"For the fates are devious by heart / They envy you your dreams, so they'll let you drow "

Mungolife

HULMUAVAN KUKALLISTA. Muistatteko kun muutama vuosi takaperin olin sitä mieltä, että maksimekot on ihan kamalia? En pysty ymmärtämään menneisyyden Annaa. Toisaalta, jos kelaa ajassa taaksepäin ja tutkailee mun jotain vanhoja ihastuksia ja tukkatyylejä, mulla ja sillä mimmillä on muutenkin aika paljon erimielisyyksiä siitä, mikä on jees ja mikä ei. Se pistää itse asiassa miettimään, että kattookohan näitä nykykuvia viiden vuoden päästä samanlaisella pään pyörittelyllä ja silmien muljauttelulla. Todennäkösesti. No, jokainen ajanjakso edustaa kai omaa senhenkistä persoonaa parhaiten. Ja nykyinen ajanjakso on tuonut mussa esiin jotain, mitä menneisyyden Anna olis kutsunut mummoiluvaatteiden vallankumoukseksi.

Ihastuin tähän rennonletkeään Zaran maksimekkoon jo kesän alussa ja se on ollut hyvä vaate niinä päivinä, kun en ole jaksanut pukeutua mihinkään muuhun. Rento malli ja kepeä  väri on ihana kesällä, varsinkin näillä helteillä. Nahkatakki tuo mekkoon ryhtiä jos päivä jatkuu pitkälle iltaan. Nähtävästi kesä tuo musta esiin laiskimuksen, koska mun pukeutumista määrää näinä päivinä aika lailla pitkälti helppous. Nytkin istuskelen tässä kotona terassilla tukka ja meikki laitettuna suuntaakseni Skifferiin Vivven kanssa postauksen kirjoittamisen jälkeen. Onkohan sinne ok mennä Jumpinissa? Onneks mulla on maksimekkoja, joista valita :D

Mitäs te tykkäätte tästä asusta? Iskeekö maksimekot, vai alkaako ne olla jo todella todella vanha juttu? :)

Kommentit

ellii (Ei varmistettu)

Moikka Anna :)

Ois tosi kiva nähdä sua välillä suorilla hiuksilla/ ja tai hiukset kiinni! Suorat hiukset sopii sulle tosi hyvin, paremminkin kuin tää kiharapehko :)

Anna (Ei varmistettu)

Kuten oon usein sanonut, niin mä tykkään itselläni kiharoista, enkä tykkää pitää hiuksia suorana. Toivoisin, että lukijat keskittyisivät vaatteisiin, eikä mun ulkonäön muuttamiseen :)

olyah (Ei varmistettu)

Todellakin iskee! Paras tilanne niiden kanssa kesäisin on se kun viime sheivauksesta on pari päivää ja alkaa tulee sänki sääriin, mutta ei ehdi sheivata ja ulkona on julmetun kuuma: maksimekot/-hameet!! Pelastanut monta päivää :D

Anna (Ei varmistettu)

Hahhaha, totta! :D

memmi (Ei varmistettu)

No nyt on kyllä hurjan ihana mekko! Samaan aikaan jotenkin tuollanen tosi rento, mutta kuitenkin näyttävä. Ja musta tuo väri myös sopii sulle niiiin nätisti :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :)

iita (Ei varmistettu)

Ihana mekko! Tykkään erityisesti tuosta "selkäpuolesta" :) itse kun ajattelen, et on kaunista ja naisellista esitellä myös selkää, eikä aina sitä rintamusta!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia! Ja niin on! :)

Stina M. (Ei varmistettu) http://stinablogi.blogspot.fi/

Ihana asu! Multa löytyy toi sama mekko ;) Pitääkin pukea se taas pian...Maxit on huippuja <3 :)

Anna (Ei varmistettu)

Ne on :) Ja kiitoksia!

Laura (Ei varmistettu)

Helsinki? Eikös toi oo Vantaata?

Anna (Ei varmistettu)

Kuten oon aika monta kertaa vastannut, niin merkkaan kaikki Suomessa otetut kuvat Helsinkiin. Ulkomaisten lukijoiden on helpompi pysyä kartalla niin :)

julia (Ei varmistettu)

todellakin iskee, ainakin sun päällä! oot niin pitkä ja jotenkin noi maksit näyttää aina hyvältä sun päällä, sopii täydellisesti sun kropalle ja tapaan, miten kannat ittees. ja pakko sanoo kiitokset kun viimesien postauksien otsikot ovat olleet poets of the fallia, olin ihan unohtanut kuunnella poikia ja nyt taas pariin päivään en oo muuta kuunnellutkaan <3

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti, ja voi vitsi, en jaksa odottaa sitä uutta levyä, oon tosi malttamaton!! :D

s (Ei varmistettu)

Ite vieläkin etsin täydellistä maksimekkoa, ei oo mun kropalle löytyny sopivaa. Keskivartalo tosi pieni ja sitten jalat on sellaset pitkät kepit. Mutta kauniilta ne näyttää, ehkä joku päivä täydellinen yksilö tulee vastaan :) Tuon sinun mekkosi selkä on ihana!

Anna (Ei varmistettu)

Suosittelen Mangoa! Sieltä löytyy tuon kuvailun mukaisia maksimekkoja ;)

Minna Vaan (Ei varmistettu)

Hei Anna! Olen jo pidempään ollut aikeissa kysyä, eivätkö maahan asti ulottuvat mekot likaannu tai kulu rikki helmasta? Kadut ovat valitettavan usein kovien roskaisia ja likaisia.

Anna (Ei varmistettu)

Ei kyllä, koska liikkeessä helma nousee aina vähän, kun se hulmuaa kävellessä :)

Anne-Mari (Ei varmistettu) http://www.pochetteroulette.com/

Ihana mekko, ja asu kokonaisuudessaan! Mä oon intoillut maksimekoista varmaan jo viimeiset 3 kesää putkeen, eikä vieläkään oo minkään sortin kyllästymistä havaittavissa. Ne on vaan niin täydellisiä kesävaatteita kaikessa helppoudessaan :D

Anna (Ei varmistettu)

No äläpä! Mä tilasin just teetettäväks maksihameen, enkä malttaisi odottaa, että se olisi jo valmis :)

meow (Ei varmistettu)

Maksimekot ovat todella kauniita! Tämä sunkin yksilö on niin ihastuttavan raikas :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Jessika Paavilainen (Ei varmistettu)

Moikka!

Ihana mekko ja asu, kuten aina :) Kyselisin pientä vinkkiä, minkälaiset rintsikat sulla käytössä tällaisten mekkojen kanssa, jossa selkä jää paljaaksi? Ja lähinnä juuri tämän, jossa etuosa myös melko löysä, ne "imukuppi"-rintsikat eivät välttämättä pysy? Itsellä vain edessäpäin rintsikoiden hankkiminen juuri samantapaiseen mekkoon:)

Anna (Ei varmistettu)

Mulla ei oo mitään rintsikoita tällaisten mekkojen kanssa, en tykkää tollasista imukuppi-jutuista juurikaan :)

Merska (Ei varmistettu)

Kyllä mä sen ymmärrän että pystyy olemaan ilman rintsikoita mutta eikö sulle tule koskaan niitä hetkiä että nännit näkyy vaatteen läpi? :D

Anna (Ei varmistettu)

No ei, tossakin on toi kuviointi ja vähän paksumpi toi kangas :)

Syyskuu (Ei varmistettu)

Oletko nyt ylpeä venäläinen? Kiitos teidän kansan yli300 ihmistä kuoli.

Anna (Ei varmistettu)

Joo, mä ammuin ihan itse sen koneen alas :) Enkä tiennytkään, että Suomella on jotain tekemistä asian kanssa, mä kun oon Suomen kansaa kuitenkin; perimältänikin vahviten suomalainen. Hassua.

Syyskuu (Ei varmistettu)

Miten voit edes vitsailla tollasella asialla?

Anna (Ei varmistettu)

Miten tuohon kommenttiin voi vastata mitenkään muuten kuin sarkasmilla takaisin?

Enfant Terrible

Tällaisesta ei pitäisi provosoitua, koska tämä on ihan turhaa. Mutta provosoidun silti. Hienoa syyttää kokonaista kansaa tästä asiasta, ja varmasti kaikki venäläiset myös hurrasivat innoissaan kun kone tippui. Äly hoi.

ps. toisen ihmisen muotiblogi on myös maailman parhain paikka ruveta parantamaan maailmaa, varsinkin tuolla tavalla.

Kiitos. Ja anteeksi.

Anna (Ei varmistettu)

Aamen.

Paula (Ei varmistettu)

Kyllä niitä ihmisiä tappaa muutkin kuin venäläiset. Menetkö joka kansan ihmisiltä kyselemään samanlaisia kysymyksiä?

Pinja (Ei varmistettu)

Ois ollu kiva nähdä mekko edestäkin päin, jotenkin nää sun kaikki poset on ihan samaan suuntaan.

Anna (Ei varmistettu)

No valitettavasti tällä kertaa sellaista kuvaa ei ollut.

ella (Ei varmistettu)

Aivan upee mekko ja sopii sulle tosi hyvin! :) Pakko kuitenkin kysyä ehkä hieman "intiimimpää" asiaa, mutta kun sulla näkyy usein tollasia upeita avoimilla selillä varustettuja mekkoja ja ja paitoja, mutta sula sit tosiaan näkyy vaan selkää, eli mites ton rintavarustuksen tukeminen tällästän vaatekappaleiden kanssa? Ja ihan siksi kysyn, koska mulla se ei oo se pienin mahdollinen ja haluisin niin kovasti käyttää yläosia avoimella selällä, mutta rintaliivien tai bandeouttein näyttäminen muulle kansalle ei oo sitä mitä mä haluan..... :) eli vinkkejä kaivattaisiin ja oon aika varma etten oo ainoa naisihminen joka tätä asiaa pohtii, joten olisko rohkeesti vaan postaus asiasta tänne tai mungostylen puolelle, että miten sä asian ratkaiset? :)

Anna (Ei varmistettu)

Mä en valitettavasti osaa auttaa tässä asiassa yhtään, koska mä en vaan pidä mitään yläosaa sitten tuollaisten vaatteiden kanssa :)

Paula (Ei varmistettu)

Varmaan ne "muoviläpyskä"- rintsikat on ainoa vaihtoehto. Ne on kyllä jotenkin tosi ahdistavat ja hiostavat eivätkä ainakaan itsellä tue juuri lainkaan :/

Cecilia (Ei varmistettu)

Hei Changes ainaki myydää sellasii remmei; tulee kii rintsikan hakasee, sit se kierretää kerran kropan ympäri ja toinen pää kii toiseen hakasee. Se vetää rintsikoiden takaosaa alaspäin ni selkä näyttää paljaalt tollases mekos :) Mut liivit ei voi olla olkaimettomat, muuten ne valahtaa :P

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Anna (Ei varmistettu)

Better lat then never :)

Anna (Ei varmistettu)

No mutta hei, mahtavaa, että sait sellaisen hankittua! :)

Jonna (Ei varmistettu)

Noi sun hiukset on niin ihanat. Just täydellisen väriset :) Onko sulla vielä pidennykset? Jos on, niin minkä väriset ne on kun sulautuu niin hyvin vaikka tyvi on tumma? Minkä merkkiset ja mikä tekniikka?
Hiuspostausta taas toivoisin :)

Anna (Ei varmistettu)

On kyllä :) Mulla on vähän erivärisiä pidennyksiä joukossa :) Simplya ja teipillä. Ja siitä tulikin just juttua :)

Iida (Ei varmistettu)

Tuo mekko on aivan ihana, ihastelin sitä itsekin Zarassa käydessäni. Omalle kropalle ei tuo malli sovi, mutta sun päällä näyttää tosi hyvältä! :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, se on vähän hankala käytössä kyllä mullakin, täytyy olla tarkka ettei olkain valahda, kun ei tonne rintsikoitakaan voi alle pukea :D

D-Day
D-Day

Oih tuo mekon väritys! Kaunis Anna!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia!! <3

Kommentoi