Havaintoja muuttamisesta..

boxes

Havaintoja muuttamisesta. 

1. Tää on ihan perseestä.

2. Vituttaa jonkun verran, että kesän kaunein sää osuu just sille viikolle, kun sä oot aamusta iltaan kyynärpäitäs myöten pahvilaatikoita, pakkauspaperia ja kuplamuovia. Tietenkin. Olisi yllättävää, jos ei.

3. Toisin kuin kaikessa muussa, pakkaamisessa harjoitus ei tee mestaria. Ei ainakaan mun tapauksessa. Koska harjoiteltua on tullut enemmän kuin tarpeeks. Kääriessäni äsken astioita, se tuntui nimittäin jo tuhannennelta kerralta. Ja joka kerta se on enemmän ja enemmän perseestä.

4. Mikä tahansa kaupunki ja koti tuntuu todella kivalle muuttaessa. Kunhan ei jumalauta tarvitse tehdä sitä enää ikinä uudestaan.

4.1. Ilmoitin juuri poikaystävälle, että me ei sitten muuten muuteta sieltä kämpästä ennen kuin on aivan pakko. Eli mun puolesta ei koskaan.

5. Mulla on aivan liikaa hajuvesiä, pikkuhousuja, huulirasvoja, kynttilöitä, kosmetiikkatuotteita ja piuhoja. Mikä on liikaa, you ask? Minäpä kerron. Tai en minä tiedä mikä on liikaa, mutta 25 hajuvettä tuntuu mun mielestä pienoiselta liioittelulta? Pikkuhousuja en viitti ees laskea, mutta musta tuntuu, että jos niitä löytyy yhdetkin vielä jostain, heittäydyn ikkunasta. Kosmetiikkatuotteita on yksi iso pahvilaatikollinen ja vielä yli, mutta mikä on naurettavinta, niin tähän meidän 44-neliöiseen kämppään mahtui myös ison pahvilaatikollisen verran kynttilöitä. Honest to God. Ja sitten, ihan oikeesti, montako piuhaa kaksi aikuista ihmistä tarvitsee? Meillä on varmaan sata erilaista piuhaa. Voisiko joku ihana elektroniikkaomistaja valmistaa yhden universaalin piuhan? Jolla voi ladata kaikki asiat ja siirtää kaikki asiat ja tehdä kaiken muun tarpeellisen.

6. Maailman inhottavin homma on uunin peseminen.

7. Jätin itselleni näille kahdelle viikolle yhtä paljon vaatteita kuin keskiverto miehen koko vaatevarasto. Yksikään niistä ei sovi yhteen toisen kanssa.

8. Tää on ihan perseestä.

Kommentit (99)
  1. Ihanan rehellinen postaus! Itse en ole vielä pariin vuoteen muuttamassa, mutta odotan sitä pakkausrumbaa kauhunsekaisilla tunteilla, hyh!

    1. Joo, ei se kaiuheen kivaa ole 😀

  2. Rosalienism
    4.8.2015, 13:47

    Huhhuh, tunnen suurta myötätuntoa. Nimim. Muutettiin kolme kertaa vuoden ja 9 kuukauden sisällä. Ekassa muutossa olin vielä raskaana ja näin ollen kahdessa vikassa yhdet kädet piti olla lapsen hoidossa eikä pakkaamisessa/purkamisessa/kantamisessa. Tsemppiä!

    1. Ei varmasti nää muutot tästä helpotu ainakaan :/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *