Jaahas

Sain tuossa lukijalta kommenttia, että olenpas kamala ihminen, kun kiusaan muita. Selvitin hieman kommentin lähtösyytä, ja voi herramunvereni. Ennen kuin tästä paisuu sen suurempi lumipallovyöry, jossa minusta tehdään kiusaaja, niin korjataanpas hiukan. Eräs bloggaaja on eilen näköjään halunnut avautua kiusaamisesta ja mistä ikinä. Luin äsken postauksen ja kommentit (en aio siihen linkata, koska en todellakaan halua yhdenkään lukijan tukevan ko. blogia ja toivon, että lukijani eivät sitä tue käynneillään), jossa oli vedetty minut ja Si Modan Kaisa jotenkin kiusaajien tasolle. Minä olen hyljeksinyt ja ollut kamala tätä ihmistä kohtaan koska a) en hyväksy häntä Facebook -kaveriksi ja b) olen muutenkin kohdellut häntä todella inhottavasti,”vaikka olen tuntenut hänet seitsemän vuoden ajan blogipiireistä” (vaikka olen blogannut vasta kuusi…). Esimerkkinä kohtaan b on se, että jollakin muinaishistoriallisella blogiristeilyllä olen muiden bloggaajien kanssa lähtenyt shoppailemaan Tukholmaan ja kyseinen henkilö on jäänyt yksin.

Mulla kiehahti veri ennen kaikkea sen takia, että tällaista asiaa puidaan julkisesti, annetaan ihan väärä kuva ja sitten minä ja Kaisa jäädään tässä jotenkin mieleen huonoina ihmisinä.

En haluaisi tällaisia asioita käsitellä julkisesti, mutta koen, että mun on pakko antaa tähän oma vastineeni. Olenko tuntenut kyseisen bloggaajan vuosia? Sort of. En häntä tunne. Tiedän toki hänet, olen puhunut hänen kanssaan muutamia kertoja, mutta kyseinen henkilö on minulle kuin kuka tahansa hyvän päivän tuttu, jota moikkaisin kadulla yhden sanan verran ja kävelisin eteenpäin. Blogipiirit on Suomessa pienet, ja samaan aikaan onneksi ja valitettavasti kaikki bloggaajat tietää kaikki bloggaajat. ”Valitettavasti” on tuossa lauseessa sen takia, että kun puhutaan kymmenistä ja sadoista naisista, niin henkilökemiat eivät ihan kaikilla vaan yksinkertaisesti kohtaa. Suurin osa teistä lukijoista varmasti ymmärtää tämän? On teilläkin varmasti töissä ihan kivoja ja mukavia tyyppejä, mutta sanotte heille tervehdyksen ja valitatte säästä. Jotkut ovat työkavereita, jotkut vain samassa toimistossa pyöriviä ihmisiä. Eikö? Tämän kyseisen postauksen kirjoittaneen bloggaajan kanssa en koe, että meillä olisi mitään yhteistä, eikä minulla ole mitään halua olla hänen kaverinsa saati ystävänsä. Olen hyvin tarkka ystävistäni ja kavereistanikin, enkä koe tarvitsevani satoja kavereita, jotta voisin kokea olevani suosittu ja hyvä ihminen. Pidän supertarkkaa seulaa siitä, ketkä ovat FB-kavereitani, ja vaikka minulla voisi olla siellä varmaan parituhatta kaveria, oon se ignore-bitch, joka ei hyväksy kaveripyyntöjä kuin niiltä ihmisiltä, joiden kanssa näkee muutenkin ja jutustelee enemmänkin kuin ”moi” ja ”kiva keli ulkona”.

En oikein tiedä missä muissa yhteyksissä olen kyseistä henkilöä sitten loukannut. Lainaus kommenttivastauksista: ”Ja kyllä se tuntuu ahdistavalta, jos joissain blogitilaisuuksissa tai pressimatkoilla vältellään ja käytteydytään niin kuin olisin ilmaa. Kyllä se tuntuu pahalta ja minulla on oikeus ilmaista asia. Muistan muutama vuosi taaksepäin sellaisenkin keissin, kun olimme Ruotsissa blogiristeilyllä ja Anna vain sanoi minulle muiden bloggaajien kanssa, että ”Hei hei X” ja minut jätettiin ihan yksin shoppailemaan Tukholmaan. Se tuntui pahalta ja muistan sen vieläkin. Se on syrjintää ja sama käytön on jatkunut koko ajan.”

9f26f19c802fbc0bcb69661e1479fec2027fcd40d1bb655da3fb6e9480e2bfa4

Ekskusemuaaa. Mä en edes muista tuota koko tapahtumaa. Se, että ihmiset ovat kavereita, tuttavia ja ystäviä on hyvin eri asia. Jos minä olen kymmenien ihmisten kanssa samalla risteilyllä, en ole kai velvollinen viettämään kaikkien kanssa aikaa? Se nyt vaan on niin, että blogipiireissä minulla on ystäviä, minulla on kollegoja ja minulla on tuttuja. Silloin, melko harvoin, kun joihinkin kissanristiäisiin eksyn, olen yleensä syventynyt keskusteluihin ystävieni kanssa. Silloin tutuille kasvoille huikkaan ”moi” ja ehkä ”moi moi” ja that’s it.

Minä olen todella pahoillani, jos kyseinen bloggaaja kokee, ettei häntä kohdella tasavertaisesti tai hänen kanssaan hengata yhtä paljon. Minulla on kuitenkin oikeus valita, kenet hyväksyn FB-kaveriksini, kenen kanssa hengaan juhlissa tai kenen kanssa jaan syntyjä syviä. Minä voin aivan rehellisesti sanoa, että kyseisen henkilön kanssa minulla ei vaan ole mitään puhuttavaa.

Se, mikä mua pardonmyfrench vituttaa tässä asiassa, on se, että huudellaan sutta näin tärkeässä asiassa. Mä olen itsekin kirjoittanut kiusaamisesta ja blogikiusaamisesta. Musta on tärkeää, että nettikiusaamisesta puhutaan ja siihen yritetään keksiä ratkaisua. On kuitenkin todella absurdia väittää jotakin kiusaamista tai epämiellyttävää kohtelua siinä vaiheessa, jos minä nyt en vaan halua jotain mun FB-kaveriksi 😀 Ei mulla ole FB-kavereina kuin varmaan kymmenkunta bloggaajaa, eikä se ole kenenkään muun mielestä vielä ollut loukkaus. Itse asiassa mulla ei ole siellä montaa sellaistakaan ihmistä, joiden kanssa saattaisin höpötellä vaikka puoli tuntia kadulla törmätessämme. Mun elämä on esillä blogissa, instagramissa ja vaikka missä. Mä haluan pitää sen saakelin naamakirjan mun paikkana kertoa mun oikeille ystäville, mitä eri puolelle maailmaa kuuluu. Siellä on Merin tätiä ja ilkeetä äitipuolta, meidän poikien kasvattajatätiä ja vaikka ketä mulle sillä tavalla läheistä ihmistä, joille on kiva kertoa mitä kuuluu. Siellä ei ole jokaisen pressitilaisuuden kaveripyyntöä lähettänyttä. Se ei ole mulle naamakirjan idea.

Kiusaamisen lopettaminen on tärkeää ja siitä puhuminen on tärkeää. Tärkeää on kuitenkin myös ymmärtää kiusaamisen ja toimeentulemisen raja. Minulla ei ollut ennen tätä absurdia tapahtumaketjua mitään hampaankolossa ko. bloggaajaa vastaan. Hän ei vaan ole ollut mun kaveri, enkä ole hänelle antanut aikaani. En ole koskaan asiaa edes tiedostanut, vaan kohdellut häntä kuin 90 % muistakin ihmisistä noissa tilaisuuksissa. Kohteliaasti, niin kuin lähes ventovierasta ihmistä nyt ylipäätään kohdellaan.

Olen tavannut Kaisan muutaman kerran. Emme ole tainneet koskaan edes jutella keskenämme. Mitä olen hänestä saanut kuvan, niin hänen kanssaan jopa mielelläni olisin kaveri. Niin suloisen herttaiselta tytöltä on vaikuttanut kun olen hänen porukassa kuullut puhuvan. Ihan käsittämätöntä lyttää hänet esimerkkinä kiusaamisesta.

Jos todellisuus on näin vääristynyttä joillakin ihmisillä, suosittelen vilkaisua peiliin. Se, että joku VAIN moikkaa, ei tarkoita, että he vihaisivat Sinua tai halveksisivat Sinua. Jos he eivät halua viettää aikaa kanssasi, se ei ole kiusaamista. Kun puhutaan kymmenien naisten ryhmästä, jotkut ihmiset vain viettävät enemmän aikaa keskenään. Jos sen kokee salaliittona, lähi-Alepasta saa foliota. 

Kommentit (247)
  1. On se kumma, että pitäis jokaista muutaman kerran ohimennen tavattua ihmistä olla moikkaamassa. Itselleni ei ainakaan jää kaikkien ihmisten kasvot muistiin enkä varmaan tunnista kuin murto-osan oman työpaikkani ihmisistä. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi olla sen verta hyvällä itsetunnolla varustettu, ettei tarvitsisi pyöritellä noin mitättömiä juttuja päässään.

  2. WOW! kuinkahan moni nyt leimaa siut kiusaajaksi kun et niin nättiin sävyyn Kaisasta kirjottele.. ;D
    Jooo, mut siis ite arvostan tosi paljon sitä, että asiat sanotaan suoraan! Just niinkun sie nyt! Helpompaa olis varmaan siunkin tässä tapauksessa pyydellä anteeksi ja hyvitellä, koska ”se on kohteliaampaa”, mutta samalla täyttä kakkaa. Mut aika huippua että uskalsit/jaksoit/halusit myöntää suoraan mikä on siun asenne! <3

    1. Kiitoksia kovasti 🙂 Ja mun mielestä turha nöyristely on just sitä, turhaa.

    2. Mä sekoitin myös yhdessä vaiheessa tätä sun postausta lukiessa että kirjoitat Kaisasta etkä Sharonista ja ihmettelin että miten Kaisasta noin negatiiviseen sävyyn kirjoitat, mutta lopussa vasta pääsin kärryille kenestä on kyse kun toiseksi viimeisessä kappaleessa kehuit Kaisaa. Väsyneenä kun lukee…

      Kävin myös tuon alkuperäisen postauksen lukemassa ja ihan järjetön juttu, samoin aika kiihkeään sävyyn oli kommenteissa yrittänyt puoltaa omaa asiaansa vaikka kommentoijatkin oli sitä mieltä että älytön postaus. Itse ainakin keskityn niin omiin juttuihin ja omiin kavereihin tapahtumissa että jää helposti tuntemattomammat täysin huomaamatta, mikä on ihan normaalia eikä mitään tahallaan ignoraamista. Pitäisi ymmärtää ja hyväksyä että kaikista ei vaan tule kavereita eikä se ole kenenkään puolelta (ainakaan aikuisilla) tahallista, vaan ihan vaan kemioiden sanelemaa…

      1. Näinpä 🙂 Ja joo, Kaisasta ei ole mitään negatiivista sanottavaa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *