Juhlahumussa!

07. elokuuta 2008…

Istuin toisella silloisista työpaikoistani lakifirmassa. Tuurasin elokuun firman respaa, joka oli lomalla, oli torstai, olin tehnyt kaiken mieleeni edes osittain juolahtavan jo valmiiksi ja tylsyyksissäni selailin silloista Tyylitaivas-sivustoa. Olin sitä kautta löytänyt mm. Nelliinan Vaatehuone -blogin, ja yritin etsiä sieltä aina sitä täydellistä blogia. Kun tajusin, etten sellaista tule löytämään, päätin perustaa sellaisen.

Täydellinen siitä ei ehkä tullut, mutta täydellisen tärkeä pala mun elämää siitä tuli.

Screen Shot 2013-08-06 at 20.44.35.png

Alku oli kyllä aika rämpimistä, näin viiden vuoden kohdalla ajatellen. Mulla ei ollut mitään helvetin hajua siitä, miten blogi edes perustetaan. Surffailin bloggerin sivuja ja jotenkin onnistuin luomaan pohjan, joka mua ei inhottanut. Sitten kirjoittamaan. Ensimmäisen postaukseni olen kirjoittanut samalta istumalta sinä iltapäivänä, työkoneelta. Kuvia siinä ei ollut, mutta ennustus siitä, mitä tuleman pitää, oli aika lailla osuva. Oikein nauratti lukea tätä tekstiä eilen. Sen lisäksi, että silmiin lävähti nostalgian kyyneleet, tajusin, että olen ollut viisi vuotta itse valitsemallani tiellä, ja viiden vuoden ajan on toteutunut oikeastaan kaikki se, minkä kirjoitin jo ensimmäiseen postaukseen.

Olen osannut ennakoida mitä tulen kirjoittamaan, ja etten tule kuitenkaan pysymään muotiblogin ruodussa. Osasin jo nähtävästi elämäni ensimmäisiä blogirivejä kirjoittaessa ennakoida, että persoonani ja ulosantini tulevat varmasti jakamaan mielipiteitä. Olen jotenkin niin ylpeä siitä, että osasin jo tuolloin ajatella, etten ole valmis kulkemaan kenenkään muun määrämäällä polulla, ja mulle onkin koko mun blogihistorian ajan ollut tärkeintä tehdä kuten minä haluan, ei kuten muut minun haluavat tekevän. Tapu tapu selälle epävarmalle 20-vuotiaalle nuorelle.

Nimen repäisin aivan tyhjästä, silloisesta lempinimestä vääntämällä, ja vaikka ajoittain nykyään sitä vihaankin, se on ja pysyy aina samana. Tämä on Mungolife. Ei se tarvii sen kummempia selityksiä enää.


Desktop

Mua harmittaa niin paljon, ettei mulla ole enää ensimmäistä banneria. Tai yhtä niistä ensimmäisistä. Yhtä niistä, missä oli aina se yksi mangusti kuvissa, muistatteko? Bannerityylissä pitäydyin pitkään samassa, kuvia Picasalla tehtynä kollaasiksi. Vasta tänä kesänä irtauduin siitä, ja otin käyttöön hieman yksinkertaisemman bannerin, jota toivottavasti muistan vaihdella vaikkapa kuukauden parin välein. Picasa 3 oli mun elämäni ensimmäinen kuvankäsittelyohjelma, jonka latasin, ja sillä työskentelin aika pitkään. Tänä kesänä tuli muutos siihenkin, nimittäin latasin vihdoin Photarin, ja olen pienen lapsen lailla ihmetellyt kaikkia sen upeita mahdollisuuksia! Bannereissa tämä ei vielä ole näkynyt, mutta katsotaan, josko tästä kuvankäsittelytaidot alkaa paranemaan.

Yhden päätöksen tein jo 5 vuotta sitten, ja samaa mieltä olen edelleen. Itseäni en ala photarilla korjailemaan. Voin säätää kuvan valotusta, lisätä reunuksia tai kroppailla kuvia, mutta itse tulen olemaan juuri sellainen kuin olen, omine kauneusvirheineni ja huonoine kohtineni.

Desktop2

Mungolifen ensimmäinen asukuva ja viiden vuoden kohdalla viimeisin asukuva, joka ei suinkaan jää viimeiseksi. On jotenkin karua katsoa tätä eroa. Kuvissa ei ole vain ulkoisesti aivan erinäköinen ihminen, vaan myös sisäisesti aivan eri tyyppi. Kuvien taustaa tulee nykyään vähän mietittyä, samaten kuva-asetuksissa on kehitystä jonkin verran huomattavissa. Kun ensimmäinen kuva on räpsäisty menemään jollain ikivanhalla pokkarilla, on nyktään pelivälineenä järeä puoliammattilainen järkkäri ja varta vasten asukuvien kuvaamista varten hankittu objektiivi. En edes aloita tuosta elämäni ensimmäisestä asukuvasta, se olkoot sellainen kuin on. Kai olin silloin omasta mielestäni tyylikäs. Saatan nauraa kihertäen tuolle oikeanpuoleiselle ihan yhtä paljon viiden vuoden päästä. Hiusten väri on vaihtunut tien varrella, varmuutta itseensä on tullut noin neljäsataa kiloa lisää. Olen löytänyt hiustyylini, meikkini, vaatteeni, itseni. Asukuvat ovat aina olleet tän homman pohja mulle, ja tulee aina olemaan. Vaikka välillä miettii itsekin, onko tässä edes mitään järkeä, ketä kiinnostaa. Kaipa tää sitten kuitenkin kiinnostaa, jos viidessä vuodessa on menty 60 000 viikkolukijaan.

2555144569

7. elokuuta 2013:

Olen siskoni kanssa lomalla Thaimaan auringossa ja mietin, miten paljon elämäni onkaan muuttunut tämän pienen viiden vuoden takaisen päähänpistoni seurauksena. En sano, että elämäni on parempaa tai jotenkin hienompaa kuin mitä se olisi voinut olla. Se olisi voinut olla vaikka mitä. Tiedän vaan, että tämän blogin aloittaminen oli yksi elämäni tienristeyksiä, ja vaikka välillä kiinnostaakin, missä olisin ilman tätä, en koskaan haluaisi sitä selvittää.

Viidessä vuodessa on tapahtunut niin paljon. Toisaalta, se on viidesosa mun elämästä, joten ehkä on ihan täysin loogista, että muutosta on tapahtunut. Onko muutos ollut parempaan vai huonompaan, sitä en osaa itse määritellä. Jokaisella lienee siihen oma mielipiteensä, ja vaikka muutamat tuntuvat nostalgisesti kaipaavan vanhaa Mungo-Annaa, niin itse huomaan joka päivä enemmän ja enemmän olevani onnellinen juuri tällaisena kuin olen. Sanelen itse elämäni ja sen kuka olen, enkä anna muiden puuttua siihen.

Viiteen vuoteen mahtuu paljon upeita hetkiä ja paljon todella tylyjä hetkiä, sellaisiakin joiden aikana olen ajatellut laittavani pillit pussiin. Olen kokenut kiusaamista, ahdistelua, julkista nöyryyttämistä, ilkeitä kommentteja, uhkailuja, surkeita työyhteisöjä ja vaikeita hetkiä. Olen joutunut elämään omalla valinnallani julkisesti silloinkin kun henkilökohtaisimmilla puolilla on ollut myrskyä. Mutta. Olen tavannut upeita ihmisiä, päässyt mielettömiin tilaisuuksiin, saanut toteuttaa unelmiani, saanut matkustaa enemmän kuin moni elämänsä aikana ja ennen kaikkea olen saanut tehdä mitä rakastan; ensin harrastuksekseni sitten työkseni.  Ja minä en olisi minä, jos tätä blogia ei olisi. Se tekee tästä minulle erityisen tärkeän.

On uskomaton ajatus, että tässä on mennyt viisi vuotta. Minne ne katosivat?

happy-birthday-wallpaper

Tärkeimpiä virstanpylväitä mun blogilleni oli siirtyminen Rantapallon alle bloggaamaan, eikä mulla ole kyllä mitään mielenkiintoa täältä ikinä poistua. Olen löytänyt juuri sen yhteisön/kanavan, jolla haluan blogata, ja joka tekee Mungolifesta juuri sellaisen kuin se on. Kiitos paljon Rantapallolle, joka luotti minuun tehdessään minusta lippulaivabloginsa lähes kolme vuotta sitten. Yhteistyö on ollut yksi elämäni parhaita asioita.

Tämä vuosi on ollut omalla tavallaan elämäni paras ja ehdottomasti kamalin. En ole henkilökohtaisia asioita täällä eritellyt, enkä niitä tule tänne erittelemäänkään. Kyllä pitkäaikaiset lukijat huomasivat muutoksen minussa, sillä se heijastui myös blogiini. Onhan tämä kuitenkin niin monella tavalla minua itseäni. Blogissa näkyi minun mielialojeni notkahdus tavallista suuremmalla kiukuttelulla (minäkin olen vain ihminen) ja tietynlaisella mielenkiinnon lopahtamisella. En tiedä miksen laittanut blogia tauolle. En osannut. Tästä on tullut niin vahva osa minua, että vaikka inspiraatio olisi hukassa ja olisi rankka aika, niin ajatus bloggaamattomuudesta ahdistaa melkeinpä vielä enemmän. Tuntuu, että tässä alkukesästä iski jonkin sortin burnout, vaikken ko. termiä haluakaan käyttää. Oli vaan liikaa kaikkea, työssä, opiskelussa, rakkaudessa, kaikessa. Alkuvuodesta tietynlainen toipuminen on vaatinut pikkuruisia askelia, joilla olen taas päässyt takaisin siihen state of mindiin, jossa haluan olla. Laserleikkaukseni jälkeen totesin, että nyt näen vihdoin kaiken kirkkaasti ja halusin ulottaa sen myös sinne puolelle, minne ei näe silmillä, vaan ainoastaan sydämellä. Henkisen tasapainon löytäminen ei tapahdu yhdellä päätöksellä, mutta tässä kesän mittaan olen ottanut askelia koko ajan siihen suuntaan, jonne ajatusteni kanssa haluan mennä. En tiedä, onko ne nämä tämän kuun merkkipäivät vai ystävieni hokemisten hyväksyminen, mutta tässä viime viikkoina on tapahtunut jotenkin merkittävää siirtymistä eteenpäin niistä asioista, jotka vetivät alas koko alkuvuoden. Ja se on toivottavasti näkynyt blogiinkin 🙂

Näin viiden vuoden portaan kohdalla halusin tehdä tiettyjä muutoksia. Yksi niistä oli vanhojen postausten sulkeminen, se, että tätä voisi jatkaa ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Ei minkään erityisen syyn takia, kunhan vaan kaipasin ehkä freshiä alkua täälläkin. Kuitenkin, niin moni teistä toivoi, että Aussi-vuosi jäisi tänne, joten en nyt ala mitään piilottamaan. Olen julkisesti elänyt viisi vuotta, antaa sen näkyä.

Teemaan on tullut pieniä muutoksia, vaikka se on edelleen työn alla pikkuisen. Mobiiliversio launchataan ihan näinä päivinä, ja siivoilen hieman rönsyilevää sivupalkkia ja muita juttuja. Tekstipohja ja kuvakoot on säädetty mielestäni hirveesti paljon paremman näköiseksi, ja kun teemakin saadaan uudistettua, koko homma on valmis.

Samalla olen päättänyt tehdä muutoksen siihen, miten minä bloggaan. Olen ihmisenä sellainen, joka kaipaa organisoimista ja rutiineja. Kuitenkin blogi on osaltaan tehnyt elämästäni täysin rutiinitonta. Teen välillä blogijuttuja jo aamuseiskalta, välillä vielä aamukolmelta. Haluan nyt kokeilla bloggaamista niin, että kirjoitan varsinaisia postauksia arkisin 9-17 välisenä aikana, samalla ottaen niiden kaipaaman ajan kommenteille ja meileille jne. oheissäätämiselle. Haluan pyrkiä siihen, että ajastan viikonlopun postaukset ja pidän viikonloput vapaina, niinkuin missä tahansa muussa työssä! En muista, milloin elämässäni on viimeksi ollut päivä, jolloin en olisi tehnyt mitään blogiin liittyvää. Toivon, että tällaisella itseni organisoimisella saan nostettua eniten iskua kokeneen osaston, kommentteihin vastaamisen ja niiden julkaisun, takaisin normaaliin ruotuun. Tästä päivästä lähtien tavoitteena on julkaista ja vastata kommentteihin seuraavana arkipäivänä. Minua itseäni ärsyttää niiden jatkuminen jäljessä laahaaminen, sillä minulle kommentit ovat tämän homman sokeri ja suola!

Itseni tuntien tulen varmasti päivittämään livekuulumisia viikonloppuisin pikapostauksina ja varmasti tylsinä hetkinäni (hah!) poikkean näistä suunnitelmista. En ole hakannut itselleni kiveen mitään, vaan ennemminkin rakentanut hieman osviittaista mallia sille, miten haluan tätä jatkaa.

Viiden vuoden kohdalla olen kehittynyt bloggaajana huimasti. Kuvien käsittely on ihan eri tasolla kuin ennen, ja tekninen puoli on muutenkin kehittynyt. Olen kehittynyt valokuvaamisessa ja postaukset ovat mielestäni nykyään aivan eri mittapuilla mitattavissa kuin ennen. Kuitenkin, olen bloggaajana vasta ihan puolivalmis. Toivon, että tämä uusi malli blogata tekee minusta paremman bloggaajan ja blogista mielenkiintoisemman luettavan. Mulla on paljon ajatuksia siitä, minkä verran bloggaaminen on muuttunut vuosien varrella, mutta jätetään ne omaksi tekstikseen.

Koska jos jotain olen viiden vuoden aikana oppinut, on se, että te lukijat teette tästä Mungolifen. Mä olen Anna, tämän blogin ohjaaja ja tuottaja, mutta te olette yleisö, josta saan suurimman inspiraationi, ja jonka lojaliteetti ja lukijana pysyminen on mahdollistanut sen, että Mungolife on nyt tällainen nuorivanha, juuri tällä hetkellä minuutilleen 5-vuotias blogi. Joka on mulle järjettömän arvokas.

1363699145_bouquet_of_pink_roses

Kiitoksia siis teille kaikille näistä menneistä vuosista, olitte sitten mukana jo elokuussa 2008 vai vasta tuoreita seuraajia. Jollakin huimalla tavalla olemme yhdessä tehneet tästä mun elämäni yhden tärkeimmistä asioista. Kiitos siitä!

Kiitos perheelleni, joka on kestänyt tätä touhua ja tukenut minua aina eteenpäin tässä. Kiitos myös ystäville, jotka ovat auttaneet minua kehittymään tässä ja ottaneet niin upeasti vastaan tän mun tekemiseni aina. Suuren suuri kiitos mun siskoille ja mamalle sekä muille hovikuvaajille vuosien varrella siitä, että olette auttaneet minua tuottamaan sisältöä. Kiitos erityisesti Rantapallolle ja Janille siitä, tästä mahtavasta yhteistyöstä, joka vei blogiani niin monia askelia eteenpäin!

Ennen kaikkea, kiitos kaikille ihanille lukijoille tuesta, lojaaliudestanne ja kaikista ihanista sanoistanne vuosien varrella! Olette korvaamattomia! ♥

Tässä vaiheessa (hahah, 2008 mun mielestä about 20 riviä oli litanja…köhh..) annan sanan teille! Kauanko te olette olleet mukana? Miksi tulitte? Miksi jäitte? Mikä on ollut parasta/huonointa? Mitä kaipaatte takaisin/lisää? 

Kun blogia ei voi lahjoa, niin haluttiin tehdä pieni syntymäpäivälahja blogin lukijoista jollekin, perinteen mukaisesti. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan siis Aurinkomatkojen 300 €:n arvoinen matkalahjakortti 🙂 Sillä saa jo aika hyvän alkupääoman reissuun jos esimerkiksi Rantapallon äkkilähtöhaun on uskominen! Vastailla voi vaikka tän meidän reissun loppuun asti, eli 15.8 asti!

Paljon paljon pusuja kaikille todella nostalgisen liikuttuneelta Mungo-Annalta! ♥

(Postauksen kuvat istockphoto.com)

Kommentit (786)
  1. Moikka! Ihana postaus, hyvin kirjotettu, like always!

    Muistaakseni löysin sun blogin 2011? Olit Ausseissa silloin ja mä olin aivan että ”WOW, vihdoin joku suomalainen joka on vaan lähteny jonnekki ulkomaille ja rakentaa elämää siellä”. Jäin tosiaan heti koukkuun ja selailin tuona iltana läpi sun kaikki postaukset. 😀 Mikä päällimmäisenä viehätti oli sun kuvat sekä pukeutuminen. Kuvat olivat niin kirkkaita, hyviä ja se tapa millä pukeuduit sai mut heti jäämään! + vielä tekstit. Tykkäsin ja tykkään edelleen kun aina välillä tulee näitä postauksia jossa sä saat mut pysähtymään ja todella miettimään. Kiitos siitä Anna! 🙂
    En muista yhtään mitä kautta sun blogiin joudun mutta kiitos siitä ihmeestä ja kaikista näistä vuosista! Oot tosi iso inspis siitä että elämässä kantsii tehdä töitä matkustamisen ja unelmien eteen. En voi muuta sanoa kun että jatka samaan malliin! Kiva kun aina uusia juttuja tulee (kuten noi sun kuvat nykyään, teksteineen ja kaikkineen, IHANAT!)
    Pitäkää hauskaa siellä Thaimaassa siskos kaa! 🙂

    Elina

  2. Heippa ja onneksi olkoon blogin pitkään kestäneestä taipaleesta!
    Aloin itse kiinnostua blogeista 2009 jota kautta sitten tutustuin blogilistan blogeihin. Selaisin aikani erilaisia blogeja ja jotenkin sitä vain jäi koukkuun. Mungolife on inspiroiva ja elämänmyönteinen blogi, ehkäpä se oli juuri se syy miksi jäin seuraamaan blogiasi.

    Kaikkea hyvää sinulle Anna! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *