Hassu asu ja ajatuksia läsnäolosta

hassu (9 of 14)

Voihan väsymys! Se on nyt palannut! Alkuraskauden superkova väsymys on tehnyt paluun, ja meikäläinen onkin tällä viikolla loistanut lähinnä päiväunien nukkumisessa. Ykskaks ilmestynyt kaatoväsymys on kaatanut sängynpohjalle nukkumaan paritkin päikkärit päivässä, eikä tilannetta auta se, että mun kotiapulainen Benji on nähtävästi tartuttanut taudin itseensä. On vieläkin vaikeampaa perustella, miksi pitäisi siivota tai tehdä jotain työhommia, kun vieressä kuorsaa yksi lämmin pomeranian ja omat silmät lurpsahtelee kiinni. En ala, en suostu. Jos viimeiset viikot menee samassa zombie-tilassa kuin ensimmäinen kolmannes, mä en yksinkertaisesti ala. Ymmärrän toisaalta, että vauva kasvaa nyt niin kovaa vauhtia, ettei ole mikään ihmekään, että energiat on vähissä. Mutta olis niin kauhean kiva, jos jaksaisi edes muutaman tunnin painaa täysillä!

Oon nukkunu sellasia 10-11 tunnin yöunia (toki heräillen aina sen kolme-neljä kertaa yössä..) ja parit tunnin päikkärit päivässä ja silti olo on sellainen, että vaan väsyttää. Toisaalta ehkä nyt on hyvä nukkua varastoon, kun kohta pitkät yöunet ovat historiaa. En toisaalta tiedä onko tää vaan jotain kevyttä flunssaa, jonka ainoana oireena on hieman vetämätön olo. Ehkä se on vain toiveajattelua. Oon selvinnyt koko raskauden tähän asti ilman yhtäkään flunssaa tai muutakaan pientä sairastelua, ja tuntuu melkein mahdottoman onnekkaalta, jos tilanne jatkuu vaan. Nytkin on puolet ystävistämme taas influenssassa tai flunssassa, ja oon kyllä jotenkin hyvin tyytyväinen siihen, että mun ei tarvii poistua kotoa, ellen halua. Rehellisyyden nimissä en pariin päivään ookkaan poistunut muualle ku kävelylle Benjin kanssa.

hassu (2 of 14)

hassu (13 of 14)

hassu (7 of 14)

hassu (3 of 14)

hassu (12 of 14)

Välillä pieni erakoituminen tekee ihan hyvää. Oon normaalisti tosi sosiaalinen ihminen ja vietän paljon aikaa ystävien kanssa. Monen päivän kotona olo ajaa mut yleensä vähän mökkihöperöksi ja kaipaan sitä, että voin olla aktiivinen tai sosiaalinen. Nyt oon ollut pari päivää kotona ihan yksikseni ja illat miehen kanssa, ja oon onnellisesti viihtynyt pari päivää kotierakkona. Benkku on parasta seuraa, kun se lepäilee vieressä ja täsmää mun energiatasoja. Tykkään välillä siitä, että voin olla vaan ja olla tekemättä mitään. Se on itse asiassa aika harvinaista. Useimmiten on aina puhelin kädessä, kännykkä edessä tai vähintäänkin telkkari päällä. Eilen pidinkin läppärittömän päivän ja kännykkääkin käytin paljon vähemmän. Viestittelin siskon ja ystävän kanssa ja illalla soittelin äidille ja anopille. Muuten otin taukoa muista ihmisistä, somesta ja kaikesta. Teki ihan hyvää. Ollaan miehen kanssa huomattu, että some ja netti on niin vahvassa osassa elämää, että ollaan tehty tietoinen päätös hieman vieroittaa itseämme kaikesta siitä. Kun ruokailemme yhdessä, puhelimet ja läppärit on ehdottomasti kiellettyjen listalla. Se on ollut jo pitkään meille selvää, ja puhelinta käytetään tilanteessa korkeintaan siihen, kun keskustelun aiheena oleva asia on vaan pakko googlettaa 😀 Mulle on hirveän tärkeää saada oma puhelimenkäyttö ja muutenkin netissä roikkuminen minimoitua, koska en halua olla sellainen äiti, joka on aina somessa. Lapsen kanssa tärkeintä on mun mielestä aina läsnäolo, eikä katse ruudulla oleva äiti ole läsnä. Varmasti meidänkin lapsen elämään tulee jossakin vaiheessa iPadi tai muu vastaava, mutta toivottavasti ei vielä pitkääääään aikaan. Mä tykkään ihan kunnon vanhanaikaisista kirjoita, värikirjoista ja muista. Haluan, että lapsemme saa arjen, jossa luetaan, jutellaan ja tehdään oikeasti käsin ja itse. Ei tuijoteta liikkuvaa kuvaa ja pelailla tabletilla. Tässä onnistuminen nykymaailmassa on haastavaa, mutta se on hyvä tiedostaa jo nyt. Eikä se riitä, että jokin kielletään tai jotakin ei anneta leikittäväksi. Jos äidillä on koko ajan puhelin kädessä, ei lapsikaan ymmärrä, miksei hän saa moisella leikkiä.

Mä en usko, että oon kamalan tiukka äiti, mutta joitakin asioita meillä on, mistä ei luovuta. Ihan jo meidän nykyisessäkin perhearjessa, ja toivottavasti myöhemminkin. Meillä ei nousta pöydästä ennen kuin muutkin ovat lopettaneet. Tästä monilla on vaihtelevuutta; laitetaanko astiat heti koneeseen ja siivoillaan vai istutaanko yhdessä. Me ollaan otettu tavaksi, että kun syömme yhdessä, istumme oikeasti yhdessä pöydän ääressä ja odotamme hitainta ruokailijaa. Yleensä siis mies odottaa minua 😀 Sitten vasta yhdessä siivotaan. Ei puhelimia ruokailun ajaksi, aina ei tarvitse olla tavoitettavissa. Roskat viedään joka ilta tai vähintäänkin bio-roskis. Ennen nukkumaanmenoa käydään vähintään puolen tunnin happihyppelyllä Benjin kanssa. Satoi, paistoi tai oli -20 pakkasta. Raikkaan ilman jälkeen on paljon kivempi mennä nukkumaan. Puhelimet lentokonetilaan yöksi. Siivoamisen voi jättää aina seuraavaan päivään, paitsi keittiön siivous. Se on tehtävä ennen nukkumaanmenoa, koska mikään ei ole niin vastenmielistä kuin aloittaa aamu likaisilla astioilla. Jos mitenkään mahdollista, nukkumaan käydään aina yhdessä samaan aikaan.

Osa säännöistä liittyy pieniin pakkomielteisiin kodin siisteyden suhteen, mutta suurin osa meidän kodin ”pelisäännöistä” liittyy toisen osapuolen kunnioitukseen. Mä oon esimerkiksi ihan täydellinen yökukkuja, ja olisin tehokkaimmillani n. 19-03 välisenä aikana. Miehen herätys on kuitenkin aina 6 aikaan aamulla, ja olen ottanut tavaksi mennä hänen kanssaan melko aikaisin nukkumaan. En äkkiseltään edes keksi poikkeusta tähän tai milloin oltaisiin viimeksi yhdessä kotona ollessamme menneet eri aikaan nukkumaan. Mun mielestä perhesuhteissa tärkeintä on läsnäolo, eikä sellainen puolella korvalla roikkuva ”joojoo” -meininki, ja siksi meillä on ne valikoidut hetket, kun ollaan ihan 100 % läsnä. Kun syödään yhdessä ja jutellaan. Kun käydään Benjin kanssa kävelyllä ja jutellaan kaikesta mahdollisesta. Kun mennään nukkumaan ja jutellaan ennen nukkumaanmenoa päivästä, elämästä, tulevaisuudesta, kaikesta. Läsnäolo tuntuu nykyään olevan monille suuri haaste, ja oon itse pyrkinyt siihen muutamin tietoisin ratkaisuin. Mulla ei lähes ikinä ole kännykässä äänet päällä. Ellen odota jotain todella tärkeää puhelua, kännykkäni on äänettömällä. Tsekkaan sen kun mulla on siihen sopiva hetki. Jos näen ystäviä, en juuri ikinä vilkuile puhelinta, ellei ole jotakin hirveän tärkeää. Silloinkin pahoittelen asiaa ja yritän vaan saada sen pois päiväjärjestyksestä hetimmiten. Inhoan sitä, jos kaveriporukalla nähdään ja joku selailee Instagramia tai muuten vaan on seurassa mukana, mutta poissaolevana tsekkailee jotain jonninjoutavaa. Joitakin se ei häiritse, mutta itseäni ärsyttää ja siksi pyrin itse olemaan tekemättä niin.

hassu (4 of 14)

hassu (10 of 14)

hassu (14 of 14)

hassu (8 of 14)

hassu (11 of 14)

ZARA camo-takki (samantyyppinen *täällä ja *täällä)
LOUIS VUITTON City Steamer-laukku (tämä, samantyyppinen *täällä ja *täällä)
H&M pitsimekko (*tämä, samantyyppinen *täällä ja *täällä)
STUART WEITZMAN ylipolvensaappat (samantyyppiset *täällä, *täällä ja *täällä)
CRISTELLE & CO. takki (vanha, samantyyppinen *täällä ja *täällä)
H&M lakki (vanha, samantyyppinen *täällä ja *täällä)
CHANEL rintaneula (second hand)

Läsnäolo. Se tuntuu olevan nykyään niin vaikeaa. On niin paljon ärsykkeitä, ettei aina osaa olla läsnä. Huomaan sen jatkuvasti itsessäni. Ajatukset harhailee puhelun aikana tai istuskellessa kahvilla. Lapsen kanssa läsnäolo on mun mielestä ehdotonta. Se, että vanhemmat kuuntelee ja ennen kaikkea kuulee. Että huomataan, kiinnitetään huomiota ja ollaan läsnä. Lapsen murheet voivat tuntua mitättömän pieniltä, jos samalla ei katso kasvoilla olevaa hätää. Tai jokin ilo ei rekisteröidy tarpeeksi voimakkaasti jos samalla tekee jotakin muuta. Toki lapsiarjessa on niin paljon puuhaa, tekemistä ja hääräämistä, että täydellinen läsnäolo 100% ajasta ei ole mahdollista. Eihän se ole herranjumala tässä kahden aikuisen ihmisen arjessakaan. Mutta juuri sen takia on musta niin tärkeää ottaa ne erilliset hetket, kun tiedostaen panostaa siihen, että on ihan täysin kyseiselle ihmiselle läsnä ja kuuntelee. Osallituu ja on mukana. Niin haluan tehdä jatkossa lapsenikin kanssa.

Mä eksyin nyt täysin tähän läsnäolo-ajatukseen, vaikka asustahan mun piti kirjoittaa. Mulla on ollut joku hassu päähänpinttymä armeijakuosisesta takista. Löysin jo yhden kivan Balilla, mutta siinä oli jotain ärsyttävää kirjoitusta selässä. No, onneksi kivempi löytyikin sitten Zaran alennuksista superhalvalla. Jokin päähänpinttymä sen yhdistämisesti rvittyihin sinisiin farkkuihin ja valkoiseen paitaan on kummitellut jo ties miten kauan. Nyt ei ehkä ole ihan kelit sille, mutta toinen päähänpinttymäni oli pitsin ja camo-kuosin yhdistäminen. En itse asiassa visioinut sitä tapahtuvaksi ihan tällä tavalla, mutta jokin tässä todella yhteensopimattomassa ja hassussa yhdistelmässä oli musta kauhean kivaa. Lakki eksyi päähän koska ulkona oli kostean lumista ja tukka näytti kamalalta. Ja takki valikoitui sen mukaan, mikä mahtuu menemään vielä kiinni mahan ja ohuen takin kanssa. Ja siinä se asu sitten oli. Jokin hempeän vaaleanpunaisen ja armeijakuosin kontrastissa oli mielestäni kovin viihdyttävää, mutta myönnän itsekin, että tämä saattaa hyvinkin olla vuoden päästä sellainen asu, jota katson ja mietin ”what was I thinking?!” Katsotaan sitä sitten. Nyt se on musta asuna aika kiva. 

hassu (6 of 14)

Mitä mieltä te olette asusta? Onko kiva vai särkeekö silmiä? 🙂 Ja kertokaa teidän ajatuksia läsnäolosta, miten te yritätte olla enemmän läsnä arkisissa tilanteissa? 

Kommentit (67)
  1. Paljon hyviä ajatuksia! Ymmärrän itse täysin tuon, että seurassa puhelimen selailu ärsyttää, mutta itse olen porukassa aina se, jolla puhelin on pöydällä ja välillä sitä näpyttelen. Tämä johtuu kuitenkin siitä, etten pysty kahta ihmistä suuremmissa porukoissa enää keskittymään vaan tarvitsen ehdottomasti sen muutaman sekunnin tauon pystyäkseni taas keskittymään muihin. Muuten vain tuijotan tyhjyyteen kuuntelematta. Itselleni se on pakollinen juttu ja samalla ymmärrän muiden ärsytyksen asiasta. Tässä on kuitenkin vain itse valittava kahdesta pahasta se pienempi ja edes yrittää maksimoida se keskittymisen määrä 🙂

    1. Hmm, jännä, en olekaan ajatellut sitä noin. Miten sitten puhelimen katsominen auttaa sinua keskittymään tilanteessa? Etkö voi käydä esim. vessassa tai ulkona hengähtämässä? Eikö se puhelin vaan tarjoa lisäinfoa prosessoitavaksi? Kysyn, koska tämä on musta oikeesti tosi mielenkiintoista 🙂

      1. (En ole Mirka enkä tiedä hänen selitystään asialle, mutta hänen kirjoituksensa kiinnosti minuakin ja siksi tämä väliin huutelu :D) Vastoin yleistä luuloa esimerkiksi ylivilkkautta omaavan ihmisen aivot eivät ole ylivireystilassa vaan päin vastoin, ja uutta oppiakseen/keskittyäkseen hänen aivonsa tarvitsevat paljon ärsykettä –> ”vireystila” on kyllin korkealla –> keskittyminen oppimiseen. Eli ehkäpä tuo puhelimen tarjoama lisäinfo on juuri siksi se, mikä auttaa keskittymään 🙂

        1. Okei, mielenkiintoista 🙂

      2. Joo kuulostaa munkin mielestä jännältä. Eli jos oot kahen kaverin kanssa, sun pitää välillä keskittyä muuhun, esim puhelimeen, että voit taas keskittyä kavereihin? Toi kuulostaa ihan siltä, kun ennen poltin tupakkaa ja lähin joskus seurasta pois tupakalle ihan vaan kun halusin välillä ”hengähtää”, vaikka olis tutuista kyse. Nykyään tunnen itteni paremmin (sitä myötä ystävätkin tuntee) ja käyn vaikka vessassa tai hakemassa vettä tms. Ei siihen facebookkia tarvita?

        1. Kaikki on tietty erilaisia ja tarvii erilaisen keskittymisen suuntaamiskanavan 🙂

        2. Kaikki on tietty erilaisia ja tarvii erilaisen keskittymisen suuntaamiskanavan 🙂

      3. Kyse on todennäköisesti keskittymishäiriöstä (adhd/add jne.). Adhd-ihmisen aivot nyt vaan tarvitsevat jatkuvaa stimulaatiota, pystyäkseen keskittymään. Itse en esimerkiksi pysty näkemään ollenkaa kavereita kahviloissa tai muissa paikoissa, joissa joutuu istumaan paikallaan, koska muuten vaivun horrokseen. Pelkkä keskusteleminen ei ole tarpeeksi stimuloivaa, vaan aina on oltava myös jotain oheistekemistä, kävelylenkit on esim. hyvä tapa nähdä kavereita.

        1. Mielenkiintoista. Oon aina ajatellut, että tilanne olis päinvastoin, että keskittymishäiriöiset vaativat hiljaisemman ympäristön keskittyäkseen paremmin. Jännä oppia uutta 🙂

          1. Hui täällähän on tullut monta kommenttia lisää 😀 Ensi alkuun: ei ole diagnosoitua keskittymishäiriötä, mutta epäilyksiä on kyllä. En osaa sanoa, miksi puhelimen selaus on se ”the juttu”. Tarkennetaan nyt vielä, että kyse ei ole mistään 10 minuutin Facebookin selailusta ja kommentoinnista, vaan saatan avata vaikka instan, selata kaksi kuvaa ja sulkea puhelimen. Näin olen todella pieneksi hetkeksi irrottautunut tilanteesta, saanut tauon ja pystyn jatkamaan. Kuten sanoin jo aiemmin, ymmärrän miksi se ärsyttää muita, mutta omat tuttuni ovat tähän jo tottuneet ja itselle se on ihan pakollinen selviytymiskeino.

            Kuten Joku Vaan tuossa kommentoi, keskustelu ei itsekseen riitä pitämään minua ”hereillä”, vaan jonkun muun sivutoiminnon tekeminen keskittää ajatuksia lisää ja pystyn olemaan paremmin läsnä. Esimerkiksi luennoilla lehtiöön piirtely oli pakollinen juttu myös 🙂 Olipa sillisalaatti tämä vastaus, mutta toivottavasti selvitti taas vähän enemmän.

            1. Kiitos tarkennuksesta, mielenkiintoinen ajatus, täytyykin ehkä hieman avartaa omaa näkökantaa sille puhelimen näpräämiselle 🙂

      4. Nykyisen poikaystäväni kanssa mun oli aluksi todella vaikea ymmärtää sitä kun kundi näpytti puhelinta vähän väliä ja esim. leffaa tai sarjoja katsoessakin oli puhelimessa joku peli samaan aikaan menossa. Tulikin sitten tentattua, että ”katotko sä tätä/ mitä tapahtui/ mitä mä sanoin?” ja aina tuli kuitenkin oikeat vastaukset 😀 Pikku hiljaa aloin oppia ymmärtämään, että kyse ei tosiaan ole siitä, ettei toista kiinnostaisi tms. vaan hän saa keskityttyä asioihin paremmin, kun saa juurikin esim. näpyttää puhelinta. Pelkkä istuminen ja vaikka leffan tuijottaminen veisi ajatukset aivan muualle. Hänellä siis on jonkinasteinen tarkkaavaisuushäiriö.

  2. Tosi kauniita ajatuksia! Meillä on kotona ollut aina tosi vahva läsnäolo ja jos joskus mulle siunaantu mini-ihmisiä niin toivon, että pystyn pitämään kiinni just tommosesta ”vanhanaikaisesta” perhearjesta, jossa tekniikka ei ole keskiössä 🙂

    1. Sama 🙂 Meillä on aina yritetty pitää kotonakin siitä, että syödään ilman kännyköitä koko perhe ja ollaan yhdessä ja keskustellaan asioista 🙂 Haluan tuoda sen omaankin perheeseen ja onneksi mieheni on samaa mieltä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *