Kaksi täydellistä vauvaa – kaksi täydellisen erilaista vauvaa

Nyt kun Mytty on huomenna 6kk, niin ajattelin tehdä tällaisen pienen koosteen siitä, millainen on ollut ensimmäinen 6kk toisen vauvan kanssa verrattuna ensimmäiseen. Pojillani on 2,5 vuoden ikäero, joten heitä on helppo vertailla keskenään, sillä Danten vauvavuosi on vielä tuoreessa muistissa. Heissä on paljon samaa, mutta myös hurjasti eroja. On jännä välillä miettiä, ovatko nämä erot synnynnäisiä vai vauva-aikansa tuotosta. Ajattelinkin hieman kirjoitella siitä, miten erilaisia nämä meidän ihanat pikkumiehet ovat.

Äitin poika vs. Kaikki käy

Mytty on iiiiiihan heittämällä äitin poika. Ollut alusta asti. Sylikissa ja aivan tosi kiinni mussa. Tykkää olla sylissä ja minun lähelläni. Itku tai kitinä loppuu heti kun äiti on näkyvissä, tai sitten väsyneenä päinvastoin alkaa kun haluaa olla sylissäni ja vaatii sitä. Tällä hetkellä nukahtaa hetkessä mun sylissä tai kainalossa, mutta isi voisi välillä seisoa vaikka päällään, eikä vauvalle tulis uni. Huuto saattaisi tulla kyllä, eikä hevillä välttämättä loppuisi. Yhdessä vaiheessa ei suostunut lainkaan unille mieheni kanssa, nyt menee jo paljon paremmin. Päiväunille nukahtaa helposti vaunuihin tai syliin, mutta iltaisin ollaan äitin sylihiiri. Hän on todella vahvasti sidoksissa minuun, minkä voisi kuvitella häiritsevän tai ahdistavan, mutta se ei ahdista tippaakaan. Mieheni nauraa, että olen enabler ja annan Mytylle periksi sekunneissa enkä koskaan halua hänen itkevän. Ihmekös tuo on niin sylikissa. On mulla ihan järkeviäkin ajatuksia ollut tässä. Imetyksen, tai no pumppauksen, tehostamiseksi pidin häntä mahdollisimman paljon lähelläni ja ihollani ja jonkin aikaa hän nukkui kanssamme, jotta pystyin helpommin imettää öisin ja maidontuotanto pysyi parempana kun hän oli vierelläni koko yön. Mulla myös koko ajan venyi tän kohdalla ”vieroittaminen”. ”Alle 3-kuinen saakin olla koko ajan äidin kanssa, se tarvii syliä, se on tottunut olemaan mun osana” muuttui sellaiseen ”alle 6-kuinen on niin pieni, ei sitä tarvii vielä erottaa äidistä..” -höpötykseen 😀 En oo missää vaiheessa janonnut vielä yksinoloa tai vauvastani erossa oloa, joten hänen läheisyydenkaipuunsa ei yhtään ahdista, eli en myöskään tee asialle mitään.

Dante oli aivan erilainen. Kyllä hänkin viihtyi kanssani ja lähelläni, mutta hän viihtyi pidempiä aikoja itsekseen lelujen kanssa ja Dantelle oli aina ihan sama oliko äiti, isi vai mummi, syli kun syli kelpasi. Dantea nukutti itse asiassa useammin mieheni kuin minä. Myttyskän kanssa mieheni on ollut ajoittain melko aseeton, sillä unille meno on saattanut olla yhtä huutoa isin kanssa, mun sylissä rauhoittunu heti ja nukahtanu muutamassa minuutissa rauhallisesti tuhisten. Tän on huomannu kaikki muutkin. Mua seurataan katseella huoneen poikki ja koko ajan kun luon katseen Myttyskään, hän oikein sädehtii hymyään mulle. Sylissä painautuu ihan minuun kiinni aina.

Haluaisin ajatella, että olin Dantelle yhtä hyvin läsnä ja olin häneen ihan yhtä pökerryttävän rakastunut jo vauvana. Kuitenkin luulen, että äidiksi tulon myötä mun päässä risteili tuhat ja yksi ajatusta, enkä osannut nauttia vauvakuplasta ihan samalla tavalla ensimmäisellä kerralla. Pelkäsin sitä sitoutumista jonkin verran ja ehkä se välittyi myös tilanteessa vauvalleni. Tai sitten hän oli aina jotenkin itsenäisempi ja siksi minun oli helppo antaa tilaa hänelle enemmän? Nyt antauduin vauvakuplalle täysin ja pesin vaan vauvan kanssa ja nyt edelleen vietän koko ajan vauvan kanssa, enkä edes halua olla erossa. Ehkä tässä on tietyllä tapaa sellainen varovaisuus sen suhteen, että tämä saattaa hyvinkin olla meidän viimeinen vauva. Emme ole mitään vielä päättäneet. Siksi suhtaudun kaikkiin näihin hetkiin lämpimän kaiholla jo nyt. Ehkä sellainen hetkessä eläminen on ollut enemmän läsnä? Vai olenko vaan heti kokenut hänen tarvitsevan minua enemmän ja ollut enemmän läsnä? Eipä näitä kai kukaan osaa sen tarkemmin selittää, joten en osaa sanoa onko kyseessä vain jokin ero pojissani vai kaikkien olosuhteiden summa.

Tyytyväinen syöjä vs. Ruokahaluton rääpäle

Dante ei koskaan ollut mikään superhyvä syömäri. Mun lapsi ei koskaan osannut vetästä sosepussia tyytyväisenä naamariinsa, vaan ruokailu on aina vaatinut vanhemmilta sekä hermoja ja malttia, että välillä kikkailua. Mutta ihan vauvana toi söi hyvin. Muistan vielä kun mulle tultiin kommentoimaan, että Danten 125 ml ruoka-annos oli ihan liikaa (oli siis ehkä 3-viikkoinen silloin), mutta en jaksanut kuunnella vaan annoin lapsen syödä sen mitä halusi. Dante söi mielellään rinnalla, söi paljon pullosta ja oli ylipäätään hyvä syömään rintamaidon aikana. Mulla ei sen kaa ollu ikinä ruokahuolta ja tissilakkokin meni sillä hyvin nopeana ja kevyenä ohi. Nyt ollaan jouduttu koko ajan laskenut Myttyskän ruokia ja maitoaikana oli vaan todettava, että hän syö auttamatta vähemmän kuin suositus. Toisaalta paino on koko ajan noussut ja hän näyttää mun mielestä oikein sopivalta, juuri sellaiselta vauvamaisen pullealta ja viikkorulliakin löytyy. Jossain vaiheessa stressasin lähes päivittäin hänen syömistään, pumppasin tosi tarkasti niin, että imetys+pumppauskertoja tuli päivässä se 8 ja laskin jokaisen syödyn millin. Ei olla kertaakaan päästy päivässä lähellekään tavoitetta. Soseita tää söis mielellään vaikka kuinka, joten aika nopsaan mentiin maistelusta ihan kiinteiden syömiseen. En vieläkään oo valmis luopumaan imetyksestä ihan täysin, vaikka se on enää vaan joku murto-osa siitä mitä se voisi olla. Nykyisin hän käy rinnalla enää kerran vuorokaudessa, ja huomenna mä lopetan myös pumppaamisen ja hyvästelen ton rintapumpun erittäin mielelläni. Yöllä vielä imetän, päivisin lakkasin jo yrittämästä siinä 3 kuukauden lakkoilun kohdalla, ja nyt tyyppi syö neljä kertaa päivässä kiinteitä, korviketta ja käy yöllä hörppimässä rintamaitoa. Huoh. Ei tää vieläkään valveilla ollessaan oo yhtään kiinnostunut maidosta missään muodossa, ei pullosta eikä suoraan tissiltä. Maito menee tällä hetkellä aika lailla unen läpi tai nukahtessa, mutta onneks jo ihan hyviä määriä, kun kerralla voi mennä jopa 150 ml.

Levollinen nukkuja vs. sykliheräilijä

Onneksi molemmat meidän pojat on ihan vauvasta asti nukkuneet tosi hyvin, ainakin verrattain. On varmasti parempiakin nukkujia. Molemmilla on syntymästä asti (ja itse asiassa jo raskausajalta asti) ollut selkeä vuorokausirytmi; yöt nukutaan, päivisin nukutaan päikkäreitä. Dante nukkui aina yhdet hyvät pitkät päikkärit ja muut miten sattuu. En muista Dantelta mitään unihulinoita sen kummemmin, mutta oon saattanut vaan unohtaa. Myttynen nukkuu 3 päikkärit päivässä. Aamulla herättyään noin tunnin-kahden päästä yhdet unet, päivällä 2-3 tunnin unet ja iltapäivällä vielä 30 min. MUTTA. Tää ei oo mitenkään ennakoitavissa. Välillä saattaa herätä syklin päättyessä ja jos häntä ei oo kärppänä nukuttamassa takaisin, niin sitten hän ehtii herätä kunnolla. Herää tosi usein 35-45 min päästä nukahtamisesta ja pitäisi laittaa takaisin unille, eikä oikein osaa nukahtaa itse takaisin. Nukahtaa toki syliin ihan sekunneissa uudelleen, mutta jos häntä ei olla heijaamassa unille, hän herää siihen ekan unisyklin loppumiseen. Öisin Dante heräili tässä vaiheessa enää kerran syömään. Mytty herää kahdesti tai oikeastaan kolmesti tankkaamaan sitä maitoa, joka ei kelpaa päivällä. Mytty nukkuu 19.30-8 ja sinä aikana syö yleensä vielä kolme kertaa, eli joskus 21-22 aikaan, 03 ja 06.

Lisäksi tää on sykliheräilyn lisäksi ihan mahdoton reagoimaan unissaan opittuihin juttuihin. Oon nukkunut taas vesikauhuisen pesukarhun vieressä aika monta yötä tai siltä se ainakin tuntui. Vauva kierähtää vatsalleen ja jää nukkumaan mahalleen (jolloin minä en nuku vaan valvon vieressä, että happi kulkee) tai sitten häntä alkaa kiukuttaa mahallaan. Tai hän yrittää ryömiä unissaan ja sitten pyörii ku hyrrä napansa ympäri siinä mahallaan. Ja heti takaisin selälleen käännettyään, pitää aloittaa sama rumba. Oon välillä vieläkin luovuttanut ja iskenyt tyypin aamuyöllä hetkeksi kapaloon nukkumaan. Rauhottuu sinne onneksi heti. Dante oli paljon rauhallisempi nukkuja tältä osin. Dante nukahti helposti itse ja osasi nukahtaa herättyään uudelleen itse. Mytty tarvii siihen mua ja välillä herää heti jos lähden vierestä. Oonkin jättänyt aina viereen mun rintamaidon hajuisen topin ja uni on maistunut se unikaverina aina paremmin.Vaikka saan Mytyn unille aika kellontarkasti 19.30, se ei todellakaan tarkoita sitä, että ilta menee sitten ilman vauvaa. Ehei. Välillä toi posottaa syvää unta monta tuntia ja välillä juoksen hänen pinniksellään 10 min välein, koska hän vaikeroi ja rauhoittuu mun läsnäoloon. Toki nyt meillä tuli kaksi hammasta alarivistöön läpi, että ehkä sekin on haitannut tätä tekemistä.

Samaa maata

Monessa asiassa pojat on samanlaisia. Molemmilla on tosi kova kiire liikkua, istua ja olla koko ajan ihan kärppänä ja seurata tilannetta. Ei nää oikeen oo kumpikaan ikinä möllötellyt. Myttykin on sellainen ihme tikka, joka on koko ajan ihan tarkkana seuraamassa pää pitkällä mitä nyt tapahtuu ja reagoi kaikkiin ääniin ja valoihin hirveän tarkkaavaisena. Molemmat on myös vähän ”kaikkimullehetinyt”-tyyppejä, että perkele jos se ryömiminen ei kerralla onnistu niin menee hermo. Molemmat on tosi aktiivisia ja seurustelevia vauvoja, mutta eri tavalla. Mytty on tosi hymyileväinen ja on koko ajan jotenkin yhtä hymyä, Dante taas oli paljon enemmän varovainen seuraaja, jota kiinnosti kaikki, mutta ei välttämättä samalla tavalla tarvinnut olla siinä tekemisen keskipisteenä. Dante istui paremmin tässä vaiheessa, Myttynen liikkuu vakuuttavammin tässä vaiheessa. Selkein ero on itsesuojeluvaistossa. Dante ei koskaan lyönyt päätään oppiessaan istumaan tai liikkumaan. Se jännitti jotenkin aina niskansa, jos alko kippaamaan ja mittasi katseellaan sata kertaa ennen ku kokeili jotain. Mytty painaa toheltaa ihan mitään mittailematta ja on koko ajan vähän kiipelissä jo nyt. Ja siis kaatuessaan istuma-asennosta taaksepäin, se levyttää ihan kokonaan eikä todellakaan mitään jännitä päätään turvaan. Tossa se tirvas itelleen mustelman silmän alle yks aamu lelun kanssa leikkiessään ja onnistui melkein lentämään mun sylistäkin jo. Ja siis nää on molemmat sellaisia, että koko ajan pitää nähdä kaikki, kääntyillä sylistä näkemään paremmin, punkea ylös seisomaan ja istumaan ja koko ajan koheltaa jotain. Kumpikaan ei juurikaan oo itkeskelly vauvalla, Mytyllä tällä hetkellä menossa vahva valitusjakso, kun hampaita kutittaa eikä pääse niin vauhdilla liikkeelle kuin haluaisi. Sikäli siis ihan veljekset kuin ilvekset.

Se on oikeesti jännä, miten erilaisia nää lapset kuitenkin aina on. Samat geenit, samanlainen ”kasvatus” vanhemmilta alusta asti. Tai no okei, ehkä ollaan höllätty monessakin asiassa toisen lapsen kohdalla. Apua. Niin vaan he ovat kuitenkin ihan erilaisia yksilöitä. Molemmat aivan yhtä rakkaita. Paperilla jos pitäisi sanoa, niin Mytty on ”vaikeampi vauva”vahvan tissilakkoilun ja minuun vahvan kiintymyksensä vuoksi. En kuitenkaan koe tätä hänen vauva-aikaansa sen rankemmaksi tai vaikeammaksi kuin edellistäkään ja erot on loppujen lopuksi ensinnäkin aika marginaalisia ja toiseksi hyvin pitkälti kiinni omasta asenteesta.

Mielenkiintoista nähdä millä lailla pojat on erilaisia luonteeltaan sitten isompana, nythän näiden vertailu on hyvin pitkälti turhaa kun on mahdotonta sanoa mikä liittyy mihinkin ja mikä on heidän omaa luonnetta ja mikä eroa omassa suhtautumisessani.

Ulkonäöllisesti näissä on jotain samaa, eli veljeksiksi uskoo helposti, mutta on nää ihan erinäköisiä silti. Isoin ero on tukassa. Dantella oli syntymästä asti ihan överi tukka. Sellanen paksu, joka sojotti joka suuntaan pystyssä ja oli alusta asti karkean tuntuinen. Se onki ollu kohta 3 vuotta aikamoinen tukkajumala, kun tota tukkaa on vaikka kuinka ja sitä saa olla aina leikkaamassa ja vetämässä silmiltä. Vauvana se sojotti rasvaisena aina piikkisuorana ylöspäin, vaikka sitä ois kuinka pessy. Adrianilla on vuorostaan silkkisen pehmeä tukka, joka on aina päätä pitkin ja tukkaa on toooooosi paljon vähemmän ja se on ihan punainen! Mielenkiintoista nähdä tuleeko hänellekin vahva ja paksu tukka tästä huolimatta vielä. Adrian myös on koko ajan ollut hieman lyhyempi ja pienempi kuin Dante. Dante käytti samoja vaatteita selkeästi nuorempana ja Adrian on koko ajan jätättänyt pituudessa hieman. Ulkonäöllisesti Dante on pala mieheni sukua meidän suvun nenällä, Mytty taas meidän suvun näköinen mutta mieheni nenällä. Meidän suku on selkeästi lyhyempää kuin mieheni, joten mielenkiintoista nähdä jatkuuko pituuskehitys näin.

Ensimmäisenä puolena vuotena vauvavuotta tää on ollut mun mielestä aivan yhtä ihana kuin Dantenkin. Tietyllä tapaa Danten oli paljon rankempi, koska hänellä oli refluksivaivaa ennen kielijänneleikkausta, mutta muuten hän oli erittäin helppohoitoinen ja tyytyväinen vauva. Nyt oman lisänsä on tuonut taaperon ja vauvan kanssa arjen tasapainottelu, mutta vielä mennään ihan hyvillä energioilla tätäkin vauvavuotta♥

Siitä teille pikkutehtävä kuvien osalta, että kumpi on kumpi. Mulle hirveen helppoa, mutta onko teille? Molemmat pojat kuvissa 6kk +/- kolme päivää.

Kommentit (2)
  1. Meillä on pojilla sama ikäero. Samoja mietteitä ollut, kuinka samanlaisia j kuitenkin niin erilaisia voivat veljekset olla. Esikoinen oli äidin poika, rauhoittui ja nukahti heti äidin syliin, nukkui kahdet pitkät päiväunet aina kellontarkasti ja illalla vielä 30min torkut ennen iltapalaa yms. Yöunet nukkui 21.-10.30 kahdella syötöllä. Esikoinen oli vauvana myös varovainen ja harkitseva, osasi jo kävellä 1vuotiaana, mutta vasta 1v 4kk suostui kävelemään ilman että piti kädestä kiinni. Siihen asti istui aina alas jos ei saanut kättä.
    Kuopus ei viihdy sylissä, jos hermostuu niin huuto voi jatkua sylistä ja rauhoittelusta huolimatta kunnes vain yhtäkkiä loppuu kuin seinään ja on taas hymyilevä itsensä,nukkuu vain yhdet päiväunet 4h päivässä. Yöunet nukkuu 20.30-10.00 yhdellä syötöllä. Kuopus ei vielä ole lähtenyt liikkeelle, mutta vaikuttaa paljon ”rämäpäisemmältä” kuin veljensä, eikä hätkähdä kovistakaan äänistä. Ehkäpä siihen eroon vaikuttaa nimen omaan isoveljen ”siedätys” ja erimerkki.
    Molemmat ovat nukkuneet yönsä hyvin ja rauhassa, mutta päivissä se suurin ero.

    Niin ja omaan silmään ei vaikeuksia tunnistaa kuvista kumpi on kumpi, mutta toisaalta omassa lapsuudessani niin monta kertaa kuunnellut ”vertailua” sisaruksiin, että en kovin helposti etsi samankaltaisuuksia omistakaan pojista. Somia molemmat 😊

  2. maijamehiläinen2
    25.3.2020, 09:51

    Livessä puhuit että laitan Myttyskän 6kk-juhlakakun reseptin blogiin. Onko se mennyt multa ohi?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *