Kalliit pahat vihastuttavat laukut

Lueskelin tosiaan tässä viime viikolla aika paljon uutisointia ja keskustelua tämän case Belórf / Ranta-Aho -pidätyksen myötä, ja silloin mua rupes ihan hirveesti ärsyttämään yksi koko ajan esille nostettu asia, joka toistui jokaikisessä uutisessa ja keskustelussa. Se kävi ärsyttää, koska se on sellainen asenne joka on ärsyttänyt muutenkin paljon. Uutisissa, keskusteluissa ja kolumneissa ruodittiin Sofia Belórfin elämää kaikin mahdollisin tavoin, mutta yksi muistettiin aina. Merkkilaukut. ”…ollut ylellistä. Kaikissa kuvissa, mitä Sofia on julkaissut, hän on esiintynyt luksusmerkkivaatteissa päästä varpaisiin. Käsipuolessa on keikkunut toinen toistaan kalliimpia käsilaukkuja.” Netin ilkkumisissa Chanelit ja Vuittonit muistettiin mainita joka käänteessä. Mun piti kirjoittaa tästä Mielipidemaanantaissa, mut olkoot nyt niin, että se tulee tiistaina 😀

Näin merkkilaukkuharrastelijana asia toki hyppäsi silmään. Niin kuin se hyppää aina. Esimerkiksi tänään, kun eräälle seuraajalleni vastasin, että mielestäni kuivausrumpu on turha ja vastaukseksi sain sen, että on hassua miten kalliisiin laukkuihin satsaavana pidän kuivausrumpua sähkösyöppönä. Nää on tavallaan tosi eri asioita, mutta ne kumpuaa mun mielestä tosi samasta syystä.

Usein tuntuu, että juuri laukut saavat ihan ylettömän määrän naureskelua ja kuittailua osakseen. Toisaalta ymmärrän sen. Jos oma taloudellinen tilanne on sellainen, että pitää hieman laskea tarkemmin euroja, että riittää sähkölaskuun ja ruokaan, voi 4000 € maksava laukku tuntua aivan täysin käsittämättömältä hankinnalta ja genreä yhtään tuntematta se voi tuntua todelliselta rahan heittämiseltä tuuleen. Toisaalta kuitenkin myös taloudelliselta statukseltaan hyvässä tilanteessa ovat ihan yhtä kovia naureskelemaan asialle ja demonisoimaan laukkuja. En tiedä seuraanko keskustelua värittyneesti, mutta jostakin syystä juuri laukut keräävät sen suurimman paheksunnan. Ei kalliit harrastukset, prätkät, autot tai vaikkapa keräilyesineet kuten taide, kirjat tai vaikka jalometalliset korut.

(Chanel Mini Rectangular dark beige, lampaannahkaa; Balenciaga Metallic Edge Classic ja Steamline Sweetheart)

Olen asiaa paljon ajatellut vuosien varrella. Sekä sen puolesta, että mikä mua viehättää niissä laukuissa ja sen puolesta, mikä muita niin vihastuttaa niissä. Ensinnäkin, laukut selkeästi koetaan sinne ihan ykkösluokan turhuudeksi. Siinä missä autot, mökit ja taide mielletään jostain syystä paremmaksi, laukut on ”pinnallista paskaa”. Mulla oli hyvinkin mielenkiintoinen viestinvaihto erään seuraajani kanssa, joka aika osuvasti vertasi laukkuja ja kirjojen ensipainoksia. Jos joku nainen keräisi vaikkapa arvokkaita kirjojen ensipainoksia, häntä ei arvosteltaisi pinnalliseksi rahantuhlaajaksi. Postimerkkikokoelma tai 10 taideteosta kotona eivät saisi samanlaista älämölöä aikaiseksi kuin 10 Chanelia.

Laukut usein koetaan brassailuksi ja leveilyksi. Voin käsi sydämellä sanoa, etten ole yhtäkään laukkuani ostanut brassaillakseni tai leveilläkseni tai edes esitelläkseni niitä sen kummemmin. Hell, nykyään jätän mieluummin kirjoittamatta laukusta kuin kirjoitan siitä. Ja oon saanut hurjasti viestejä asiaan liittyen, missä ihan oikeasti multa kysytään, miten kehtaisi vaan olla ajattelematta muiden mielipiteitä ja pitää itselleen mieluisia laukkuja. Ei haluta ”leimaantua” tiettyyn ryhmään, koska tykkää merkkilaukuista. Se on musta ihan hurjan surullista ja turhaa. Se merkki siinä laukussa ei tee sen kantajasta millään lailla parempaa ihmistä ja suurin osa vaikkapa merkkilaukkujen kantajista ei ajattele niin itsestään. Toki varmaan muutama hieman erikoisilla tarkoitusperillä toimija löytyy joka ryhmästä. Mutta niin, se laukku ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Mutta ei se kyllä tee kenestäkään myöskään huonompaa ihmistä. Hieman samanlaisella analogialla voisi miettiä vaikka arvoautoja. Kuinka paljon useammin liikenteessä sikailee Audi, BMW tai Mersu kuin vaikkapa KIA tai Volvo? En itse asiassa tiedä prosentuaalisesti, mutta todennäköisesti monien mielestä tuntuu, että useammin ensimmäisen ryhmän edustaja. En itse asiassa usko, että se on niin, mutta me vaan kiinnitetään enemmän huomiota asiaan tiettyjen merkkien tai tuotteiden kohdalla. Ja vaikka ne Audi/Bemari-kuskit törttöilis enemmän, niin ei se auton logo heistä kusipäitä tehnyt.

Mut se merkkilaukkujen saama kitinä ja paheksunta… Se on niiiin kaiken kattava. Ja aina palataan siihen raha-aspektiin. ”Siis ei voi ostaa vaikka kallista autoa, mut laukkuja pitää haalia”. Ehh, meillä on yli viidenkymmenen tuhannen euron auto 😀 Musta se on ihan pirun kallis hankinta. Mä en tarvii alleni tiettyä merkkiä tunteakseni itseäni jotenkin paremmaksi, mut se et meillä ei oo vaikka Mersua tai muuta ”kallista” autoa ei tarkoita sitä, että sitä rahaa ois säästelty näin tärkeessä hankinnassa. Me ostettiin auto puhtaasti ominaisuuksien ja tykkäämisen mukaan, kun ihastuttiin juuri tähän malliin. ”Asuu jossain pellon reunassa Lempäälässä ja käyttää Chanelia”. No aivan sama vaikka saatana pellon keskellä Timbuktussa, ei se mun makua muuta. Ei me asuta Lempäälässä, koska meillä ei olisi varaa asua Helsingissä. Mieheni sattuu viihtymään työssään, jota voi tehdä tällä erää vain täällä ja me vaan satumme viihtymään täällä Lempäälässä. Jos haluaisimme, asuisimme kyllä vaikka Tampereen ytimessä, mutta kun emme halua. ”Siellä se menee Chanel olalla Lidlissä/Tokmannissa/IKEAssa”. Pitäisikö mun siis mennä jonnekin kalliiseen ja fancypancy-kauppaan ostamaan jotain mitä en halua, koska halpakauppaan meneminen on jotenkin noloa merkkilaukun kanssa? Vaikka siis paremmat vadelmat ja rahkapullat sais Lidlistä, mun makuun eniten sopivan lieden IKEAsta ja mun lempparikarkkia Tokmannista? 😀 Mä en aina yksinkertaisesti ymmärrä tätä ajatusmaailmaa. Mä käyn just siellä missä mieleni tekee ja mulle on aivan yhdentekevää onko mulla olalla Chanel vai jalassa reikäiset verkkarit just silloin. Ja kyllä, mä omistan molempia. Välillä halpakaupoista vaan saa yksinekertaisesti parhaat tuotteet ja välillä taas halpakaupasta saa yhtä hyvän kuin jostain fancymmästä liikkeestä, mutta todella paljon halvemmalla. Vaikka mä kuinka rakastaisin merkkilaukkuja, en mä silti rakasta heittää rahaa tuuleen.

(Chanel Small Business Affinity caviar-nahassa)

En toki tiedä mitä esim. tänään merkkilaukkujani kommentoinut seuraajani kelasi vetäessään ne keskusteluun kuivausrummusta, mutta itse ymmärsin logiikan niin, että on hassua, että puhun sähkönkulutuksesta kuivausrummun kohdalla, kun kuitenkin käytän tuhansia merkkilaukkuihin. Ensinnäkin, mä oon vähän sellainen ”säästö se on pienikin säästö” -ihminen 😀 Mä nyt vaan satun nauttimaan siitä, etten kuluta turhaan. Se, mikä tässä on kuitenkin ontuvin ja väärin logiikka usein, on se, että oletetaan, että tiettyihin asioihin ei ole varaa, koska ne rahat laittaa mieluummin laukkuihin. Ehei. Prioriteettilista on olemassa ja laukut eivät ole edes lähellä ykkössijaa. Mutta se ei silti tarkoita, ettenkö miettisi rahan haaskausta monessa eri yhteydessä. Ostan aina sarjalipun VR:n juniin, koska siinä säästää ihan vähintään 5 € per suunta. Jos oon tekemässä samana päivänä ruokaa ja haluamani tuote on -30% lapulla varustettu, ostan sen. Kilpailutan ja vertaan hinnat saman tuotteen ja eri jälleenmyyjien kohdalla. Tässä vaikuttaa usein myös se, onko pieni yrittäjän liike vai iso ketju, mutta kyllä raha on merkittävä tekijä. Ja monessa asiassa en halua maksaa ”tyhjästä”. Miksi varaisin kaupunkilomalle jonkun hulppean hotellin, jos menemme hotellille lähinnä kaatumaan sänkyyn ja ollaan sieltä pois se 14 h vuorokaudessa? Musta se on rahan heittämistä turhaan, mutta ymmärrän, vaikka joku kokee sen eri tavalla.

Oon kaikkea muuta kuin maailman ekologisin ihmisin ja koen, että ihmisten vastuuksi ei voida ulottaa ympäristökriisin pysäyttämistä, vaan se pitää tehdä poliittisin voimin. Mä en luovu asioista, joista luopuminen on mulle vaikeaa, kuten matkustaminen. Yritän toki muovata valintojani ja yksillä lennoilla mennä mahdollisimman paljon erilaisiin paikkoihin ja kulkea junilla ja julkisilla ja maksan lentopäästöt. Silti, vaikka en usko, että valinnoillani on oikeasti merkitystä, teen valintoja, jotka on parempia. Erityisesti silloin kun se on helppoa. En pyöritä puolityhjiä astianpesukoneita, en ajele eestaas autolla Stadiin vaikka se olis helpompaakin välillä, minimoin ruokahävikkiä ja yritän monin pienin keinoin vaikuttaa omalta osaltani. En siksi, että uskon sen auttavan, vaan siksi, että siitä tulee mulle hyvä olo. Että siellä missä on helppoa vaikuttaa, vaikutan. Vaikka se olisi mitättömän pientä. On se parempi kuin vetää nekin hommat persiilleen.

Oon kuullut niin käsittämättömiä asioita, jotka laitetaan laukkujen syyksi. Oikeesti. Milloin mitäkin. En oo kuullut samoja asioita vaikka tennisharrastuksesta, golfista tai vaikka taide-esineistä. Milloin olen onneton ja masentunut ja lääkitsen sitä laukkuostoksin. (Itse asiassa todennäköisempää on, että teen laukkuhankinnan kun menee tosi hyvin, koska silloin mikään isokaan kuluerä ei aiheuta mussa turvattomuuden tunnetta.) Milloin yritän tehdä vaikutusta ties kehen ja milloin mitäkin. Joku aika sitten luin netin syövereissä keskustelua siitä, miten akateemiset ja korkeasti koulutetut eivät ole kiinnostuneita laukuista ja niistä pitäminen kertoo vain siitä, että on pinnallinen ja tyhmä. Ehhhh? 😀

(Monogrammisuosikkini; Bosphore-reppu, Pochette Metis-laukku ja Kirigami-clutch)

Miksi minä sitten tykkään merkkilaukuista? 

Aloitetaan yleisimmästä selityksestä, laukkujen sijoitusarvosta.

Kun merkkilaukuista puhutaan sijoituksena, saa osakseen suorastaan naurua. Juu, tokikaan Chanelin ostaminen ei ole sama kuin laittaa säästötilille 2 % korolla rahaa kasvamaan, mutta asiasta paljon tietävät ja osaavat pystyvät oikeasti tekemään rahaa merkkilaukuilla. Tietyt mallit ja värit myydään heti loppuun ja niitä voi myydä ylihintaan eteenpäin. Tietyt laukkumallit nostavat arvoaan koko ajan, sillä esimerkiksi Chanel nostaa hintaansa vuosittain. Mä harrastan merkkilaukkuja rakkaudesta niitä kohtaan enkä vakavana sijoittamisena, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei laukkujen potentiaalinen jälleenmyyntiarvo vaikuta hankintaani esim. mallin ja värin osalta.

Kerronpa pari esimerkkiä. Vajaa kaksi vuotta sitten hankkimani Chanelin musta mini rectangular maksoi hankintahetkellä 2480 €. Olen käyttänyt sitä (hellän huolehtivasti) reilu puolitoista vuotta ja sain siitä juuri taannoin tarjouksen, jolla eräs nainen oli valmis hankkimaan sen 3100 €:lla. Katsokaas kun nykyisin uuden samanlaisen laukun myyntihinta on 2850 € (muistini mukaan) ja tiettyjä värejä ja nahkoja ei valmisteta ollenkaan. Mustat Chanelit on erittäin haluttuja ja lisäksi caviar-nahka on tällä hetkellä hyvin haluttua, sillä sitä ei tällä hetkellä valmisteta. Keräilijöille näillä asioilla on merkitystä ja se nostaa kysyntää. Kun tarjontaa ei ole, jopa second handina voi laukun myydä kalliimmalla kuin kaupasta. On myös tiettyjä menneiden kausien värejä, joista maksetaan iloisesti ylihintaa, koska laukkuja ei vaan saa uutena mistään. Jos möisin nyt tuon laukkuni, jäisin 600 € voitolle sen lisäksi, että olisin saanut käyttää sitä pari vuotta omaksi ilokseni. Näyttäkää mulle parempi sijoitus! Maksoin myös Boystani aikanaan 2014 lopussa 2800 € tjsp, kun sain sen Heathrown Tax Freestä vieläpä mukavalla verottomalla hinnalla. Tällä hetkellä uusi tuonkokoinen Boy maksaa Euroopassa (eli halvimmillaan) 4180 € ja se on edelleen äärimmäisen kysytty tuote. Jos nyt möisin mun viisi vuotta vanhan Boyn, saisin siitä varmasti ainakin 3500 €. Se kun on myös edelleen kuin uudenveroisessa kunnossa paljosta käytöstä huolimatta. Viisi vuotta käyttöä, hinnan nousu ainakin 500 €, enemmänkin.

(Punainen paholaiseni, 2018 vuoden pinkki-punainen Chanel Mini rectangular caviar-nahassa)

Toki sijoituksena laukuista puhumista ei pidä verrata esim. osake- tai rahastosijoittamiseen, sillä onhan tässä riskejä. Laukulle voi käydä jotain eikä arvoa voi täysin ennustaa. Brändille voi tapahtua jotain tai mitä vaan voi sattua. No, erilaisten vahinkojen varalle toki on vakuutus, mutta noin muuten. Se, mitä esim. minä tarkoitan laukkujen sijoitusarvolla on hieman eri asia. Jos sijoitan laukkuun vaikka 4000 € ja jälleenmyyn sen vaikkapa 7 vuoden päästä 3400 €, hävitessäkin maksan käyttöhintaa siitä n. 100 € vuodessa ja se on mielestäni sen arvoista. Laukulle löytyy aina ostaja ja sen elinkaari on kymmeniä vuosia. Se on haluttu myös vuosien päästä. Jos ostan ”merkittömän” nahkalaukun 300 eurolla, niin sen arvo 7 vuoden päästä on mitättömän pieni eikä sille välttämättä löydy halukkaita.

Kun näitä laukkuja on tässä harrastanut kohta vuosikymmenen, on silmä melko lailla harjaantunut niiden suhteen. Tiedän tasan tarkkaan mitkä laukuistani ostettaisiin alle viikossa ja mitä saisin myydä hieman pidempään. Teen harvoin ”riskihankintoja”, vaan ostan makuni mukaisia laukkuja, mutta myös aika klassisia ja hyvin säilyviä ratkaisuja. Säilytän laukkuni esillä enkä dustbageissa, mikä on sinänsä virhe, mutta ne ovat kyllä suljetussa vitriinissä, etteivät kerää pölyä. Mulle näissä esineissä puoli iloa on se silmänilo sisustusesineenä, eikä pelkästään käyttöesineenä ja niinpä en halua pitää niitä piilossa dustbageissaan. Huollan niitä säännöllisesti, putsaan ja käytän muutenkin järkevästi. En varo arjessa mitenkään älyttömästi, mutta esimerkiksi mun herkempien lampaannahkaisten tuotteiden kohdalla mietin kahdesti, laitanko niitä vaikkapa festareille. Ja itse asiassa, nää jaksaa aina yllättää mut positiivisesti. Vaaleanpunainen Chanelini on edelleen kuin uusi, vaikka pannutin sen kanssa turvalleni ihan todella messevästi sähköpotkulaudalla. Oma kokemus varsinkin Chanelin caviar-nahasta on sellainen, että se kestää ja ihan todella hyvin normaalia arkikäyttöä. Yhdellekään merkkilaukulleni ei ole sattunut mitään kovin vakavaa vuosien aikana. Kaikki myymäni ovat löytäneet aina uuden kodin.

En oikein voi olla pitämättä näitä hyvänä sijoituksena.

Tätäkin enemmän pidän laukkuja kuitenkin henkisenä sijoituksena. Esimerkiksi Chanelin muotitalon kaltaisen brändin tekemää työtä arvostan todella paljon, ihan samalla tapaa kuin joku arvostaa vaikka Cezannen taidetta. Mielestäni Chanel tekee mieletöntä työtä, kaunista ja laadukasta. Koen, että hankinnat kestävät aikaa eivätkä harmita mua parin vuoden päästä. Koen, että ne on kuin pieniä keräilyharvinaisuuksia vuosien varrelta, jotka ovat mulla vielä vuosien päästä. Toki ajoittain myös myyn jotain merkkilaukkujani, mutta itse asiassa vuosien vieriessä huomaan, etten oikein halua luopua Chaneleistani, muita merkkejä olenkin sitten myynyt aika hyvälläkin prosentilla.

(Vintage valkoinen Chanel Mini Square (aitoutettu second hand), 2017 Chanel mini rectangular chevron caviar-nahassa ja Balenciaga Metallic Edge Classic)

Se on harrastus.

Toki laukuissa on kiinni sievoinen summa omaisuutta ja ne eivät tule halvaksi. Ei toisaalta tule moni muukaan harrastus tenniksestä koiranäyttelyihin ja laskettelusta mihin tahansa keräilyyn. Harva harrastus saa kuitenkaan osakseen näin paljon negatiivista palautetta. Isosti se tuntuu johtuvan siitä, että tätä pidetään asiana, jota ei tee itseään varten vaan saadakseen muilta hyväksyntää tai ihailua. Ymmärrän toki logiikan, vaikka mulle se on kovin vieras, kun itse teen tätä puhtaasti omasta ilosta ja sen takia, että mä nyt vaan pidän kauniista laukuista. Joku muu tykkää urheiluautoista, joku tykkää kalastaa ja joku tykkää taiteesta.

Mä tykkään esimerkiksi jutella muiden Chanel-harrastajien kanssa, vertailla ja oppia. Tykkään brändistä, sen erityispiirteistä ja historiasta. Musta on ihanaa selailla uusia mallistoja, katsoa uusia kokoelmia ja fiilistellä. Varmaan joku saa samanlaisia kiksejä siitä kun käy taidegalleriassa, emmätiedä. Rakastan sitä, että kertakulutus-maailmassa esim. Chanelin liikkeissä on tietynlaista arvokkuutta, tuotteita käsitellään hanskoin ja varovasti. Niitä kohtaan on sellainen tietynlainen arvostus. Vaikka kysyntää on valtavasti, tuotteita ei massatuoteta vaan päinvastoin supersuosittujakin tuotteita lopetetaan. Annetaan niille tietty status, vaikeasti saavutettavuuden tunne. En osaa selittää tätä sen tarkemmin. Nautin esimerkiksi hyvistä leffoista ja tietynlaisesta musiikista. En mä osaa selittää miksi juuri niistä. Ne vie mut uuteen maailmaan ja niin tekee myös käynti Chanelilla.

(Chanel Boy Old Medium musta vasikannahka ja rhuteniumin väriset metallit (2014); Chanel Boy Old Medium vaaleansininen light gold metallein, 2019)

Merkkilaukut ovat innostaneet erilaiseen kuluttamiseen.

Voin muuten kertoa, että merkkilaukkujen harrastaminen on tietyllä tapaa vaikuttanut hyvinkin vahvasti mun muuhun kuluttamiseen. Kun kävelet Chanelin liikkeeseen ja saat oman myyjän, joka käsittelee tuotteita silkkihansikkain ja yhdessä intoillaan ja fiilistellään ja kokeillaan, niin se on kokemuksena sellainen, jonka rinnalla kaikki muu ostaminen kalpenee. Sitten kun kävelet Zaran aleihin ja siellä on rätit lattialla ja porukka kohtelee niitä kertakäyttöisinä, tuntuu se hyvin eriltä. Mä nykyään hyvin harvoin edes käyn alennusmyynneissä ja kaikki tuollainen tupaten täyteen ähkätty shoppailu, missä on vaatekasoja ympärillä alkaa jopa ahdistamaan. En nyt sano, että shoppailen vaan Chanelilla vaan ihan yhtä lailla mullakin on Zaran kolttuja kaapeissa vaikka kuinka paljon, mutta olen huomannut ihan selkeän muutoksen omassa innossani shoppailla ketjuliikkeissä, vaan arvostan palvelua, liikkeen siisteyttä ja sitä, miten vaatteita kohdellaan. Esimerkiksi ketjuliikkeistä COS on yksi suosikeistani juuri sen takia, että siellä se ostoskokemus on aivan eri luokkaa, vaikka hintatasoltaan COS ei ole kovin paljon kalliimpi.

Uuden merkkilaukun kanssa kokee sellaista mieletöntä ostamisen iloa ja sellaista tietynlaista onnistumisen tunnetta, kun löytää niin täydellisen yksilön, että siihen haluaa ”sitoutua”, koska on se rahamäärä aika sitouttavaa. Kun sellaista kokee, ei jotenkin saa oikein mitään irti jostain ketjuliikkeiden heräteshoppailusta, vaan sinne tulee mentyä enemmänkin tarpeeseen. Pitkällä tähtäimellä toivon, että kaikki ostamiseni on samanlaista kuin merkkilaukkujeni kanssa. Pohtivaa, punnitsevaa ja todella valikoivaa.

*****

En oikein edes osaa selittää tarkalleen miksi juuri tietyt merkkilaukut viehättävät minua. Eikä mun mielestä tarvitsekaan. En oo koskaan huomannut, että vaikka Elviksen vinyylilevyjä tai muumimukeja keräilevät joutuvat selittämään harrastustaan niin paljon kuin mitä laukuista tuntuu olevan tarvetta avautua. Miksi mun pitäisi jotenkin puolusetella tätä asiaa? Loppujen lopuksi, aivan liian moni vaan kuvittelee omassa mielessään, että laukuilla halutaan brassailla ja leveillä. Todellisuudessa en oleta, että suurin osa vastaantulijoista tietää laukkuni merkkiä tai arvoa. Harva itse asiassa tietää. Jos haluaisin leveillä, tekisin sen jotenkin aivan eri tavoin. Mutta se, että oletetaan sen innon juontavan juurensa siitä, että joku haluaa leijua, kertoo mun mielestä paljon enemmän siitä olettajasta kuin minusta tai kenestä tahansa ”pinnallisten” tavaroiden intoilijasta. Kaikki eivät ole huomionhakuisia ja kaikki eivät tee asioita saadakseen hyväksyntää tai ihailua muilta. Sama oletus yletetään bloggaamiseen ylipäätään. Että kaikki bloggaajat ovat huomionhakuisia. Mulle tää on kohta 11 vuotta elämässäni isossa osassa ollut asia, harrastus ja työ, jota ilman en enää osaa kuvitella arkeani. Huomio on viimeinen asia, mitä tällä kaipaan ja se mun vähiten lempparein asia tässä.

Mut antaa ihmisten olettaa, kyllä jokainen itse tuntee itsensä ja tietää omat motivaationsa. Se on jotenkin vaan kumma, kun esimerkiksi huumebisneksen ympärille kiteytyvässä keississä ollaan keskitytty niin perkeleesti merkkilaukkuihin sen sijaan, että oltais keskitytty vaikka niihin yökerhoissa ravaamisiin ja reissaamisiin ja jopa siihen dieettiorientoituneisuuteen. Varsinkin kun kokaiinin yhtenä ”puolustuksena” monet (EDIT: Tässä oli kirjoitusvirhe ensin, kun kirjoitin molemmat enkä monet) käyttää sitä, että sen avulla voi laihtua. Ne on edes jollakin tapaa kytköksissä tähän asiaan. Mut ei. Lauku mainittu. Ja tietenkin pahassa.

Ärsyttävää.

Tiedän, että joukossanne on paljon laukkufaneja! Millaisia postauksia laukuista haluaisitte lukea, kun niitä niin usein toivotaan? 🙂 

Kommentit (117)
  1. Sijoituksen määritelmän mukaan sijoituksella on oltava tuotto pääomalle. Näin ollen, merkkilaukku ei ole (ainakaan rahoituksen teorian mukaisessa mielessä) koskaan sijoitus, vaikka sillä olisikin jälleenmyyntiarvoa, vaan se on kuluttamista.

    https://www.talouselama.fi/uutiset/kommentti-vaikka-se-on-kallis-se-ei-ole-sijoitus/da274abf-daa6-32fa-bd30-8041266d4bf3

    Kauniita laukkuja ja vaikuttava kokoelma joka tapauksessa!

    1. Kuten postauksessakin kirjoitin, ei laukkuja voi sellaisenaan pitää vaikka rahastosijoittamiseen verrattavana sijoituksena, mutta koen, että niihin tosiaan voi sijoittaa rahaa ja saada omansa korkoineen takaisin 🙂 Plus käytön 🙂

  2. Olipa taas postaus asian ytimeen.
    Upeita laukkuja, kerrassaan! Nauti niistä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *