Joulu – tule jo!

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

(Punaiset verhot / Harmaat verhot / Punaiset samettiverhot)

Oon pienimuotoisesti tänä vuonna seonnu jouluun. Joulukuusi koristeltiin (no ainakin melkeen kokonaan) jo 22. marraskuuta ja joulupukille on kirjoitettu kirje jo pari viikkoa sitten taaperon kanssa. Viikonloppuna ollaan leivottu pipareita ja huomenna varmaan joulutorttujen vuoro. Tonttulakkejaki on jo mallailtu päähän, voi lapsiraukat kun äiti hosuu kameran ja tonttulakkien kanssa jo marraskuussa.

Mä oon jouluihminen. Viime vuonna joulu ”meni ohi” reissun päällä, mutta nyt oon ihan tohkeissani joulusta. Musta joulu on jotenkin taianomainen omalla tavallaan ja nyt kun on omia lapsia, saan jakaa sitä fiilistä heidän kanssa. Toki joulussa on vaikeita puolia, ihmisten stressaaminen ja esim. vähävaraisten perheiden jouluaika on varmasti raskasta. Yritän omalta osaltani osallistua erilaisiin lahjoituksiin ja oon päättänyt täysin olla stressaamatta joulua. Teen sitä, mistä nautin, enkä ahdistu, vaikka joka nurkka ei kiiltäisi jouluna tai koristelut eivät olisi ihan täydellisiä. Mulle joulu on aina ollut sellaista perheen yhteistä aikaa ja siksi oon varmaan aina tykännyt siitä, siinä missä vuoden vaihtumisen juhlinta on aina ollut mulle toissijaista ja melko merkityksetöntä. Jotenkin joulu on aina sellainen ajanjakso kun ollaan vaan rennosti ja kiireettä ja siinä on tiettyä fiilistä, joka on jäänyt lapsuudesta. Lapsena joulun aikaan ei kaupat olleet auki ja kukaan meidän perheestä ei ollut töissä enää aaton jälkeen. Oltiin kotona, syötiin, katottiin telkkaria, käytiin pulkkamäessä ja saatiin ja annettiin lahjoja. Se oli aina sellaista rauhan ja ilon aikaa, ja vaikka nykypäivänä kaupat on auki ympäri vuorokauden ja joulut yleensä lumettoman pilvisiä, niissä on silti sama tunnelma kuin ennen.

Pörröinen tyyny / Mintunvihreä koristetyyny / Bambi-tyyny / Pellava-lakanat

Varmaan siks oon jouluihminen. Mulle joulu on perheen ja rauhallisen ajanvieton, lautapelien ja riisipuuron aikaa, enkä oo koskaan ottanu stressiä joulun kaupallisuudesta. Yleensä lahjat mieheni kanssa ovat sellaisia, että sovimme jo ennen joulua, että ostamme toisillemme lahjaksi ulkomaan matkan tai jotain muuta isompaa. Perheelle ostan joululahjat jo vuoden aikana ja kääräisen vaan kaikki paperiin sitten hieman ennen joulua. Lapsille meillä on sääntö, että saavat maksimissaan yhden lahjan per antaja ja toivotaan aineettomia lahjoja turhien juttujen sijaan. Nyt on ensimmäinen joulu, kun Dante on osannut toivoa lahjoja, ja hän on toivonut maltillisesti kahta asiaa: sinistä kaivuria ja sinistä pastaa. Enpä tiedä mistä joulupukki-raukka joutuu etsimään sinistä pastaa. Myttynen saanee omat lahjansa tänä vuonna pitkälti aineettomina, vauvauinti-harrastuksina ja rahastosiirtoina.

Musta on ollut hauska katsoa ja kuunnella joulustressin hiljaista alkamista, kun itse en stressaa joulusta lainkaan. Normaalisti mä oon just se häseltäjä ja hulluna asioita suunnitteleva, mutta jotenki joulun suhteen meen aina vähän rennolla ja sellaisella huolettomalla suhtautumisella. Kunhan ruoka on hyvää ja kaikilla on hyvä mieli. Teen joulumenun todennäköisesti muutama päivä ennen joulua, jouluviinit on jo odottamassa viinikaapissa ja joulupukki-hommat on jo sovittu. Joululahjojen osana olevat kuvakirjat odottavat vielä tekijäänsä, mutta eiköhän ne ehi tänäkin vuonna mukaan lahjapaketteihin. Joulusiivouskaan ei aiheuta paineita, koska se ei oo mikään prioriteetti, vaan stressitön ilmapiiri on.

Pienet valot esim. kattaukseen / Hopeinen joulutähti / Vaalea joulukukka

Kodin koristaminen jouluiseksi on yksi mun lempijuttuja. Tänä vuonna ostettiin iso tuuhea tekokuusi, joka palvelee monta vuotta tästä eteenpäin ja joulukoristeita on jo vuosien takaa äidiltäni meille siirtynyt. Joulukranssin oveenkin jo hankin, mutta jotain pikkujuttuja vielä uupuu. Mun joulukoristeet on enemmän linjaa valkoista, hopeista ja kultaa, sillä perinteinen punainen ja vihreä ei ole mun juttu kuin pienessä määrin.

Esittelen vähän meidän kotia joulutunnelmissa lähiaikoina 🙂

Black Friday-viikon alkaessa tänään, oon kyttäilyt kivoja alennuksia jo ennalta katsomiini tuotteisiin ja muutamiin joululahjoihin. Elloksella on Black Fridayn kunniaksi paljon erilaisia alennuksia koko viikon.

Koodillani 405451 saatte Black Friday alennusten päälle vielä lisäksi -5% tämän viikon ajan 🙂 Täältä ja täältä löytyy paljon lisää näitä ihanuuksia. 

Kommentit (2)
  1. Tykkään kans joulusta, ja joulu on musta juuri rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa. Kodin laittaminen joulun tunnelmaan jo marraskuun aikana on mustakin ihana osa joulun odotusta. 🙂 Stressaavaa joulusiivousta (joka sisältää kaikki kaappien ja viimeisen nurkan läpikäymiset) en ole ikinä ymmärtänyt. Miksi kaapit pitää siivota juuri ennen joulua? 😀 Ehkä se on vanhemman sukupolven juttuja. Ihanaa joulunodotusta! 🙂

  2. Tykkään myös joulusta tosi paljon, meillä on kuusi myös jo koristeltu. Muutaman rusetin kävin vielä siihen ostamassa. Parasta joulussa on yhdessä olo, hyvä ruoka ja kiireettömyys. En tosiaan vietä päiviä kuuraten kaappeja, perussiivous riittää meille. Odotan esikoista ja LA on 13.12, saa nähdä milloin bebe päättää syntyä. Sen vuoksi tämä joulu on erityinen ❤

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *