It's a boy!

Mungolife

Kuten Instagramini seuraajat jo tietävätkin, niin blogihiljaisuuteen on ollut maailman ihanin syy :) Molemmat blogit elelevät hiljaiseloa, sillä bloggaaja on liian kiireinen. Aika menee nuuhkimalla, pussailemalla ja ihastelemalla maailman komeinta poikaa! Meidän pieni ihana vauva päättikin, että lääkärivierailun jälkeen oli hyvä aika alkaa saapumaan maailmaan ja vuorokauden päästä, eli 6.4. iltapäivällä kiljaisi ensimmäiset kiljaisunsa meidän reilu 3,7-kiloinen 53-senttinen pörrötukkainen poikamme! Enpä tiennyt viime postausta kirjoittaessani, että samalla tulevat supistukset oikeasti jo veisivät synnytyssaliin :)

Synnytys meni ihan hyvin, vaikkakin aivan toisin kuin mitä olisin toivonut, eikä missään nimessä helposti. Eipä mitään väliä tuolla, nimittäin palkintona siitä sain syliini täydellisen 9/9 Apgarin pisteen pojan, joka on ihan isänsä näköinen ja yksinkertaisesti maailman kaunein, täydellisin ja ihanin. Syytän näitä hormoneita, sillä jo tämän kirjoittaminen itkettää onnesta.

Söpöläisen kanssa ollaan viihdytty KYSillä perhehuoneessa siitä asti, ja valitettavasti ei ihan vielä tänään päästäkään kotiin, vaikka siellä jo yksi karvapallo on viihdyttänyt siskoani leikiskelemällä yhdellä vauvantuoksuisella bodylla, jonka sai jo tuliaisiksi sairaalasta. Vauva voi muuten oikein hyvin ja on ihanan hymyilevä ja energinen pakkaus, mutta valitettavasti maito ei ole vielä noussut kunnolla ja poitsu on hieman kuiva ja tarvitsee hieman enemmän lisäravintoa, kun paino pääsi hieman tippumaan ensi päivinä. Eipä tuolla niin väliä, sillä ulkona sataa poikittain lunta, ja mulla on täällä kaikki mitä voisin haluta; mieheni ja poikani.

Nyt sain itseni hetkeksi repäistyä ihastelemasta pientä peikkopoikaa, mutta ajattelin jatkaa tuota vauvatuoksun haistelua vielä hetken palaamatta pilvilinnoista blogin äärelle. Ajastettuja postauksia on muutama tulossa alkavalla viikolla, ja varmasti minäkin palailen täältä vielä blogin äärelle lähipäivinä. Nyt kuitenkin on liian hyvää muuta puuhaa :)

Kyllä sen kai jotenkin osasi ajatella, muttei sitten kuitenkaan. Ei ole maailmassa mitään, ei mitään, niin vahvaa tunnetta kuin oman lapsen saaminen. Ja sen lapsen ensimmäinen hymy... Se on maailman paras asia ♥

Kommentit

Heidi (Ei varmistettu)

Hurjan paljon onnea teidän koko perheelle pienestä peikkoprinssistä! Voin vain niin samaistua sun tunteisiin sillä minä kyynelehdin tätä sun postausta lukiessani Oi että! Onnea onnea onnea!!

Annukka (Ei varmistettu)

Oi ihanaa! Onnea koko perheelle!

Tii (Ei varmistettu)

Onneksi olkoon koko perheelle!

Sarashe (Ei varmistettu)

Nyt on onni täydellinen, syliinne saatte sen, oman pienokaisen. Tuhannesti onnea koko perheelle <3

Sanna (Ei varmistettu)

Sylin täydeltä onnea koko perheelle!
Blogi kyllä odottaa. Nämä hetket on ainutlaatuisia, keskity rauhassa niihin ja pieneen poikaasi, toki siihen isompaankin mieheen

Sinttu (Ei varmistettu)

Paljon paljon onnea koko perheelle!

Aivan hurjan paljon onnea sinne vauvakuplaan, nauttikaa ensimmäisistä päivistä uuden pikkuprinssin kanssa!! <3

Nipsu (Ei varmistettu)

Ihan superpaljon onnea vielä! Pidä pientä paljon vaippasiltaan paitasi alla ihokontaktissa niin auttaa maidon nousuun. Terveisin vastasyntyneiden tehohoitsu. ;) <3

Nipsu (Ei varmistettu)

Valtavasti onnea koko perheelle!

Laura (Ei varmistettu)

Suurimmat onnitteluni koko perheelle!!

Len (Ei varmistettu)

Voi että, onnea! En jotenkin ollenkaan älynnyt, että nythän tosiaan ollaan jo huhtikuussa ja loppusuoralla. Yllätyin tästä postauksesta todella! Sä olet kyllä maailman onnekkain ihminen! :)

primrose (Ei varmistettu)

Voi kuinka ihanaa!!!!! Tuhannesti onnea teidän perheellenne ja kaikkea hyvää upouudelle elämänmatkalle. :) <3

Hanna (Ei varmistettu)

Aivan ihanaa, mielettömän paljon onnea koko perheelle! <3 onnenkyyneleet <3 :')

SaraG (Ei varmistettu)

Paljon onnea! Kaunis kuva äidistä ja pojasta.

Minski (Ei varmistettu)

Täällä jo parkuminen alkoi insta kuvasta<3onnea teille kaikille, mikä tukka<3!!!!!

Maria (Ei varmistettu)

Onnea koko perheelle

Sara (Ei varmistettu)

Aivan ihana uutinen, sydämen pohjasta onnea teille! t. Kaksi kertaa tuon tunteen kokenut ️

A (Ei varmistettu)

Suuret onnittelut !!

Emppuu (Ei varmistettu)

Tuhannesti onnea minunkin puolestani.

Mikaela (Ei varmistettu)

Lämpimimmät onnittelut koko perheelle! Mäkin haluun vauvan!!!

L (Ei varmistettu)

Paljon onnea koko perheelle! <3

Annika (Ei varmistettu)

Oi mitkä hiukset! Paljon, paljon onnea täydellisestä pojasta! <3 :)

Sissi (Ei varmistettu)

<3 <3 <3 ihana vauva! valtavasti onnea koko perheelle! Otat nyt rauhassa vaan aikaa perheellesi, me lukijat jaksamme kyllä odottaa :)

Mira (Ei varmistettu)

Paljon onnea koko perheelle!!

Mmm (Ei varmistettu)

Instassa jo kävinkin pälyilemässä kun tästä ilmotit ekan kerran, ihanasti huokuu kyllä onni tästä postauksesta! Tuli itellä ihan tippa linssiin, vaikken lapsirakas olekaan, mutta ai että nämä kuvat! :) NAUTI! Blogi on toissijainen, vauva aika menee tosi nopeesti ohi (kuulema).

Mallu (Ei varmistettu)

Ooooooo onnea! :) Postausta, kun oottelin, niin ajattelin, että onkohan hetki koittanut. Hirmusti vielä onnea!!!!

:) (Ei varmistettu)

Onnea!

Iina (Ei varmistettu)

Voi paljon onnea!!<3 Instagramissa kuvan nähdessäni en vielä pystynyt tuntemaan mitään muiden puolesta, mutta oli parempi vaan nyt lukea tämä postaus, vaikka paljon tunteita nostattaakin. Meillekin nimittäin syntyi 6.4. klo 15:12 pienen pieni 320g:n painoinen enkelipoika. Ikävä kyllä ainakin vielä tuntemattomasta syystä menehtyi juuri raskauden puolivälin jälkeen. Silti meille maailman rakkain ja suloisin pieni esikoispoika.<3 Meillä siis nämä päivät menneet ihan erilaisessa sumussa, mutta pikku hiljaa eteenpäin... Paljon onnea silti teille ja ihanaa että saitte terveen pojan maailmaan. <3 <3 Ei todellakaan mikään itsestään selvyys. Toivottavasti saadaan olla itse vielä joskus samassa tilanteessa. :)

Emma (Ei varmistettu)

Voimia teille <3

Sanha (Ei varmistettu)

Kovasti voimia teille

Elina (Ei varmistettu)

voimia

Mai's Stiil

Sylin täydeltä onnea!! Mikään ei ole parempaa kuin oman lapsen syntymä️ Olen todella onnellinen koko perheenne puolesta, nauttikaa!

Julia (Ei varmistettu)

Onnittelut Anna! :)

Ilonpilaaja (Ei varmistettu)

Tahaton hymy. Tuon ikäinen ei hymyile vielä.

SM (Ei varmistettu)

Ööö hieno kommentti. Onneksi toit tämän postauksen ja tilanteen kannalta erittäin tärkeän asian esille.

K (Ei varmistettu)

Oikeasti? Tää ei ole edes hauskaa sarkasmia. Annetaan ihmisten nauttia onnestaan täysillä, aina ei tarvitse vetää huomiota itseensä kommentoimalla jotain ikävää. Vaikka se olisikin naamioitu "hauskaksi".

Lotta (Ei varmistettu)

Osuva nimimerkki kyllä. Se lapsen ensimmäinen hymy tuntuu syvällä sydämessä vaikka sen tietäisi olevan tahaton. Annalle hirmuisesti onnea ja iloitse jokaisesta poikasi hymystä!️

ANegativeMindWillNeverGiveYouAPositiveLife (Ei varmistettu)

Hymy kun hymy hei... Lets relax ja ollaan onnellisia toisten puolesta

E (Ei varmistettu)

Ei sillä ole mitään väliä, onko hymy tahaton vai tarkoituksellinen, se on silti maailman parasta.

Anzu-Anssu (Ei varmistettu) http://sentenced-to-live.blogspot.fi/

Oikein paljon onnea koko perheelle ^_^ !!!

E (Ei varmistettu)

Ihanaa! Onnea <3 Etkä joutunut edes odottaa yli lasketun ajan. Eikä näköjään vauvan ottamasta etumatkasta ollut mitään haittaa kun täydet pisteet tuli :)

Fiiliksissä

Hurjan paljon onnea koko perheelle <3 kylmät väreet meni tekstiä lukiessa, itsellä tuo sama ihanuus edessä puolen vuoden päästä! :) Ei malttaisi odottaa. Ihana on ollut seurata sun odotusaikaa, tuntuu kuin vasta ihan äsken olis ollut ensimmäinen raskauspostaus blogissa ja nyt jo on pikkuinen sun sylissä :)

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Tuhannesti onnea ja vauvantuoksua :)

IraCassandra (Ei varmistettu)

Onnea koko perheelle!!! :) <3

Tuuli (Ei varmistettu)

Tuhannesti onnea koko perheelle! :)) nauti rauhassa vauvasta ja vauva-ajasta, se pikkunen kasvaa niin hurjan nopeasti <3 :))

Marjut (Ei varmistettu)

Oi onnea!!

ee (Ei varmistettu)

Oikein paljon onnea koko perheelle! ️

Kristina (Ei varmistettu)

Ihania uutisia, hurjasti onnea koko perheelle!

Marjo (Ei varmistettu)

Voi että! Ihan hirmuisesti onnea sinne koko perheelle! Ihanaa, että kaikki meni hyvin!

Elina (Ei varmistettu)

Paljon onnea <3 <3

Pages

Kommentoi