First of the year

Mungolife

VUODEN ENSIMMÄINEN. Olin itsekin vähän yllättynyt, että viime vuoden asusaldo oli niinkin heikko kuin vajaa 70 asukuvaa. Tosin koneen kätköistä löytyi tässä konetta siivoillessa ainakin viidet julkaisemattomat asukuvat, mutta eipä nekään lukua kovin kummoiseksi nosta. Siksipä yritän skarpata tänä vuonna ja päästä takaisin viime vuoden lukuihin näissä asukuvissa. Loppujen lopuksi nämä kuitenkin ovat blogin pääteema, niin pitäisi skarpata :) Tosin tuntuu oikeasti mahdottomalta saada näitä asukuvia eetteriin hirveän paljoa, kun aurinkoa näkee suunnilleen vain vapaapäivinä tällä hetkellä. Onneksi tässä mennään pikkuhiljaa kohti kevättä, joten toivottavasti valon määräkin alkaa pikkuhiljaa lisääntymään.

Ollaan oltu flunssaisia koko alkuviikon (tai mies on ollut kovassa flunssassa ja mä lähinnä vähän niiskutellut tässä myös) ja huomattiin, että Benji on ollut vähän turhan paljon kotona, eikä missään sosiaalistumassa ja tutustumassa maailmaan. Napattiin siis koiruus eilen kainaloon ja suunnattiin Matkukseen pyörähtämään. Mies halusi katsoa hieman urheiluvaatteita alennusmyynneistä ja itsekin yritin metsästellä toppahousuja. Mikäs sen äänekkäämpi ja vilkasliikkeisempi paikka lauantaina kuin täpötäysi ostoskeskus. Benji ei oikeastaan edes yllättänyt meitä, kun se ei taaskaan ollut moksiskaan. Meteliä ja ihmisiä riitti, mutta siinä tuo makoili sylissä ja tapitteli maailman menoa oikein tyytyväisenä. Ainoa mielenkiinnon kiinnittänyt asia oli IKEAssa panda-lelu ja ostoskeskuksen käytävällä vinkunut lapsi (josta varmaan tuli mieleen vaan vinkulelu :D) Illalla jätimme Benskun kotiin ja käytiin katsomassa Suomen peli ja herkuttelemassa wingseillä Bierstubessa ystävien kanssa. Sain siis tekosyyn pukea siskolta jouluksi saamani viitan päälle eilen ensimmäistä kertaa.

Dubaissa jäi shoppailut todella vähille, ihan vaan muutama juttu tuli mukaan. Victoria's Secretiltä tuli shoppailtua uusia alusvaatteita ja Sephoralta pari meikkijuttua. Vaatepuolelta ostin Instagramissa näkyneen värikkään mekon ja näiden kuvien kauniin mohair-neulemekon. Himoitsin tämänhenkistä ylisuurta neuletta jo Suomen Hennesiltä aiemmin, mutta se myytiin hyvin nopeasti loppuun ja jäin nuolemaan näppejäni. Bongasin tämän ohikävellessä Hennesin oven lieppeiltä ja se oli ehdottomasti saatava. Kahdessa viikossa tämä on ollut päällä jo varmaan seitsemän kertaa ja poikaystävä on jo nyt vähän kyllästynyt tähän. Tälle viikolle on Kuopioon luvattu jopa -20 astetta, joten taitaapi tämä olla luottovaatteeni ainakin tämän viikon. Suurimman osan vuodesta tässä tulee varmasti ihan liian kuuma, mutta näin talvikeleille täydellinen hankinta! Ylisuuri malli on valmiiksi melko löysä, mutta otin tästä vielä koon L, koska halusin mahdollisimman suuren ja upottavan paidan, joka menee mekosta :)


Uusina juttuina kuvissa näkyy myös siskolta saamani kaunis ruudullinen Tara Jarmonin viitta, jonka päällepukemista tosiaan arvoin varmaan ainakin viisi minuuttia. Tämä onkin päällä tosi hurmaava, ja hauskan epäsymmetrinen! Myös joululahjaksi saamani laukku on ensimmäistä kertaa kuvissa, ja voi että, olen siihen kyllä aivan täysin ihastunut! Olen jo pitkään himoinnut kyseistä laukkua ja ylipäätään laukkua kultaisin yksityiskohdin. Vaikka hopeaa käytän enemmän, on kaapissani kuitenkin paljon kultaisia kelloja, kultasankaisia aurinkolaseja ja muita kullansävyisiä koruja ja asusteita. Kiva kun niille on nyt sopiva laukku! Tämän vuoden suunnitelmissa on muutenkin laittaa laukkuvarastoa tosiaan hieman uusiksi, muutama laukku on menossa rotaatiolla uusiin koteihin, ja samalla haavelistalla on muutama uusi laukku, jotka haluan ehdottomasti rikastuttamaan vaatevarastoani lähikuukausina. Tarkoitus olisi myös tasapainottaa tuo hopea/kulta -valikoimaa :) Ahh, suunnitelmia suunnitelmia!



Jotenkin tuo asupostausten kombinaation tekeminen oli itselleni aika kovakin pettymys, mutta se inspiroi samalla. Ei niinkään sen takia, että siellä olisi ollut niin hirveästi inspiroivia asuja vaan enemmänkin sellaisella "oh, I can do soooo much better" -tavalla :) Laitetaan siis 2015 muistiin ei-niin-onnistuneena asuvuotena ja toivotaan, että 2016 on täynnä inspiroivia ja onnistuneita asukokonaisuuksia.

Tässä niistä siis ensimmäinen, ja omaan silmään tämä on ainakin aika kiva asukokonaisuus. Mutta mitäs sanotte te? Lähteekö hanke oikealla askeleella liikkeelle vai ei? 

Kommentit

primrose (Ei varmistettu)

Asu näyttää ihanan lämpimältä ja pehmoiselta ja laukku ja ylipolvensaappaat tekevät siitä kivan tyylikkään! Muistan nuo Topshopin saappaat vuosien varrelta asukuvista tosi hyvin - ihastelin niitä jo ekaa kertaa nähdessäni ja pakko todeta, että niin ne vaan on upeat edelleen! :) Teidän pikkuinen Benji on muuten hurjan söpö! Kivaa uutta vuotta!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti ja samoin myös sinne! :) Ja jep, ne palvelevat edelleen erinomaisesti :)

limppu (Ei varmistettu)

Mun silmiini tää on kyllä aivan täydellinen talvipäivän asu! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

A (Ei varmistettu)

Täydellinen talvipäivän asu - MUTTA! Eikö jalkoja palellut ohuilla sukkiksilla!??kuitenkin tyylikkäältä näyttää :) Tuo neulemekko on hieno ja mukavan näköinen! Mua harmittaa kun mulla on, no sanotaan vaikka että naiselliset muodot, ja ton tyyliset löysät vaatteet eivät istu yhtään ja saavat mut näyttämään sivuprofiilista paljon isommalta kuin oikeasti olen. Olen koittanut opetella omaa kroppaa imartelevaa pukeutumista mikä on tarkottanut heippoja kaikille löysille ja isoille neuleille ja mekoille :( ihailen niitä sitten muiden päällä kuten tässä asussa!

Anna (Ei varmistettu)

Voi ei, mutta varsinkin rintaville tuollaiset mekot ovat kyllä vähän hankalia, kun tuovat sitä muhkeutta isnne ylös liikaakin :D Mutta toisaalta, onko se niin tarkkaa, jos on mukavaa ja itse viihtyy? :)

h savel (Ei varmistettu)

Minäkin olen huomannut muotojen asetuttua oikeisiin paikkoihin, että löysät ja muhkeat vaatteet ei enää imartele samalla tavalla kuin ennen. Neulemekoissa ratkaisin asian kutomalla itse ja muotoilemalla mekkoa valmiiksi. Kun kutoo mekon "muotoonsa" eli vyötäröltä hieman kapeammaksi ja jättää sitten vaikka yläosan ja helman hiukan väljemmäksi, sivuprofiilistakin huomaa, että ei ole yhtä XXXL-pökkelöä. Joihinkin tuollaisiin kaupan valmisteisiin riitti, että harsi vyötärön ympäri 2-3 millin ohkainen nauhan, josta mekkoa sai hieman kiristettyä - pysyi edelleen lämpimän muhkeana, mutta näytti, että myös vyötärö löytyy.

Nina (Ei varmistettu) http://www.montasyytarakastaa.com

Aivan ihana asu! Mä yritän etsiä täydellisiä polvenylibootseja ja tollasta pitkää neuletta, sulla ne näyttäisi olevan!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Noi on kyllä ihanat bootsit, ovat olleet mulla jo vuosia :)

Limppi (Ei varmistettu)

Siis HÄH, onko mulla mennyt jotenki ihan ohi että koiria sais ottaa ikeaan?? :DD

Anna (Ei varmistettu)

Mä en taas tiennyt ollenkaan, ettei saisi ottaa. En tiedä kuinka laput silmillä molemmat kävelimme eilen sinne, kun ei kumpikaan huomattu ollenkaan että siellä olisi kieltomerkkejä.

Limppi (Ei varmistettu)

Hah joo tää on kyl semmonen mysteeriasia kun Suomessa koiria ei saa viedä 95% paikoista, mikä nyt on ihan naurettavaa verrattaessa esim. muuhun eurooppaan... Se on ilmeisesti niin, että Suomessa on oikeestaan 'luovuttu' noista kieltomerkeistä kun minnekkään ei saa oikeestaa ottaa koiria :/ poikkeuksena jotkut kahvilat/ravintolat sekä lemmikkikaupat. Kerkesin jo innostumaan, että onko täällä jo koettu edistystä tän asian suhteen!! :D Mutta ei. Pöh.

Eevis (Ei varmistettu)

Jos nyt ei Ikeaan, niin ainakin Matkuksen muihin osiin koirat ovat tervetulleita! :)

xod (Ei varmistettu)

Joo selvitin tätä joskus kun ajatuksena oli ottaa pentu mukaan mutta mihinkään Suomen Ikeaan ei pitäisi saada viedä koiraa :/

Heidi (Ei varmistettu)

Ihana uusi banneri sulla!:) ja toi viitta - ah!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

emiliaa (Ei varmistettu)

Aivan UPEA tuo viitta. Vau! :)

Katri (Ei varmistettu)

Superihana asu, Anna, oi että! Hyvin polkaisit tän asuvuoden käyntiin :) Potter-fani likes the cape!

Ikeassa työskentelevänö ja superallergikkona voin kertoa, että koiria ei saa viedä missään tapauksessa ainakaan Ikeaan (selkeästi ovissa kielletty jne), enkä usko että Matkukseenkaan. Edes pieniä, laukkuun mahtuvia. Mulle riittää että oon parin metrin päässä koirasta ja saan allergiakohtauksen. Tiedän, ettei koirien omistajille aina tää tuu mieleen ja se on ikävää.

Katri (Ei varmistettu)

Niin ja siis OPASkoirat toki sallittuja kaikkialla :)

Anna (Ei varmistettu)

Oho, en edes tiennyt, enkä tosiaan nähnyt mitään merkkejä missään tästä :( Tosi inhottavaa, en tiennytkään, ei jatkossa sitten oteta mukaan koiraa IKEAan :) Koiranpennut ei kylläkään käsittääkseni aiheuta allergioita, kun niillä ei vielä ole hilsettä. Saatan toki olla väärässä :)

Katri M (Ei varmistettu)

Joo, pennuilla hilsettä ei kai ole yhtä paljoa mutta se ei yksinään aiheuta allergiaa, vaan myös esim. irtoavat karvat ja kuola, plus se mahdollinen pienenpieni määrä hilsettä. Mutta kiva juttu :) Benji on tosi suloinen, antaisin mitä vaan että voisin joskus hankkia oman karvapallon! :(

Ansku (Ei varmistettu)

Pennutkin aiheuttavat allergiaa, ehkä jopa aikuisia koiria enemmän (toki niin yksilöllisiä nää jutut).
Eivätkä pelkästään hilseen vaan myös muiden eritteiden vuoksi. :D

Elli (Ei varmistettu)

Matkukseen saa ottaa:-) eri kaupoissa matkuksessa sitten erikseen lukee jos ei saa juuri sinne viedä, esim. Halpa-Hallissa mikä onkin ruokakauppa. Ikean oven kieltoja en kyllä nyt muista..
Jokatapauksessa mekin viedään aina meidän pieni koira matkukseen ja tosi paljon on iloisia katseita myyjiltä tullut useissa kaupoissa, joissain ovat sitten tietty tarkempia, varsinkin varmasti isomman yksilön kanssa!

Jenni (Ei varmistettu)

Itseasiassa Matkukseen saa tuoda koiran, kauppakeskushan on "julkista aluetta". Elintarvikkeita myyvät liikkeet/kahvilat/ravintolat ovat sitten asia erikseen, ja muutoinkin joillain liikkeillä voi olla liikekohtaisia rajoituksia. Mutta pääasiassa käytävillä saa kulkea vapaasti koiran kanssa. :)

inkku | inkku koreassa (Ei varmistettu)

Toi neulemekko näyttää todella mukavalta, en yhtään ihmettele jos on ollut kovassa käytössä :D

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :)

marix
Mari style - oho

Onpas hyvät värit sulla näissä kuvissa! Sun tukka ja noi tummat harmaat sävyt sopii aivan järjettömän hyvin yhteen <3

i believe.

Tosi hyvä asu, tykkään!! :)

Hebu (Ei varmistettu)

Aivan ihana viitta!! Onko sulla mitään tietoa mistä tommosia voisi hankkia. Googlen kautta ei ole löytynyt.

Jaana (Ei varmistettu)

Moi Anna, et ole puhunut pitkiin aikoihin ruoka- tai liikuntatottumuksistasi. Olet joskus kauan sitten niistä puhunut, olisiko mahdollista saada nyt tähän uuden vuoden elämänmuutos-innostukseen jotain kertomusta niistä? Katsoin että uudessa instakuvassa sulla on tosi litteä maha, mulla tulee helposti turvotusta herkuista. Miten itse ehkäiset vatsan alueen turvoitusta?

Tuija (Ei varmistettu) http://www.tuijastateofmind.blogspot.fi

Hyvältä näyttää; lämpimältä ja pehmoiselta. Sekä sopivalla tavalla erilaiselta kuin kaikki perus parkat :D

Kia (Ei varmistettu)

Aivan ihana asu! :)

H (Ei varmistettu)

No lähtee! Todella kaunis, sekä viitalla että ilman!

Saara (Ei varmistettu)

Ihana asu ja huikaisevan kaunis look muutenkin :) Kiva tunnelma kuvissa.

Eeva (Ei varmistettu)

Miten sulla onkin niin ihana tyyli! Mulla ei ikinä tule mieleen, että jotain vaatetta vois ottaa isommassa koossa kun yleensä käytän, ja oikein harmittaa, koska tuokin näyttää tosi ihanalta, muhkealta ja lämpimältä mekolta :)

Julia (Ei varmistettu)

Apua mikä ihana asu! Pukuun kyllä heti päälleni! :)

Tara (Ei varmistettu)

Toi koiranpentujen hilseily on mielenkiintoinen asia. Siskolla on 8v koira josta ei ole koskaan tullut oireita, mutta otti samanrotuisen pennun (vielä samalta kasvattajalta) ja joutui palauttamaan pennun kasvattajalle kun meinasi kurkku muurautua umpeen ja laukaisi muitakin pahoja allergiaoireita. :( hilsettä ei varmaan irtoa niin paljon mutta on vaan sitten erilaista.

Titta (Ei varmistettu)

Hei,

mitä meikkivoidetta käytät sellaisissa tilanteissa, kun meikin pitäisi pysyä mahdollisimman pitkään hyvännäköisenä, esim. siis juhlissa tai vastaavissa? :) Ja voiko sitä swiss ripsiseerumia käyttää ripsien kasvatukseen/vahvistamiseen ripsienpidennysten poisoton jälkeen?

TanjaP (Ei varmistettu)

Ihana asu,itsellä löytyy viittoja kaikkina muina materiaaleina paitsi villainen puuttuu eli nyt on pakko saada. :)

Jenni (Ei varmistettu)

Ostitteko Ikean pandan? Jostain syystä se on ollut sekä meidän että muutaman tuttuni koirien suosikkilelu :D

Kommentoi