I see red // Lempäälä

Mun paino ja koko on ollut lähes pakkomielteinen asia blogihistoriani aikana joillekin lukijoilleni ja seuraajilleni. Tuntuu, että jotkut ihmiset kokisivat parempaa mieltä, jos minä lihoisin ja mahdollista lihomistani on syynätty suurennuslasin alla jo ties kuinka pitkään. Vauvavatsaa bongailtiin kauan ennen kuin perheen perustaminen oli edes suunnitelmissamme ja itse asiassa muistan kuinka aikanaan n. vuonna 2009 koin pakottavaksi laittaa kuvan keskivartalostani blogiin, jotta jo silloiset raskaushuhut loppuisivat. Ne tuntui silloin 21-vuotiaana jotenkin tosi vakavalle. Nyt en ehtinyt edes jälkitarkastukseen, kun kuulemma oli jo huhut liikkeellä toisen vauvan tulosta.

Olen alkanut loppukesästä taas itse valvomaan kommenttejani, ja viime viikkoina olen saanut useamman kommentin, joissa on joko ilkeämielisesti onniteltu toisen vauvan vuoksi tai ihan suoraan vaan lihomisestani. Olen antanut näille kommenteille saman verran painoarvoa (heh heh) kuin aina ennenkin, mutta asia herätti minussa halun kirjoittaa tästä naisten vartalon syynäämisesta. Olen ollut koko aikuisikäni ”normaalipainoinen”, tai siis painoindeksini on kulkenut viimeiset kymmenen vuotta 19 ja 25 välillä. Aloittaessani bloggaamisen olin alle kahdenkymmenen, nyt kolkuttelen jo kolmeakymmentä.

Nyt tulee muutama tietoisku, jotka voi yllättää erinäisiä ihmisiä. Yleisesti ottaen naisen kroppa käy läpi muutoksia, jotka vaikuttavat myös painoon ja kokoon. Teini-iän jälkimainingeista siirryttäessä kohti kolmeakymmentä, on NORMAALIA, että paino ja koko vaihtelevat ja muuttuvat. Koko ja paino voi vaihdella ihan saman kuukaudenkin sisällä aika paljon, herrajumala, jopa saman vuorokauden aikana. Sellaista se on, hormonien pyörittämä arkemme.

Mun tapauksessa ollaan tultu liian laihasta teini-ikäisestä lähes kolmekymppiseen imettävään äitiin. Aikamoinen muutos. Ja tässä tulee todellinen suuri paljastus. Voi kyllä, minä olen lihonnut!! Se vaan ei tunnu häiritsevän itseäni tai läheisiäni, vaan ihmisiä, jotka eivät tunne minua.

Käsite normaali on musta muutenkin tosi hassu. Mikä on normaalia ja kuka määrää sen? Minä tiedän, mikä on hyvä paino ja koko mulle, ja missä tilanteessa tunnen oloni parhaaksi. Olenko siinä nyt? En ihan. Vaaka näyttää about samaa lukemaa kuin ennen raskautta, mutta kehoni koostumus on muuttunut radikaalisti ja ennen kaikkea kroppani on tällä hetkellä suuressa hormoniryöpytyksessä. Toisia imetys laihduttaa, toisia se päinvastoin lihottaa. Jokaisen naisen vartalo reagoi eri tavalla imetykseen. Mulla jojoilee paino ja turvotus päivänkin aikana mahdottoman paljon, sillä voin herätä aamulla näyttäen mielestäni oikein hoikalta ja jo puolen päivän aikoihin mulla on turpea olo.

Heti Danten synnyttyä kroppani palautui hirveällä vauhdilla omiin mittoihin. Omaan painoon ja vanhoihin farkkuihin. Nähtävästi se laukaisi myös sellaisen fiiliksen vartalossani, että se pitää nyt kaikin keinoin kiinni kaikesta rasvasta ja vararavinnosta, jotta siitä riittäisi myös tuolle jälkeläiselle. Äidilläni oli kuulemma käynyt aivan samoin. Heti synnytyksen jälkeen kutistuminen ja sitten muutamia kuukausia pyöristyneempi olemus. Kun imetys loppui, lähtivät kilot humpsahtaen. En tiedä mitä kropalleni tapahtuu, kun lopetan imetyksen. Sen näyttää aika. Silläkin ”riskillä”, että imetys lihottaa minua, jatkan imetystä niin kauan kun se sopii minulle ja Dantelle. Pari senttiä vyötäröllä kun ei millään lailla ole merkityksellisempiä kuin lapseni imetys, joka on tärkeää hänelle ja aivan mielettömän ihanaa minulle.

Raskausneuvolassa mulle luotiin aika kova paine painon tarkkailussa, ja nähtävästi tämä on useammankin Kuopion neuvolaterkkarin tapa, sillä eräs raskaana oleva kaverini on saanut terkkariltaan aikamoista syyniä painosta ja hieman ihmeellisiä kommentteja esittänyt. Raskausaikaa ennen en juuri koskaan käyttänyt vaakaa ja mulle aina tärkein mitta kropassani on ollut oma olo ja lempparifarkkujeni mahtuminen. Tällä hetkellä olo on hyvä ja farkut mahtuvat, joten olen sangen tyytyväinen 🙂 Kropan hormonihöyryt eivät suinkaan pääty raskauteen, vaan ne jatkuvat myös imetysaikana, joten mun kropasta minkään johtopäätösten vetäminen ei ole ihan oikea-aikaista juuri nyt. Saatika seuraavan vauvamasun bongailu. Voin pyhästi luvata, että Dantelle ei ole tulossa sisarusta seuraavan yhdeksän kuukauden sisään.

Huomasin näitä asukuvia käsitellessäni, että tämä asu on melkein tässä samassa muodossa näkynyt blogissani jo ennenkin. Kävin mielenkiinnosta katsomassa tätä kaksi vuotta vanhaa postausta, jossa mulla on lähes samat vermeet. Samat housut on, paita on eri. En mielestäni näytä levähtäneen niin pahasti, että asiaa pitäisi kommentoida tai ihmetellä ihan hirveesti. Tässä välissä kun on ollut raskaus, synnytys ja se imetyskin vielä. Mun elämää ei jotenkin ihan hirveästi liikuta, että nuo housut näyttää hieman kireämmältä reisien kohdalla ja konttoriakin on hieman lisää tullut. Olemus muutenkin vähemmän hoikka ja enemmän pehmeä. JA MITÄ SITTEN?

Onko se jokin ihan valtava yllätyskään? Viimeisen kymmenen kuukauden liikuntani on ollut aika vähäistä, on hormoneja, on vanhenemista ja on vaikka mitä.

Ja vaikka olisin lihonnut vaivihkaa suklaalla ja juustolla, niin mitäpä silläkään on kellekään väliä? Painoasiat on mielestäni tärkeitä, ja niitä on hyvä jokaisen miettiä. Ylipaino ei ole hyväksi terveydelle, lähinnä erinäisten komplikaatioiden muodossa. Siinä puhutaan jo aika isostakin liikapainosta, ei jenkkakahvoista ja pömppömahasta. Omistan molemmat, kiitos vaan. Painon ja kropan vahtaaminen vaan on musta jotenkin todella huolestuttava ilmiö yhteiskunnassamme. Minun lihavuuteni ei kuulu kellekään muulle kuin minulle. Tai laihuuteni. On siitäkin tässä blogivuosien varrella syytetty.

Tammikuu 2016 vs. Syyskuu 2017

Itse asiassa näitä kahta kuvaa katsoessa, olen yllättynyt kuinka vähän kroppani on muuttunut. Kroppani on sentään luonut uuden ihmisen tässä välissä. Tämä postaus sinänsä sotii hieman omia periaatteitani vastaan. En koe tarpeelliseksi esitellä kroppani kokoa ja ylläpitää tietoa sen kokotilanteesta pukeutumalla johonkin kokovartalosukkiin tai ylikireisiin vaatteisiin, jotta tuntemattomat voisivat miettiä, onko kroppani pysynyt samana. En koe tarpeelliseksi pukeutua kireisiin vaatteisiin, jottei kukaan sattuisi luulemaan, että piilottelen jotakin leveiden alla tai häpeilen kroppaani. On mulla tiukkojakin vaatteita. Ne eivät arjessa ole minua. Eivät ole nyt, eivät ole olleet vuosi sitten, eivätkä ole olleet itse asiassa jo moneen vuoteen. Mä pidän rennoista neuleista ja muhkeista mekoista. Inhoan, jos vaatteet kinnaavat ja kutittavat. Maailma on menettänyt mussa erinomaisen hyvän burkhaan pukeutujan, sillä tiettyinä päivinä se tuntuisi mukavalta vaihtoehdolta noin niin kuin mallinsa puolesta. Jos mä joudun vetämään paidan helmaa kerrankin päivän aikana paikalleen, tarkoittaa se mulle epäonnistunutta vaatevalintaa. Välillä innostun pukeutua vartaloa myötäilevästi, mutta yleensä arjessa kuljen ihan rentous edellä. Yksi syy, miksi suosin leveitä malleja on yksinkertaisesti se, että harva istuva vaatekappale oikeasti istuu minulle. Mulla on vyötärö todella korkealla, superlyhyt selkä, on tissiä ja persettä, eikä hartiatkaan sieltä pienten naisten osastolta ole haettu. Mulle istuvan yläosaon löytäminen on välillä yhtä tiukassa kuin lottovoitto.

Se miksi kuitenkin halusin kirjoittaa tämän postauksen, on lähinnä avatakseni silmiä. En arvostelijoille, vaan arvostelluille. Joko mä olen sokea tai en näe näiden yllä olevan kahden kuvan välillä suurtakaan eroa. Kuitenkin mä saan jatkuvasti kuulla tästä mun ”lihomisestani” ja ”massakaudesta”. Nyt, viime kesänä ja no, viimeiset kohta kymmenen vuotta. En varmasti ole ainoa. Eiköhän siellä ruutujen toisella puolen ole satoja naisia, jotka painii kroppaongelmien parissa. Toiset haluavat pudottaa painoa, toiset saada sitä lisää. Jotkut ovat ehkä mieli matalana jostakin kommentista tai painokyräilystä.

Paino on helppo kortti käyttää, kun haluaa kiusata toista ihmistä. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että maailma on täynnä ihmisiä, jotka kärsivät erilaisista asiaan liittyvistä häiriöistä ja masennuksista. Aivan täysin turhasta. On surullista, jos yksikin imettäjä lopettaa imetyksen lihomissyistä. On ihan turhaa, jos joku kärsii henkisesti siitä, että ei ole jonkun toisen toiveiden mukainen kooltaan. Tosielämän realiteetti on kuitenkin se, että naisten maailmassa paino on aina syitä nälviä toisiaan. Lauta, lihava, leväperäinen, ripakinttuinen, luuviulu yms yms. Näitähän riittää ja jokaisen kohdalla näen punaista.

Naisten maailmassa on aina sellaista turhaa kyräilyä ja ”kritisointia”. Jos en ole huono äiti, niin olen huono vaimo. Tai tytär tai ystävä. Vähintäänkin huono bloggaaja. If all else fails, mä oon taas raskaana tai lihonnut. Joko en osaa käyttää ehkäisyä tai sitten en osaa ehkäistä juustohimoani. Ja auta armias, jos tästä painoni tipahtaa sitten joskus kun imetys loppuu tai kun saan juosta lapsen perässä aamusta iltaan. Sitten olen huono roolimalli muille äideille, pakkomielteinen laihduttaja ja kamala ihminen muutenkin.

Todellisuudessa olen omaan kroppaani tyytyväinen lähes kolmekymppinen äiti, joka ei voisi asiasta vähempää välittää. Ellei tiedostaisi, kuinka rankkaa tällainen painokulttuuri naisten joukossa on joillekin.

Ollaan siis hieman armollisempia toisillemme ja itsellemme. Oli juustopöhöä tai ei. Oli sama kropan malli kuin nuorena tai ei. Oli liikaa tai liian vähän kiloja. Toivon kaikille pisaran mun asennetta tähän asiaan. Yksikään läskikommentti ei saa mua nostamaan reitevää olemustani penkistä ja lähtemään lenkille. Yksikään kommentti raskauskiloista tai rakkauskiloista ei saa mua jättämään jälkkäriä tilaamatta ravintolassa. Rakkauskilot kuulostaa itse asiassa aika kivalle. Kyllä mä taidan rakastaa ihan jokaista omaani, kun ne vissiin palvelevat ihan hyvää tarkoitusta tai ovat muistuttamassa hyvänmakuisista hetkistä 😉

LINDEX housut
MARITA HUURINAINEN toppi
CHANEL laukku
GUESS ylipolvensaappaat
ZARA takki
GUCCI aurinkolasit

Kommentit (94)
  1. Mielettömän hyvä postaus. Asusi on upea niin vanhassa kuin uudemmassakin kuvassa, nuo housut ovat todella upeat ️

  2. Hyvä teksti! Munkin poju jo 1v ja 2kk ja imetän yhä suht paljon vaikka olen jo töissä. Imetys ihan selvästi pitää kropan ns. rehevämpänä. 😀 Ei haittaa. Sen takia en imetystä lopettaisi. 🙂

    1. Nimenomaan näin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *