"Home for the holidays again / I can't believe it's been another year"

Mungolife

OMALOMA. Pahoittelut pienestä katoamisesta. Nää päivät vaan katosivat multa. Viimeinen päivä Lontoossa hiipi ohi hirveää vauhtia ja kotiin palaaminenkin on ollut aikataulullisesti haastavaa. Tänäänkin juoksen ympäriinsä palavereissa ja asioilla, ja nää pari viikkoa on tuntunut täyttyvän ohjelmasta kuin itsestään. Kalenterin sivut alkaa olla raapusteltu täyteen, joten jos näitä katoamisia tässä tapahtuu, älkää ihmetelkö :) Kalenterista puheen ollen, arvatkaas mitä? Mähän oon tunnetusti siinä mielessä vanhanaikainen täti, että en käytä puhelimen / läppärin kalenteria. On mulla luennot päivittymässä automaattisesti läppärin kalenteriin, mutta kirjoitan ne aina myös paperiversioon. Mulla on aina ollut joku ihmeellinen ärsytys kalentereja kohtaan kuitenkin. Tai oikeastaan omaa käsialaa ja "virheitä" kohtaan. En ole ikinä ennen onnistunut pitämään samaa kalenteria kokonaista vuotta, mutta vuosi 2014 on ollut ihmeellinen! Minä, entinen "tässä on liikaa tuhruja ja mun käsiala on ärsyttävä, täytyy ostaa uus kalenteri kesken vuoden" -mimmi on saanut käytettyä kalenterin alusta loppuun! Tänään sain ottaa käyttöön seuraajan, nimittäin tänään alkoi Ordning & Redan vuoden 2015 kalenteri. Ha, maailmankirjat on sekaisin!

Ennen kuin pakkasin mun lämpimimmät vaatteet Helsinkiin mukaan, kävimme vielä kävelyllä Lontoossa Italian Gardenseilla, joka on yksi mun suosikkipaikkoja rakkaassa adoptoidussa kotikaupungissani. Asuin ennen 3 minuutin kävelyn päässä Sussex Gardensilla, ja vietinkin usein aikaa Italian Gardensilla, hyvien kelien aikaan istuin usein siellä piknik-lounaalla lehden tai läppärin kanssa ja ihastelin joutsenia ja suihkulähteitä. En ole ollut alueella sieltä muuton jälkeen, ja tuntui jotenkin kovin nostalgiselta palata sinne. Näin talviaikaan alue ei ehkä ole se ihan kaikista kauneimmillaan, mutta siltikin se on äärimmäisen viihtyisä paikka. Pyörähdimme siellä lyhyesti ennen kuin jatkoimme keskustaan, ja napsimme asukuvat, joista ette nyt näe kuin päällysvaatekuvat. On yliarvostettua ladata kameran akkua, ja sitten ihmetellä miksi kameraa sanoo slut kesken kuvailun. Mä oon kyllä ollut jotenkin off my game. En tiedä minne viimeiset neljä päivää meni, mutta ei oikeastaan edes harmita. Pieni katoaminen tekee kai hyvää. Sen sijaan, että ahdistuisin tekemättömien hommien määrästä ja lähestyvistä deadlineista, olen täynnä intoa. Enää kolme päivää tätä vuotta. Kai siitä voi osan laiskotellakin omaalomaa viettäen.


Asuna toimi monta sävyä beigeä. Hattu suojeli pieneltä tihkusateelta ja takki viimalta. Lontoossakin alkoi olla jo viileetä.

Kohta nähdään asukuvia vähän erilaisesta ympäristöstä, ainakin toivon mukaan :) Jos saisi kameran ladattuna siihen valoisaan aikaan uloskin.

Mitäs mieltä te olette asusta? 

Pakko linkata vielä mun tänhetkinen hyvän mielen biisi ja tämän joulun lempibiisini, josta otsikkokin on peräisin :)

Kommentit

Jenny (Ei varmistettu)

Asu on kiva, niinku niin usein (lue: aina)! Mut oikeastaan kommentoin nyt pitkästä aikaa koska en vaan pääse omasta tyhmyydestäni yli.. :D Luin vaik kuinka monta kertaa ton sun kameran akku jutun ja ihmettelin et mikä kirjotusvirhe sulla tossa on, vai enkö vaan tajua miks sun kamera haukkuu sua slutiksi? Kunnes tajusin et jep, tämä ei ole englantia vaan ruotsia! :) Kieriskelen täällä nyt pahimmassa blondihetkiahdistuksessa pitkään aikaan, eli kiitos!

Anna (Ei varmistettu)

Hahahah, joo ei paras hetki vaihtaa kieltä :D

samson (Ei varmistettu)

haha mua ei yleensä haittaa kielten sekottaminen t. suomiruotsienglanti-siansaksaa puhuva mutta ehkä ei kannata ruotsinkielestä just sitä 'slut' sanaa käyttää ku mä väännnä sun tekstin heti enkuks jos en tunnista suomenkielen sanaa :D
Tai sitten sulla on tosi törkee kamera joka kannattaa viedä asennehuoltoon!

Anna (Ei varmistettu)

Hahaha, joo ei ihan paras idea :D

Olyah (Ei varmistettu) http://deleted

Mulla on ihan täsmälleen sama ton kalenterihomman kanssa!! :D monet kerrat ostanut "kesken kauden" uuden kalenterin ku on ollu liian sotkunen, tai käsiala on rumaa tai kalenteri on muuten vaan perseestä.. Nyt tosin ei ollut sitä ongelmaa kun tilasin personoidun kalenterin, niin olipahan ainakin mun makuun :D

Anna (Ei varmistettu)

Haha, siinäpä hyvä ratkaisu :)

Ab (Ei varmistettu)

Ihana! Harmoninen asu jotenkin.
Mä vihaan hattuja mutta en näköjään sun enkä Mrs V:n päässä.

Pidä lomaa. Oot söpö!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :D Ihana! :D

Ansku (Ei varmistettu)

Hei! Enpä ole aiemmin kommentoinut, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Wau! Värit sopii niin hyvin yhteen, ettei tosikaan. Toinen kuva on paras. Hyvää Uutta Vuotta Sinulle! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :)

maria (Ei varmistettu)

kivan klassinen asu :) pakko kysyä, että mitä tuo "MAC" tarkoittaa vikassa asukuvassa? :-D

Anna (Ei varmistettu)

Mac on pitkänmallinen takki :) Ja kiitoksia :)

Riikka (Ei varmistettu)

Mäkään en pärjää ilman paperi kalenteria haha! Ihan innoissani aina uutta täytän ja yleensä kans kun puoleen väliin päästään ahdistun kun se ei olekaan täydellinen enään! Tänä vuonna varastin muuten sun värikoodaus idean, kiitos siitä ;)

Anna (Ei varmistettu)

Haha, kiva kuulla, että en oo yksin tän ongelman kanssa :D

Anna (Ei varmistettu)

Oh wow, you look amazing here, Anna! :) Such a stunning beautiful young lady! :D I love your beige outfits, and this hat is so kinda perfect for you. I hope you had a great christmas! Take care and all the best for the new year 2015! :) <3

Anna (Ei varmistettu)

Thank you very much :) And same to you :)

tiiska (Ei varmistettu)

Mistä hommasitkaan sillon ton takin ja mikä sen tarkka malli on? Aivan ihanan näkönen, pakko alkaa etsiä:) Mikä koko sulla muuten on tosta?

Anna (Ei varmistettu)

En tiedä tarkkaa mallia ja ostin sen Stockmannin aleista olisko ollut puoltoista vuotta sitten? Se on kokoa liian iso mulle, mulla on koko 40 tosta.

Miss Maria

Minulla on sama ongelma kalenterien kanssa, aina. Tänä vuonna, kun hermostuin kalenteriini kesken vuoden, päätin, etten osta uutta kalenteria, vaan opettelen käyttämään iPhonen kalenteria yksistään. Pysyin päätöksessäni enkä ostanut uutta kalenteria ja haastoin itseni kokeilemaan tuota puhelimen kalenteria tosissaan, mutta tänään, TÄNÄÄN minä aion käydä ostamassa ensi vuodelle oikean paperikalenterin ja voi että olen tätäkin taas odottanut! Kyllä, pienet on huvit. :D

Puhelimen kalenteri ei ole missään määrin sama asia kuin oikea paperinen kalenteri.

Anna (Ei varmistettu)

:D:D Hulluilla halvat, idiooteilla ilmaiset :D Ja mä en oo koskaan oppinu puhelimen kalenterin käyttöä.

Nasu (Ei varmistettu) http://nasseigoteborg.blogspot.fi/

Mulla on ihan sama homma noiden kalentereiden kanssa, pakko ostaa uusi parikin kertaa vuodessa!:D Ei ehkä ole kaikista viisainta opiskeliabudjetin käyttöä ostella 15 euron kalentereita useampaa kertaa, mutta mikään ei voita uuden kalenterin aloittamista!

Anna (Ei varmistettu)

Haha, jep :D

Iina (Ei varmistettu)

Heissan Anna!
Mulla heräs vaan extempore tällänen perustyhmä kysymys, mutta aion esittää sen silti. Mua kiinnostais tiettää, että kuinka pitkä sä oot korot jalassa. :) (Sellaiset korkkarit mitä sulla nyt yleensä normikäytössä on näkynyt) Ihanaa alkavaaa vuotta sulle, xoxo.

Anna (Ei varmistettu)

Mä oon 174 cm ja korot on yleensä n. 10 cm, eli n. 185 cm :)

Kipsu (Ei varmistettu)

Asu on aivan upea! Se on aivan just, eikä melkeein mun mieleeni. Hattu ja kaikki, perfecto!

Mistä olet muuten ostanut tuon uuden kalenterisi? Nuo ording&redan kalenterit näyttää tosi kivoita, ja olen itse tulossa Lontooseen reilun viikon päästä. Voisin käydä kaupassa hiplailemassa, kunhan saisin vähän vinkkiä, että mistä etsiä:).

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Mä ostan noi aina Selfridgesiltä :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Kommentoi