”Jos kahteen osaan sydämeni puolitan / Jos onni muuttaa kahteen asuntoon / Jos kaipaan aina sinne missä mä en oo”

raita (1 of 1)-9

ELLE STYLE AWARDS -ASU. Kotimaan suurin tyyligaala on nyt juhlittu ja olo oli aamulla vähän senmukainen, että muutaman lasin skumppaa tuli kai siellä juotua. Oli ihanaa nähdä taas kaikkia blogikollegoja ja juhlia vihdoin Suomen upeimman muotibloggaajan voittoa. Hanna on meille aina esimerkkinä ja suomalaisen muotibloggaamisen uranuurtajana, ja ansaitusti vei voiton tänä vuonna. Mä harvoin voin sanoa ihailevani ketään naisia. Toki ihailen ystävissäni monia piirteitä, mutta harvemmin voin sanoa pitäväni ketään roolimallina tai ihailevani jotakin ihmistä. Hanna tekee siinä poikkeuksen, kyseessä on nimittäin aivan upea ihminen, ystävä ja nainen. Sen lisäksi siis, että on Suomen yksi kauneimpia naisia. Tuli ihan muutama kyynel silmiin, kun Hanna palkintonsa kävi noutamassa, olin niin kovin ylpeä ja iloinen 🙂 Hyvin iloisissa merkeissä siis kului eilinen gaala, ja voi vitsi miten tyylikkäitä ihmisiä meillä Suomessa onkaan! Olin ihan fiiliksissä kun oli niin yllätyksellisiä, rohkeita ja kauniita asuja.

raita (3 of 9)-2

raita (7 of 9)-2

raita (9 of 9)-2 raita (6 of 9)-2 raita (5 of 9)-2

Itse pidin gaalalookini melko tylsänä ja turvauduin vaan klassiseen tyyliin. Kerrankin annoin laittaa tukan kiinni ja Otto tekikin aivan upean kampauksen mulle 🙂 Mun tukkaa tosiaan vähän värjättiin myös eilen, kun Instagramissa näkyi. Köhh, siihen laitettiin muutama hassu raita siis 😀 Mun tukkaa ei oo värjätty melkeen pariin vuoteen ja nyt sitten järkytyin kun huomasin yhdessä yhteiskuvassa Jennin kanssa näyttäväni melkein brunetilta. Milloin näin pääsi käymään? No, olemme Johannan kanssa aina puhuneet, että laitetaan vähän raitoja tuohon eteen kirkastamaan ilmettä ja tekemään liukuvärjäyksestä luonnollisemman näköisen. Aina tullut vaan mun varaamina aikoina kauhea kiire, kun pidennysten kanssa touhutessa menee aina aikaa muutenkin. Nyt kuitenkin Otto laitto mulle raidat ja vitsi olen tänään jokaiselta kirkkaalta pinnalta ihaillut tukkani väriä 😀

raita (4 of 9)-2 raita (2 of 9)-2 raita (1 of 9)-2

raita (8 of 9)-2

En halunnut ostaa gaalaa varten mitään uutta vaatetta, vaan turvauduin tuohon samaan mekkon, joka oli päällä myös kesällä synttäreilläni. Tykkään tuosta valtavasti, harmi, että sitä ei kyllä ihan joka viikonloppu voi pukea päälle, vaan vähän spessumpiin tapahtumiin 🙂 Mulla on muuten tätä mekkoasiaa (hyvin etäisesti liipaten) vähän uutisia teille, mutta teen siitä ihan oman postauksen ensi viikolla 🙂 Olen päättänyt tehdä pienen social experimentin itselläni, jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua 😀 No joka tapauksessa, palaan tähän lähemmin ensi viikolla, nyt nimittäin keskityn hetkeksi kouluhommiin ennen kuin suuntaan leffailemaan 🙂

Ainiin, varattiin pikamatka Roomaan ensi viikolle mun ystävän kanssa! Jeee, parin päivän kaupunkiloma uudessa kaupungissa on aina mitä mahtavin piristys!

No mutta, mitäs tykkäsitte tästä asusta? 🙂

(Ja kyllä, ihastuin gaalan esiintyjän Jannan Kaikki Hyvin -biisiin vähän turhankin paljon 😉 

10514499_10153461833236686_9208451450307298844_n

Päästiin myös Kiran kanssa leikkimään vähän kansikuvatyttöjä 🙂 Kuva: Elle

Kommentit (50)
  1. Iso peukutus kokonaisuudesta. 🙂

    1. Kiitoksia kiitoksia 🙂

  2. Jälleen kerran täydellisesti onnistunut asu Anna! Todella klassisen kaunis kokonaisuus ja tuo kampaus on piste iin päälle!:)

    Voisiks sulta toivoo jotain asuinspiraatio postausta syksyn tuleviin valmistujaisiin? Pääsen nyt syksyllä ylioppilaaksi ja mulla ei oo hajuakaan miten pukeutuisin! Tai mistä edes etsiä mekkoa… Apua!!

    1. Voishan sitä joo, mä en tosin ehkä oo hirveen hyvä moisissa 😀 Mutta voisin yrittää 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *