It’s aliiiiiive

SE ON HENGISSÄ. Tai siis meitsi. Elossa ja hengissä, hengittää en vieläkään pysty kunnolla ja elokin on aika lailla kuumehuuruista. Tai tänään ei oo enää asteet noussu pahemmin, mutta oli kyllä aivan helvetillinen flunssa tämän viikon seuranani.

Launantaina jo tuntui kurkku karhealta ja pientä flunssaa pukkasi päälle, mutta sunnuntai löi kyllä meikäläisen ihan matalaksi hillittömällä kuumeella ja niin järkyttävällä köhällä, että melkeen itku pääsi kun joutui yskimään. Siinä vaiheessa kun tiistaina yski ja niisti verta, oli vähän huumoriton olo suoraan sanottuna. Ja tietenkin, TAAS, just sillon kun mies oli työmatkalla viikon ja olin yksin kotona. Laura onneksi haki Bentskun vähän energisempään kotiin pariks päiväks hoitoon, mua särki nimittäin jokaikiseen lihakseen ja luuhun niin paljon, että pienen ulos vieminenkin oli aika mahdoton homma. Le influenssahan se siellä kuten lääkäri jo lauantaina varoitteli. On kuulemma tosi paljon liikkeellä nyt. Peskää siis maanisesti käsiänne ihmiset hyvät. Tää ei oo ollu mitenkään fantsuu. Ihan uutuusoireena tällä kertaa niin järkyttävä silmien särky, että kirkas läppärin ruutu meinasi aiheuttaa itkukohtauksia. Päätin siinä heti maanantaina, että en edes mieti blogia niin kauan kun yskä taittaa kaksin kerroin, joten tässä sitä ollaan, kuusi päivää myöhemmin. Sori jos joku säikähti, was not my intention. Oletin, että Instagramissa on nähty, että tämä täti ei ole ihan terveenä. Tänään pääsi jo onneksi töihin, koska olo oli melko mökkihöperö. Mieskin palasi jo kotiin, ja tänään jaksoi jo hieman muutakin kuin maata sohvalla ja uikuttaa kipua.

Voin muuten kertoa, että oli aika priceless ulkomuoto eilen. Laura tuli käymään illalla Jutin kanssa (henkensä uhalla, mind you) viihdyttämään pörröpalloa, niin oli pakko raahautua suihkuun. Haisin ihan kodittomalle, joka ei ole nähnyt suihkua vuoteen, mutta toi tukka oli kyllä todellisen seksikäs. Se oli jo vähän likainen kun tulin kipeeksi, mutta nythän se vasta viehkeä oli. Päässä oli myös koko takaraivon kokoinen rasta. Ä lyt tö män nättii. Sain itseni eilen Filmtowniin hakemaan karkkia ja samalla postiin hakemaan pari pakettia. Siinä mun viikon aktiviteetit.

Tänään on sentään jo vähän energiaa ilmassa. Vaikka vieläkin joutui pienet päikkärit nukkumaan töiden jälkeen, niin jaksoimme viedä sentään Benjin trimmaukseen. Se näyttää niin koomiselta, en kestä 😀 Mun on pakko yrittää ottaa joku kuva teille, en vaan voi lakata hihittelemästä kun katson tota pientä pölypalloa! Se nuoreni ainakin viis viikkoa ja painoakin lähti varmaan parisataa grammaa. Laura oli varoitellut jo meidän luonteikkaasta monsterista trimmaajalla ja itsekin puhelimessa varoittelin, mutta tyyppi oli kovin vieraskoree ja yritti purra harjaa vaan pari kertaa. Nyt vaan haistelen koko ajan sitä kun se makaa sylissä ja tuoksuu huumaavalle. Money well spent. Alko toi koirakin näyttää ihan omistajalleen, eli melkeinpä kodittomalle.

Tässä mä nyt istun pukeutumishuoneen rahilla ja naputtelen terveisiä teille kun mies rakentaa senkkiä pukeutumishuoneeseen. Mulla on hirvee vimma vähän tehä kaikkee täällä kotona, mikä ei sinänsä ehkä yllätä viiden päivän neljän seinän sisällä istuskelun jälkeen. Saatiin vuokraisännältä lupa tehdä pientä maalausremppaa täällä, mikä on ihan mukavaa. Tää kämppä on musta aivan ihana muuten, mutta makkarin ja pukeutumishuoneen paria koristetapettia vihaan koko sydämeni kyllyydestä. Nyt laitetaan pukeutumisthuoneessa järjestystä uusiksi ja jahka tässä on tervehdytty kunnolla, alkaa tapettien repiminen ja seinien maalailu. Innolla odotan 🙂 Harkittiin tuossa jo kämpän ostamista, mutta kaikki laskelmat huomioon ottaen, tultiin siihen tulokseen, että nyt ei oo paras aika. Säästellään siihen ja nautitaan tästä mukavasta kämpästä ja kivasta vuokraisännästä. Ei tee mieli nyt muuttaa tätä pienempään tai rumempaan ainakaan kovin pitkäksi aikaa, ja kun asunnot ei Kuopiossa nyt varsinaisesti kovin haipakkaan vaihda omistajia, niin todettiin, että mieluummin säästellään tässä pikkuhiljaa parempaan kämppään 🙂 On meillä tässä elämässä vielä hyvin aikaa olla asunnonomistajia.

Mies ehti olla kotona ehkä puoli tuntia työmatkan päätteeksi, ja nyt se jo rakentaa tossa IKEAn senkkiä samalla kun mä siemailen teetä ja naputtelen vieressä. Vaikka välillä joutuu kyseenalaistamaan koko miesrodun olemassaolon tarvetta, niin kyllä tässä ehkä aika hyvin menee. Valuvasta nenästä ja seksikkäästä viskibassosta huolimatta 🙂

Translation:// I’ve been having the flu for almost a week, and this is the first day that my eyes or head isn’t hurting so much that it’s impossible to write. So nothing new interesting here. I’ve been sick as a dog and the actual dog , Beji, has been spending time with more energetic company of my friend. Today it’s the first day I got to go to work and didn’t feel completely sh***y, so I hope this is a good sign 🙂 Sorry for the disappearance, but I hope you all knew this from my Instagram 🙂

Kommentit (21)
  1. Koitahan tervehtyä täysin! 🙂 ja kuvia trimmatusta hauvavauvelista odotellaan 😀

  2. Ihan pakko kysyä, minkä ihmeen takia trimmasitte koiran? Kyseessä on kuitenkin turkkirotu, joka on tarkoitettu elämään turkkinsa kanssa niin kylmällä kuin lämpimällä kelillä. Itse omistan mittelspitzin ja tuttuni, jolla on pari mittelspitziä on loistava esimerkki siitä miksi saksanpystykorvan turkkia ei kannata leikata. Hän leikkasi toiselta uros mittelspitziltään turkin ja turkki ei ole koskaan kasvanut samanlaisena takaisin, koska hän leikkasi sen väärässä karvankasvuvaiheessa.

    1. Kyseessä on käsittääkseni ihan hyvin trimmattava rotu, ja mielestäni on jotenkin jännä vetää jotain johtopäätöksiä enempää näkemättä. Benskun päällimmäiset karvat oli jo ihan älyttömän pitkät, ja se oli koko ajan ihan kodittoman näköinen. Mehän ei tosiaan siltä viety koko sen turkista, vaan lähinnä tasoiteltiin se vähän fiksumma näköiseksi 😀 Siltä vietiin vaan ne pisimmät karvat, tai siis tasoitettiin se. Benji trimmattiin jo kasvattajalla, ja kyseessä tosiaan on koira, jota me aiomme trimmata. Emme halua, että Bentsku on koko ajan superpörröinen, vaan kesällä sitä karvaa tullaan lyhentämään ja aina kun se alkaa näyttää epäsiistiltä. Samalla tavalla kuin esim Juti, joka on aina vähän trimmattu 🙂
      Instagramissa näkyy kuva Bentskusta trimmauksen jälkeen, ja ei se nyt kovin pahalta näytä 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *