Gray & pink // Kuopio

Mungolife

Huhhei, on ollut kyllä pari todella työntäyteistä päivää! Ja vielä pitäisi jaksaa tämä ilta vetää täysillä työjuttuja, tai no oikeastaan tämä koko viikko on aika lailla aamusta iltaan työjuttuja. Kohta ajattelin pitää kunnon tauon töistä ja käyttää Benkun pitkällä lenkillä ja samalla itsekin hieman hengitellä raitista ilmaa. Vitsi kun talvi tulee, niin huomaa kyllä oman vireystason laskevan. Teen tosi usein töitä terassilla kun on lämmintä, niin saa samalla oltua ulkona. Nyt ulkona jäätyis sormet pystyyn, jos siellä yrittäisi koneella istua, joten on jäänyt tämä työnteko kyllä sisätiloihin. Onneksi Benjin kanssa tulee väkisinkin käytyä happihyppelyillä :)

Tänään olen viihtynyt siis lähinnä kotona verkkareissa, mutta onneksi muuten on ollut syytä pukeutua vähän nätimmin. Olen kaivanut taas ikivanhan pitkän harmaan Guessin takkini talvikäyttöön ja yhdistin sen heti viime talven suosikkisaappaisiini. Mustat Zaran saappaat on aikamoiset jalantappajat tolla korolla, mutta toisaalta kyllä kauneimmat saappaat, mitä on :) Joka asussa oma fiilis on hoikempi, pidempi ja sirompi, kun on nämä jalassa. Valitettavasti jouduttiin kuvaamaan tämä asu jo melko hämärässä, joten tarkkuus ja värit on hieman kärsineet, mutta mitäs pienistä. Tällä lyhyellä valoisalla ajalla mahdollisuudet kuvaamiseen on melko lailla rajalliset. Joko kuvataan illalla, ja taistellaan olosuhteita vastaan tai kuvataan viikonloppuna. Mies kun on töistä kotona vasta 16 jälkeen, niin ei paljon aurinko enää silloin paistele :D

Mä en tiedä mikä siinä on, mutta talvella mä turvaudun aina enemmän ja enemmän mustaan ja harmaaseen. En nyt tarkoita, että talvella pitäisi kulkea punaisessa ja keltaisessa, mutta siniset farkut? Pölyyntyy kaapissa. Kaikki vaalea ja kirkas jotenkin jää kaappiin ja hukutan itseni jatkuvasti harmaan pehmeään syleilyyn. Päätin tällä kertaa piristää mun mustanharmaata asua edes hieman vaaleanpunaisella, niin huulilla kuin kaulahuivilla. Ilman huivia asu on tosi tylsä, mutta vaaleanpunainen kieltämättä piristää aika kivasti harmaan rinnalla. Mun ongelma vaaleiden sävyjen kanssa talvella tuntuu johtuvan mun sukkahousuongelmasta. En tykkää yhtään vaaleista sukkiksista tai värillisistä. Tää on ollut jo vuosia yks mun päähänpinttymiä. Inhoan ihonvärisiä sukkiksia, joten pidän vain mustia sukkahousuja. Mun mielestä vaaleat saappaat eivät sovi mustien sukkisten kanssa, ja sit on soppa valmis. Jos haluan laittaa mekon, vaaleat kengät on melkeinpä out of question. Joskus olen rikkonut tätä omaa sääntöäni, mutta sitten en kuitenkaan tykkää yhdistelmästä. Arghh. Ja kun talvi on pitkä, niin on aika surkeeta, jos kulkee koko talven mustassa ja harmaassa.



GUESS takki (vanha, samantyyppinen täällä)
ZARA saappaat (edellisvuoden, tämän vuoden suosikkini täällä ja täällä, täällä. Edullisemmat samantyyppiset täällä ja täällä)
COS mekko (tämä, tykkään myös tästätästä ja tästä)
CHANEL Boy laukku (tykkään myös tästä)
FWSS huivi (tykkään myös tästätästä ja tästä)

* osa linkeistä kaupallisia linkkejä

Mitä mieltä te olette tästä asusta? :) 

Kommentit

Anni (Ei varmistettu) http://www.annimarian.com

Onpa kaunis tuo takki! Ja ihana asu muutenkin :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

H (Ei varmistettu)

Toinen harmaisiinpukeutuja ilmoittautuu :) välillä mietin, että huomaakohan kukaan, että ne vaatteet edes vaihtuu kun aina on harmaa yläosa ja musta alaosa :D oikein hyvä tämä setti, ja sitähän varten asusteet on keksitty, että niillä voi piristää yksinkertaista (=tylsää?) asua :)

Anna (Ei varmistettu)

Hahahhhah, just näin :D Ja nimenomaan, sitä varten on burgundyt, punaiset ja viininpunaiset huivit, väriä tuomaan :)

Maria (Ei varmistettu)

Oletpa kyllä kaunis! Ja harmaa ja vaaleapunainen on kyllä aina hyvä yhdistelmä :)

Pakko muuten sanoa, että kiitos kun aina jaat joitain hyviä vinkkejä ja niistä saa itsekin inspiraatiota. Joskus about vuosi sitten kehuit vichyn yövoidetta (se vaaleanpunainen puteli..). Sen innoittamana kokeilin sitä, kun oli hyvä rasva etsinnässä, ja olen kyllä ollut tyytyväinen :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Ja voi miten mahtavaa kuulla, se on kyllä ihan huipputuote :)

Neea (Ei varmistettu) http://sweetsunbyneea.blogspot.fi

Ihana asu! Nämä viime päivinä muutkin julkaisemasi asut on todella kauniita yhdistelmiä ja nuo värit vaan istuu yhteen tosi täydellisesti :) Arvaa herääkö omat shoppailuhimot? :) Heh, kiitos jälleen inspiraatioista :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti ja pahoitteluni :D

primrose (Ei varmistettu)

Harmaa ja vaaleanpunainen ovat ihana yhdistelmä! Itse asiassa mulla on ihan sama väriyhdistelmä just päällä :D Ja mä näin tässä kokomustassa sellaisen mahtavan puolen, että jalat näyttävät aivan superpitkiltä, kun saappaiden musta väri vaan jatkuu ja jatkuu. Ja hei, ehkä vähän irrallisempana kommenttina, tykkään kovasti uusista fonteista. Edellisetkin oli hyviä mutta vaihdon jälkeen laitoin nää uudet fontit (ellen nyt ihan näe harhoja - muuttuivatko postausten otsikoiden ja leipätekstin fontit vai vaan otsikoiden?) jotenkin positiivisella tavalla merkille. :)

Anna (Ei varmistettu)

Jooo, se on kieltämättä kokomustan hyvä puoli, mullakaan kun ei oo kuitenkaan ihan lyhyet jalat, niin saa vielä lisää huijattua pituutta :) Joo, on muuttunu kaikki fontit, leipäteksti, otsikot ja sivupalkki! :) Kiva kun huomasit :)

Merja (Ei varmistettu)

Niin kuin sanoit, korkokengät tekee tosi hyvännäköiseksi koko asun. Tai siis asun kuin asun. Pari bloggaajaa, joita seurailen, vannovat balleriinojen nimeen. Ovathan ne kyllä jaloille ystävällisemmät, mutta en ole sinullakaan juuri koskaan moisia sämpylöitä nähnyt.

Anna (Ei varmistettu)

Joo, mä tykkään kanssa siitä, miten mukavat ne on jalkaan, mutta ne tuhoo mun mielestä asun ku asun :D Kyllä mä oon ikuisesti korkkarityttö, tai ainakin niin kauan kun kroppa sallii :)

Matalo (Ei varmistettu)

Toi takki kirraa hihoista aika tavalla.

Anna (Ei varmistettu)

Suosittelen vierailua optikolla siinä tapauksessa, takki kun ei ole edes tiukka päällä :D

Sanna (Ei varmistettu)

Onko postausta tulossa kihlauksesta? T.häähullu

Anna (Ei varmistettu)

Ei. Ei ole tullut, eikä tule, sillä se on liian henkilökohtainen asia, jota en halua tuoda blogiin vaan pitää omanani :)

Ihana asu :) korot ja pitkä takki luo siron ilmeen! Mietin sitä kun en itse osaa talvella käyttää korkkareita ollenkaan kun pelkään liukastuvani niin miten oot ratkaissut ongelman? :D vai onko mulla vaan huono tasapaino...

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Mä oon kävelly koroilla jo 14-vuotiaasta, eli puoli elämääni, niin en oikeesti enää ees muista :D Tulee nykyään niin luonnostaan. Mutta, mullaki on ihan paska tasapaino, eli ainoo neuvoni: harjoittelua harjoittelua :)

Minna (Ei varmistettu)

Oletko mennyt kihloihin?

Anna (Ei varmistettu)

:) kyllä tässä status on mahdollisesti muuttunut :) <3

Anne-Mari (Ei varmistettu) http://www.pochetteroulette.com/

Ihana takki! Mulla on kans joku tollanen pitempi villakankainen hakusessa :D Ja harmaan ja vaaleanpunaisen yhdistelmä on tosi kaunis :)

essi (Ei varmistettu)

Voitko kertoo huulipunan merkin/sävyn?

Minna (Ei varmistettu)

Nyt on kyllä pakko kysyä että minkälaiset pohjat sulla on korkkareissa joita yleisesti käytät talvella, pystytkö kävelemään ihan liukastelematta, onko sulla kuvioitu pohja tai jokin suutarin asentama patentti pohjissa? :D Itseäni himottaisi niin käyttää talvenkin läpi korollisia saapikkaita mutta omissani on ainakin niin sileät pohjat (tai ainakin siltä vaikuttavat), jonka vuoksi en uskalla niitä käyttää talvella koska a) pannuttaisin oikein mallikkaasti luultavasti jo heti ulko-ovella kiviportaille, b) en halua kävellä kuin vastasyntynyt varsa liukkaalla jäällä ja c) en haluaisi turvautua epätoivoiseen suunnitelmaani että alan kohta kantamaan hiekotussäkkiä laukussa mukana.

First world problems, i know... :D

mushuthalohari

Tykkään hirveesti tuosta sun asusta! Mulla on myös musta ja harmaa olleet luottovärejä erityisesti talvisin, mutta nyt kun asun Kaliforniassa, niin koen, että mustaa on vähän hankalampi pukea. Tuntuu siltä, että täällä se imee itseensä kaiken valon ja olo on jotenkin vaivaantunut - erityisesti siksi, koska pukukansaa lukuun ottamatta suurin osa porukasta täällä hilluu vaaleissa vaatteissa, haha. Harmaa, erityisesti se sellainen vaaleampi sävy, on onneksi edelleen jees, huh.

(Awww, onnittelut kihlauksesta! <3)

Päivi (Ei varmistettu)

Ihana takki! Tyylikästä.

Kommentoi