Harmaata, nudea ja alpakkaa

normekko (5 of 14)

Hellurei hei tien päältä! Tai no raiteiden tällä kertaa. Kolme päivää Helsingissä meni niin vauhdilla, ettei meinannut edes huomata ja täällä sitä ollaan matkalla Kuopioon. Helsingissä odotti työasiat, joten sinne oli pakko suunnata. Myös takaisin Kuopioon on ”pakko” mennä, kun loppuviikosta on vielä lääkäriaika. Ja ihan superkiva mennä kotiin, vaikka vanhempien kotona onkin aina mukavaa. Jotenkin Helsinki vaan tuntuu aina vähän vieraammalta ja kun on oma koti, niin ei se oma huone vanhempien luona oo kuitenkaan se oikea paikka. No, Benji sai toisaalta leikkiä koko sielunsa syövereistä Jedin ja Simban (!!) kanssa. Simba on vissiin tajunnut, että toi rotta on tullut jäädäkseen, niin se on vihdoin hyväksynyt Benkun täysin. Ei se ole sille muutenkaan vihoitellut, mutta meidän Balin loman aikana niistäki on tullu ihan superystävykset. On jotenki liikkistä istua välillä illalla sohvalla ja kaikki kolme ihanaa poitsua lepää vieressä. Tosin Jedi yleensä melkein harteilla asti, se on ihan kummallinen, hassu ihana koira 😀 Pojat saivat telmiä, mä sain vetää äitin maailman parasta riisipuuroa kahden edestä ja äiti sai kokeilla lapsenlapsensa ensipotkuja. Ihan hyvät kolme päivää, varsinkin kun sai työasioita tehtyä. Kauaa ei tällä kertaa ehdi kotona olla. Mies tulee työmatkalta perjantaina ja ehdimme näkemään alle vuorokauden ennen kuin itse suuntaan Helsingin kautta maailmalle, tällä kertaa työmatkalle Kiinaan! 🙂 Jännittävää! Kiina ei ole koskaan kuulunut mun ”must-go”-suosikkikohteisiin, mutta onhan tää ihan mahtavaa, että töiden puolesta pääsee tutustumaan niin upeaan maahan! Benkku jää Kuopioon miehen kanssa, jolle ostin viikoksi tekemistä, nimittäin vauvakirjan luettavaksi.

normekko (8 of 14)

normekko (7 of 14)

normekko (3 of 14)

normekko (11 of 14)

Helsingin reissuun on mahtunut töiden lisäksi äidin ja siskojen kanssa hengailua, kaasoni ja Vivven kanssa treffailut ja vähän lisää hääsuunnitelmia sekä vauvajuttuja. Löysimme äidilleni superkauniin mekon juhliin ihan nopealla vilkaisulla ja pysähdyimme mielenkiinnosta tutkimaan hieman Vekarakirppiksen tarjontaa ja tehtiin ihan superkivoja löytöjä! Vauvan hankinnoista lisää Mungobabyn puolella vielä heti tämän jälkeen 🙂

Mulla on onneksi ihan hirveen hyvä tilanne häiden suhteen. Johanna tule viikonlopuksi mukaan ja laittaa hiukset minulle ja kaasoilleni. Varasin Johannan heti ensimmäisenä päivän lukkoon lyötyämme, ja ihana aamu, missä meidän kolmen tukka laitetaan on pieni lahjani kaasoille. Meikkaan itse, mekko löytyi edullisesti ja on siltikin aivan upea! Huntu on lainassa ystävältä, samaten sen tilalle illan tiimellyksessä tuleva hiuskoriste. Äidiltä löytyi valkoiset ohuet villahousut mekon alle ulos ja löysin myös ihanan valkoisen päällysvaatteen mekon kanssa käytettäväksi. Mä oon siis ihan all set häihin 😀 Ei oo yhtään sellanen ”apua, ne on ihan kohta, kaikki on ihan sekasin” -olo, vaan enemmänkin sellanen ”no vieläkö niitä pitää odotella” 😀

Ostimme myös äidin kanssa mätsäävät velour-kollaripuvut, ja en ole varma, onko äitini vain tosi nuorekas vai musta tullut ykskaks tosi vanha 😀 Näytän tällä hetkellä raskaana olevalta harmaakarhulta, kun päätin junamatkan ajaksi, että mukavuus käy tyylin edellä. Mikään tästä lässytyksestä ei kyllä liity mitenkään kuvituksena olevaan asuun, joka oli päälläni viime lauantaina. Kävimme Matkuksessa hakemassa pari tarpeellista juttua ja samalla napsittiin asukuvat, koska ulkona oli niin paska keli, että siellä olis varmaan hukkunu ennen kuin kameran suljin olis ehtinyt pohjaan. Voisko se ihana kylmä luminen keli jo tulla takaisin? Asu on matkittu Strictly Stylen upealta Hannalta, joka on ihana nainen, upea ystävä ja Suomen kyllä tyylikkäin mama! Hanna suositteli tuota Samsoe Samsoen mekkoa mulle ja babybumpille, ja se on kieltämättä aivan ihanan pehmoinen! Hannan tapaan yhdistin mekon harmaaseen ja Chloen laukkuun, joka sopiikin väriltään siihen erittäin hyvin. Mekko on päällä niin älyttömän kivantuntuinen, ettei sanat riitä. Tuo alpakkavillasekoite on vaan ihan älyttömän pehmoinen.

normekko (6 of 14)

normekko (13 of 14)

normekko (12 of 14)

normekko (2 of 14)

normekko (10 of 14)

*linkit sisältävät kaupallisia linkkejä

SAMSOE SAMSOE mekko (taitaa olla loppuunmyyty, mutta samanlainen paitana täällä)
BALMUIR Luzern-huivi *saatu (täällä)
CHLOE Drew -laukku (täällä)
STEVE MADDEN saappaat (täällä)
ZARA takki (vanha, samantyyppinen täällä)

Pakko sen verran asusta vielä sanoa, että siinä on muutama muukin ihana uudehko juttu. Etsin nimittäin harmaita ylipolvensaappaita noin pienen iäisyyden. Ihan naurettavan vaikeita löytää hyvät harmaat ylipolvensaappaat ja olen epätoivoisena vilkuillut myös Stuart Weitzmanin harmaita Highlandeja. Olen vaan niin tumpelo, etten todellakaan uskalla ostaa vaaleanharmaita mokkasaappaita, jotka maksavat monta sataa. Niinpä olen etsinyt samantyyppisiä edullisemmin. Ja VIHDOIN ne löytyi! Steve Maddenin Rocking-saappaita oli kehuttu jossakin ja päätin tilata ne Zalandolta kokeiluun. Ei voi hävitä ainakaan, kun palautus on helppoa. No, ne olikin täydelliset! 🙂

Sain myös Balmuirilta pienenä talvilahjana heidän uudehkon Luzern-huivin ja se on ihan suosikki hetimmiten. Huivin ”koostumnus” ei käy ilmi näissä kuvissa, mutta se on sellainen vähän ”reikäinen” alpakkavillainen kaulahuivi, joka on henkäyksenkevyt ja pehmeä, mutta äärimmäisen lämmin. Ihan heittämällä loistava kilpailija perus villahuiveille, sillä tämä on yksinkertaisesti mukavempi päällä. Kiitos ihanaiset Balmuirilla, todella tunnette makuni!
(Mun huivi on muuten sävyltään dark grey.)

normekko (14 of 14)
Inhoan näitä sisäkuvia, mutta eipä kelille voi mitään 🙁 Mitäs te sanotte näistä? 🙂

Psst! Mungobabyn puolella juttua vauvan vaatteista, second handista ja hankinnoista!

Kommentit (15)
  1. Vitsi näytät hyvältä! Raskaus pukee sua ^_^

  2. Ihana asu ja mun mielestä näissä sisällä otetuissa kuvissa on ihanan jouluinen fiilis! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *