo (Ei varmistettu)

Tulee niin mieleen oma kouluaika... Tosin ihan supisuomalaisessa koulussa mutta kuitenkin. Olin vuoden luokkalaisiani vanhempi välivuoden takia ja tuntui, että se vuosi tuntui lähinnä kolmelta. Monet juurikin jaksoivat keskittyä tasan siihen biletykseen ja menivät asenteella "Kunhan nyt läpi pääsee!". Mun motivaatiota saada hyviä numeroita ihmeteltiin syvästi. No, samanlainen perfektionisti olen ilmeisesti kuin säkin :D Tähdätään parhaaseen tulokseen, mutta ei revitä tukkaa päästä ja ajauduta päihteisiin, jos se paras tulos ei tuukkaan :D
Ite kans inhosin syvästi juuri noita ryhmätöitä. Olis tehny mieli hakata päätä seinään välillä, jos valittiin ryhmät tai joutui ottamaan parikseen jonkun, joka ei jaksanut tehdä riittävästi. Hajoilin jo pelkästään siihen, kun en kokenut jonkun suomen kielen kirjoitustaitoa yhtä hyväksi kuin omaani. Iskee välillä pahasti silmään, jos yks kappale on kirjoitettu hirveillä pilkkuvirheillä ja lausehirviöillä, kun itse yritin tuottaa enenmmänkin kieliopillisesti oikeaa ja helppolukuista tekstiä. Ja sitten tosiaan ne jatkuvat myöhästymiset aikataulusta, vaikeudet sovittaa ryhmän jäsenten menemiset yhteen jne. Puolet oli aina munkin ryhmissä nuoria bilettäjiä tai sitten päinvastaisesti äitejä, joiden ajankäyttö määräytyi ihan täysin puolison töiden mukaan. Kyllä se sitten rasitti, kun yritti tavallaan tehdä muidenkin töitä, että saisi ees jonkinlaisen arvosanan varsinkin, jos kurssi oli tärkeä. Ja sitten, jos se arvosana tosiaan ei ollutkaan hyvä ja määräytyi ryhmän heikoimman lenkin mukaan....

Anna (Ei varmistettu)

Jep, niin se vaan valitettavasti menee :/

Tosi mielenkiintonen postaus! :) Lisää tälläsiä "asiapitoisia" kirjotuksia !

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Fiina (Ei varmistettu)

Tosi mielenkiintoinen kirjoitus :) Kiitos tästä!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos :)

nadu (Ei varmistettu)

Supermielenkiintoista!! Odotan innolla esseetäsi:)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

JokuVaan (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen postaus! Ainoa asia, joka jäi häiritsemään, oli tuo gradu-sanan käyttö lopputyötä kuvaamaan, pro gradu -tutkielmahan tehdään ylemmän korkeakoulututkinnon lopputyönä ja tuo kolmen vuoden tutkintohan taitaa vastata enemmän (suomalaisittain) alempaa korkeakoulututkintoa (kandi/notaari), master's tuo ei taida olla? Noh, turhaa pilkunviilausta, mutta sellainen on mun luonne :D

ps. kerro siskoillesi, että olivat todella, todella kauniita tuossa aiemmassa postauksessa!

Anna (Ei varmistettu)

Joo, se omeni väärin :D Disse me tosiaan tehdään, eli kandityö periaatteessa :) Ajatusvirhe :)

Minua kiinnostaisi, että miten pystyit olemaan niin paljon poissa koulusta viime vuonna (matkojen sun muun takia) vaikka teitte noin paljon ryhmätöitä? Ja oliko teillä minkäverran lisäksi pakollisia luentoja?
Ja olenko ymmärtänyt oikein että tutkintosi on kandidaatin tutkinto? Silloin lopputyö ei ole gradu vaan ihan vaan kandintyö. Gradu on maistereiden lopputyö, Master's thesis in english ;)

Anna (Ei varmistettu)

Meillä on aina perjantait vapaita koulusta, eli pystyin helposti lähtemään to-illalla ja tulla takaisin su-illalla / ma-aamulla :) Lisäksi meillä on kaksi kertaa vuodessa kuukauden loma, joka mahdollistaa aika paljon :) Meillä on myös usein viikkoja, että on tapaamisia ja luentoja, esim. kahtena tai kolmena päivänä ja muuten itsenäistä opiskelua :) Ja joo, tossa kävi ajatus/käännösvirhe mun päässä :)

n (Ei varmistettu)

Todella mielenkiintoinen postaus! Innolla odotan muita aiheeseen liittyviä postauksia :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

sirpa (Ei varmistettu) http://sirpaliisan.blogspot.fi

Huh, meneepä aika nopsaan! Kiva oli lukea siitä, mitä siellä koulussa oikeesti tehdään. :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiva kuulla :)

laurie (Ei varmistettu)

Harmi, että oot välillä joutunut ottamaan sen linjan, että välttelet tietyistä asioista puhumista. Toisaalta ymmärrän kyllä hyvin miksi, mutta joka tapauksessa kiva lukea tällaisia postauksia välillä :)

Kuulostaa mielenkiintoselta tuo sun opiskelu, vaikkakin jotenkin niin erilaiselta suomalaiseen yliopistoon verrattuna. Puolensa molemmissa varmasti. Ja jaan ton tuskan noiden ryhmätyökurssien kanssa: pidän itseäni sosiaalisena jne mutta en kestä ryhmätöitä, koska mulla on myös monesti selkeä visio, jonka haluaisin itse toteuttaa enkä jaksa sitä ryhmässä jahkailua että mitäs nyt sitten tehdään, enkä niitä tyyppejä joita kyseinen ryhmätyö ei tippaakaan kiinnosta :D

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Ja just toi on se juttu :D

eleria (Ei varmistettu)

Hei semmonen kiinnostais, että minkä verran toi sun opiskelu maksaa? Olen itsekin harkinnut Lontooseen opiskelemaan lähtemistä, ihan eri alalle tosin, mutta oon käsittänyt että lukuvuosimaksut on melko hunajaiset? Ja menikö se siis sillai, että hait ihan vaan suoraan Lontooseen, etkä ole siellä mitenkään "Suomen kautta", siis jonkun yliopiston kautta tai mitään?

Nää opiskelupostaukset on mielenkiintoisia, etenkin just siks kun itsekin harkitsen sinne lähtöä. :)

Anna (Ei varmistettu)

Meidän kouluvuosi on 9000 puntaa / vuosi, plus sitten materiaalit jne. Hain ihan suoraan tuohon kouluun kyllä :)

Linda (Ei varmistettu) http://lindsaysdiaries.blogspot.fi

Jännä huomata kuinka paljon siellä opiskelu eroaa Suomen yliopistoihin. Täällä ku käydään normaalisti vähintään 12 kurssia vuodessa (ainakin kauppatieteiden puolella, en tiedä minkä laajusia kursseja sulla oikiksessa oli) mutta luonnollisesti ne on sitten paljon suppeampia. Tuolla teidän systeemillä varmasti ainakin oppii paremmin asiat, kun niihin syvennytään sen verran enemmän. Itellä kun tuntuu nämä 5 opintopisteen kurssit olemaan aina vähä hätäsiä ja hirveen täyteen ämpättyjä, eikä niistä sitten saa irti niin paljon kun haluais.

Se mua kiinnostaa, että tuleeko susta nyt kolmessa vuodessa sitten niinku Suomen koulutustasojen mukaan kandidaatti? Olit kirjoittanut tuohon loppuun että "dissertation eli gradu", mutta graduhan on vasta maisteritason tutkielma? Onko sinulla tarkoitus jatkaa opintoja sitten maisteriksi saakka? :) Vertaan koko ajan huomaamatta Yummy Jennin kertomuksiin, kun samalla suunnalla hänkin opiskeli ja valmistui kolmeksi vuodessa kandiksi ja kirjoitti kandidaatintutkielman :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, meillä ei siis koko opiskelujen aikana oo ku alle 15 kurssia kokonaisuudessaan (kai), eli n. 5 per vuosi, mutta ne on sitten tosi laajoja :) Ja joo, musta tulee periaatteessa kandi, muttei ole suoraan verrattavissa Suomen kandiin :)

myoskin opiskelija Englannissa (Ei varmistettu)

Etkos sa opiskele BA -tutkintoa? Sillon dissertaatio ei kylla vastaa gradua, vaan kandintyota. Muutenkin Suomen tason gradut vastaa enemmankin muiden maiden tohtoritason toita.

Anna (Ei varmistettu)

Joo, BA Hons, käänsin tuon väärin, meni ajatukset takaisin :)

? (Ei varmistettu)

Nyt täytyy kyllä kysyä, että minkä maiden tohtoritason töitä Suomen gradut muka vastaa?

Emma (Ei varmistettu)

Oonko mä ymmärtänyt väärin vai eikö sun tutkinto olekin undergraduate (kandi eikä gradu)? Skoteissa ainakin ekan ja toisen vuoden arvosanat merkkaa se verran, että tietty keskiarvosana vaaditaan, että pääsee kolmannelle vuodelle, jaksaa pitää edes jonkinmoista motivaatiota yllä... tosin meillä on neljä vuotta englannin kolmen sijasta. Anyway, kuulostaa ihan mielenkiintoiselta! Onko sulla ajatuksissa lukea maisteria vai mennä kolmen vuoden jälkeen töihin ja jos niin mikä olis ns. unelmaduuni?

Anna (Ei varmistettu)

On jo, mulle kävi tossa joku virhe :) En ole ihan varma vielä masterista ja haluaisin lähteä ainakin tällä hetkellä suuntautumaan brändäämiseen / konsultointiin :)

Huhhuh, pitkää tekstiä :) sori en jaksanu kauheen tarkkaan lukea kun olen vähän malttamaton jos joutuu lukemaan tosi pitkiä juttuja. Mutta sain kyllä ihan hyvin selvää näinkin. En ollut kauheen hyvä koulussa lukemaan kokeisiin. Sain kyl ihan hyviä numeroita kuitenkin vähän vanhempana kun opiskelu jakso taas kiinnostamaan. Wau, tosi arvokkaan ja mielenkiintosen opiskelupaikan oot saanu. Nostan hattua!:) pitää varmasti olla enemmän kuin perusenglannin opit tuolla kun menee opiskelemaan Lontooseen ja muutenkin ulkomaille. Tulee kokoajan uusia ja vaikeita sanoja ja oppii tosi paljon kaikkee mahdollista. Miten sun enkkus tuolla,kun oot kirjotellu esseitä ja ym aineita?? Onko välillä haastavaa vai ihan easy cake?:) onko sulla suomalaisia opiskelukavereita siellä?

Anna (Ei varmistettu)

Ei oo kyllä ollu haastavaa, vaan enemmänkin mielenkiintoista, kun on saanut niitä omia rajojaan oikeesti koetella :) Ja ei oo suomalaisia tuolla koulussa kavereina, ei oo meidän kurssilla yhtäkään toista, mutta muutama muu ihana tyttö Lontoossa on Suomesta :)

Pauliina (Ei varmistettu)

Tuolla pari postausta sitten ilmaisinkin jo mielenkiintoa opiskelujuttuja kohtaan, ja kiitos, oli tosi mielenkiintoista lukea. :)

Ymmärrän kyllä sen negatiivisilta silmiltä suojautumisen halunkin. Itsekin piilotan vaistomaisesti sellaisiakin asioita joita itse arvostan ja joita haluaisin minussa nähtävänkin. Ihan vain koska en jaksa sitä ajatusta niistä ihmisistä, jotka eivät osaa tulkita asioita oikein mutta ovat silti järkähtämättömän varmoja omista tulkinnoistaan. Täydellisen raivostuttavaa, mutta tarkemmin ajateltuna aika yhdentekevää. Pahimpia räksyttäjiäkin on usein pikkukoirat turvassa aidan takana. Yksityisyys ja suojautuminen on hyvä, mutta välillä tulee varmasti sulkeneeksi lukkojen taakse ihmisiä ja asioita, joilla jopa olisi ollut väliä.

Esseetä odotan mielenkiinnolla!

Anna (Ei varmistettu)

Niinhän se menee :) Ja kiitoksia :)

-A-

Hyvä yhteenveto ja erityisen kiinnostavalta vaikutti just tuo kulttuuri/historiallis-osuus. Ja ymmärrän hyvin tuon ryhmätyön ärsyttävyyden ja hankaluuden. Riittää, että yksi on laiska ja saamaton ja koko ryhmä kärsii. Toisaalta, voihan siinä vaikka oppia paineensietokykyä :D Tsemppiä tulevaan!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :)

Siis hetkinen? Tuleeko teistä ihan oikeasti maistereita kolmessa vuodessa? :o Vai ymmärsinkö jotain väärin.

Anna (Ei varmistettu)

Eiku BA (Hons). Dissertation meidän päättötyö, ei kandi kuten kirjoitin :)

Meri (Ei varmistettu)

Wau, viisastuin pelkästään jo lukemalla tän postauksen :D Vaikea kuvitella itseään englannin kieliseen kouluun. Miten hyvin pärjäät omalla kielitaidollasi? Minkälaisia ongelmia se teettää kun ei äidinkielenä puhu englantia, niin meinaan tuo opiskelu ja kaikki yhtenä pakettina? :D Oonko kauheen epäselvä.. Enkä missään nimessä tässä hae takaa haukkua sinun kielitaitoasi, päinvaistoin! :)

Anna (Ei varmistettu)

Pärjään ihan ilman mitään ongelmia, mä puhun ihan samalla tasolla ku kaikki muutkin tuolla, vapaa kirjoittaminen on piirun verran huonompaa ku natiiveilla, mutta ei ole senkään kanssa ongelmaa :) Ei ole ollut mitään ongelmia, kyllä osaan ajatella englanniksi, niin se on ihan helppoa ja luontevaa :)

S (Ei varmistettu)

Tää oli kiva & mielenkiintoinen postaus! Danke!

Anna (Ei varmistettu)

:)

Outi (Ei varmistettu)

Tosi kiva ja kattava postaus :) Tuntui, että avautuu nyt ihan erilailla tuo sun opiskelu ja sen sisältö. Omaan tutkintooni kuuluu myös "pakollisena pahana" peruskursseja aiheista, jotka eivät kyllä juurikaan jaksa kiinnostaa ja jotka eivät tule todellakaan pääaineekseni (sosiologian teorioita, yhteiskuntarakenteita jne.), joten i feel you turhautumisen suhteen.. Pakko vielä mainita, että blogissasi on ollut ihanan positiivinen ja innostunut meininki viime aikoina. Tsemppiä syksyyn ja ensi kouluvuoteen :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :)

Iina (Ei varmistettu)

Mietin vaan että eiks se kolmannen vuoden päättötyö oo kandin tutkielma eikä gradu?

Anna (Ei varmistettu)

On joo :)

ulla (Ei varmistettu)

Loistava postaus, joka varmasti on tosi hyödyllinen kaikille saman alan opintoja harkitseville! Arvostan sussa bloggaajana mm. just tätä perinpohjasuutta :) Sellasta jäin vielä miettimään, et uskotko saavasi koulun kautta hyödyllisiä kontakteja työllistymistä varten vai onks se todellakin vaan se todistus, joka avaa ovet? Mun on jotenkin tosi vaikee hahmottaa, miten työllistymiskuviot menee tolla alalla, kun se on niin kaukana omastani :)

Anna (Ei varmistettu)

Uskon, että jonkun verran varmasti joo tulee kontakteja, mutta samalla se todistus on se pääasia :)

Jushka (Ei varmistettu)

Jäin kattomaan tota ilmeisesti netistä otettua mustekynäkuvaa, siinähän on näköjään Raamattu, hetken olin että häh :D Muuutta joo. En ihan keskittynyt nyt olennaiseen. Oli siis oikeasti mielenkiintoinen, munkin-makuni-mukainen postaus. Täytyy sanoa, että itseä ei tuolle sun alalle saisi, ja ulkomailla opiskelukin on vaihtoehtona poissuljettu tulevaisuudessa, mutta ihailen sua kun itse olet valinnut oman reittisi joka ulkomaille siis on suuntautunut. Ja oli kiva lukea eri kursseista yms. yms.

Onnea sun elämään Anna! <3

Pages

Kommentoi