Hattaraisen onnellista harmaata // Kuopio

buberrybleiseri (10 of 10)

Huhheii, vihdoin matkalla kotiin! Herrajumala miten pitkät pari päivää. Eilen lennettiin Turkista takaisin Suomeen, ja heti lentomatkan jälkeen nappasin auton ja äidin mukaani ja käytiin hakemassa Beni Lahdesta anopilta. Mies oli siellä käynyt perhettä moikkaamassa ja jätti sinne kovasti ikävöidyn pikkusankarin pariksi päiväksi hoitoon. Nyt Benji tuhisee mun jalkojen vieressä junan lemmikkiosastolla, kun olemme puolessavälin matkaa kohti kotia. Vuorokauden painiminen Jedin kanssa on nähtävästi ”hieman” verottanut voimia, kun tyyppi ei ollut ees luusta kiinnostunut matkan alussa. Syvä tuhina kuuluu vaan tuolta kuljetuskassista.

Mulla piti olla tänään yksi tärkeä työhomma Helsingissä, mutta se siirtyikin viime tingassa. No ei siinä. Pääsin aamulla ihanan Nooran kanssa aamupalalle ja ihan sattuman kaupalla oltiin Jennin kanssa samaan aikaan Helsingissä, niin pääsi hänen kanssaan sitten treffaamaan lounaalla. Kauheeta kun jos ei itse seikkaile ihan jatkuvasti jossain, niin kaverit on ihan yhtä liikkuvaista sakkia. Mä ehin just suunnitella Munchenin vierailua, kun Jenni onkin jo eri maassa! En halua pahemmin ajatella asioita, joista huomaa, että on vanhenemassa, mutta väkisinkin sen huomaa mm. puhelimen käytössä. Jos ennen elin kännykkä käden jatkeeksi liimattuna, nyt pidän tosi vähän yhteyttä ystäviini päivittäin. Päivittäiset WhatsAppit on vaihtunut pitkiin puheluihin tai kilomteriviesteihin ja maratonchatteihin. Aina inhoan kun joku vanhempi valittelee, kuinka päivät ja vuodet vain menee, mutta siltä se todellakin tällä hetkellä tuntuu. Ei olla Jennin kanssa nähty kai vuoteen, ja välissä laitettu luvattoman vähän viestejä. Silti näkeminen tuntui siltä, kun oltais just asuttu yhdessä. 

buberrybleiseri (2 of 10)

buberrybleiseri (7 of 10)

buberrybleiseri (1 of 10)

Mä oon niin onnekas, kun mulla on paljon ihania ystäviä, joiden kanssa aika pysähtyy kun ollaan näkemättä ja päivittäin juttelematta, mutta joiden kanssa aina kaikki jatkuu samanlaisena kuin ennen aina ku nähdään. En voi koskaan tarpeeksi korostaa kuinka onnekas olen, kun mulla on ihan älyttömän upeita ystäviä. Arjessa sitä ei tajuakaan, kun päivät soljuu ohi tavallisine arkisine töineen, treeneineen ja muineen, mutta sitten kun on hetki pysähtyä ja on pitkä puhelu ystävän kanssa tai spontaanit lounastreffit, tajuaa kuinka ihania ihmisiä omassa elämässä onkaan.

Oon tänään hypellyt hattarapilveltä toiselle, niin voimaantunut olen ollut ystävistä ja ystävyydestä. Mies itse asiassa usein sanoo, että mä oon jotenkin energisempi kun oon viettänyt aikaa ystävien kanssa. Mun ystävät tekee mulle jotenki tosi hyvän ja voimaantuneen olon. Vaikka kaipaan tosi paljon omaa tilaa ja tekemättömyyttä itsekseni, ystävät on mulle kaikki kaikessa. Toki oma perhe ja parisuhde on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, mutta olen tavallaan niin sosiaalinen ihminen, että en osaisi olla onnellinen ilman hyviä ystäviä. Ihailen tavallaan heitä, jotka ovat luonteeltaan hieman erakoita, ja pystyvät olemaan itsekseen, ilman muita, onnellisia. Minä en oikein osaa. Mikään ilo ei ole kovin suuri, ellen voi jakaa sitä lähimpien ystävieni kanssa. Ja mikään suru ei ole koskaan tuntunut mahdottomalta ylittää, kun olen saanut puhua siitä ystävän kanssa. Tietyllä tapaa some mahdollistaa kaltaiselleni ihmiselle onnellisemman olon, sillä voin jakaa asioita päivittäin ison massan kanssa. Toisaalta se on korostanut vielä enemmän sitä, että vaikka jaettu ilo on suurempi ilo, niin vain rajallisesti jaettu. Tärkeimmät ja rakkaimmat asiat jakaa vain tärkeimpien ja rakkaimpien kanssa.

Nyt istuskelen junassa matkalla parhaan ystäväni luokse. En, en suinkaan Brysseliin tällä erää, vaan ihan Kuopioon, oman miesystävän luokse. Ihana päästä kotiin. Omaan sänkyyn. Ihan omituinen olo, kun huomenna ei tarvii mennä töihin minnekään. Muualle kuin omalle sohvalle. Joojoo, on mulla palaveri Skypessä puolenpäivän aikaan, muttei siis niinkun tavallaan töitätöitä. Kuopiossa menin suoraan pahvilaatikoiden pakkaamisesta päivätöihin, ja nyt on ihan hassu fiilis. Mitä mä oikeen teen arkena Kuopiossa, kun ei ole pakottavia aikatauluja? No, varmaan keitän samalla tavalla kahvit aamulla ja avaan tietokoneen. Toimiston sijaan kotona ja työkoneen sijaan oman läppärin. Tosin ehkä mä huomenna heittäydyn villiksi, enkä tee mitään. Käyn aamulla kaupungilla kahvilla, vien Benkun pitkälle lenkille ja vaan oon. Käyn treeneissä ja teen jotain herkullista illalliseksi. Ai että, kuulostaapa ihanalta. Ihana olla kotona. Vaikka lyhyenkin aikaa. Seuraava reissu kurkkii jo nurkan takana, joten tästä on nyt hyvä nautiskella.

buberrybleiseri (6 of 10)

buberrybleiseri (9 of 10)
buberrybleiseri (5 of 10)
Mä oon muuten vähän sitä mieltä, että meidän äidillä on tosi hyvä ja kiero systeemi. Se luo maailman parhaan hoitopaikan koirille, ja sit kun ne ”ei halua lähteä sieltä” se aloittaa hienovaraisen siirtoyrityksen. Benji ei kuulemma tänään halunnut lähteä ollenkaan ja se olisi oikeastaan voinut jäädä tuonne meidän reissun loppuun asti suoraan hoitoon. Jah. En mennyt vipuun. Eilen kun sain pienen syliini muutaman päivän eron jälkeen, ikävä oli kasvanut jo niin valtavaksi, että oksat pois. Nyt lähdemme lokakuun lopussa pisimmälle matkallemme Benjin aikana, kun olemme poissa kymmenen päivää. En tiedä miten mä kestän. Joku joutuu punnitsemaan koirien hyvinvointia poissaollessaan, mä lähinnä nielen vaan sen, ettei mua oikeastaan ees ikävöidä. Ei kun siellä Vantaalla on Jedi ja Simba ja ”mummi”, joka syöttää tyypille herkkuja salaa ja avoimestikin. Tänään nauratti aamulla, kun äiti antoi pojille kuivamuonaa. Normaalisti Benji syö sen ihan kiltisti, tänään otti pari nappulaa, istui ruokakupin viereen ja katsoi meidän äitiä pää kallellaan. Vannon, että jos tuo koira osaisi puhua, se olisi kysynyt, että ”mitähän v***a tämä pelleily on?”. No ei siinä, se onkin vähän hoikka, että kyllä tollanen pieni fatcamp on ehkä ihan paikallaan talvea silmällä pitäen. Äiti kuitenkin tekee pojille niin terveellisiä herkkuruokia, että ehkä se sallitaan. Voi sitten vihata meitä taas Kuopiossa, kun tarjolla on kuivamuonaa säännöstellysti.

Äidistä tuli mieleeni, että arvatkaa muuten minkä vaatteen olemassaolon melkein unohdin? No tuon äidiltäni viime jouluna lahjaksi saaman harmaan bleiserimäisen Burberryn takin. Sain sen viime jouluna äidiltä lahjaksi, ja sille oli liian kylmä silloin. Ja koska siirryin melkein Canada Goosesta biksuihin tänä keväänä, eli tämä pukupussissaan koko kevään ja kesän. Alkusyksyn fiilistelin, että vitsi kun olisi kiva syksyksi sellainen rento harmaa bleiseri. Onneksi muistin, että mulla on jo sellainen 😀

buberrybleiseri (8 of 10)

BURBERRY takki
CHANEL laukku
ZARA paita
RIVER ISLAND nahkahousut
ACNE Colt nilkkurit

Ei siis mitään uutta auringon alla. Koirakaverit voi paksusti, äiti teki taas maailman parasta ruokaa, siskojen kanssa naurettiin maha kippuralla, ystävät on tehneet onnelliseksi, olen hieman dementoitunut ja kohta pääsee kotiin oman kullan kainaloon. Eipä siinä, jos elämä on tätä, niin se saa ollakin päivästä toiseen samaa. ♥

Mutta, mitäs te ootte mieltä tästä takkikombosta? Tylsän vai tyylikkään arkista? 

Kommentit (24)
  1. Yksinkertainen mutta tyylikäs combo! Nää ”tylsät” asut myös kivoja, koska yleensä melkein samat kappaleet löytyy omastakin kaapista 🙂

  2. Tääääää on niin mun lemppari outfit! (mä en vaan osaa kommentoida ilman emojeita, tuntuu hölmöltä kirjottaa ilman niitä.. 😀 ) Tän haluaisin suoraan mun vaatekaappiin!

    1. Hahahah, kiitoksia 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *